Kirjoittaja: Lauchuo
Ikäraja: S
Genre: draama
Fandom: Horizon Zero Dawn
Vastuuvapaus: Hahmot ja maailma kuuluvat pelin luojille, Tähti on omakeksimäni hahmo
Tiivistelmä: Aloy epäilee kehonsa alkavan pettää ja suuntaa katseensa kohti kotia. Kunnes...
A/N: En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut mitään uutta, mutta Horizonia fiilistellessäni tämä vain, noh, halusi kirjoittaa itse itsensä. Kiitos erityisesti
Inkulle inspiroimisesta, tämä teksti on sulle <3
Haasteet:PelihaasteJuhannustaikoja (Ingrid)
Viimeisenä
Joka ikinen terävä henkäys raastaa Aloyn keuhkoja yhä enemmän ja enemmän, mutta hän tietää, ettei voi pysähtyä. Askelten iskut saviseen maahan rytmittävät naisen juoksua. Tahtia kannustavat takaa, joskin nyt jo kauempaa, kuuluvat mekaaniset kiihkeän säksätykset tarkkailijoiden välittäessä tietoa toisilleen. Aloyn juostessa äänet hiljenevät ja lopulta hän ei kuule niitä enää lainkaan. Hän hidastaa hieman vauhtiaan ja kumartuu sopivan suuren pusikon taakse tasaamaan hengitystään. Hän on juossut täyttä vauhtia ainakin mailin yrittäessään päästä tarkkailijoita pakoon. Keuhkot tuntuvat vetävän viimeisiään, vaikka onhan hän aiemminkin joutunut juoksemaan samalla tavalla. Vaan nyt hänestä tuntuu, ettei hän ehkä ole enää entisensä. Villissä koneiden asuttamassa maassa vietetyt vuodet ovat saaneet hänen kehonsa parhaaseen mahdolliseen kuntoon, mutta nyt tuntuu, että jotain on pielessä. Sillä nykyään hänen lihaksensa särkevät jo puolen päivän patikoinnin jälkeen ja hän heräilee öisin kuumeiseen olotilaan.
Kun Aloyn hengitys vihdoin on tasaantunut ja viiltävä kipu rintakehässä hellittänyt, Aloy nousee kyyrystään ja tähyilee ympärilleen. Tarkkailijoita ei enää näy, joten nainen toivoo, että ne ovat luovuttaneet jahtinsa ja menneet menojaan. Hän jättää piilopaikkansa hiljaa hiipien, jatkuvasti ympäristöään silmällä pitäen ja varmistaen, ettei hänen liikkumisestaan kuulu ääntäkään. Hän oli kaukana kotoa, mutta hän tiesi, että hänen olisi päästävä takaisin. Teersa oli varmasti ainoa, joka häntä enää voisi auttaa. Teersa tietäisi mitä tehdä, tietäisi mitkä rukoukset osoittaa Kaik’äidille ja mitkä yrtit voisivat auttaa Aloyta saamaan voimansa takaisin. Kunpa hän vain kestäisi sinne asti...
Ajatuksissaan kuljeskellen Aloy astahtaa oksan päälle ja siitä kuuluva rasahdus tuntuu kaikuvan hiljaisessa vuorien ympäröimässä kalliosolassa. Aloy irvistää, mutta toistaiseksi vaikuttaa siltä, ettei vahinkoa ole tapahtunut.
Sitten tapahtuu monta asiaa yhtä aikaa.
