Paritus: Tony/Loki
Genre: Enpäs tiiä, draamaa? romantiikkaa?
Raiting: K-11
Fandom: The Avengers
Vastuuvapaus: Henkilöt Marvelin
Yhteenveto: Lavuaarin alla itkee jumala, jonka koko elämä oli valhetta.
A/N: Satuttiin kaverin kanssa puhumaan Lokista ja Tonystä ja luettiin yksi ficcikin aiheesta. Noh, itse pidän parituksesta kovasti ja tuli inspis. Varmaan vartin väkerrys joten... I'm sorry.
Paha poika. Orpo. Äpärä. Ulkopuolinen. Saasta. Koekappale. Starkin lelu.
Kyynel vierähti Lokin poskelle. Hän tiesi, ettei saisi itkeä, ei saisi vaipua sellaiseen eleeseen vain typerien ihmisten ja supersankarien sanoista. Ei, vaikka Kapteeni Amerikka klovnipuvussaan sanoisi häntä äpäräksi ja Starkin leluksi. Ei, vaikka Barton haukkuisi häntä saastaksi.
Oli naurettavaa, että hänenlaisensa kyhjötti Starkin asunnon kylpyhuoneessa, lavuaarin alla vuodattamassa kyyneliä sanojen synnyttämän tuskan vuoksi. Kukaan ei kuitenkaan ymmärtänyt, että sitkeän ja toisinaan kylmän jumalkuoren alla asui myös se pieni poika, joka sai vasta vartuttuaan tietää, ettei hänen kasvattajansa olleet hänen oikeat vanhempansa. Hänellä ei ollut veljeä, ei isää, ei äitiä. Hänellä oli vain kaksi tuntematonta esikuvaa, joita oli kutsunut äidiksi ja isäkseen, ja yksi mies, jota oli pitänyt veljenään. Nyt hänellä tuntui olevan mies, jota kutsua Tonyksi, mutta oliko hänellä oikeus sanoa rakastavansa tätä, vaikka hän olikin orpo? Saasta. Starkin lelu.
Kylmä lattia tuli hänen vaatteidensa läpi, etenkin riekaleisten farkkuhousujen, jotka hän oli aamulla ottanut Tonyn vaatekaapista ennen tämän heräämistä. Tuolloin Loki oli ihmetellyt, kuinka paljon Starkilla olikaan rentoja vaatteita kaikkien niiden juhlapukujen, kenkien ja kravattien lisäksi. Hän oli löytänyt vaatekaapista myös punaisen pusakan, jonka Tony oli hänelle ystävänpäivänä antanut. Ehkäpä taloudenhoitaja oli lajitellut vaatteet väärin - punainenhan ei ollut Lokin vaatteiden perusväri lainkaan. Se vain muistutti häntä Thorista ja valheesta, joka oli peittänyt hänen koko elämänsä mustalla kaavullaan.
Tony oli tuolloin lahjapaketin antaessaan väittänyt, että lahja ei liittynyt mitenkään kyseiseen päivään tai perinteeseen, jonka ystävänpäivä niin monelle velvoitti.
“Kun näin sen, en voinut olla ajattelematta sitä päälläsi,” mies oli sanonut ja virnuillut niin, että hänen hampaansa olivat välkähtäneet puhtaan valkoisina. Hän oli taputtanut Lokia kevyesti olkapäälle ja kävellyt jääkaapille: “Tarvitsen muuten oluen. Lehdistö hiillosti minua koko päivän aina kassalta kotiovelle asti tuon paidan takia. Eivät uskoneet, että se olisi minulle itselleni.”
Loki ei voinut tuolloin jättää huomiotta, että ensimmäisen lauseen päälle puhutut turhanpäiväiset sanat yrittivät peittää sanomatonta lausetta, jonka jokainen vähänkään parisuhteessa elävä mies huomaisi: “Enkä voinut olla ajattelematta, miltä tuntuisi vetää se pois päältäsi.”
Loki pyyhki kyyneleen poskeltaan paidanhihaan ja vavahti hiljaa. Hän veti polvet tiukemmin rintaansa vasten ja painoi posken käsivarttaan vasten. Hän keinautti itseään muutaman kerran edes takaisin ja sulki silmänsä; ajatteli, että se estäisi kyyneliä.
Kylpyhuoneen ovi narahti auki, Loki veti itseään tiukemmin sikiö-asentoon. Hän käänsi kasvonsa pois tulijasta, hautasi ne paidan hihaan. Vavahti. Odotti, että joku pilkkaisi häntä. Askeleet pysähtyivät hänen eteensä, joku polvistui.
“Hei, hei, hei…” ääni sanoi pehmeästi, lohduttavasti, “Ei se mitään, Loki.”
Lämmin käsi painui Lokin poskelle ja kohotti tämän kasvoja. Miestä hävetti hänen silmänsä, jotka olivat kosteat vasta sataneiden kyynelien takia. Hänen sydäntään kuitenkin lämmitti se tieto, että silmät, joita hän nyt katsoi kuuluivat vain yhdelle miehelle, ihmiselle, ketä hän arvosti ja rakasti eniten tässä maailmassa.
“Tony…” hän kuiskasi ontosti. Lämpimän käden peukalo pyyhkäisi muutaman kerran hitaasti hänen poskeansa, Tonyn kasvoille kohosi kevyt hymy.
“Sinun ei tarvitse välittää siitä, mitä he sanovat, kuulitko?” Tony huomautti painokkaasti, mutta sitten hänen äänensä lämpeni ja helleni: “Sillä ei ole merkitystä. Ainoa merkitys on meidän kahden välinen side; se, että sinä et ole minulle mikään lelu etkä koekappale. Sinä olet minun Lokini, hölmö. Oma, väärinymmärretty jumalani, joka pakenee kylpyhuoneen lavuaarin alle, jossa minä saan vetää hänet syliini.”
Niin Stark myös teki. Pituuseroistaan huolimatta hän veti Lokin pään olkapäälleen ja kietoi kätensä tämän ympärille lohduttavasti. Hän oli tehnyt niin monet kerrat ja ymmärsi, minkälaista tuskaa piteli käsissään pidellessään Lokia sylissään. Hän sipaisi tämän tummia hiuksia muutaman kerran ja huokaisi.
“Nuo farkut sopivat sinulle täydellisesti, tiedätkös...” hän huomautti kevyesti. Loki naurahti hiljaa ja vastasi ilkikurisesti virnistäen: “Odotapas vain kun saat riisua ne yltäni.”
