Nimi: Viimeiseen lepoon
Kirjoittaja: Fangwen elikkästä meikäläinen
Beta: Sukkulahan tämän lukaisi tuossa joku päivä...mutta jos virheitä löytyy, tulkaa potkimaan minua, älkää häntä.
Fandom: Kreikan mytologia
Genre: ...Tämä ei ole ihan angstia, mutta tietynlaisia haikeita elementtejä tässä on. Tungetaan tämä siis draamaan kun ei muuta keksitä.
Ikäraja: Pistin nyt varmuuden vuoksi S, sanokaa toki jos sallittu/joku muu olisi teistä parempi.
Summary: Thanatoksen ajatuksia haipuvan veljen vuoteen viereltä.
Paritus/Päähenkilöt: Thanatos ja Hypnos tässä esiintyvät...ei tässä kai varsinaista paritusta ole.
Varoitukset: Hahmon/hahmojen kuolema (ainakin tavallaan)
Vastuunvapaus: En valitettavasti omista näitä ihanuuksia. He kuuluvat joko jollekin aikoja sitten kuolleelle ihmiselle tai sitten itselleen, ken tietää. Idean jumalten haipumisesta sain Sokerisiiveltä, siitä kiitos hänelle. Teksti on minun tekeleeni, sen tunnustan.
A/N: Minulla ei ole aavistustakaan, miten tämä päätyi tänne, mutta väliäkö sillä. Tämä on aika lyhyt, ja alku saattaa olla hieman töksähtävä, mutta en osannut muokata sitä enää, joten siitä tuli tuollainen.
Viimeiseen lepoon
Sinä makaat sängylläsi untuvapeitteiden keskellä niin levollisen näköisenä, niin rauhallisena, että näyttää siltä kuin et aikoisi herätä enää koskaan. Etkä sinä aiokaan.
Olet kietonut valkeat siipesi ympärillesi, aivan kuin suojellaksesi itseäsi joltakin. Se on tarpeetonta, sillä minä olen täällä. Minä en anna minkään tai kenenkään koskea sinuun, en anna heidän häiritä sinun kaunista untasi ja repiä sinua takaisin tähän pahaan maailmaan, joka ei voi tarjota sinulle muuta kuin murhetta ja kuluttavaa väsymystä.
Unesi on syventynyt päivä päivältä, ja jokainen hetki, jokainen vetämäsi henkäys on työntänyt sinua syvemmälle tuohon utuiseen maailmaan, omaan valtakuntaasi, jossa ennenkin vietit niin mieluusti aikaa. Nyt on erona vain se, ettet sinä pääse pois. Luulen, ettet haluakaan. Sillä sinä olet unohtanut, unohtanut tämän maailman ja tämän elämän, ja kaikki ne kauheudet mitä ne pitävät sisällään. Toki siinäkin maailmassa, mihin sinä olet pujahtanut, on huolia ja murhetta, mutta sinä et mene niiden luo. Sinä kartat niitä, kartat painajaisia ja pahoja unia, pysytellen sillä rauhallisella vyöhykkeellä, jonka olet itsellesi luonut. Tiedän sinun olevan turvassa, sillä mikä voisi uhata Unta tämän nukkuessa? Tiedän myös, ettet ole yksin. Poikasi ovat kanssasi, he nukahtivat pian sinun jälkeesi, vajosivat tuohon samaan, pehmeään utuun ja unohtivat. Heilläkään ei ole hätää.
Ruumiisi on jo heikko, se katoaa vähitellen pois näkyvistä aivan kuin tajuten hiljalleen, ettei sitä enää tarvita. Näen jo lävitsesi, olet enää kuultava kuvajainen, pelkkä heijastus entisestä, vaikka harvoin sinä ennenkään täysin aineellisena viihdyit. Ja kun ruumiisi lopulta katoaa, sinä olet täysin vapaa. Vapaa elämästä ja sen murheista. Ja silloin koittaa myös minun aikani lähteä. Sillä minne sinä sitten ikinä menetkin vapauduttuasi, minä tulen mukaasi. Ilman sinua minä olen vajaa, pelkkä puolikas siitä mitä olen sinun kanssasi. Ja olen myös tarpeeton, kuten kaikki muutkin jumalat nykyään. Tämä maailma, joka on tarvinnut meitä aikojen alusta pysyäkseen kasassa, ei tarvitse meitä enää. Ja siksi me lähdemme, jokainen vuorollamme, sillä meillä ei ole enää mitään syytä jäädä. Kukaan ei enää muista meitä, kukaan ei tarvitse meitä.
Hengityksesi hidastuu hidastumistaan, ja ruumiistasi tulee aina vain läpinäkyvämpi. Kun olet jo niin läpikuultava, että tuskin erotan sinua, tiedän, ettei minun tarvitse enää vahtia untasi. Käyn vierellesi makaamaan, asetan kasvoni vasten sinun kasvojasi ja suljen silmäni, astuen viimein sisälle siitä ovesta, jonka takana tiedän sinun olevan.
A/N2: Kommentteja, risuja, ruusuja, please!
