A/N: Anteeksi tämä hirmuisen pitkä väli, sille ei ole mitään hyvää selitystä.
Paitsi originaaliprojektini, joka on ihan yleisesti tunkenut ficcaamisen reviirille ja vienyt siltä aikaa. Nauttikaa ja
kommentoikaa. Kommentoiminen on niitä harvoja tehokkaita keinoja, jotka auttavat motivoimaan ja inspiroimaan ficcejä, joihin ne kohdistetaan. Se taas parantaa todennäköisyyttä, että seuraava osa ilmestyy nopeammin
17. Paljastumisia”Ette ole tosissanne”, Maya puuskahti seuratessaan katseellaan Harrya ja Dracoa. Pojat olivat alkaneet kierrellä toisiaan, hieroivat käsiään yhteen ja ruksauttelivat rystysiään uhkaavan oloisesti. Toisin sanoen käyttäytyivät kuin kaksi testosteronipuuskan valtaan joutunutta idioottia.
Maya alkoi ymmärtää Hermionen aiempaa toimintaa huomattavasti paremmin ja melkein toivoi, että tyttö olisi nytkin ollut paikalla laittamassa pisteen tälle älyttömyydelle.
Mayan olisi tehnyt mieli vedota Harryyn jollakin tavalla, mutta tilanne sai hänet tajuamaan, ettei hänellä varmaan ollut sen kummempaa valtaa poikaan. Se, että hän ehkä tykkäsi Harrysta vähän enemmän kuin pelkästä ystävästä, ei tarkoittanut sitä, että tunne oli molemminpuolinen. Maya ei todellakaan halunnut olla se nalkuttava tyttöpuolinen kaveri.
Kaveri. Sana oli niin tylsä, neutraali, riittämätön, että se sai tytön irvistämään. Jos se yhtään hänestä oli kiinni, leirin loppuessa asiat olisivat hiukan toisenlaisella tolalla.
Maya yritti tavoittaa Harryn katsetta, mutta turhaan.
”Minä en ainakaan jää katsomaan tätä”, toinen poikkipuolinen kommentti tuli jossain määrin yllättävältä taholta, Nick oli nimittäin saanut kyllikseen yössä värjöttelemisestä. Hän ei jaksanut vesisodan jälkeen jäädä seuraamaan vielä jotain älytöntä painitappelua.
Poika nousi sen enempää sanomatta ja lähti kävelemään metsänreunaa kohti toivottamatta hyvää yötä kenellekään.
Edward katseli hiukan neuvottomana vuoroin Harrya ja Dracoa, vuoroin Nickin hyvää vauhtia loittonevaa selkää. Hän ei ollut ihan varma halusiko jäädä rannalle vai lähteä Nickin perään, molemmissa vaihtoehdoissa oli puolensa. Ed puristi mietteissään hiuksistaan vettä hiekkaan ja huomasi vasemman jalkansa vieressä piirustuslehtiön kulman. Nick oli unohtanut lehtiönsä.
Se ratkaisi asian, ja Ed ponkaisi pystyyn lehtiö kädessään.
”Nick unohti tämän, minä käyn heittämässä sen hänelle”, Ed ilmoitti ja liukeni paikalta ennen kuin kukaan ennätti esittää minkäänlaista kysymystä tai protestia. Toisaalta, melkeinpä kaikkien huomio oli kiinnittynyt Harryyn ja Dracoon, jotka olivat jo päässeet niin pitkälle, että tönivät toisiaan.
Ed eteni hiekassa niin nopeasti kuin taisi märissä vaatteissaan, mutta Nick oli jo metsänreunassa asti ja sinne oli reippaasti matkaa.
”Nick!” Ed yritti kutsua toista, mutta Nick seisahtui ainoastaan sekunnin murto-osaksi ennen kuin jatkoi matkaansa. Ehkä hän ei kuullut, Ed ajatteli rypistäen hiukan otsaansa. Muutenkin, mikä kiire Nickille oli yhtäkkiä tullut?
Nick katosi puiden siimekseen ja Ed hidasti harppomisensa normaaliksi kävelyksi, kun pohkeita alkoi pakottaa. Ei hän kuitenkaan tätä menoa saisi toista kiinni.
Ed tasapainotteli kenkiä kainalossaan ja Nickin lehtiötä toisessa kädessään. Matka rannalta metsään tuntui jotenkin venyneen valovuosien mittaiseksi ja Ed päätti kävellessään vilkaista hiukan Nickin luonnoksia. Ihan vähän vain. Ei siitä kenellekään mitään vahinkoa koituisi.
