Nimi: Olen sun nyt ja aina
Kirjoittaja: tirsu
Beta: Word...
Genre: Slice of life, fluff, romance & one-shot
Paritukset: Rebecca Green/Oliver Jonas
Ikäraja: S
Summary: Mikään ei ollut sen parempaa kuin se tosiasia, että he tulisivat elämään loppuelämänsä yhdessä.Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. Kaikki minkä tunnistatte lukeneenne joskus HP-kirjoista, kuuluu J.K.Rowlingille, minä ainoastaan jäljittelen hänen luomaansa maailmaa.
Haasteet: Vapauta Oc-hahmosi hahmolla Rebecca Jonas
Silkinpehmeä rakkaus-ficistäni (K-15).
A/N: Olen jo jonkun aikaa ajatellut, että olisi kiva kirjoittaa jonkinlainen ficci, joka kertoisi Rebeccasta. En kuitenkaan saanut mitään koskaan aikaiseksi, mutta sitten satuin törmäämään tuohon Vapauta Oc-hahmosi haasteeseen ja ta-daa!
Tämä on kyseisen haasteen ensimmäinen teksti, ja ajallisesti tämä sijoittuu aikaan ennen Silkinpehmeä rakkaus-ficin tapahtumia.
Kommentoi halutessasi.
_______________________________________________________________
Olen sun nyt ja aina
1976:Maisema on valkoisena lumesta ja kaikkialla kimaltelee pikku timanttien lailla pakkasesta. Taivas on luvattoman vaaleansininen ja pilvetkin ovat kaikonneet – lisää lunta ei siis ollut luvassa hetkeen.
Päivä on täydellinen säätä myöten. Sitä melkein halutessaan pystyisi kuvittelemaan järjestetyksi asiaksi, koska siltä se vaikuttaa. Aivan kuin joku olisi tilannut tapaninpäiväksi kirkkaan, kauniin sään.
Rebecca poistuu ikkunan äärestä hymy kasvojaan koristaen. Mielessään hän kiittää sitä, kuka ikinä onkaan vastuussa ulkona vallitsevasta paratiisista – on se sitten luontoäidin tai jonkun haltijan tekosia.
Rebecca astelee kokovartalopeilin eteen varmistuakseen siitä, että kaikki on niin kuin pitää. Kaiken on oltava tiptop. Kaiken on oltava täydellistä niin tärkeänä päivänä.
Peilistä heijastuu Rebeccan täydellinen kuvajainen, jonka vaaleat hiukset ovat laitettu vaivalla sievälle banaaninutturalle, josta hänet tunnetaan. Hiuksiin on pujoteltu pieniä valkoisia tähtiä, jotka säihkyvät kilpaa sinivihreiden silmien kanssa.
Valkoinen pitsiunelma nuolee kuvajaisen jokaista kurvia aina polviin asti. Polvien kohdalla vallan ottaa viehkeän aistillinen tyllipilvi, joka piilottaa alleen luunvalkoiset ballerinat.
Persikan sävyyn peitetyt huulet hymyilevät yhä, kun Rebecca kääntää selkänsä peilissä täydellisyyttä uhkuvalle kuvajaiselleen ja suuntaa loisteliaan meikkipöydän äärelle, jossa seittiäkin ohuempi huntu odottaa paikalleen pääsyä. Sirot sormet laskeutuvat hivelemään silkkisenpehmeää läpikuultavaa harsoa.
Ovelta kuuluu napakka koputus ja kohta pian sen takaa paljastuu punertavan kultahiuksinen nainen käsissään puolikuun mallinen kukkakimppu, joka on koottu freesioista.
>> Denise – tulit sopivasti >>, Rebecca sanoo hunajaisella äänellään, >> tarvitsen apua hunnun kiinnittämisen kanssa. >>
>> Totta kai. >> Denise hymyilee tullessaan serkkunsa luokse.