Ensin Aloy kuulee kirkaisun. Kova ja kimeä yhtäkkinen ääni halkoo tärykalvoja ja hetken Aloy on varma, ettei sellainen ääni voi mitenkään lähteä ihmisestä. Sitten hän näkee nuoren tytön kaatuneena maahan, sahahammas ylleen kumartuneena. Taisteluhuuto, sen hän oli kuullut, niin tietysti. Aloy vetää nuolen esiin viinestään, asettaa sen jouselleen, jännittää ja päästää sitten irti lähettäen nuolen matkaan. Se taittaa kevyesti liitäen kahdensadan jalan matkan ja osuu sahahammasta silmään juuri, kun kone on iskemässä hampaitaan nuoreen tyttöön. Se karjaisee yllättävän eläimelliseltä kuulostaen ja heittää päätään taaksepäin. Sitten se iskee etutassunsa maahan miltei liiskaten allaan kauhistuneena makaavan tytön ja kääntää katseensa Aloyhin. Aloy jännittää jouselleen toisen nuolen, tällä kertaa palavan, ja antaa sen löytää myös kohteensa sahahampaan selkään kiinnitetyistä kanistereista. Sahahammas päästää kiljaisun kanisterin räjähtäessä ja palasten levitessä sen ympärille. Se tekee loikan kohti Aloyta, karjaisee selkä venytettynä, kuono kohti ilmaa ja kiihdyttää sitten juoksuun kohti sitä ampunutta ihmistä.
Aloy ehtii ampua vielä yhden nuolen, joka osuu rintakehään, mutta ei tunnu tekevän juurikaan vahinkoa hurjistuneeseen koneeseen. Aloy perääntyy ja virittää samalla eteensä suoraan sahahampaan kulkureitille ansan, joka pysäyttäisi sen hetkeksi. Luojan kiitos suurin osa koneista oli varsin tyhmiä, eivätkä ne juuri osanneet varoa ansoja tai ammuksia ylipäätään.
Ansan viritettyään Aloy astahtaa vielä hieman taaksepäin, laittaa jousen takaisin viineensä ja valmistautuu lyömään keihäällään. Kun sahahammas juoksee ansaan ja menettää sähköshokin seurauksena hetkellisesti kehonsa kontrollin, Aloy hyppää ja iskee keihään kärjellä suoraan sen silmien väliin. Sen suusta kuuluu metallista kirskuntaa, sitten vertahyytävän korkea kiljunta ja sitten se lysähtää pelkäksi metallikasaksi Aloyn seistessä sen lapaluiden päällä. Aloy hypähtää alas otuksen selästä ja irrottaa sahahampaan sydämenä toimivan osan ja työntää sen reppuunsa muutaman muun tarpeellisen palasen kanssa. Sitten hän kääntyy katsomaan kohti nuorta naista, joka tuijottaa nyt pelokkaana kimppuunsa hyökänneen koneen sijaan Aloyta.
“Ei sinun minua tarvitse pelätä. Kävikö sinun mitenkään?” Aloy kysyy käveltyään hieman lähemmäs. Nainen näyttää kauhusta kangistuneelta, eikä Aloy toisaalta ihmettele lainkaan. Sahahammas ei ole mikään aloittelijoiden harjoituskohde, saati sitten, jos ei osaa tapella lainkaan. Ja vaikuttaa siltä, ettei tämä nainen juurikaan ole tapellut koneiden kanssa. Nainen pudistaa päätään Aloyn kysymykselle ja Aloy nyökkää.
“Hyvä. Minä olen Aloy. Miten sinä onnistuit saamaan kimppuusi sahahampaan?” Aloy kysyy kyykistyessään niin, että olisi enemmän naisen tasolla puhuessaan tälle. Nainen pudistaa päätään ja osoittaa sormella suutaan, piirtää sitten raksin suunsa päälle. Aloy ymmärtää. Nainen osoittaa sormella itseään ja piirtää sitten kallioon sormellaan näkymättömän viivakuvion. Aloy kurtistaa kulmiaan ja nainen piirtää kuvion uudelleen ja osoittaa sitten itseään. Mitä hän haluaa sanoa?
“Minä... En ymmärrä. Tarvitsetko jotain? Vettä?” Aloy kysyy ja kaivaa laukustaan vesileilin ja ojentaa sitä naiselle. Nainen pudistaa päätään, tekee kädellään torjuvan eleen ja piirtää sitten uudestaan kallioon saman kuvion, nyt isompana, osoittaa sitten taas itseään. Aloy miettii ja sitten hän yhtäkkiä ymmärtää, mitä nainen yrittää sanoa.