Ed käänsi ensimmäisen lehden ja kuva pienestä, karvaisesta hamsterista sai hänet virnistämään. Ihan Nickin tapaista. Lehtiössä oli paljon kuvia erilaisista eläimistä ja muutama kasvikin. Yhteen kuvaan oli päässyt erittäin kärsineen näköinen teddykarhu, joka toi Edille elävästi mieleen hänen oman nallensa, joka oli tällä hetkellä survottuna hänen yläsänkynsä jalkopäähän.
Edward selaili lehtiötä eteenpäin ja vastaan alkoi tulla luonnoksia ihmisistä, joita hän ei tunnistanut, mutta Nickin kynänjäljen taitavuus vangitsi Edwardin huomion.
Niin paljon vaikuttavan näköisiä neniä, kulmia, poskipäitä. Olkapäitä ja lapaluita. Ed selasi kuvia niin innoissaan eteenpäin, että oli lähellä kompastua hiekasta pistävään kiveen. toiseksi viimeisellä sivulla oli kuitenkin jotain sellaista, joka sai Edin innostuksen ja ihailun jäätymään kuolleena hänen suoniinsa.
Kuva oli luonnosmaisuudestaan huolimatta ehkä upein ja vaikuttavin kaikista, mutta Edin se pysäytti aivan toisesta syystä. Nenä oli melkein täydellisen identtinen sen todellisen vastineen kanssa ja varjot piirretyillä kasvoilla salpasivat hengen. Nick oli jotenkin onnistunut saamaan herkkyyttä jopa kapeisiin, pilkallisiin huuliin.
Kuvasta tuijotti Draco Malfoyn profiili.
Ed seisoi paikallaan tuijottamassa kuvaa varmasti useamman minuutin. Vuosi takaperin hän olisi varmasti repinyt kuvan varovasti irti ja laittanut parempaan talteen. Draco näytti melkein inhimilliseltä Nickin ikuistamana, mutta silti kuva aiheutti Edissä lähinnä pahoinvointia. Hänen teki edelleen mieli repiä kuva, mutta kaikkea muuta kuin säilytystä varten.
Maya oli ollut väärässä. Tai no, Nick kyllä selvästi piti pojista, mutta ei Edistä.
Nick piti Dracosta.
Tämän epämieluisen havainnon kanssa Edille valkeni, että kävi miten kävi, hän oli hävinnyt vedon. Miten hän olikin voinut olla niin hakoteillä ei vain kerran, vaan kahdesti?
Eipäs, kun hetkinen. Jos Nick piti Dracosta, Ed oli hävinnyt vedon, mutta niin oli Mayakin. Tyttö kun oli väittänyt, että Nick piti nimenomaan Edistä.
Edward ravisteli päätään selkiyttääkseen ajatuksiaan ja harkitsi ohikiitävän hetken ajan palaavansa takaisin rannalle. Hän oli kuitenkin päässyt jo metsänreunaan saakka, joten moduulit olivat melkeinpä lähempänä. Hän ennättäisi kertoa uutiset Mayalle huomennakin, eihän totuus siitä miksikään yön aikana muuttuisi.
Tänään hän voisi kuitenkin varoittaa Nickiä siitä, että oli itsemurha mennä ihastumaan Draco Malfoyhin. Ed tiesi sen erinomaisesti, olihan hänellä ensikäden kokemusta. Ed olisi unohtanut koko jutun enemmän kuin mielellään.
***
Nick oli juuri vaihtamassa vaatteitaan, kun Ed saapui huoneeseen. Ronista ei näkynyt jälkeäkään, mutta kumpikaan ei pahemmin noteerannut punapään puuttumista.
Nick oli edelleen hiukan loukkaantunut - tai ehkä paremminkin tympääntynyt - rannan tapahtumista ja siitä, miten muut olivat pitäneet hauskaa suomatta ajatustakaan hänelle. Ei kai olisi ollut niin vaikeaa keksiä jotain sellaista, johon kaikki halusivat ja saattoivat osallistua?
Ed kiipesi muitta mutkitta omaan yläsänkyynsä sanomatta sanaakaan.
Pojan käytös hämmensi Nickiä, sillä yleensä Edillä riitti aina sanottavaa. Ainakin mauttomia vitsejä, jos ei mitään järkevää. Omituista.
