Kirjoittaja: Milleri
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Kaalininja/Adam Lambert
Genre: Hmm... Onko joululahjaficci genre?
A/N: Hyvää joulua, KatieB! Nautihan joululahjastasi ninja
Oli joulu, ja Kaalininja istui yksin kotonaan. Kuusi oli koristeltu, pöytä katettu ja kinkku uunissa. Jotain tuntui kuitenkin puuttuvan.
Niin, seura. Se puuttui. Anonyymina supersankarina olemisen huono puoli on se, että jää yksin Kukaan ei edes tiennyt, että Kaalininja oli olemassa, mutta siellä hän kuitenkin oli, vietti joulua pienessä merenrantamökissään.
Ypöyksin, Kaalininja ajatteli ja yksinäinen kyynel vierähti hänen poskelleen.
Kaalininja oli väärässä.
Joku oli huomannut hänet. Kun Kaalininja oli eräänä päivänä oli pelastanut erään tajuttoman eräästä kaivosta (älä kysy miten tyyppi oli sinne päätynyt) oli eräs nimeltämainitsematon henkilö nimeltään Adam Lambert oli huomannut Kaalininjan. Myöhemmin illalla Adam oli huomannut, kun Kaalininja hoipersi syrjäiseen merenrantataloon.
Kukahan toi on, oli Adam miettinyt,
ja miksi se pelastaa muita? Tänä iltana, jouluiltana, Adam päätti ottaa selvää. Hän ei tosin ollut vielä varma, miten.
Piip! Piip!
Kaalininjalla oli kiire. Munakello piipitti kuin viimeistä päivää. Kaalininjan täytyi ehtiä, sillä jos hän ei ehtisi –
Mustaa savua alkoi tulvia uunista. Myöhäistä. Myöhäistä nyt.
Kaalininja otti palaneen kinkun uunista ja avasi ikkunan, jotta palaneen käry hiukan kaikkoaisi. Sitten hän meni ilmeettömänä takaisin ja vajosi tuoliin.
Mitä väliä jollain typerällä kinkulla on, jos en voi edes jakaa sitä kenenkään kanssa? Oho, eipä paljon lohduttanut. Kaalininja pudisteli päätään.
Joulu on nyt virallisesti pilalla. Mutta samassa –
Kop, kop, kop.
Koputtiko joku? Joku koputti! Mutta miksi? Ei kai – ei kai joku vain ollut löytänyt Kaalininjaa? Voi ei – tai niin Kaalininja yritti ajatella peittääkseen sen, että kun koputus oli käynyt, hän oli tuntenut hypähdyksen sydämessään. Ilon hypähdyksen.
Mutta kun jos minä paljastun – NO MITÄ HITSIN VÄLIÄ. ”Tulossa!” Kaalininja huusi ja lensi ninjavoimillaan ovelle. Hän henkäisi ja avasi sen.
Valkoista, valkoista, valkoista. Hahmo oli pitkä ja valkoinen. Tai hahmo oli pitkä, ja se hulmusi valkoista kangasta. Ehkä se oli valkoista kangasta. Ehkei se ollut kangasta. Hahmolla oli silmät, mutta ei suuta.
Osaakohan se puhua? ajatteli Kaalininja, epävarmana koska ei ollut koskaan oikeastaan ollut sosiaalisessa kontaktissa kenenkään kanssa.
”Hy-hyvää joulua”, Kaalininja sanoi, toivoen sydämensä pohjasta, että hahmo ymmärtäisi. ”Käy toki peremmälle.
Hahmo nyökkäsi, astui sisään ja sanoi: ”Mä olen” –
mikä helpotus, kyllä se osaa puhua, ajatteli Kaalininja – ”Joulun Henki.”
”Joulun Henki”, Kaalininja toisti. Niinpä tietysti. Ei kukaan muu kuin Joulun Henki häntä muistaisi. Miksi muistaisikaan? Eihän hän tuntenut ketään. Eikä kukaan tuntenut häntä.
Joulun Henki rykäisi. ”Ja mä ajattelin esittää sulle tarjouksen.”
Kaalininja nyökkäsi.
”Sä saat kolme toivomusta”, Joulun Henki katsoi Kaalininjaa suoraan silmiin, ”ja kun olen toteuttanut ne, mä saan kysyä sulta muutamia… kysymyksiä.”
Kaalininja nyökkäsi pystyen tuskin uskoa onneaan. Kolme! Toivomusta! Ihan mitä vaan! Nyt hän voisi viimein olla yksi kyläläisistä, saada seuraa, saada rauhan kylään, saada kaiken – kolme toivomusta, enempää hän ei voisi toivoakaan.
