Nimi: Villasukkasuukkoja
Kirjoittaja: Vlad
Ikäraja: S
Genre: joulufluffy
Paritus: Sirius/Remus
A/N: No niin! Tämän ficin myötä yksi haaste on purkissa (OTP10) ja pääsenpäs eroon siitä, että pitää miettiä että keksinkö ajoissa hyvän idean S/R-ficciin vai en. Ja totta kai; Hyvää joulua! Mustekehrääjä, tämä on sinulle! Toivottavasti pidät joululahjastasi.
Sirius haukotteli makeasti ennen kuin nousi istumaan vuoteellaan. Hän hymyili huomatessaan Remuksen, joka tuhisi hiljaa unissaan ja unien maailmassa ihmissusi näytti kerrankin oman ikäiseltään, sillä siellä ei ollut kuun kirousta, joka sai Remuksen toivomaan kuolemaa aina kerran kuussa. Sirius heilautti jalkansa hiljaa sänkynsä laidalle ja sieltä aina lattialle sävähtäen, kun tunsi makuusalin kylmän kivilattian varpaidensa alla. Nuorukainen antoi varpaidensa palella hetken lattiaa vasten, yrittäen totuttautua siihen että kivilattia ei ollut niin lämmin kuin animaagi ehkä olisi halunnut sen olevan. Lopulta hän kuitenkin nousi seisomaan ja hiippaili lyhyen matkan hänen ja Remuksen vuoteiden välillä ja hypähti iloisesti naurahtaen ihmissuden vuoteelle saaden tämän heräämään.
”Sirius”, Remus marisi saatuaan unen raskauttaman katseensa kohdistumaan ja tarkentumaan mustahiuksiseen, varsin mielipuolisesti virnuilevaan nuorukaiseen, joka parhaillaan istui keskellä hänen vuodettaan näyttäen siltä kuin olisi ollut äärimmäisen tyytyväinen itseensä. Jollain tavalla Remuksen mieleen tuli kissa, vaikka ajatuksen tasollakin se oli utopistinen ajatus, sillä Sirius oli koira – mutta juuri tuolla hetkellä Sirius näytti itseensä varsin tyytyväiseltä kissalta, mahdollisesti vielä kermalautasen ääressä. ”Etkö sinä anna enää muiden nukkua ollenkaan?”
Sirius ei kuitenkaan tuntunut olevan moksiskaan saamistaan nuhteista, päinvastoin, Remuksen vaisut ja uneliaat nuhteet näyttivät saavan Siriuksen hymyilemään entistä leveämmin ja tyytyväisemmin. Remus voihkaisi ja huudahti heti perään, kun hänen ystävänsä tökkäsi jäisen kylmät varpaat päistikkaa vasten Remuksen paljasta reittä. Remus sieppasi tyynynsä ja huitaisi sillä Siriusta, saaden loistavan osuman hieman villimmän nuorukaisen kasvoihin, mikä sai kaksikon purskahtamaan nauruun, joka raikui ja kajahteli makuusalin kivisistä seinistä.
”Sirius, minä todella arvostaisin sitä, jos antaisit minun nukkua kerrankin”, Remus mutisi laittaessaan tyynynsä sivuun. Sirius ei näyttänyt iloiselta.
”Mutta kun on joulu, ei silloin kuulu vetää hirsiä. Silloin kuuluu herätä aikaisin avaamaan lahjoja ja nauramaan.” Sirius vaikeni, pirullinen hymy hiipi nuorukaisen kasvoille, kun tämä loi varsin erikoisen katseen Remukseen. ”Tosin uskoisin, että nauru jää tänä vuonna vähän vähälle, kun minulla on vain sinut Tylypahkassa, kun Peter ja James lähtivät kotiin viettämään joulua.”
Remus naurahti kevyesti Siriuksen sanoihin kätketylle vihjaukselle.
”Väitätkö sinä, että minä en ole hauska?” Remus nauroi kumartuessaan kutittamaan Siriusta kyljestä. Sirius vain nauroi ja palautti hyökkäyksen ja lopulta kaksi nuorta rohkelikkoa kutittivat toisiaan kunnes tipahtivat vuoteelta ja päätyivät nauraen kylmälle kivilattialle Remuksen vuoteen viereen.
