Author Ingrid
Genre AU, H/C, angst, fluff & romance
Fandom Hobitti
Rating K-11
Pairings Kili/Fili (Kili/Tauriel)
Warnings Insesti
Disclaimer Hahmot ja maailma © J.R.R. Tolkien
Summary "Sinä suutelet minua kuin hyvästiksi."
A/N Osallistuu FF100 -haasteeseen sanalla 'valkoinen'.
H U O M E N L A H J A N I
Hänen punaiset hiuksensa hohtivat horisonttiin painuvan ilta-auringon säteissä. Suortuvat laskeutuivat laineillen pitkin kapeaa selkää, tanssahtelivat tuulen tahdittamina. Osa peittyi lumivalkean hunnun varjoon. Hänen vihreät silmänsä tuikkivat aamuyön viimeisten tähtien tavoin. Puhtaina, ikuisina, syvinä kuin taivaanranta. Ne hohkivat ympärilleen lämpöä ja toivoa, ja niiden katse oli kaunis ja viaton kuin talven ensilumi. Hänen olemuksensa oli kevyt ja hauras, mielensä villi ja levoton ja valmis repimään valkoisen pitsin irti hänen kalpealta iholtaan. Hänen ajatuksensa harhailivat vuorten tuulissa ja pysähtyivät vain ohkiitäviksi hetkiksi kapeille huulille. Kuiskauksia lehtien havinan suojissa.
Hän oli kuin enkeli. Mutta ei Taivaasta, ei pilvien reunalta.
Fili käänsi katseensa haltianeidosta, kiirehti sydän rinnassa takoen pois puutarhasta ja oli kompastua korkeaan kynnykseen rientäessään sisälle Repunpään pyöreästä ovesta. Aavistuksen hengästyneenä hän jäi kuuntelemaan pirtin lohdutonta hiljaisuutta. Hänen allaan vaimeasti nariseva puulattia muistutti häntä ensimmäisen yön varovaisen kevyistä askelista, jotka olivat vieneet heidät kauas tähtiin.
Hän asteli hitaasti peremmälle, miellyttävä lämpö kutsui häntä luokseen. Vaikka oli keskikesä ja aurinkokin poltti pisamia poskipäille, Fili tunsi kylmyyden purevan itseään riekaleiksi.
Hänen kovat sormenpäänsä sivelivät karheaa seinää, jota vasten hänen palavan tähden tavoin sykkivä kehonsa oli painettu. Seinällä riippuva taulu oli edelleen vinossa heidän jäliltään. Fili nuolaisi mietteliäänä alahuultaan ja hymähti hiljaa. Oli suoranainen ihme, etteivät muut olleet heränneet heidän kavutessaan kauas taivaisiin.
Pian hän saapui kynnykselle, puulattian narina lakkasi. Lempeä kesätuuli puhalsi avoimesta ikkunasta sisään ja tunkeutui oljenvaaleiden suortuvien sekaan. Tuulahdukset kutittelivat Filin korvia ja viilensivät hikikarpaloita hänen niskassaan. Kirkas katse kiersi pyöreässä huoneessa. Sänky oli pedattu kaunein villavällyin, yöpöydällä oli rapistuneen kukkakimpun kellastuineita terälehtiä. Kimppu oli kukoistanut sinä yönä kauneimmillaan, se oli suorastaan hehkunut kuunvalon alla. Fili asteli pölyisen lattian poikki ja istahti sängylle, joka narahti kevyesti. Niin se oli narahdellut viime kerrallakin, samassa sävelessä.
Hän kohotti katseensa lattialle pudonneista kuivista lehdistä huoneen ovelle, jonka kynnyksellä Kili seisoi komeampana kuin koskaan. Hänen huulillaan viipyi vilpitön ja leveä hymy, juuri sellainen kuin se oli ollut hänen maatessaan veljensä vierellä, tummat suortuvat koristetyynyllä laineillen. Filiä ei kuitenkaan hymyilyttänyt.
"Hermostuttaako sinua?" hän kysyi nuoremmalta veljeltään.
"Minuako?" Kili naurahti huvittuneena ja astui peremmälle huoneeseen. Hän oli kammannut sotkuisen takkutukkansakin. "Hieman, ehkä. Idästä saapuvat tummat pilvet saavat minut uumoilemaan, että Thorin-eno on viimein saanut selville, että hänen sisarenpoikansa vie haltian vihille. En usko hänen hyppivän onnesta pilvensä reunalla."
Fili hymähti hiljaa ja taputti sitten sänkyä vierellään. Kili istahti vällyille ja narahdus kaikui jälleen hiljaisessa huoneessa. Fili kuunteli veljensä hengitystä, suloista tuhinaa, joka oli lämmittänyt hänen rohtuneita huuliaan pakkasyön kylmyydessä.
