Author: maisamiisa
Title: Huulipunista
Genre: lol joku angst
Rating: K-11 // Ristiriita nosti ikärajaa
Pairing: ei ole
Disclaimer: omistan kaiken tässä tekstissä. Ok, en noita meikkibrändejä mut muuten joo. Enkä Stockmannia, enkä Anttilaa, enkä mitään muutakaan tunnistettavaa.
A/N: en. tiedä.
Se siivoaa itsensä ulos omasta vartalostaan.
Jotkut sanovat, että toiset siivoavat itsensä ulos omasta huoneestaan, asunnostaan, mistä vain, tekevät helpommaksi kaikille työt jälkikäteen; siivoavat, ettei tarvitse kuoleman jälkeen hävetä enää sängyn alle unohtunutta nenäliinaa tai mustia pumpulituppoja peilin edessä. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ollut niin, vaan niin, että se siivosi itsensä ulos omasta vartalostaan.
Kynnet olivat aiemmin olleet rumat, liuskaiset, hoitamattomat. Hiukset roikkuvaa hamppua. Naama kukki silloin tällöin, varsinkin kerran kuukaudessa.
Se lopettaa tupakoinnin, valkaisee hampaansa, aloittaa tupakoinnin ja onnistuu lopettamaan. Saa tilille rahaa säästöön, sillä saisi kivan telkkarin ja muutaman leffankin kaupan päälle, tai vaihtoehtoisesti Netflixin puoleksi vuodeksi eteenpäin – loistava diili kaikin puolin. Se siivoaa kaappinsa, heittää pois melkein kaiken. Jokaisen vaatteen, joka ei istu, tai on trikoota. Nostaa säästötililtä kaksituhatta euroa, hamstraa käsiinsä kauppakasseja eri liikkeistä. Meikkejä, vaatteita, mitä vain. Jättää hintalaput kiinni käyttämättömiin, ettei jälleenmyyntiarvo kärsi. Uusia huulipunia, koska se kuuli jonkun sanovan Seppälän alennushyllyllä, että jos masentaa, osta huulipuna. Huulipuniin meni melkein kolmesataa euroa, niitä oli yhteensä kaksikymmentäseitsemän erisävyistä punaista huulipunaa. Yhdessä iltapäivässä.
Jos masentaa, osta huulipuna.
Se käy vahauttamassa bikinirajat, kainalot ja sääret. Nypityttää kulmansa kauniin kaareviksi ja sanalla sanoen upeiksi. Värjäyttää ripset, opettelee kosmetologin avulla käyttämään geelieyelineriä.
Lopettaa juomisenkin, niin alkoholin kuin energiajuomien. Käyttää korkokenkiä ja sukkanauhoja ja sukkia, jotka maksavat kolmekymppiä pari. Korkokengät maksoivat kaksikymmentäkahdeksan euroa ja ovat seksikkäimmät, joita maa on ikinä päällään kantanut.
Kahden kuukauden jälkeen tyttö ei ole enää sama. Alkoholittomuus, energiajuomattomuus ja yleinen syömättömyys vaikuttavat siihen, että uusin vaatteisiin hukkuu nopeasti ja siksi niitä pitää ostaa taas uusia. Ja huulipunia, huulipunia, huulipunia, niitä pursuu joka paikasta, niitä tulee ostettua vähintään neljä viikossa, joskus neljä päivässä, yksi aamulla, yksi ruokatunnilla, yksi ennen kahvittelua tuttavan kanssa ja yksi sen jälkeen. Tupakkaan menevät rahat kuluvat kymmenkertaisina huulipuniin. Kaksikymmenkertaisina, kolmekymmenkertaisina, ehkä. Sama käsiliikehän se on, eikö?
Värjää hiukset, kyllästyi blondiin ja vaihtaa punaiseen, kirkkaaseen, rääkyvään punaiseen, jota rakastaa koska se sopi yhteen huulipunan kanssa. Hoitaa hiuksensa, ei enää roikkuvaa hamppua, vaan huolellisesti laitettuja, kiiltäviä suortuvia, jokainen omalla paikallaan.
Kolmea vaatekokoa myöhemmin kukaan ei enää tunnista sitä. Tai ehkä joku, ehkä ainakin Anttilan, Sokoksen ja Stockmannin myyjät; ”se on se huulipunatyttö”, kiertävä vitsi myyjien keskuudessa. Laittautunut tyttö, joka ostaa yhden huulipunan kerrallaan ja tulee helposti kolmena päivänä peräkkäin, ostaa mitä tahansa; MAC? Käy. IsaDora? Mikä ettei, kunhan sävy on punainen. Dioria pitää ehkä miettiä kahdesti, mutta kun sitä miettii kahdesti, ottaa myös kaksi Diorin huulipunaa, eri sävyisiä ja huimaavan kauniita.
Vanhat kaverit eivät moikkaa enää, eikä niiden tarvitsekaan. Huulipunat korvaavat kaverit, ystävät ja muut. Osta huulipuna, kun masentaa.
Ja sitten kovasti voivotellaan sitä, että mitä sille tapahtui; se muuttui kamalasti, voi voi, kyllähän sen siitä näki että se lopetti juomisen, voi voi. Olisihan se pitänyt ymmärtää. Stockmannin myyjätärtä haastatellaan paikallislehteen ja kommentti menee sanatarkasti näin: ”No kyllähän minä tiesin että sillä on jotain vialla, kun se niitä huulipunia osteli, mutta mitä minä olisin voinut tehdä… Luoja hänen sieluaan siunatkoon”. Kommenttia ei koskaan paineta, koska toimittajan mielestä se oli suoraan sanottuna pelkkää paskaa. Kovasti puhutaan siitä, miten nuorilla on paha olla eikä kukaan osaa reagoida siihen ennen kuin on liian myöhäistä.
Tavarat kuskataan kirpputorille, kaikki rakkaudella hankitut huulipunat, edelleen sineteissään, myydään hintaan kaksi euroa kappale, merkistä riippumatta. Vaatteet, hintalaput paikallaan, myydään kolmasosahintaan hintalapussa lukevasta. Kirpputorin tuotto lahjoitetaan johonkin hyväntekeväisyyssäätiön rahastoon, jonka keräyskulut ovat vain 9,8 prosenttia, eli yhdestä eurosta 92 senttiä menee suoraan kohteeseen.
Jonkin keskusteluohjelman miespuolinen juontaja maalaa huulensa punaiseksi, kun puhutaan pahoinvoivista nuorista. Sitten sen tekevät kaikki. Punainen huulipuna ei ole tässä maassa ole ollut näin seksikästä.
Ja sitten taas kaikki unohtuu.
Kunnes joku uusii huulipunatytön tapauksen.
Huulipunia valvotaan.
Niitä ei saa enää ostaa masennuksen hoitoon. Viinaa kyllä, mutta huulipunia ei.
Huulipunia on helppo syyttää.