"Oliko kivaa?" Nickin ääni oli vaimea, sillä sanat tukahtuivat pyjamapaitaan, jota hän oli juuri vetämässä päänsä yli.
Ed murahti vastaukseksi jotain, mistä oli mahdotonta saada selvää.
"Mitä?" Nick kysyi saatuaan vihdoin paidan päälleen ja mahdollistettuaan omalta osaltaan katsekontaktin. Paitsi että Ed ei katsonut häntä silmiin. Nick haroi hiuksiaan yrittäen tavoittaa toisen katsetta.
Mikä ihme Ediä vaivasi? Nick mietti, olikohan rannalla tapahtunut jotain hänen lähtönsä jälkeen.
"Ainakin sinulla taisi olla?" Edwardin ääneen oli hiipinyt aimo rysäys ivallista vihjailua, kun poika vihdoin avasi kunnolla suunsa. Nick vain tuijotti toista hiljaisuudessa, ei ymmärtänyt alkuunkaan mistä nyt oli kysymys.
"Mitä sinä tuolla tarkoitat?" Nick puuskahti ja jatkoi ennen kuin Ed sai tilaisuutta vastata kysymykseen. "Tuskin olisin lähtenyt pois, jos minulla olisi ollut hauskaa."
Nick laskosti vaatteensa lavuaarin edessä seisovalle tuolille. Ed seurasi toisen toimia hiljaisena, koko ajan ajatus luonnoksesta verkkokalvojen takana pistellen. Hän ei ollut aivan varma mitä halusi sanoa, vai olisiko parasta käydä vain hiljaa nukkumaan.
Nick pursotti hammasharjalleen tahnaa ja vilkaisi Ediä peilin kautta. Sulkeutunut ilme oli vallannut toisen kasvot. Nick ei ollut nähnyt sellaista ilmettä Edwardin kasvoilla aiemmin, eikä hän liioin pitänyt tuosta välttelevästä katseesta. Pitkään aikaan kumpikaan ei sanonut mitään.
Nick harjasi hampaitaan ja Ed oli unohtunut tuijottamaan Nickin lävitse tyhjyyteen. Hänen katseensa oli kyllä toisessa pojassa, mutta todellisuudessa hän ei edes nähnyt tätä. Kun Nick lakkasi purskuttamasta ja kiipesi sänkyynsä, oli hiljaisuus muuttunut epämiellyttävän raskaaksi.
"Hyvää yötä", Nick sanoi ja Ed vastasi toivotukseen niellen kaiken muun, mitä oli ollut aikeissa sanoa. Eihän se oikeastaan hänelle kuulunut, kenestä Nick sattui tykkäämään. Niin kurjaksi kuin se tekikin hänen olonsa. Hetken päästä Ed huomasi Nickin lehtiön lattialla oven vieressä, mutta ei jaksanut enää nousta tekemään tikusta asiaa. Nickin sängystä kuului muutenkin jo tuhinaa, toinen oli selvästi melkein unessa.
Ed mönki hitaasti sänkynsä jalkopäähän ja kaivoi litistyneen nallen viereensä. Sitten hän likisti tyynyn korvilleen, sillä kaikki Nickin päästämät äänet saivat hänet tuntemaan olonsa vain kurjemmaksi.
Ed turhautui itseensä siinä maatessaan, kuinka saattoikin olla niin vaikeaa saada ilmoille yksi vaivainen lause?
"Sinä unohdit lehtiösi rannalle, ja minä tulin tuomaan sen sinulle."***
Jessica ja Daniel kävelivät hitaasti rantaa pitkin moduulien suuntaan, kummallakaan ei ollut mikään kiire. Perille pääseminen nimittäin tarkoittaisi toisen seurasta poistumista, ja mieluiten he eivät olisi eronneet koko yönä.
Nuorten välillä vallitsi leppoisa keskustelu, jota tahdittivat satunnaiset haukotukset. Jess kertoi kunnianhimoistaan, joista Dan oli erittäin vaikuttunut. Tuntui mahdottomalta panna paremmaksi, mutta toisaalta, miksi hänen olisi pitänytkään?
"Vau", Dan sanoi pehmeästi, kun Jess oli kertonut tavoitteestaan viettää ainakin vuosi ulkomailla jästien hyväntekeväisyystyössä. Jess vilkaisi poikaa ja tämän ihailun aitous sai tytön hymyilemään lämpimästi.
