Kirjoittaja: Ajatar
Beta: KatieB (<3)
Ikäsuositus: K-11
Varoitukset: viittaus seksiin
A/N: suosittelen kuuntelemaan lukiessa
Passenger - Let Her Go :'3 kommentit on mukavaisia<3
***
Loppukesän päivät ovat niitä joiden haluaisi jatkuvan ikuisesti, jotka sujahtavat lähes huomaamatta ohi. Kirpeän mansikanmakuiset kesäillat, jotka vietettiin laiturilla istuen, jäätelöä syöden ja viimeisistä auringonsäteistä nauttien. Laiturin pinta oli kastunut vesipisaroista, joita valui sinun ihollasi, tippui hiuksistasi ja kiemurteli rintakehälläsi. Aallot kutittelivat jalkojani, jotka lepäsivät juuri ja juuri pinnan alla. Saman pinnan alla, johon olit vanhempien varoituksista huolimatta uskaliaasti sukeltanut, petollisen syvään järveen. Olimme kaksin sillä laiturilla, nautimme siitä hetkestä hiljaisuutta, joka ei vaatinut sanoja. Vaaleat pitkät hiuksesi kiemurtelivat vettä valuvina lapojesi yli selälle kun etsit laukustasi pyyhettä. Minun tummanruskeat hiussuortuvani hapsottivat puoliksi purkautuneella letillä tuijottaessani veden pinnalla kisailevia hyönteisiä.
"Mitä tapahtuu kun kesä loppuu?" kysyit yllättäen. Se oli kysymys jota olin odottanut ja pelännyt pienen ikuisuuden verran. Kysymys, joka mursi onnensekaisen hiljaisuuden kiusalliseksi tuijotukseksi, ja mieleni olisi tehnyt pudottautua viilenevään järveen uimaan kilpaa vesikirppujen kanssa. Kuulas taivas ei vastannut kummallekaan, kun katseemme kohdistuivat uniseen kuunsirppiin.
"En tiedä" oli ympäripyöreä vastaus, joka jätti paljon tyhjyyttä molempien mieliin. Kun aika pienessä tiimalasissa juoksisi loppuun käsi kädessä kesän lopun kanssa, olisi aika saatella sinut pois luotani. Olin jo turta tiedolle, että et olisi lopullisesti minun, kuuluit toiselle etkä minulle. Vaikka olin luvannut sinulle kaikkeni, luvannut noutaa rakkaimmalleni kuun taivaalta ja kourallisen tähtiä, se ei riittänyt. Niin monta lupausta, jotka oli tehty rikottaviksi. Yhtälailla kuin sydämeni.
Muistin ne kesäyöt jotka olimme maanneet kuumalla hiekalla, nauttineet kielletystä rakkaudesta, maistaneet jännityksen toistemme huulilta vartaloidemme kietoutuessa yhteen. Halusin muistaa ne vaikka ne olivatkin myrkkyä mielelleni, kestäviä kuin riitteinen jää voimakkaan virtauksen yllä, joka vain halusi vetää minut pinnan alle. Halusin nauttia viimeisistä jäljillä olevista hetkistä, vaikka ne tekivät minut hulluksi. Yhtä hulluksi kuin se lause, joka oli riipaissut avohaavan mieleeni.
"Eivät kaksi naista kuulu yhteen", olit kuiskannut ja suudellut niin että kipeää teki. Olit vienyt minulta sen minkä sanoit kuuluvan aviomiehelle, jonka vain kerran voi menettää ja silti sanoit ettet rakasta.
"Mietitään sitä sitten", sanoit utuisesti ja sukelsit jälleen.