“Tähti? Sekö on nimesi?” Aloy kysyy ja nainen hymyilee ja nyökkäilee innokkaasti. “Kaunis nimi”, Aloy sanoo ja hymyilee myös. “Olet varmaan kaukana kotoa, entä jos saattaisin sinut takaisin jottet joudu muiden koneiden kohteeksi?” Aloy ehdottaa, mutta nyt nainen vakavoituu ja perääntyy yhä maassa istuen. Hän pudistaa päätään tiuhaan ja katsoo Aloyta järkyttyneenä. Hän elehtii käsillään jotain ja Aloy joutuu pinnistämään ymmärtääkseen järkyttyneen huitomisen seasta Tähden viestin. Lopulta hän uskoo ymmärtäneensä.
“Sinulla ei ole kotia, niinkö?” Aloy varmistaa ja nainen nyökkäilee. Sitten hän painaa päänsä häpeissään. Aloy ottaa muutaman askeleen taas lähemmäs häntä ja painaa kätensä hänen olalleen. “Sinulla ei ole mitään hävettävää. Minä tiedän, miltä se tuntuu”, Aloy kertoo äänessään häivähdys surua. He pysyvät siinä hetken: menneisyydestään eteenpäin päässyt metsästäjä ja vasta aikuistunut karkotettu mykkä. Sitten Aloy nousee ja ojentaa kätensä Tähdelle.
“Tule, minä tiedän paikan, jossa voit asua ja elää rauhassa. Vien sinut sinne ja autan alkuun”, Aloy sanoo nyt pieni hymynkare huulillaan. Kenties tämä on hänen viimeinen hyvä tekonsa, viimeinen kädenojennus toiselle ihmiselle koneiden valtaamassa maailmassa, ennen kuin on hänen vuoronsa astua tuonpuoleiseen. Tähti tarttuu hänen käteensä ja hän vetää toisen naisen ylös, taputtaa tätä rohkaisevasti olalle ja lähtee sitten kävelemään kohti suuntaa, johon oli alunperinkin menossa.
***
Aloy johdattaa Tähden mäkeä ylös ja käskee naista sitten odottamaan ulkona. Hän itse kävelee pienen talontapaisen ovelle ja kuuntelee hetken. Hän ottaa keihään käteensä - varmuuden vuoksi - ja koputtaa oveen. Mitään ei kuulu, joten hän avaa oven ja jää odottamaan. Edelleenkään mitään ei kuulu, joten hän uskaltautuu sisään. Aloy ottaa sivupöydältä kynttilän ja sytyttää sen. Pieni kynttilän liekki ei riitä valaisemaan koko tilaa, mutta sen valossa Aloy näkee, ettei talossa selvästikään ole asuttu pitkään, hyvin pitkään aikaan. Hän epäilee, ettei siellä ole asunut ketään Rostin jälkeen.
Aloy laskee kynttilän pöydälle, astuu ovelle ja kutsuu Tähden sisään.
“Tämä on kotisi nyt”, Aloy sanoo Tähden katsellessa ympärilleen. Tähti nyökkää ja hymyilee Aloylle. Sitten hän aivan yllättäen kapsahtaa Aloyn kaulaan. Hän rutistaa pelastajaansa kovasti, niin kovasti, että Aloyn on kohta työnnettävä hänet pois hengittääkseen. Samalla häntä alkaa huimata. Värit hänen näkökentässään harmaantuvat ja koko maailma tuntuu pyörivän ja hänen on otettava pöydän äärestä tuoli ja istuttava. Hän pitelee päätään ja pian kohtaus helpottaa. Hän näkee taas normaalisti ja hän pystyy nousemaan seisomaan ilman, että maailma ympärillä pyörii. Tähti näyttää huolestuneelta, joten Aloy hymyilee hänelle.
“Älä välitä tästä. Minä... minun on mentävä, mutta varmistan, että joku auttaa sinua ruoan hankkimisessa ja näyttää sinulle mistä saat vettä ja... sen sellaista. Noniin, hyvästi sitten”, Aloy sanoo ja ennen kuin Tähti ehtii tehdä mitään, Aloy astelee ulos mökistä ja lähtee juoksuun mäkeä alas.