Minäkään en haluaisi [S, Drama, Severus/Lily]

[Gwenhwyfar]

Kirjoittaja: Gwenhwyfar
Otsikko: Minäkään en haluaisi
Ikäraja: S
genre: Drama
Paritus: Severus/Lily
Disclimer: Kaikki kunnia Jo Rowlingille
Haasteet: Ficlet300 - kun satanen ei riitä sanalla Lapsi.

A/N: Joo, aika tajunnanvirtainen pätkä tämäkin.


Minäkään en haluaisi

Lilyn punaiset hiukset hulmusivat kuin tuli hänen juostessa pitkin korkearuohikkoisia kukkuloita. Severus hölkkäsi tämän perässä mustat hiukset hiestä läpimärkinä. Hän läähätti, mutta pysyi kuitenkin Lilyn perässä. Lilystä ei millään tuntunut loppuvan energia.

”Lily ihan oikeasti, odota!” Severus huusi, kun Lily pääsi taas uuden kukkulan laelle. Lily vilkaisi poikaa kukkulan juurella ja nauroi. Lily oli iloinen lapsi. Hän nauroi paljon, etenkin Severuksen seurassa. Tytön nauru sai Severuksen aina hymyilemään.
”Etkö sinä jaksa?” Lily kysyi edelleen nauraen.
”No en!” Severus naurahti ja alkoi ryömimään naurettavan näköisesti kukkulan korkeinta kohtaa ja Lilya kohti. Lily istahti maahan odottamaan Severusta.

Kun Severus lopulta pääsi kukkulan laelle, hän läähätti teennäisesti. Oikeasti hän olisi jaksanut juosta kukkulan laelle, mutta hän halusi naurattaa Lilyä. Hän oli vasta lapsi, mutta seuraavalla viikolla he molemmat lähtisivät Tylypahkaan. Ihmiset muuttuvat siellä kummasti, niin oli Severukselle kerrottu. Poika pelkäsi menettävänsä Lilyn, mutta yritti kovin olla ajattelematta sitä. Lily ei voi muuttua. Severus ei osannut kuvitella häntä minään muuna, kuin tänä iloisena, pikkuisena punapäänä.

”Olet ihan hassu.” Lily nauroi ja pörrötti Severuksen hiuksia.
”Hmm…” Severus hymähti ja kellahti selälleen nurmikolle kasvot kohti sinivalkoista taivasta. Lily teki samoin. He makasivat paikoillaan kauan. He katselivat pilviä, kuuntelivat luontoa ja nauroivat toisilleen. Pitkän ajan kuluttua heiltä loppuivat puheenaiheet. Severus ja Lily olivat hiljaa. Se ei ollut vaivaannuttava hiljaisuus, vaan hyvä hiljaisuus. Semmoinen, missä voisi velloa tunti tunnin perään.

”Severus?” Lily sanoi keskeyttäen hiljaisuuden. ”Minkälainen paikka Tylypahka on.”
”En tiedä, en ole koskaan käynyt siellä.” Severus sanoi. ”Mutta sanotaan, että se on mahtava paikka. Ihmiset muuttuvat siellä, kasvavat aikuisiksi. Heistä tulee noitia ja velhoja.”
”Minä en halua kasvaa aikuiseksi. Haluan olla lapsi ikuisesti.”
”Etkä halua.” Severus vastasi.
”Kuinka niin?” Lily hämmästeli ja katsoi Severusta.
”Lapsena olossa on hyvät ja huonot puolensa. Sitä jaksaa oman aikansa, kunnes ei enää jaksakkaan.”
”Mutta en halua muuttua. Haluan olla sinun kanssasi aina, en halua että tämä kesä loppuu. haluan olla lapsi.” Lily puuskahti.
”Hmm…” Severus vastasi ja sulki silmänsä. Minäkään en haluaisi, että muutumme.