Hän ojentaa kukkukimpun Rebeccalle ja tarttuu sitten hellävaroin satiinipäällysteisessä kotelossa makaavaan huntuun. Hopeaisen hiussoljen avulla hän asettelee hunnun Rebeccan vaaleille hiuksille.
>> Onko tämä Mian vai äitisi? >> Denise kysyy.
>> Äidin, Mialla ei ollut huntua >>, Rebecca vastaa.
>> Ai jaa >>, Denise sanoo ja astahtaa sitten parin askeleen verran taemmas. >> Kas noin. >>
>> Kiitos >>, Rebecca sanoo ja kääntyy serkkunsa puoleen.
>> Oi! Sinä olet kaunis, niin kaunis >>, Denise ilmoittaa ihaillen. >> Mutta nyt meidän on mentävä alakertaan. >>
Rebecca nyökkää ja samalla perhoset alkavat nipistellä hänen vatsassaan.
Perhoset lisääntyvät entistä enemmän suloisen morsiamen vatsassa mitä lähemmäs alakertaa ja vihkipaikkaa hän serkkunsa, joka myös hänen kaasonaan toimii, kanssa tulee. Portaiden juuressa Rebeccaa odottaa tummansiniseen juhlakaapuun sonnustautunut mies, joka katsoo häntä hellästi hymyillen, kun hän astelee viimeiset portaat alas. Miehen sinivihreät silmät loistavat rakkaudesta.
>> Isä! >> Rebecca huudahtaa ja pyörähtää ympäri. >> Mitä pidät? >>
>> Kultaseni, näytät aivan äidiltäsi >>, herra Green sanoo tukahtuneesti. >> Olet yhtä kaunis kuin hänkin. >>
>> Todellako? >> Rebecca kysyy.
>> Todella. Äitisi olisi niin ylpeä sinusta >>, herra Green sanoo.
>> Oih, nyt minua alkaa itkettää >>, Rebecca sanoo ja alkaa räpytellä silmiään.
>> Ei, et saa itkeä, meikkisi menee pilalle! >> Denise huudahtaa.
>> Minä tiedän, minä tiedän >>, Rebecca lausuu.
>> Heti kun saat kyyneleesi kuriin, niin olisi aika kääntää uusi sivu elämässäsi >>, Denise ilmoittaa katse seinäkellossa.
Rebecca nyökkää. Denise taputtaa kevyesti serkkuaan olkapäähän ja katoaa sitten pitkän käytävän päässä olevasta ovesta sisälle.
Rebecca nostaa vasemman kätensä, jonka sormet ovat paljaat, ja leuhuttaa sitä kasvojensa edessä saadakseen kyyneleensä kuriin.
Muutaman minuutin kuluttua hän on saanut kyyneleet kuriin ja on valmis menemään huoneeseen, jonne Denise hetkeä aiemmin pujahti. Rebecca tarttuu isänsä ojentamaan käteen ja puristaa sitä lujasti, kun he hitaasti astelevat ovelle päin.
Ovi aukeaa avaraan saliin, jonka kaksi seinää on lasia. Niistä avautuu loistelias näkymä ruusupuutarhaan, jossa vaaleanpunaiset talviruusut kukkivat hentoina välittämättä ulkona paukkuvasta pakkasesta.
Toisen lasiseinän, sen joka on ovea vastapäätä, eteen on pystytetty lehtiköynnöksin koristeltu puutarhakaari. Kaaren alla seisoo sinisiin pukeutunut henkineuvoja ja mustaan juhlakaapuun pukeutunut tummapää, joka on luonut katseensa lattiaan. Vasta kun henkineuvojan takaa esiin tullut Denisen avopuoliso kumartuu tummapään puoleen, tämä nostaa katseensa lattiasta ja siirtää sen Rebeccaan.
Perhoset Rebeccan vatsassa villiintyvät, kun Oliverin kasvoille kohoaa leveä hymy. Hänellä ei ole silmiä kellekään muulle huoneessa olijalle enää. Muut tuntuvat kadonneen savuna tuuleen, jopa hänen isänsä, jonka kädestä hän pitää kiinni.