"Mitä sinä aiot tehdä, kun koulu on ohitse?" Jessica kysyi kevyesti ja hetken Danin aivot löivät täydellisesti tyhjää. Mitä hän voisi vastata? Danielilla ei ollut sen suurempia suunnitelmia tulevaisuutensa suhteen. Hän oli sitä tyyppiä, joka eli hetkessä ja murehti asioita vasta sitten, kun niiden aika oli. Danin alaa oli suunnittelun sijaan improvisointi, ja tähän mennessä se oli melkein aina johtanut lähestulkoon toivottuun lopputulokseen.
Dan mietti omia vahvuuksiaan, mutta aivan heti ei mieleen tullut muuta kuin tyttöjen suosion saavuttaminen. Siitä ei olisi kunnianhimoksi, saati sitten ammatiksi. Ja siitä Jess tuskin muutenkaan haluaisi kuulla.
"Tykkään toimia lasten ja eläinten kanssa", Dan kuuli sanovansa ja yllättyi melkein itsekin, kun tajusi puhuvansa totta. Alaston rehellisyys tyttöjen kanssa keskustellessa oli hänelle melkoisen uutta. Yleensä hän sanoi tähtäävänsä Britannian huispausmaajoukkueeseen tai jotain muuta hohdokasta.
"Sen huomaa, sinä olet tosi hyvä lasten kanssa", Jessica sanoi vilpittömästi ja Daniel tunsi äkillistä halua halata tyttöä.
Jotenkin äskeinen keskustelu oli saanut pojan tajuamaan, ettei hänen tarvitsisi yrittää tehdä Jessiin vaikutusta valehtelemalla tai liioittelemalla. Hän saattoi olla oma itsensä, ja silti tyttö kunnioitti häntä.
"Eläinten kanssa tarvitsen kyllä vielä harjoitusta", Dan naurahti ja näytti Jessicalle raapimajälkiä käsivarsissaan. Jess nauroi, kun Dan kertoi, miten Ben-kissa oli raivostunut siihen kohdistuneesta kylvetysyrityksestä.
Aivan liian nopeasti he olivat jo metsän lävitse kulkevan polun puolivälissä ja Jessica tunsi väsymyksestään huolimatta halua laahata jalkojaan venyttääkseen matkan kestoa pidemmäksi. Danielin ajatukset kulkivat samoja ratoja, minkä vuoksi hän kietoikin kätensä Jessin hartioille. Asetelma hidasti pienesti kävelemistä ja he uppoutuivat seuraavaan keskusteluun, joka käsitteli lähinnä leirin siihenastisia tapahtumia ja heidän isostovereitaan.
Hyväntahtoinen juoruilu oli käynnissä vielä silloinkin, kun he saapuivat moduulien eteen.
"Missä sinä nukut?" Daniel kysyi ihan vain jatkaakseen keskustelua vielä edes pienen hetken.
"Laatikossa. Ihan vaan siksi, että satun olemaan lyhin", Jess vastasi haukotellen leveästi. Dan laski kätensä Jessican päälaelle ja silitti tämän hiuksia hymyillen pienesti.
"Niinpä taidatkin olla."
Jess oli aikeissa nurista, että pään taputtaminen sai hänet tuntemaan olonsa entistä lyhyemmäksi, mutta Danielin käsi oli siinä vaiheessa jo valahtanut päälaelta poskea pitkin tytön leualle.
"Hyvää yötä, Jess", Dan sanoi lempeästi ja painoi tytön huulille niin kevyen suudelman, että Jess tuskin tunsi sitä. Se ei silti estänyt tyttöä jähmettymästä. Väsymys väistyi äkkiä kevyen humahduksen tieltä, eikä Jess ollut varma miten päin olisi ollut. Daniel oli juuri suudellut häntä. Suudellut. Häntä.
Jessin käsi nousi tunnustelemaan suuta siitä kohtaa, johon Danin huulet olivat osuneet. Tyttö saattoi tuntea kasvojensa hiljalleen kuumenevan.
Dan kääntyi poikien moduulin suuntaan ja onnitteli itseään siitä, että oli hoitanut tilanteen kuin herrasmies. Eikä se todellakaan ollut ollut helppoa. Danielin olisi tehnyt mieli kietoa kätensä tytön vyötäisille, painautua Jessiä vasten ja viedä suudelma huulilta kaulalle, maistaa Jessican suuta huulien sisäpuolelta. Ajatukset saivat kesäyön tuntumaan kuumalta, eikä Dan uskaltanut kääntyä katsomaan tyttöjen moduulin suuntaan.