"Oletko sinä onnelllinen, Kili?"
Hän käänsi katseensa veljeensä, joka tarkasteli häntä tummien silmiensä tuikkivalla katseella.
"Kyllä minä olen. Minä olen iloinen, että sain kuninkaani siunauksen", Kili vastasi ja kosketti kevyesti veljensä käsivartta. Se sai veren kuohahtamaan Filin suonissa, jotka viime aikoina olivat tuntuneet olevan ruosteen peitossa. Hänen silmänsä täyttyivät kirkkaista helmistä, mikä sai hymyn karkaamaan Kilin huulilta.
"Fili, mikä sinun on?"
Enempiä kyselemättä hän sulki kyynelsilmäisen veljensä syliinsä, Fili puristi sormillaan tiukasti hänen voimakkaita käsivarsiaan. Suolaiset pisarat kastelivat Kilin kaulaa ja rintamusta, kun hän silitteli oljenvalkeita hiuksia, joiden taakse hänen veljensä kosteat kasvot kätkeytyivät. Kyyneleet kirvelivät pienissä haavoissa, jotka Fili oli järsinyt alahuulelleen. Punertavilta huulilta karkasi vain hiljaisia ja epävarmoja sanoja, vaikka hän olisi tahtonut huutaa keuhkonsa pihalle. Niin kuin viime kerrallakin, mutta täysin päinvastaisesta syystä.
Sitten hän kohotti punertavat silmänsä Kiliin.
Kili katsoi häntä takaisin tummien silmiensä katseella, josta huokui huoli ja ymmärtämättömyys. Kaikki se, mitä Fili tunsi sisällään ja oli salannut veljeltään jo aivan liian kauan. Aamun sarastaessa kuninkaiden sali huokailisi ikäväänsä, makuuhuoneen vällyt pölyyntyisivät avonaisen ikkunan alla ja iloiset laulut ja veisut hiljenisivät. Kruunu ruosteessa Fili kulkisi yksin päivästä toiseen, yöstä yöhön, ilman Kiliä, joka oli aina seissyt hänen rinnallaan.
Hänen silmiensä katse valui Kilin tummista silmistä tuon aavistuksen raolleen jääneille huulille. Tuulenpuuska keinutteli nuoremman ruskeita suortuvia, joita Fili tukisti lempeästi. Hän painautui vasten veljensä lämmintä kehoa ja painoi suudelman tuon kosteille huulille. Kili ei vastustellut, kun karheat sormet kulkivat hänen solisluillaan ja hänet painettiin vasten vuoteen pehmeää patjaa. Fili kuunteli, miten hänen veljensä sydän takoi rintaa vasten.
Voimakkaammin kuin koskaan aiemmin.
Suudelman lomassa Fili kietoi käsivartensa tiukemmin Kilin ympärille ja syleili veljeään hartain ottein. Hän painoi kasvonsa toisen hiuksiin ja hengitteli syvään tuttua tuoksua, joka sai hänet rauhoittumaan. He makasivat toisiaan vasten hiljaisuuden keskellä, vain pieni varpunen pyrähti pyöreälle ikkunalle. Fili antoi päänsä levätä vasten veljensä hitaasti kohoilevaa rintamusta. Kilin sormet kutittelivat hänen selkäänsä, pikainen henkäys karkasi hänen huuliltaan ja lämmitti Filin korvalehteä.
"Minä en tahdo, että sinä kävelet pois luotani, Fili. Toivon, että katsoessasi minua tunnet yhä samoin kuin sinä yönä, jona näytit minulle taivaan. Ja minä pyydän, ettei katseesi tee minusta vierasta eikä minun ihoni joudu elämään ilman sinun kosketustasi."
Filin yllättynyt katse tunkeutui Kilin silmiin, jotka loistivat puhtoisina kuin yötaivas. Hän ei sanonut mitään, puraisi vain mietteliäänä alahuultaan, kun Kili kohotti kätensä hänen poskipäälleen huokaisten kevyesti.
"Fili, sinä suutelet minua kuin hyvästiksi."
Fili katsoi alas veljeensä, jonka sydämen hän tunsi sykkivän omaa rintaansa vasten. Kilin sormet hivelivät yhä hänen poskeaan, jolle vierähti muutama kyynel. Ne eivät kuitenkaan kirvelleet hymynkareeseen kaartuneilla huulilla.
Fili uskalsi naurahtaa hiljaa. Hän kellahti kevyesti veljensä vierelle, sänky narahti hiljaa, ja silitteli untuvatyynyllä laineilevia ruskeita hiussuortuvia.
"Mitä sinä höpiset? Tahdoin vain antaa häälahjani sinulle hieman etukäteen."