”Pakko kai ottaa sanoja sen verran takaisin, että totean että ehkä tämä joulu on nauruntäyteinen”, Sirius mutisi Remuksen painostavan katseen alla.
”Vain ehkä?” Remus nauroi.
”Okei, tästä joulusta tulee todella nauravainen.”
Remus hymyili varsin tyytyväisen näköisenä ennen kuin ryömi Siriuksen syliin ja painoi huulensa lempeästi tämän karheita huulia vasten. Sirius vastasi suudelmaan halukkaasti, mutta aivan liian pian Remus katkaisi suudelman ja poimi Siriuksen vuoteen jalkopäästä yhden valkoiseen paperiin käärityn lahjan.
”Hmm, mitäköhän minä olen sinulle antanut?” Remus sanoi muka kovinkin pohtivaisena. Sirius vain nauroi ja sieppasi paketin itselleen ja pysähtyi vain näyttämään ihmissudelle vieressään kieltä ennen kuin repi paperit lahjan ympärillä.
Ruskean ja mustan sekaiset villasukat kierähtivät Siriuksen syliin ja Remus purskahti nauruun Siriuksen pettyneen ilmeen nähdessään. Sirius vain sipaisi hiuksia pois silmiltään ja loi hekottavaan ihmissuteen soimaavan katseen. Remus vaikeni vasta saadessaan villasukat kasvoilleen.
”Sirius, älä ole ylidramaattinen!” Remus nauroi. ”Minulla on myös villasukat, koska ne kuuluvat jouluun aivan olennaisesti. Sitä paitsi, tämä lattia on niin kylmä, että sinun varvasraukkasi suorastaan kiljuvat villasukkia.”
Sirius nauroi ja kiskoi sukat jalkaansa, mutta kipristeli varpaitaan varsin tyytymättömin ilmein. Remus huokaisi ja kaivoi matka-arkustaan oman sukkaparinsa kiskoen ne sitten jalkaansa ja tunki villasukkien verhoilemat varpaansa suoraan Siriuksen nenän alle.
”Antura hei”, Remus nurisi ennen kuin nauroi hengästyneenä Siriuksen yllättäessä hänet hyvin intohimoisella suudelmalla, joka melkein sai ihmissuden menettämään tasapainonsa ja kopsahtamaan selälleen lattialle. Remus haukkoi henkeään Siriuksen huulia vasten ja Sirius otti ihmissuden reaktiosta kaiken irti ja työnsi tämän edellään kylmää lattiaa vasten ja Remus melkein valitti, kun hän tunsi kuinka kylmä kivilattia puristui häntä vasten. Lattian kylmyys tuntui melkein siltä kuin hän olisi uponnut päistikkaa jäiseen veteen ilman toivoakaan pintaan pääsystä. Tuntemus oli aivan samanlainen pakottava tunne, joka lamaannutti hengityksen. Ihmissusi ei kuitenkaan osannut olla täysin varma siitä, kuinka suuri osa hänen lamaannuksestaan johtui hänen kimpussaan hyörivästä animaagista.
”Joko ymmärrät, että villasukat ovat vaarallisia ja inhottavia kapistuksia, joita ei pitäisi käyttää?” Sirius nauroi puolivakavissaan, vaikka nuorukaisen huulilla kareileva hymy kertoikin, että toinen jujutti ja teeskenteli. Remus ei kuitenkaan välittänyt siitä, vaan nyökkäsi hiljaa.
Sirius näytti voitonriemuiselta ja nappasi villasukat pois omista jaloistaan ennen kuin sieppasi ruskeat sukat pois Remuksen varpaita suojelemasta. Mustahiuksinen animaagi puhkesi hengästyneeseen nauruun vasta, kun ihmissusi hänen allaan työnsi paljaat ja jäiset varpaansa suoraan Siriuksen kainaloon saaden tämän värähtämään kylmästä. Remus kuitenkin vain nauroi ennen kuin kiepsahti pois Siriuksen alta.
”Kosto elää!”
