Edith Södergran & femme! Oi. Ihana löytää tällaisia hienouksia ihan vain klikatessa vastaanosuvia linkkejä satunnaisesti auki, jospa saisin vähään aikaan jotain nyt kommentoituakin ja edistettyä Kommentticocktailia, jonka Femme-kohta on sopivasti vielä tyhjä. Siis.
Tämä oli kyllä nätti. Keveä, sopivalla tavalla huolien ja huolettomuuden sekoitus, syksyinen, yksinkertaisesti
nätti, en löydä ehkä mitään parempaa sanaa. Tällainen pieni, suloinen hetki, osa arkea mutta silti siitä erottuvaa ja jotain vaikuttavaa, erilaista. Apua.
Kirjoituksesi toimi hyvin. Löysin paljon aika ihania kuvailuja, joista tykkäsin kovasti (
"Saagan pitkät kiharat hiukset ovat liekkimeri, joka rätisee tuulessa ja melkein polttaa hengittämäni huurun poroksi", oioi ♥, hiusten kuvaileminen muutenkin koko tekstissä oli hienoa!), teksti kulki kevyesti ja helposti eteenpäin ja ja. En tiedä. Luen mielelläni ihan kaikenlaisilla kirjoitustyyleillä, vaikeasti luettavillakin jos näin voi sanoa; mutta on välillä kiva lukea jotain tällaista, joka on nättiä ja toimivaa ilman liikoja tehokeinoja ja liikaa määrää kuvailuja. Pidin siis kirjoituksestasi, tyylistäsikin sen verran, mitä yhden tekstin perusteella nyt voi kiinni saada.
Hahmot taas. Olivat sympaattisia, vaikka se on taas ehkä hieman väärä sana, kivoja kuitenkin, tykkäsin heistä ja niin. Vaikka myönnän, että jos jotain kliseisyyttä huomasin, se oli juuri hahmoissa. Saaga oli ihana, hetkeen heittäytyvä, arvaamaton tyttö, mutta hänenlaisiinsa olen tuntunut törmäävän ennenkin. Pihla taas oli melkein jopa Saagan vastakohta, juuri se tällaisissa pareissa onkin ehkä osa kiinnostavuutta, hän oli sellainen tavanomaisempi, arkisempi ehkä. No, hyvinkirjoitettuina kliseetkään eivät minua häiritse, joten se nyt ei lukunautintoa kaatanut, Saagan kaltaiset hahmot ovat ihania, tavoittamattomuudessaan ja unelmissaan ja kaiken kaikkiaan.
Saaga ja Pihla niminä olivat muuten hienoja valintoja kumpikin, kumpikaan ei ihan tavanomaisimmasta päästä, ne sopivat yhteen ja toivat muutenkin kivan lisän tunnelmaan. Aavistuksen unenomaisuutta, ehkä, sitä arjen yläpuolisuutta josta jo puhuin. (Ja minusta oli jotenkin hauska yksityiskohta, että Saaga kiipeili pienenä pihlajapuiden kuningattaressa ja nyt kiipeilee katoilla Pihla-nimisen henkilön kanssa, hih.)
Tässä olisi ihan liikaa sellaisia kohtia, jotka voisin korostaa vielä erikseen ja joiden merkityksiä haluaisin pohtia ja miettiä ja jotka on vain kuvailtu minun mielestäni erityisen kivasti. Oli vaikea valita, ihan näin välikommenttina, mutta valitsin nyt jotain koska
tämä kommentti on tarpeeksi kumma muutenkin jotain tekee mieli lainata.
Meitä yhdistävät asiat ovat vain ohuita lankoja sormiemme ympärille kiedottuina, yksikin väärä liike niin säikeet katkeavat.
Oi voi ei, tämä oli yksi suosikkikohtiani varmasti. Osuva, näinhän kaikissa suhteissa tavallaan on ja tässä tapauksessa vielä enemmän, ja tässä tuli ripaus sellaista todellisuuttakin mukaan. Että milloin vain kaikki saattaa loppua noin vain. Ja juuri se tuo ficciin niin korvaamattoman hetken tunnetta, tieto loppumisesta, joka antaa syyn elää täysillä juuri tässä hetkessä nyt. Tavallaan koko tekstin ajan taustalla oli tämä ajatus, minä ainakin olin ymmärtävinäni niin, palasit tähän nimenomaiseen kuvaukseen lopussakin ja no: yksinkertaisesti pidin tästä kauheasti.
Minä tiedän Saagasta sen mitä hän rakastaa, hän minusta sen mitä pelkään.
Summaryssakin oleva kohta, koska tämä tuntui kuvaavan hahmoja ja heidän suhdettaan niin hyvin. Saaga on positiivisempi tai ei toisaalta halua tai voi paljastaa omia pelkojaan noin vain, vaikka hän ei kyllä oikein tunnu ihmiseltä, joka niitä edes ajattelisi paljon. Ja no niin, tämä siis oli osuva myös, en kai minä tämänkään valitsemiselle mitään suurempia syitä osaa kertoa.
Tämä oli oikein suloinen, pieni ja kevyt teksti näin tällä tavalla mukavan aurinkoisen syyspäivän aamuksi, en oikein osaa sanoakaan muuta kuin että pidin. Kiitoksia! (:
