Nimi: Tahdon, tahdon, tahdon!
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Taru sormusten herrasta
Tyylilaji: Sokeriromantiikkaa niin että hampaisiin särkee. One-shot.
Ikäraja: S
Paritus: Legolas/Gimli
Vastuuvapaus: Voi Tolkien-pappaa, joka haudassaan kierii, mutta hänelle nyt kiitos ja minä vain leikin tässä korvauksetta.
A/N: Täysin valehtelematta ja liioittelematta olen miettinyt Legolas/Gimli-ficin kirjoittamista ainakin viimeiset kymmen vuotta, mutta jotenkin se nyt on aina jäänyt. Kerran rekkauduin Loftikseenkin sen toivossa että saisin tarinan aikaiseksi, mutta eihän siitä mitään tullut, enkä muista enää Loftiksen nimimerkkiänikään. No, sitten tässä männäviikolla piirustin
tällaisen kuvan ja se jotenkin aukaisi jonkun henkisen solmun.
Tahdon, tahdon, tahdon!Aivan kuin siitä olisi pieni hetki vain kun Gimlin mielipiteet haltijoista olivat kääntäneet suuntaa Lothlórienin utuisissa metsissä, ja kas hän oli täällä taas. Vanhempana, kai viisaampanakin, mutta vielä hänen partansa ei rehottanut harmaata ja hän tunsi olonsa virkeäksi ja voimakkaaksi.
Haltijoiden asuttamat metsät ja suuretkin salit olivat kuitenkin käyneet Sormuksen sodan jälkeen tyhjiin. Vain harva heistä, joita niin hyviksi kutsuttiin, asui vielä Keski-Maassa, mutta yksi heistä oli Legolas Viherlehti. Metsähaltijoiden viimeisen suuren valtiaan poika ja kruununperillinen, mutta mitä valtakunnista tai mahdista, sillä sekin aika koittaisi kun Legolas muiden mukana matkustaisi aavan meren yli, jonne tämän puolisten murheet eivät enää kantaisi.
Gimli koki vääjäämättömän edellä lähes sietämätöntä ikävää. Olisi auttamattoman julmaa vaatia Legolasta jäämään ystävyyden nimissä, kun koko haltijoiden kansa vähä kerrallaan matkustaisi pois ikuisiksi ajoiksi, kuten sitä sanotaan. Gimlin kuitenkin katsoessa sinikirkkaalle taivaalle piirtyvää siluettia köynnöskukkakielekkeen äärimmäisessä nokassa hän ei mitään muuta halunnutkaan kuin omistaa sen, mitä ei ole omistettavaksi tehty.
"Mitä oikein piileksit ystäväiseni, noin omituisena kukkien takana kyyhötät? Onko kääpiöllä useinkin tapana vakoilla illan viattomia kulkijoita?" nauroi Legolas joka puolelle ympärilleen jatkuvaan kasvillisuuteen huhuillen. Gimli punastui, sillä vaikkei hänen ollut tarkoituskaan seurailla saati vakoilla Legolasta sen enemmän kuin ketään muutakaan, hän oli huomaamattaan jähmettynyt suojaisaan paikkaan tuijottamaan kuin mikäkin nuori romantikko.
"Kai sitä muillakin on oikeus kävellä kuin haltijoilla", Gimli puhahti astuessaan eteen, eikä ollut moksiskaan vaikka Legolas hänelle nauroikin. Joskus ennen hän olisi saattanut virnistelystä vähän suutahtaakin. Silti päivä, jolloin nuo kiusoittelut olisivat poissa, tulisi liian pian, eikä Gimli siksi saanut mieltään pahoitettua. Päinvastoin, Legolaksen aurinkoinen hymy vasten alkavan illan ensimmäisten tähtien syttymistä oli kalliimpaa kuin jalokivet konsanaan.
