Ikäraja: S
Kirjoittaja: Eastside Fairy
Fandom: Originaali
Genre: Jonkinlaista angstia
Summary: minun oma pikku Hymy-planeettani
A/N: Njaah
Joskus jään ihmettelemään sitä kuinka kaunis olet seistessäsi edessäni. Sinulla on kauniit silmät ja hienot piirteet ja pitkät sormet, jotka tanssivat villisti puheesi tahtiin ja nauran aina nähdessäni sinut. Sinussa on sitä alkukantaista elämänvoimaa, jota ihalisin kenessä tahassa, sinä jaksat, jaksat, jaksat vaan, eikä minun tavitse edes ihmetellä sitä. Kuolisin neljästi puolestasi, ihan kiusallani, sillä sitä numeroa sinä vihaat; vihaat keltaista ja rockia ja mausteisia ruokia. Minä katson sinuun kysyvästi, miksimiksimiksi, etkä sinä ole koskaan vastannut, etkä vastaa myöskään miksi rakastat mitä rakastat. Mutta sillä ei ole minulle niin väliä, koska kuka ei rakastaisi marraskuuta ja kengänpohjallisia ja toffeesuklaata? Minä, sanon hiljaa, mutta et kuule ja vaikka kuulisit et vastaisi.
Tepastelet paikallasi kuin malttamaton hevonen ja saat minut itkemään laulaessasi kun luulet etten kuuntele. Kuuntelen, kuuntelen kaiken ja aina, en koskaan voisi olla kuuntelematta. Tarkoitan vain parasta sinulle ja tiedän, että et halua sitä, haluat tehdä kaiken aina vaikeamman kautta, enkä ymmärrä miksi, enkä saa koskaan tietää, sillä sinä vain hymyilet aina kun kysyn sinulta jotain, hymyilet hiljaa ja kauniisti ja minä rakastan sinua, koska rakastan hymyäsi. Hymy on kaikki mitä sinä olet ja mielessäni nimitän sinua aina Hymyksi, minun omaksi Hymykseni. Hymyhymyhymyhymy, niin kauan sinä hymyilet kuin minä kerkiän tuon sanoa, sitten lopetat ja kuolet, valut sormieni läpi lattialle ja kävellessäni pelkään astuvani päällesi. Kerroin siitä sinulle niin kuin kerron kaiken minkä jaksat kuunnella, sanot opettavasi minulle maailman sääntöjä. Aina pitää varoa askeliaan, niin sinä sanot ja minä uskon, koska uskon kaiken mitä sanot, olet koko maailmani, minun oma pikku Hymy-planeettani, vain ja ainoastaan minun, ikuisesti minun. Joka aamu herätessäni pelkään sitä päivää, jolloin jätät minut yksin hukkumaan omaan itkuuni, joka ilta kiitän, että makaat vieressäni lämpimänä kuin vastapaistettu omenapiirakka ja yritän olla ajattelematta niin sillä sinä vihaat omenoita ja piirakoita. Minä en saa tuntea pehmeäksi paistuneiden omenien tuoksua, koska sinä vihaat sitä. Se saa minut vähän surulliseksi, mutta myös vähän tyytyväiseksi, sillä rakastan sinua niin paljon, että teen maailmasta sinulle vähän paremman paikan.
En tiedä mitä tekisin ilman sinua, en haluaisi edes lähteä pois, sillä sinä katsot pitkin siroa nenänvarttasi niitä, jotka vapaaehtoisesti kuolevat, etkä saa tehdä niin minulle, et saa, et koskaan saa! minä huudan sinulle ja häpeän heti, koska en minä saisi huutaa enkä ainakaan sinulle. Sinä katsot minua säälivästi ja naurat minulle ja tiedän kyllä miksi, vaikka en haluaisi. Sinä kerrot minulle, kuinka tapat minut, kuinka jätät minut kuolemaan. Minä vain kuvittelin sen, sillä ethän sinä kerro minulle mitään, et yhtään mitään ja minä yritän saada sinut puhumaan, voi, voisin kuolla jos sen hinnalla yhtäkkiä katsoisit minua silmiin ja kertoisit minulle jotain tyhjänpäiväistä. Silti olet aina ihanin poika maailmassa ja minä olen hirvein nainen koskaan, enkä voi ymmärtää miksi, sillä minä rakastan sinua, minä olen sinun ja vain sinulle, koska olet minun poikani ja olen sinusta niin ylpeä, niin hirvittävän ylpeä kuuletko, kuuletko kun puhun sinulle? Miksi sinun pitää vain tuijottaa, hymyile edes, hymyile kuuletko, lopeta tuijottaminen kuuletko minä rakastan sinua tiedätkö? Tiesitkö sitä, niin tiesithän sinä, hymyile nyt, voi hymyilisit nyt.
