Ficin nimi: Angstisen puolivampyyrin päiväkirja
Kirjoittaja: Mariaxoxo
Fandom: Twilight
Genre: het, angst, draama
Ikäraja: K11
Paritus: Renesmee Cullen/Jacob Black
Haasteet: genrehaaste genrellä het, päiväkirja-haaste, valloita fandom-haaste fandomilla twilight
Nyt tämä hetki sitten saamani päiväkirja pääsee vihdoin ensimmäistä kertaa käyttöön. Ajatukseni ovat sen verran suuri sekasotku, joten ajattelin kirjoittamisen selvittävän niitä. Ehkä. Luvassa on joka tapauksessa pitkä tilitys. Käsi varmaan kramppaa puolivälissä, mutta minun on yksinkertaisesti pakko päästä purkamaan ajatuksiani. Tästä se siis lähtee.
On tavallaan aika outoa, että olen alannut miettimään tätä asiaa vasta nyt. Nyt, kun häihin on aikaa enää vähän yli viikko. Nyt, kun minusta tulee alle kahden viikon päästä rouva Black. En kai aikaisemmin ole osannut tai uskaltanut kyseenalaistaa.
Mutta äsken lukiessani erästä kirjaa järjestetystä avioliitosta, se iski minuun. Tämäkin on oikeastaan järjestetty avioliitto. Tai ehkä tämä ei vastaa varsinaisia kriteerejä, mutta toisaalta kuitenkin. Tarkoitan siis, että sukuni ei ole etsinyt minulle puolisoa eikä minua oikeastaan ole naittamassa vastoin tahtoani.
Ei minulla silti ole oikeastaan koskaan ollut valinnanvaraa. Syntymästäni lähtien Jacob on ollut aina paikalla. Ensin lastenhoitajana ja ikään kuin veljenä, sitten ystävänä. Jo pienestä lähtien kaikki olettivat tulevaisuuteni olevan tällainen, yhdessä Jacobin kanssa.
Eivät vanhempani tai perheeni kai varsinaisesti aluksi tykänneet ajatuksesta, mutta tottuivat kuitenkin nopeasti. Kaikki siis vain olettivat, että minusta ja Jacobista tulisi pari. Ja niinhän siinä lopulta sitten kävi ikään kuin olosuhteiden pakosta.
Jacob nyt vain oli aina paikalla ja oikeastaan suunnilleen ainoa ikäiseni henkilö, jonka olin ikinä tavannut. Lisäksi tiesin hänen rakastavan minua ehdoitta, aina. Ja eihän hän pahan näköinenkään ole. Mutta silti, ei siinä juuri ollut vaihtoehtoja.
Jacob on kuitenkin leimautunut eikä oikeastaan rakasta minua omasta tahdostaan vaan enemmänkin geeniensä vuoksi. Ja no, juuri leimautumisen takia niitä vaihtoehtoja ei ollut. Vaikka olisin ollut jonkun muun kanssa, Jacob olisi aina roikkunut mukana. Mitä järkeä siinä muka olisi ollut?
Ei Jacob toki ole millään tavoin vastenmielinen. Päinvastoin, hän on hyvännäköinen ja mukava sekä tekee eteeni aivan kaikkensa. Kukapa tyttö sitä voisi vastustaa? Niinpä niin. Onhan se ihan kivaa aluksi.
Harmi vaan, että juttuun kuuluu yksi huonompikin asia. Käytetäänpäs esimerkkinä jonkun kirjan ylihuolehtivaista ja mustasukkaista poikaystävää, jonka käytös tietysti ärsyttää tyttöä. Ja kerrotaan se sitten vielä suunnilleen sadalla. Niin, sellaista leimautuminen on.
Jacob haluaa olla kanssani aina ja koko ajan. Ei puhettakaan mistään seurusteluoppaiden omasta tilasta ja ajasta. Kaikki vähänkään vaaralliseksi tulkittava on kielletty. Ja jos olen hetkenkin poissa hänen luotaan, seuraa viestien tulva.
