Title: Kivun keskellä
Ikäraja: S (vähäistä kiroilua)
//Rutto laski ikärajaaAuthor: Frederica
Genre: angst, h/c
A/N: Tästä tuli vähän ihmeellinen, ja toivoisin kovasti tähän kommentteja, jotta tietäisin pitävätkö muutkin tätä outona.^^ Tämä menee Albumihaaste 2seen. Kappaleena on
The Whole Story, jonka lyriikat on sijoitettu tekstin joukkoon, ja bändi kappaleen takana on Sunrise Avenue. En siis omista kappaletta tai saa siitä minkäänlaista rahallista hyötyä.
Kivun keskelläIt’s been hard to come to you lately
It’s been easier to stay away
And I can’t feel the heat not the one that we would need
There is something wrong there’s a wall in between James istui vuoteen reunalla. Hän oli lopussa, sen näki hänen lysähtäneestä asennostaan ja kuuli hänen hengityksestään. Poika nyki paitansa hihoja ja piirteli paljailla varpaillaan kuvioita pehmeään mattoon.
– Ei kaikki ole vielä ohi, Robin sanoi hiljaa ovelta.
James ei kohottanut katsettaan, ei pyytänyt tyttöä huoneeseensa. Robin silitti lujia oven karmeja ja mietti elämän hentoutta ja virheellisyyttä, kaiken epäreiluutta.
– Kaikki on jo ohi, James sanoi. Pojan ääni oli väsynyt, väsynyt huutamaan, väsynyt kiroamaan. Kun viha paloi pois, oli vain kipua.
Robin sulki silmänsä. Hän toivoi keksivänsä oikeat sanat, mutta mitään parantavaa ei tullut mieleen.
– Jos luovutat nyt, Robin aloitti.
James nauroi kuivasti. – Jos luovutan nyt? Ei tälle voi enää mitään. Minä lähden huomenna. Hitto, miten minä vihaankaan niitä paskoja.
Robinkin vihasi, vihasi enemmän kuin oli koskaan vihannut, vihasi niitä typeryksiä, jotka olivat päättäneet adoptoida Jamesin ja viedä hänet pois Diana Amberin orpokodista. Vihasi typerää julkkisparia, joka oli päättänyt osoittaa hyvyyttään auttamalla hyljeksittyjä. Vihasi Dianaa, joka oli antanut luvan adoptioon.
Vihasi, vihasi, vihasi.
Ja itki salaa suihkussa. Viha ei koskaan niellyt kaikkia kyyneleitä.
– Minä niin haluaisin olla sinä, James sanoi äkkiä.
Robin katseli kuinka Jamesin varpaat piirsivät nopeammin. Hän osasi lukea pojan jokaisen liikkeen, ja James näki hänen jokaisen katseensa ja jokaisen ilmeensä talon toiselta puolelta. Ei heille pitänyt käydä näin.
Wait
We can’t fall now
We cannot leave all we have
I know it hurts and feels bad
We should stay
And just fight back
We had it once all the way the whole story
And it will hurt
But I’d be glad to take the pain Heidän piti kasvaa yhdessä aikuisiksi. Viettää aurinkoiset päivät puutarhan omenapuiden ja tammien alla, pelata muiden kanssa jalkapalloa, rakentaa talvella lumilinnoja ja kisata niiden herruudesta, lukea kirjaston sohvilla, pelata tietokonepelejä, karata oppitunneilta, pihistää keittiöstä öisin kaakaota ja keksejä. Heidän piti vaihtaa katseita ja puhua, puhua, puhua yhdessä.
– Sinä olet aina se vahvempi, James sanoi ja hymähti. – Sinä toit meille aina voiton.
Robin puri alahuultaan ja hänen sormensa kietoutuivat latenvärisiin hiuksiin ja alkoivat pyörittää niitä. Kiemuroista tulisi lopulta takkuja, joiden setviminen tekisi kipeää, mutta hän ei välittänyt siitä. Sormet kieputtivat hiuksia ja sydän löi, kuin olisi vasta keksinyt miten lyöminen tapahtui.
– Ei minusta ole voittamaan, James sanoi. – Ei minusta ole pärjäämään ilman sinua.
– Kylläpäs on, Robin sanoi karskilla ja kovalla äänellä.