”Ensimmäiseksi minä toivon, että… taiot tuon kinkun ei-palaneeksi”, Kaalininja sanoi ennen kuin ehti ajatella tarkemmin.
Mitä minä oikein teen? Uusia kinkkuja saa aina, mutta näitä toivomuksia minulla on vain kolme! Miksi toivon tällaisia turhuuksia? Enää kaksi jäljellä… Hitto. ”Sanasi on lakini”, Joulun Henki sanoi. ”Sulje silmäsi. Taioissa voi mennä hetki.”
Kaalininja sulki silmänsä ja odotti ensimmäisen, säälittävän toiveensa toteutumista. Joulun Hengen oli parasta hoitaa asiansa.
Adam oli paniikissa. Mikä idea tämäkin nyt oli! Ei hän Joulun Hengeksi pukeutuessaan ollut ajatellut, että joutuisi
oikeasti toteuttamaan toiveet… Kuten joulukinkun tekemisen täydelliseksi.
Mutta hätä keinot keksii. Niinpä Adam teki ainoan, minkä mahdollisuudekseen koki: hän otti palaneen kinkun ja lähti juoksuun. Sitten hän heitti sen mäkeen ja ryntäsi torille ostamaan viimeisen kinkun, jota enää myytiin.
Aikaa oli kulunut ehkä puolisen tuntia, kun Adam sanoi: ”No niin, valmista. Taikominen on aikaa vievää, mutta tuloksekasta. Avaahan sun silmät.”
Jo ennen kuin Kaalininja avasi silmänsä, hän tunsi tuoreen kinkun herkullisen tuoksun. Hän oli tosin myös kuullut oven kolahtavan, mutta päättänyt sivuuttaa sen tällä kertaa.
Ja sitten kun Kaalininja avasi silmänsä, hän näki kinkun edessään ja puhkesi hymyyn.
Ainakin toteuttaa toiveet oikeasti. ”Kiitos”, hän sanoi ja otti palasen kinkusta. ”Haluatko sinäkin?”
”Ai, kyllä kiitos”, Joulun Henki sanoi.
Ja niin Kaalininja istui ensimmäistä jouluaan jonkun kanssa, vaikka sitten Joulun Hengen, ja tunsi pakahtuvansa riemusta.
Tältä se siis tuntuu. Tältä sen täytyy tuntua. Joulun jakaminen jonkun kanssa. ”Minä – minä sytytän muutamia kynttilöitä”, Kaalininja sanoi ja hymyili valkoiselle oliolle vastapäisessä tuolissa.
”Kiitos”, kuiskasi Joulun Henki.
Puolimatkassa Kaalininja pysähtyi ja kääntyi. ”Hei kuule, minulla on toinenkin toive.”
”Anna kuulua”, Joulun Henki sanoi.
”Tanssi minun kanssani”, kuiskaus tuskin kiiri Kaalininjan huulilta, ennen kuin hän tajusi mitä sanoi. Hän haaskasi jo toista toivettaan! Mutta se ei tuntunut haittaavan häntä, ainakaan kun Joulun Henki veti hänet jo itseään vasten. Tiukasti.
Tältä siis tuntuu toisen lämpö, ajatteli Kaalininja kuunnellessaan Joulun Hengen sydämen tykytystä.
Aika mukavaa, itse asiassa. He keinuivat hetken, ninja ja henki, ja sitten irtautuivat, hiukan hämmentyneenä kumpainenkin. Kaalininja oli aika varma, että punastui.
Oivoivoi.
”Oliko – oliko sulla vielä kolmatta toivetta?” Joulun Henki kysyi hiukan epävarmasti, hänkin hämillään.
”Joo”, Kaalininja sanoi ja puri huulta. Nyt oli aika pyytää mahdottomia. Nähdä, mihin hengestä todella oli. ”Tuo minulle kuu taivaalta.”
”Sulje sil –” äkkiä Joulun henki vaikeni. Sitten: ”Ääh, hitot siitä.”
Seuraavaksi Kaalininja muisti vain, kun Joulun Henki otti huppunsa pois, ja siellä oli mies, mitä ihmettä, ja sitten – sen kun tämän huulet painuivat Kaalininjan huulille.
Paras. Joulu. Ikinä.Taitaa olla turha mainita, että Adam oppi tietämään monenlaista Kaalininjasta.
A/N2: okei, tiiän, Adam on homo mut ei se kato ficeissä oo niin justiinsa
Merry Christmas vähän myöhässä mutta kuitenkin! <3