Ja totta kai hän on järjettömän mustasukkainen kenestä tahansa kaksilahkeisesta viis siitä minkä ikäinen tai näköinen henkilö on kyseessä. Parempi vain vältellä kaikkia. Tai no, minun kohdallani tätä ongelmaa ei juurikaan ole. Ainoat muut tuntemani kanssani saman ikäiset nuoret ovat muita quileutteja ja heidän kanssaan tämä ei ole ongelma, sillä melkein kaikki ovat itsekin leimautuneet.
Pahinta tässä on kuitenkin se, että asiasta ei ole mahdollista vain keskustella ja selvittää se tällä tavoin. Jos joskus yritän vastustaa Jacobin tahtoa ja tehdä jotain hänen mielestään vaarallista tai jotain, joka mahdollisesti antaisi aiheen mustasukkaisuuteen, hän muuttuu sudeksi. Niinpä niin. Ja tässä muutosprosessi vahingoittuu hyvin todennäköisesti minä itse tai joku läheiseni. Eli paras siis välttää kaikkia tälläisiä tilanteita. Toisin sanoen kaikkia tekemisiä täytyy koko ajan varoa.
Oikeastaan Jacob haluaisi suojella minua omalta perheeltänikin, jotka sattumoisin ovat vampyyreja. Siihen ollaan kuitenkin vedetty raja niin omasta kuin perheenikin puolesta. Ja viimein Jacob itsekin tajusi sen, ettei oma perheeni minua satuttaisi.
Denaleita, jotka ovat tavallaan serkkujamme, tämä ei kuitenkaan koske. He eivät kuulemma enää ole luotettavia, vaikka juovatkin eläinverta. Se ei kuulemma kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että he ovat verenhimoisia vampyyreja.
Tähän asti olen kuitenkin saanut vielä tavata heitä. Tietysti vain, jos Jacob ja mieluiten vielä vanhempanikin ovat mukana, ettei mitään vain pääse tapahtumaan. Aivan niin kuin Denalit minua satuttaisivat. He eivät satuta edes ihmisiä. Ja olen kuitenkin puolivampyyri. Sitä paitsi, se tietäisi iankaikkista vihanpitoa perheidemme välille.
Niin no, oikeastaan en siis pääse mihinkään muuallekaan ilman Jacobia. Kaikki matkustelu on siis poissuljettua, sillä Jacob ei voi olla poissa töistä ja lähteminen ilman häntä on ajatuksenakin mahdoton.
Tämän saman asian takia en ole ikinä voinut mennä kouluunkaan. Jacobin mukaan jotain voisi sattua. Luulen kuitenkin todellisen syyn olevan, että siellä olisi ikäisiäni nuoria. Reservaatin kouluun Jacob olisi pitkin hampain suostunut päästämään minut. Ilmoitin kuitenkin, etten halua sinne. Kaikki muut siellä ovat quileutteja. Miksi minä sinne haluaisin?
Palaan takaisin alkuun. Jacob on siis ollut paikalla koko elämäni ja meidän yhteinen tulevaisuutemme on aina ollut selvää ilman minkäänlaista valinnanmahdollisuutta. Mietin kerran, mitä olisi tapahtunut, jos olisin lesbo. Kai Jacob olisi yrittänyt käännyttää minut tai sitten vain pysynyt ikuisena parhaana ystävänäni ja kolmantena pyöränä minun ja kumppanini suhteessa.
Tosin oikeastaan en ole edes varma, olenko hetero. Ei minulla ole ikinä ollut mahdollisuutta pohtia sitä sen enempää. Enkä ole oikeastaan juurikaan nähnyt ikäisiäni tyttöjä tai poikia, joten mistä voisin tietää.
Jacob on minun ensimmäiseni ja oletettavasti myös ainoani, kaikessa. Minä en tietenkään ole hänen ensimmäisensä. Ennen minun syntymääni hänellä on ollut useita juttuja. Hän on kyllä saanut kokeilla kaikkea mahdollista useiden eri ihmisten kanssa. Minulla siihen ei kuitenkaan ole mahdollisuutta.
