Nimi: It's what we hide with every lie ~
Kirjoittaja: Harhakuva
Ikäraja: K-11
Paritus: Melany/Wren
Tyylilaji: Draama/Rakkaus
Yhteenveto: Melany saapuu Rosehill'in lukioon kesken vuoden, ja tuntuu
ettei kukaan tiedä tytöstä mitään-- mutta millaisia salaisuuksia Melany loppupeleissä kantaa?
Varoitukset -
A/N:
The tears we've cried, this love has died,
You're by yourself with me tonight.
It's what we hide with every lie,
And stitch these wounds with me tonight.Melany istui puusänkynsä reunalla ja katsoi uuden kotinsa suurista ikkunoista takapihalleen, jota koristi pienoinen lampi, johon aamuaurinko nyt paistoi kauniisti. Vaimea huokaisu karkasi tummahiuksisen naisenalun ruusunpunaisilta huulilta, ja taas kerran tämä päätyi unelmoimaan miten ihanaa olisikaan olla pelkkä tavallinen ihminen, ilman mitään kamalan suuria ongelmia.
Karkuri, sehän Melany vain oli. Karkuri, jolla oli vähän liiankin paljon salaisuuksia. Melany muisti yhä sanonnan jonka oli lukenut kerran jostain; mitä enemmän salaisuuksia, sitä enemmän niistä tulee kärsimään.
Olisi aika lähteä uuten kouluun, aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä, ainakin toivottavasti.
Melanylla oli päässään jo hyvin selvä suunnitelma--- hän ei tulisi tutustumaan kehenkään,
saati sitten puhumaan paljoakaan. Mitä vähemmän ihmiset hänestä tietäisivät, sen parempi.
Ainut mutta vain oli se että Melany erottui liikaa tavan ihmisistä: naisenalku kun omasi
puoliselkään asti ulottuvat, hyvin tummanruskeat, suorat hiukset, molemmissa olkapäissä
olevat puolikuutatuoinnit, kullan väriset silmät, ja lisäksi tämän vasempaa poskea koristi pitkä
arpi, ja kynnetkin olivat poikkeuksellisen pitkät. Joten ei, tuskin tätä ihan omaan rauhaansa jätettäisiin. Melany puki päällensä valkoisen topin, beigen neuletakin ja mustat pillifarkut,
laittoi tavallista pitemmät hiuksensa kalanruotoletille, meikkasi sopivasti ja viimeisenä asetti
ketjussa roikkuvan ulvovan suden kaulaansa. Sitten naisenalku hyppäsi pirteänkeltaisen urheilu-audinsa kyytiin, ja lähti ajamaan kohti uutta kouluaan.
Koulu oli suhteellisen lähellä Melanyn uutta kotia, 5km päässä, jos sitäkään.
Melany parkkeerasi audinsa poikkeuksellisen kauas koulustaan, kun pääsi perille,
avasi autonsa taka-oven ja nappasi laukkunsa takapenkiltä. Mutta heti kun Melany oli astunut
ulos autostaan, sai tämä jo osakseen hyvin kummaksuvia ja luotaan pois työntäviä katseita.
Viha kuohahti naisenalun suonissa ja sekunnin murto-osan ajan tämän silmissä käväisi verenpunainen vilahdus, mutta se katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynyt-- tämä ei olisi oikea aika eikä paikka paljastaa kaikille mikä oikein oli. Rosehillin lukio, näytti ulkoapäin oikein mukavalta;
vanhalta, mutta kunnioitusta herättävältä. Pieni hymynkaare kohosi koristamaan Melanyn ruusunpunaisia suupieliä, ja vähitellen tämä aukaisi uuden koulunsa painavan lasi-oven ja astui sisään. Ensimmäisenä oli edessä koulun aula, joka vaikutti viihtyisältä tietokoneineen, mukavine
sohvineen, kahvikoneineen jne. Kuten arvattua, naisenalku sai aulan läpi kulkiessaan osakseen
vaikka minkälaisia kommentteja oudosta friikistä itsetuhoiseen asti. Melanyn oli asettanut
silmilleen suurikokoiset pilottilasinsa, sillä siitähän vasta mekkala olisi syntynyt jos tämän silmät olisi nähty. Pian Melany huomasi suht pitkän, sinisilmäisen miehenalun tuijottavan häntä hyvin inteesiivisesti, mutta se asia, minkä Melany pisti merkille, oli tapa, jolla miehenalku katsoi häntä:
toinen katsoi häntä jotenkin paljon... paremmin, kuin muut. Ei oudoksuen, ei pilkaten, pikemminkin
miehenalku katsoi häntä silkasta mielenkiinnosta. Melany soi toiselle vaisun hymyn, ennen kuin
kovensi vauhtiaan ja pääsi pois aulasta, vaikka joutui pysäyttämään seinän viereen jotta saisi hengityksensä tasaantumaan. Jostain syystä, hänelle tuli tunne että hänen olisi pakko oppia tuntemaan äsköinen miehenalku.