"No, ystävä! Miten olet noin vakava, vai eikö kauppa kulje entiseen malliin? Jos saamiini tietoihin on uskominen, niin on kääpiöiden kuin ihmistenkin vauraus ollut suorastaan runsasta, kiitos Gondorin hyvän kuninkaan", sanoi Legolas iloisesti, vailla raskasmielisyyden hiventäkään. Hän tavoitteli Gimlin kättä ja kuten monet kerrat aikaisemmin he seisoivat toistensa edessä käsikkäin kuin parhaimmat ystävykset konsanaan. Kuinka hassua! Näin oli koittanut sekin päivä kun vanhat kansojen riidat kullasta ja hopeasta olivat yhteen kurottu ja sovittu, ja he saattoivat olla näin ystäviä, toisilleen kaikkein rakkaimpia.
"Niin, kiitos, kiitollinenhan tässä olla pitää", Gimli sanoi koettaen olla myös iloinen, mutta suunnaton alakulon aalto vain hyökyi läpi hänen ruumiinsa, eikä suurten kyynelten kerkeämistä silmiin voinut estää.
"Kuinka on, minkä vuoksi näin hyvinä aikoina on syytä itkeä?" Legolas kysyi lempeästi Gimlin kumpaakin poskea kämmenillään silittäen. Jokin suunnaton vavisutti Gimliä sisältä, eikä hän vain osannut enää lopettaa itkemistä. Hänen olisi tehnyt mieli juosta kauas pois, eikä tulla enää koskaan takaisin, mutta Legolaksesta irrottautuminen osoittautui kääpiötä mahtavammaksi voimaksi. Halu vetäytyä kivulta suojaan oli suuri, mutta tarve olla pitää Legolasista vielä kiinni kun voi oli suurempi, niinpä saappaat olivat raskaat kuin harkoiksi valetut.
"En tiedä miksi sydäntäni näin raastaa! Onhan väärin kirota rauhaa, enkä toivo enää sotaa... silti usein huomaan kaipaavani sinua lähelläni kuten silloin ennen, vaikka hyvin tiedänkin menneiden olleen huomattavasti julmempia kuin tahdon muistaa", Gimli vaikeroi vaivoin häveten omaa heikkouttaan. Legolas ei kuitenkaan näyttänyt olevan ihmeissään, hän ei edes nauranut. Hymyili vain, silitti Gimlin poskea ja karkean käkkäräistä kääpiötukkaa, joka oli vallan toista kuin Legolasin pajunvitsan muotoisen kruunun taakse vetämät suortuvat. Sekin niin omituista, että kukaan kääpiö näkisi moisessa mitään ihailtavaa. Kääpiöt arvostivat kauneudessakin särmikkyyttä, kestävyyttä ja heille kaunis oli aina kovaa. Suloisuutta harvoin katsottiin hyveeksi, mutta ei Gimliä kai turhaan kutsuttu haltijaystäväksi.
"Tottahan olen sinun, etkö sitä muka tiedä? Meillä on kullakin tahoillamme ollut paljon tekemistä kansojemme suhteen ja muutenkin, mutta eikö juuri tänään täällä ole hyvä aika kääntää ystävyydellemme uusi sivu? Pyydä minua omaksesi Gimli Gloinin poika, rakkaani, ja pian syttyvä yötaivas sinetöi sen helmillään", sanoi Legolas lähes pakahduttavan vuolaasti, että hetkeksi Gimli meni ihan hämilleen noin monista kauniista sanoista. Meni tovi ennen kuin hän kerkesi ymmärtämään mitä hänen ystävänsä koukeroisella vaatimuksellaan tarkoitti.
"Ehei, ei, enhän minä nyt sellaista voi pyytää!" Gimli parahti vähän toettuaan. "Sinunhan pitää mennä isäsi ja perheesi luo meren toiselle puolelle! Miten edes kehtaisin pidätellä sinua onnelta?"
