Heipä hei (:
Kuvailusi ja kielesi on vain jotain niin käsittämättömän kaunista. Oli mukavaa, miten olit jakanut tämän neljään osaan, joissa ihanasti ja kauniisti käsitellään Ginnyn hahmoa ja hänen suruaan ja ajatuksiaan. On mielenkiintoista lukea, miten sota on jättänyt jälkensä tavallisiinkin ihmisiin. Jatkat siitä mihin kirjat loppuivat, ja ei, kaikki ei tosiaankaan ollut hyvin. Kuvaat uskottavasti Ginnyn surua, ja sitä miten hän pikkuhiljaa kuitenkin parantuu, haavat korjaantuvat ainakin osittain.
Vähän outo paritus, mutta Luna on aina kiva (: Oli tosi hyvä, miten hän pomppi tekstissä ensin tosi vähän, siellä täälä, taustalla vain, ja tuli sitten kunnolla mukaan vasta suurin piirtein viimeisessä. Olisi ollut huonompi jos tämä olisi ollut pelkkää kuvailua Lunasta.
Ensimmäinen osa oli upea. Olit kuvaillut tosi kauniisti sodan musertamaa Ginnyä, käyttäen kiinnostavia kielikuvia. Tunnelma oli hyvin läsnä ja aika-teema toistui ihanasti. Aika rappeuttaa maalin seiniltä, liikku hitaasti... Puhutaan kelloista, päivistä, aamuista vuosista... Ihana pätkä, kertakaikkiaan.
Toinen osa oli suosikkini. Oli ihan älyttömän upeaa, miten olit viitannut menneisyyteen ja Valedroon, se sopi niin hyvin! En voi alkaa quoteta siitä mitään, quoteisin koko pätkän, niin täydellinen pätkä se oli!
Kolmas oli jännä, erilainen kuin muut, sillä sinä oli vähän dialogiakin. Luna oli niin lunamainen että hymyilytti. On kuitenkin mukavaa, miten keskustelut pysyvät todella lyhyinä, vain muutamia sanoja, se riittää.
Neljäs osa meni kuvailussa minun makuuni ehkä vähän liian pitkälle, varsinkin tuo vaatteidenriisumiskohta vähän särähti korvaan. Minusta olisi pärjännyt abstraktimmeissa mitoissa pysyvällä kuvailulla menemättä edes noinkaan yksityiskohtiin, mutta se on toki mielipidekysymys! Ja kyllä ihanan etäisenä se silti pysyi.
Käyttämäsi kieli on tosiaan jotain niin kaunista, ja yritämpäs kuitenkin poimia jotain yksittäisiä lempilauseita.
Paluu oli tarkoittanut tuskaisia aamuja, jotka olivat kuvia vuosien takaa nurin niskoin vääntyneinä.
Kun maailma oli viidennen vuoden päätteeksi alkanut repiä itseään kappaleiksi
Tylypahkaa ja sen vettä helmeileviä muureja
sen päivän jälkeen Ginny mukautui takapihan vaahteriin, ja Lunan oli odotettava talveen löytääkseen hänet taas
Ja tämä vielä
aika kului ja Georgekin lopetti veljensä huutamisen öisin
Wou, kuulosti ihan siltä niin kuin se olisi kuollut! "Lopetti huutamisen". En tiedä, mitä itse ajattelit, mutta minä ainakin luin hänen kuolleen pois, ehkä omasta kädestään.
Mutta pidin tosi paljon, kaunis ficci oli (:
-Iloinen Sipuli