Sen takia hän ei huomannutkaan Jessicaa ennen kuin tyttö oli jo aivan hänen takanaan.
"Dan", Jess sanoi hengästyneellä äänellä ja ennen kuin Daniel ennätti vastata, Jess oli kietonut kätensä pojan kaulaan ja suuteli tätä. Danilla meni hetki tajuta, mitä tapahtui, ja siinä vaiheessa kun hän oli kietomassa käsiään tytön ympärille, Jess kääntyi jo takaisin tyttöjen asumusta kohti.
"Hyvää yötä!" tyttö huikkasi posket hehkuen ja Dan nosti sanattomana kätensä vilkutukseen. Vasta sisällä hän tajusi olevansa kasvoiltaan auttamattoman punainen. Jessissä oli selvästi jotain erikoisempaa kuin kenessäkään tytössä koskaan.
***
Jess kompastui moduulin portaissa, mutta mikään ei voinut pudottaa häntä siitä vaaleanpunaisesta höttöpilvestä, jonne äskeinen oli hänet nostattanut. Jessican teki mieli hyppiä ja tanssia ympäri moduulin aulaa, mutta hänen jalkansa tärisivät sen verran, että hän päätti vain heittäytyä sänkyyn ja ehkä vähän kiljua riemusta tyynyynsä. Muutenkin oikein kunnon hysteerinen riemusta steppaaminen olisi todennäköisesti herättänyt koko moduulin.
Kunpa vain Hermione olisi hereillä, että voisin jakaa tämän hänen kanssaan, Jess ajatteli avatessaan ykköshuoneen oven mahdollisimman hiljaa. Hän astui huoneeseen varpaisillaan, ja kuiskasi niin hiljaa kuin kykeni: "Hermione?" Vastausta ei kuulunut ja Jess astui eteenpäin niin, että hänelle aukesi täysi näkymä huoneeseen.
Siihen hiljaisuus sitten päättyikin, vastaanotto oli nimittäin hiukan erilainen kuin Jess oli odottanut.
"Hermione!" Jessin hiukan kovempi kuiskaus, tiedustelu, nukkuiko Hermione tosiaan, päättyi korkeaan kiljahdukseen. Niin saattaa käydä, kun odottaa näkevänsä alasängyssä unisen Hermionen, mutta sen sijaan näkeekin Ronin puolipaljaan selän.
"Mitä te teette?" Jess onnistui jotenkin ihmeellisesti madaltamaan äänensä takaisin kuiskaukseksi ennen kuin peitti silmänsä ja jatkoi: "Minä en halua nähdä mitään, minä en halua nähdä, minä en halua tietää..." Jess saattoi tuntea kasvojensa punehtuvan ja jatkoi "minä en halua" -mantraansa ihan vain siksi, että saisi pidettyä ajatuksensa kurissa.
Ronin selkä oli kalpea ja pisamainen, mutta näytti sileältä.
Miltähän Danin selkä mahtaisi näyttää? Varmasti ruskettuneelta. Miltä se mahtaisi tuntua hänen omien sormiensa alla? Sileältä ja lämpimältä varmaankin, ja lihakset... mmmm. Ja entä sitten vatsalihakset -
"Lopettakaa, hyvää yötä, Ron, minä en halua nähdä, en tietää... minä en halua kuvitella..." Jess teki täyskäännöksen takaisin ykköshuoneen ovesta ulos.
"Minä menen vessaan, ja tämän huoneen on parasta olla testosteroniton, kun tulen takaisin", tytön mutinassa oli edelleen hiukan kiihtynyt sävy, kun Jess kohotti kulmiaan Hermionelle ennen kuin sulki oven perässään. Jess päätti huuhtoa kasvonsa jääkylmällä vedellä, sillä kuumotus ei tuntunut laskevan sitten millään. Hänen omat uutisensa eivät taitaisi olla Hermionen silmissä niin kovin valtavia...
B-moduulin ykköshuoneeseen laskeutui Jessican jäljessä soiva hiljaisuus. Ron nousi hitaasti seisomaan ja katsoi syrjäkarein Hermionea, jonka posket helottivat ja hiukset olivat sotkuisemmat kuin milloinkaan.