Itse asiassa, Jacobilla on ollut jonkinlainen suhde jopa äitiini. Oikeastaan kuulin tästä vahingossa äidin ja isän keskustellessa siitä. Kysäisin äidiltä asiasta, mutta hän käski kysyä Jacobilta. En ole vielä uskaltanut. Minua oikeastaan pelottaa, mitä saan selville.
On outoa ajatella, että olen oikeastaan elänyt tällä planeetalla vasta sen nelisen vuotta. En nyt siis tarkoita, että olisin elänyt ensin jossain toisella taivaankappaleella vaan, että olen oikeasti elänyt vasta niin vähän aikaa. Ja niistä neljästä vuodesta jo yhden olen seurustellut Jacobin kanssa. Käytännössä en siis ole elänyt ollenkaan.
Nyt alan olla suunnilleen täysi-ikäinen, joten alkaa olla sopiva aika pitää häät. Jacob kosi kolmisen kuukautta sitten ja siitä asti häitä on järjestetty hirveällä vauhdilla, sillä totta kai niistä täytyy tulla täydelliset. Oikeastaan haluaisin vain jonkun pienimuotoisen tapahtuman, mutta eihän sillä ole väliä, mitä minä ajattelen.
Jos tämä jatkuu näin, luultavasti vuoden kuluttua meillä on jo ensimmäinen lapsi. Jos siis pystyn tulla raskaaksi, kukaan ei oikeastaan tiedä siihen vastausta. Kaiketi se selviää vain kokeilemalla niin kamalalta kuin se kuulostaakin. En kyllä tiedä, millainen mutaatio minun ja Jacobin lapsesta tulisi, jonkinlainen puolivampyyri-muodonmuuttaja. Ainakaan se lapsi ei tulisi olemaan kovin normaali. Tosin, ei kukaan tässä perheessä ole normaalia nähnytkään.
Jacob rakentaa jo meille taloakin. Jotain todella söpöä mummonmökkiä, jonka sisustamisessa Alice auttaa. Ja taaskaan kukaan ei kysy minun mielipidettäni. Ei sillä, etten minä siitä tykkäisi. Ei siinä mitään vikaa ole. Olisi kuitenkin kiva päästä vaikuttamaan asiaan. Onhan se minunkin kotini.
Varmaan kaikki morsiamet, varsinkin nuoret sellaiset, tuntevat epävarmuutta ennen häitään. Kai se on ihan normaalia. Tässä meidän jutussamme mikään vain ei ole normaalia. Minulla ei ole mitään vertailukohdetta. Olen maailman ainoa puolivampyyri. Mihin muka vertaisin itseäni? Toki voin käyttää vertailukohtana muiden quileuttien leimautumisenkohteita, mutta se ei kuitenkaan ole sama asia. He ovat ihmisiä ja tuntuvat olevan niin täydellisen rakastuneita.
Minä en tiedä olenko, siis rakastunut. Enhän oikeastaan edes tiedä, mitä rakkaus on tai miltä sen kuuluisi tuntua. Toki minä Jacobista pidän, mutta en ole varma, onko se todella sitä rakkautta. Tai kyllä minä häntä rakastan, mutta en ole varma, onko se enemmän sellaista rakkautta, jota tunnetaan perheenjäsentä kohtaan. Mistä minä voisin tietää?
Välillä olen oikeastaan leikitellyt silläkin ajatuksella, että jättäisin Jacobin. Se vain ei olisi niin helppoa. Jacob on minuun leimautunut, joten en voisi ikinä täysin jättää häntä. Toki hän hyväksyisi sen. Leimautunut on leimautumisen kohteelleen, mitä ikinä tämä sillä hetkellä tarvitseekaan. Jacob voisi siis olla vaikka ystäväni tai jotain, mutta joka tapauksessa hän tulisi aina olemaan läsnä.
Ja oikeastaan, jos päättäisin tehdä niin, saisin vain kamalat riidat kaikkien välille. Ei siinä olisi järkeä. Enkä minä oikeastaan halua Jacobia jättää. Kyllähän minä häntä rakastan. Kai.