Pian Rebecca seisoo Oliverinsa vieressä ja tuijottaa tämän kahvinruskeisiin silmiin. Ja kuten aina, ensimmäisestä kerrasta lähtien, hän tuntee hukkuvansa Oliverin silmien syvyyksiin.
Henkineuvoja alkaa puhua rakkaudesta, sen ihmeistä, yhteisestä matkasta, elämänkiemuroista ja avioliiton tarkoitusperistä, mutta Rebecca ei keskity sanoihin ja niiden tarkoituksiin. Hän ei pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin Oliverin tuijottamiseen herkeämättä. Mikään ei ollut sen parempaa kuin se tosiasia, että he tulisivat elämään loppuelämänsä yhdessä.
Rebecca havahtuu transsimaisesta olotilastaan, kun hän kuulee nimensä lausuttavan ja Oliverin vastaavan ”olen, nyt ja aina ikuisesti”.
>> Oletko sinä, Rebecca Charlotte Green, valmis ottamaan Oliver Daniel Jonaksen paremmaksi puolisoksesi ja rakastamaan häntä nyt ja aina ikuisesti, kunnes kuolema teidät erottaa? >> henkineuvoja kysyy.
>> Olen, nyt ja aina ikuisesti >>, Rebecca vastaa varmempana kuin koskaan aiemmin elämässään.
Henkineuvoja puhuu vielä muutaman lauseen verran ennen kuin ripottelee Oliverin kämmenellä odottavan platinasormuksen päälle punaista hilettä, joka liiton vahvistajana tunnetaan. Hile katoaa kuin tuhkatuuleen, kun se koskettaa sormusta ja Oliverin kättä.
Oliverin pujotettu sormuksen Rebeccan vasemman käden nimettömään hopeisen kihlasormuksen yläpuolelle, henkineuvoja julistaa heidät aviopariksi ja antaa luvan ensimmäisen aviosuudelman vaihtoon. Se suudelma on hellä ja kestää pitkään. Rebecca ja Oliver erkaantuvat toisistaan vasta kun heidän on pakko vetää henkeä.
>> Hyvät juhlavieraat: herrasväki Jonas >>, henkineuvoja ilmoittaa, kun Rebecca ja Oliver kääntyvät muutamien vieraidensa puoleen leveästi hymyillen.
Koska he olivat äkkiä halunneet pitää joululomallaan pikahäät, vieraat rajoittuvat ainoastaan perheenjäseniin. Kesällä, valmistumisen jälkeen, he pitäisivät isot juhlat, joihin he kutsuisivat sukulaisiaan ja ystäviään. Sillä he halusivat jakaa onnensa ystäviensä ja muidenkin sukulaistensa kesken. Sitä paitsi, heidän avioliitonsa juhlistaminen olisi mitä loistavin tekosyy unohtaa hetkeksi sota, joka taikamaailmassa riehuu pyörremyrskyn lailla.
Oliver vetäisee Rebeccan kainaloonsa ja painaa huulensa tämän otsalle. >> Rakastan sinua. >>
>> Minäkin sinua >>, Rebecca vastaa leveä hymy huulilleen pinttyneenä.
Illalla kuun valaistessa kattoikkunoiden kautta muuten pimeitä käytäviä Rebecca ja Oliver kulkevat käsi kädessä yhdessä onnesta hihitellen kohti heille varattua vierashuonetta. Alakerrassa juhlavieraat pitävät vielä hauskaa keskenään huomaamatta juhlakalujen karkaamista omiin oloihinsa.
Rebecca pysähtyy äkisti erään oven kohdalla. Hän laskee hääkimppunsa sen eteen. Siitä huoneen onnekas asukki löytäisi sen ja pääsisi seuraavaksi naimisiin – ellei sitten sattuisi olemaan jo.