[Letizia]

Kaunis! Haikea hetki ennen Tylypahkaa ja elämän taitekohtaa. Muutenkin tässä oli kaunista kuvastoa, kuten korkearuohikkoiset kukkulat ja pilvet taivaalla. Luonnosta olisi voinut olla kiva lukea vielä enemmänkin. Hiuksista kirjoitetaan ehkä aika usein, mutta kieltämättä mä tykkään tässä kaksikossa muun muassa värikontrastista. :)

Olipa söpöä (ja ovelaa, luihuismaista...) kun Severus teeskenteli nauraattakseen Lilyä, hihii. :) Severuksen ääni vaikutti vähän pikkuvanhalta yksitoistavuotiaaksi, kun hän ajatteli esimerkiksi, että Lily oli iloinen lapsi tai pikkuinen punapää ja pohti lapsena oloa. Se sai ajattelemaan hänen kotiolojaan - sen perusteella mitä niistä tiedetään hän ei ehkä oikein saanut olla lapsi, kun taas Lily oli täynnä lapsenomaista energiaa eikä tiennyt vielä mitään murheista.

Pitkän ajan kuluttua heiltä loppuivat puheenaiheet. Severus ja Lily olivat hiljaa. Se ei ollut vaivaannuttava hiljaisuus, vaan hyvä hiljaisuus. Semmoinen, missä voisi velloa tunti tunnin perään.

Tämä oli suosikkikohtiani, hyvä hiljaisuus ja siinä vellominen. Tykkäsin virkkeiden rytmistä myös. En ole varma, oliko vähän puhekielinen semmoinen, missä täysin tahallinen, mutta minusta se sopi koska toi Severukseen sopivasti lapsenomaisuuttakin.

Tekstissä oli muutamia pieniä kielivirheitä, joita en oikein osannut nähdä tarkoituksellisinakaan, esim. tässä Severus ei osannut kuvitella häntä minään muuna, kuin tänä iloisena, pikkuisena punapäänä ei tarvita pilkkua kuin-sanan eteen, koska sitä ei seuraa kokonainen lause. Eivät tällaiset sinänsä häirinneet lukemista, mutta huomiona kuitenkin.

Tämä oli oikein mukava henkäys ja tarinanpätkä. Oli kiva lukea näiden hahmojen lapsuudenmaisemista. :)

[Ales]

Iltapäivää!

Etsiskelin tässä luettavaa ja päätin hypätä suosiolla Godrickin notkoon ja siellä reippaasti sivuja taaksepäin ennen kuin valitsen mitä luen. Tuntuu, että vanhemmat ficit yleensä toimivat paremmin. Ja nytkin bongasin kivan otsikon omaavan (ja iiiiihanan parituksen!) tekstin, joten pakkohan tämä oli sitten avata ja lukea läpi.

Se on hauska, että aina kun luen nuoresta Lilystä, hänet kuvataan iloiseksi ja energiseksi joka vaan jaksaa ja jaksaa touhuta milloin mitäkin. Toisaalta se on hyvin luontevaa Lilyä ajatellen (: Ja Severus on ihana. Komppaan kyllä Letiziaa siitä, että Severus kuulosti tosiaan vähän pikkuvanhalta ja komppaan myös tota jatkoa siitä... :'D Mutta nämä kaksi on kyllä niin ihania yhdessä, varsinkin tossa lapsuudessa, kun he molemmat on sellasia pieniä ja sulosia :3

”Mutta en halua muuttua. Haluan olla sinun kanssasi aina, en halua että tämä kesä loppuu. haluan olla lapsi.” Lily puuskahti.
”Hmm…” Severus vastasi ja sulki silmänsä. Minäkään en haluaisi, että muutumme.

Minä tykkäsin jotenkin erityisesti tästä kohdasta. Tämä oli jotenkin tosi kiva, en nyt muuta osaa sanoa :'D

Teksti oli muutenkin sujuvaa. En mitään kirjoitusvirheitä tai muita epämääräisyyksiä huomannut kun tämän luin, enkä kyllä niitä etsinytkään. Tarkoituksena oli vain nauttia lupaavasta tekstistä!

Ales kiittää!
-A