Title: Astetta rankemmat päivät, vähän kevyemmät yöt
Ikäraja: K11
Author: Frederica
Genre: angst
Fandom: Greyn anatomia, S1
Paritus: (Izzie/Hank)
Disclaimer: Greyn anatomia on Shonda Rhimesin, Buena Vista Home Entertainmetin, Inc:n ja Touchstone Televisonin omaisuutta. En saa tästä rahaa.
A/N: Albumihaaste 2seen tämä teksti osallistuu kappaleella
Welcome to My Life ja kappale kuuluu Sunrise Avenuelle.
Astetta rankemmat päivät, vähän kevyemmät yötSiitä tuli nopeasti tunnuslause.
007 ja hänen kuolemanpartionsa.George nojasi seinään ja arvasi, että kahvipöydässä kiersi jo uusimman uhrin nimi. Neljäs tämän vuoron aikana, eikä kello ollut edes kymmentä. Baileylla oli joku pakkomielle panna hänet vastuuseen hätäkutsuista. Hän ei halunnut tietää miksi, hän halusi vain vuoron loppuvan.
95 % potilaista, joiden luokse teidät hälytetään, kuolee.Niin Cristina oli sanonut Georgen johdettua hätäpartiota ensimmäisen kerran. George hieraisi silmiään. Jos tämä tahti jatkuisi, niin tästä tulisi sadan prosentin partio.
Vuoron loputtua joskus seuraavan päivän puolella, George puki paidan väärin päin ylleen ja työnsi lenkkarit jalkaansa ilman sukkia.
– Hieno vuoro, 007, Karev huikkasi sulkiessaan kaappinsa oven. – Sait kasaan täydet sata prosenttia. Pyöreät luvut ovat aina kauniita tilastoissa, vai mitä?
– Ole hiljaa, George pyysi ja lähti raahustamaan ovelle. Käsissä tuntui vapinaa ja väsymystä. Kaksitoista paineluelvytyksen yritystä tuntui lihaksissa sykkeenä, joka pahenisi kotiin päästyä. Yö menisi särkylääkkeillä.
Seuraavaa vuoroa ei jaksanut, ei voinut, edes ajatella.
– Mikä teitä miehiä vaivaa? Izzie kiljui, kun George sulki oven takanaan.
– Ai nyt minä olen mies?
Izzien katse olisi pelästyttänyt Karevinkin.
George huokasi ja hiipi keittiöön lihaksissa, päässä, kaikkialla tuntuvasta kivusta huolimatta. Izzie vaivasi siroilla käsillään leipätaikinaa, upotti taikinaan iskuja, joita se ei ollut ansainnut.
– Tekikö Karev jotakin? Myrkytänkö hänen ruokansa? George kysyi istuessaan Izzietä vastapäätä.
– Karev sietäisi myrkyttää, Izzie puhisi. – Mutta nyt hän ei tehnyt mitään.
George katseli Izzien vältteleviä silmiä. Ne katselivat taikinaa, Georgen käsiä, pöytää. Niissä näkyi välähdyksiä surusta.
– Hank? George ehdotti varovasti.
– Helvetin ääliö, Izzie sanoi ja löi nyrkkinsä taikinasta ohi pöytään. Hän irvisti ja kirosi. – Helvetin, saatanan äpärä. Kyllä hänelle malli kelpasi, mutta lääkäri, ehei! Hitot minä hänestä, mokoma sika!
Taikinaan tippui kyyneleitä ja Izzien kasvoilla oli ruma irvistys. Niin ruma kuin niin kauniilla kasvoilla nyt saattoi olla.
– Hank on ääliö, George sanoi. – Vain täydellinen ääliö luopuisi sinusta.
– Niinkö?
– Niin.
Izzien kasvoilla näkyi aavistus hymystä.