Sen jälkeen tuore aviopari jatkaa matkaansa vielä hieman pidemmälle, kunnes saapuvat heille tarkoitetun huoneen oven luo. Oven takaa paljastuu ylellinen makuuhuone, josta avautuu näkymä jäätyneelle lammelle, jossa yleensä kesäisin näkee joutsenien uiskentelevan.
Huoneen vetonaula on ehdottomasti katoksellinen king size-vuode, jonka päälle on ripoteltu kliseisesti ruusunterälehtiä. Tarkemmin katsottuna käy selväksi, että ne ovat aseteltu sydämen muotoon.
Vuodetta vastapäätä on kaunis valkoinen marmoritakka, jossa roihuaa iloisesti liekit kylmyyttä loitolla pitäen. Takan edustalla olevalle pöydälle on katettu kuohuviinilasit, hedelmäkori, suklaarasia ja jäihin upotettu kuohuviinipullo.
Oliver heittää oikeassa kädessään olevat Rebeccan ballerinat huoneen lattialle ja kaappaa sitten tuoreen vaimonsa käsivarsilleen. Rebecca kiljahtaa ilosta ja kietoo käsivartensa Oliverin kaulan ympärille, kun tämä kantaa hänet kynnyksen ylitse huoneeseen.
Oliver laskee Rebeccan vuoteenreunalle istumaan ja menee sulkemaan levälleen jääneen oven. Palatessaan rakkaansa luokse hän vetää tämän pystyyn ja liki itseään.
Huoneen lattiaa peittävä tummansininen matto tuntuu ihanan pehmeältä Rebeccan jalkojen alla. Luultavasti se tuntuisi vielä pehmeämmältä, jos hänellä ei olisi ihonvärisiä sukkahousuja jalkojaan peittämässä.
>> Olet kauniimpi kuin koskaan ennen >>, Oliver sanoo viedessään oikean kätensä Rebeccan takaraivolle, >> en tiennyt sen olevan mahdollista. >>
Rebecca punastuu pienesti kohteliaisuuden kuultuaan. Jostain syystä hän tuntee olonsa äkkiä kovin ujoksi. Siinä ei ole mitään järkeä. Edessä oleva yö, kun ei todellakaan tulisi olemaan heidän ensimmäinen kertansa.
>> Ehkä se johtuu siitä, että olen nyt sinun koko loppuelämiemme ajan >>, Rebecca sanoo kuin ehdottaen.
Oliver hymyilee vain ja antaa hunnun ja sitä kiinnittäneen soljen tippua Rebeccan hiuksista lattialle. Sen jälkeen hän alkaa vapauttaa pitkiä vaaleita hiuksia banaaninutturan vankeudesta.
Pinnit tippuvat yksitellen äänettömästi matolle ja hunnun päälle. Hetken päästä Rebeccan vaaleat suortuvat putoavat alas niskasta olkapäille ja selän puoliväliin valuen. Normaalisti täysin suorat hiukset ovat nyt hieman laineilla saaden Rebeccan näyttämään suloiselta keijulta, ehkä jopa enkeliltä.
>> Ei, ei se johdu siitä. Ei ainakaan kokonaan >>, Oliver sanoo lopulta. >> Se johtuu sinusta ja hehkusta, joka loistaa kasvoiltasi. Loistat kuin tähdet. >>
Rebecca tirskahtaa. >> Puhutpa sinä imeliä. >>
>> Niinpä. Hassua >>, Oliver sanoo.
>> Minä rakastan hassua >>, Rebecca toteaa. >> Mutten yhtä paljon kuin sinua. >>
Oliver hymyilee ja painaa otsansa vasten Rebeccan otsaa. >> Rakastan sinua myös hyvin paljon, suloinen Rebeccani. Nyt ja aina. >>
>> Nyt ja aina >>, Rebecca toistaa ja hieroo siroa nenäänsä Oliverin roomalaisnenään.