Mutta Legolas ei kuunnellut, hän vain suuteli aivan keskelle Gimlin suuta. Varmasti olisi tuo vähän matkan päästä näyttänyt kovinkin hupsulta. Pitkänhuiskea haltija kuunkuulaassa paidassaan ja hohtavassa kruunussaan suutelemassa jokseenkin tavanomaista kääpiötä, vaikka toki Gimlin punaisessa nutussa ja saappaissa oli Durinin kirjaillut tunnukset omiensa lisäksi.
"Tahdotko katsoa sitten miten tulen vanhaksi ja kuolen pois?" Gimli sanoi pudistaen päätään. Kyyneleet olivat tauonneet, koska hänen sydämensä kuitenkin säkenöi riemusta. Sitä suuremmalla syyllä hän kuitenkin tuli vain vakuuttuneemmaksi, ettei voisi pitää Legolasta luonaan. Niin julma hän ei olisi, ei vaikka kääpiöt olivat kuuluisia ahneudestaan. Mitä sellaisella aarteella tekee, jota ei ole tarkoitettu omistettavaksi? Kukatkin ovat kauniimmat mättäillään kuin sisällä kukkaruukkuihin katkottuina, eikä Gimli halunnut olla katkaisemassa Legolasin ikuista elämänlankaa.
"Tahdon, tahdon, voi kyllä minä tahdon! Tahdon kaikki päivät, joita elämällä on meille antaa. Niistä yksikin on enemmän kuin tuhat tyhjää vuotta", Legolas vakuutteli, mutta jotenkin Gimlin oli häntä vaikea uskoa tosissaan.
"Sanot noin nyt, mutta sata tai kaksisataa vuotta on lyhyt aika. Ehdit katua sen monin kerroin", hän tuumasi ja kai Legolasin muuten niin rauhallinen temperamentti alkoi jo turhautua kääpiöille tyypilliseen järkähtämättömyyteen, kun hän ryösti itselleen nyt jo toisen suudelman, edellistä kiivaamman.
Gimlin polvet eivät olleet ikinä tutisseet samalla tavalla, ei mikään muu olisi voinut tuntua läheskään samalta, ellei sitten itsensä kuohuvan kosken kahlitseminen omin voimin. Legolas oli sulaa kultasuoni Gimlin hyppysissä, mutta tuplaten mihtrilliä kalliimpaa. Nousi hänenkin poskipäille nousi terhakka puna todisteeksi siitä, ettei hän suinkaan leikkinyt tai ollut vavahtumaton kuin joistakin haltijoista voisi joskus luulla heidän viileän eteerisyytensä tähden. Mutta Legolasissa oli enemmänkin kuin vain puolet leikkisää metsähaltijaa, eikä niin paljon suurhaltijoiden kylmyyttä ja siitä Gimli piti kaikkein eniten.
Kissa oli vienyt Gimliltä kielen ja samalla kai järjenjuoksunkin kun ei saanut tilaisuuden tultua kakisteltua taas sanaakaan, mutta ilmeisesti jokin hänen sisuksissaan alkoi antaa periksi ja suli jokaisen pienemmän suukon myötä, kunnes jäljellä oli vain yksi yhtenäinen syleily ja sen suoma sovinto.
"Olette te kääpiöt mahdottoman kovapäisiä! Meni monta runollista rakkaudentunnustusta vallan hukkaan, kun kerran vain ruumiillisesta suostuttelusta on apua", Legolas virkkoi taas hiukan leikkisämpään sävy äänessään ja he istuivat nyt maassa kasvotusten pidellen toisiaan.
"Ei kiveäkään sanomalla työstetä", Gimli murahti, muttei voinut edes näytellä vihaista , kun kerran yksi kerrallaan syttyvät tähdet sinetöivät heidän vain kahdestaan solmitun liiton kukin omalla vuorollaan.
FINA/N: Canonvirheistä voi lähettää hakemuksen yleiseen valvontavirastoon, jossa ilmiantoja käsitellään virka-aikana, annetun protokollan mukaisesti