Varpaiden kiemurtelu pysähtyi, näkymättömät radat pyyhkiytyivät pois. Katse kohosi hitaasti. He katsoivat toisiaan, katsoivat, ja jokainen tunne oli nähtävillä, heidän sielunsa olivat lyöntietäisyydellä.
I’ve been trying to touch you the sweet way
You’ve tried kissing me like the early days
But it’s all very cold and it tares me apart
Yea it’s too damn cold but we just can’t stop now– Sinussa on paljon enemmän kuin Luka ja Ben ja Emma ja muut ovat ikinä nähneet. Sinut on tehty voittamaan, Robin sanoi. – Sinä lähdet täältä, ja ehkä se on parasta mitä sinulle on ikinä tapahtunut. Uusi alku.
Jamesin ohut suu vääntyi kummalliseen hymyyn. – Positiivista ajattelua. Se on hyvä.
Robin näki, että James yritti taas kerran kätkeytyä.
– Se on hyvä, Robin sanoi. – Joskus pahat asiat ovat oikeasti hyviä.
James sulki sinivihreät silmänsä ja pyyhkäisi tummat hiukset pois kasvoiltaan. – Minä en pärjää ilman sinua.
– Sinun on pakko, Robin sanoi.
– Minä kuolen joka päivä, kun en näe sinua.
– Et kuole yksin.
– Se ei lohduta, James sanoi.
– Ei, Robin sanoi tasaisella, varmalla äänellä. Kaikki oli jo ohi, sydän löi taas niin kuin oli ennen lyönyt, niin kuin tulisi aina lyömään, ja kipu oli siirtynyt huomiselle. – Mikään ei lohduta.
Wait
We can’t fall now
We cannot leave all we have
I know it hurts and feels bad – Joten kaikki oli tässä? James kysyi, katsellen Robinia silmissään polttava ja merkitsevä katse. Se katse, josta ei koskaan puhuttu.
– Niin, Robin sanoi vastaten Jamesin katseeseen.
– Menehän sitten siitä, typerys, James sanoi. – En minä jaksa sinua koko yötä katsella.
– Idiootti, Robin nytkäytti päätään ja lähti aamutossut suhisten kävelemään käytävää pitkin omaan huoneeseensa.
Aamuyöllä, kaikkien muiden nukkuessa, James ja Robin livahtivat keittiöön. He lämmittivät toisilleen kupilliset kaakaota ja ottivat purkillisen keksejä. He kiipesivät ullakolle, niin kuin aina, kun olivat pihistäneet kaakaota ja keksejä.
We should stay
And just fight back
We had it once all the way the whole story
And it will hurt
But I’d be glad to take the pain away Ullakon kattoikkunasta näkyi sinimusta taivas, jota tahri muutama hopeakyynel. He itkisivät vielä verta, he molemmat tiesivät sen, mutta nyt sillä ei ollut väliä.
Pain is a side of love we choose to live with you know
After the rainy day the sun will shine so He istuivat toisiinsa nojaten hämärällä ullakolla, taskulamput jaloissa pyörien. Katselivat taivasta, hörppivät kaakaota ja mutustivat keksejä.
– Muistatko, kun Luka taklasi minut puuta päin? Robin kysyi.
James hymyili kaakaoonsa. – Se oli ensimmäinen kerta, kun yritin lyödä häntä. Hemmetti, hän on iso ja nopea, kun on kyse tappelemisesta.
Robin nyökkäsi. – Iskit häntä kerran leukaan ja päädyit Dianan työhuoneen sohvalle toipumaan.
– Ja sinä jouduit puhutteluun, koska mursit Lukalta nenän.
– Mitä luulit minun tekevän? Katsovan vierestä, kun Luka teloo sinut.
James huokasi. – Et ikinä antanut minulle sattua mitään pahaa.
– Ikinä on liioittelua, Robin sanoi.
Jamesin sormet pujahtivat hipaisemaan hänen poskeaan. – Ikinä on juuri sopivasti.
Robin tarttui hänen sormiinsa. – Ikinä ei ole tarpeeksi.
– Olkoon sitten hetki, olkoon uni, olkoon houre, James sanoi hiljaa.
– Uni on hyvä, Robin sanoi. – Unet ovat kauniita.
– Täydellisiä, James sanoi, ja huulet löysivät toisensa vaivattomasti.
Wait
We can’t fall now
We cannot leave all we have
I know it hurts and feels bad
We should stay
And just fight back
We had it once all the way the whole story
And it will hurt
But I’d be glad to take the pain