"No, minä kai lähden sitten", punapää raapi niskaansa, sillä Hermionen yhä jatkuva hiljaisuus alkoi jossain määrin hermostuttaa häntä. Ei Hermione ollut ikinä hiljaa, miksi sitten nyt?
Ronilla oli kuuma. Hänen selkäänsä poltteli edelleen sieltä, missä Hermionen kädet olivat kulkeneet, ja huulia kihelmöi. Ron tunsi kätensä kohoavan huulilleen ja vihdoin hän uskalsi katsoa Hermionea suoraan silmiin. Tai ainakin jonnekin sinne päin.
Ei tämä tarkoittanut sitä, että kumpikaan heistä olisi muuttunut. Tapahtunut oli yksinkertaisesti vain uusi puoli, jonka he olivat löytäneet toisistaan. Ja miten iloiseksi sen löytyminen Ronin tekikään. Ron virnisti leveästi, mutta hänen hymynsä jännittyi hiukan, kun Hermione vihdoin sai suunsa auki. Tytöstä ei ikinä tiennyt, miten vaikeiksi tämä asiat tekisi.
Hermionen ilme oli vakava, ja yksin se sai Ronin aavistelemaan pahaa. Kunhan Hermione ei vain olisi saanut päähänsä, että tämä oli ollut virhe, ja että heidän olisi välittömästi palattava ihan vain ystäviksi.
"Tämä ei sitten saa toistua", Hermionen katse nousi lattiasta Ronin sinisten silmien korkeuksiin. Tytön äänensävy oli niin asiallinen, että Ron tunsi ihonsa nousevan kananlihalle. Ei tämän näin pitänyt mennä.
Ron oli aikeissa protestoida, mutta Hermione kohotti kätensä ja puri huultaan. Ron sulki suunsa ja odotti putoava tunne vatsanpohjalla.
"Ei ainakaan leirin aikana, Jess näytti siltä, että pelkäsi silmiensä palavan minä hetkenä hyvänsä", Hermionen silmiin hiipi ilkikurinen hymynpoikanen ja Ron lysähti tuoliin.
"Älä säikyttele minua noin", Ron murahti, mutta leppyi siinä samassa, kun Hermione nousi antamaan hänelle kostean ja maiskahtavan hyvänyöntoivotuksen.
"Senkin pikku kiusaaja", Ron tökkäsi Hermionea kylkeen, mutta ei saanut tytöstä irti tavoittelemaansa reaktiota. Hermione yksinkertaisesti kohotti kulmiaan ja iski takaisin:
"Älä yhtään vihjaile siinä."
Kaikki oli todellakin ennallaan.
***
Rannalla Harry ja Draco olivat niin pitkällä tappelussaan, että kierivät hiekassa. Vuorotellen he onnistuivat kellistämään toisensa, mutta kumpikaan ei pysynyt maassa tarpeeksi kauan, jotta sitä olisi voinut sanoa tappioksi.
Maya yritti pitää kiinni ajatuksesta, että tämä oli järjetöntä, mutta hänen oli pakko myöntää, että tätä oli kyllä ihan kiva katsella. Molempien poikien selät olivat hiekanmurusten peitossa, ja Maya oli varma, että hiekkaa oli myös molempien housuissa enemmän kuin vähän. Suurimman osan ajasta hänen katseensa oli kuitenkin kiinnittynyt paljaaseen ihoon. Harryn ihoon, jos tarkkoja oltiin.
Maya ei ollut ainoa, joka tuijotti nimenomaan paljasta pintaa. Jos Ed olisi ollut edelleen paikalla, hän olisi varmaan kehottanut Liziä imemään valuvan kuolan takaisin suuhunsa.
Painimatsista oli tullut huomattavasti mukavampi seurata - ainakin Mayan ja Emilyn mielestä - kun Harry ja Draco olivat niin hengästyksissään, ettei kummaltakaan irronnut enää sanallisia loukkauksia toiselle.
Sergei oli ainoa edelleen läsnä olevista, joka ei liioin saanut näytöksestä huvia. Itse asiassa hän oli jo jonkin aikaa miettinyt, että nousisi ylös ja julistaisi tasapelin, ennen kuin Harry ja Draco päätyisivät oikeasti vahingoittamaan toisiaan. Hän ei nähnyt tappelemisessa viihdearvoa, ei sitten yhtään.
Sergei piti rauhallisista asioista. Hän piti tähtitaivaan katselusta, ja syvällisistä keskusteluista. Ainakin niin kauan, kun ne olivat syvällisiä, mutta eivät kivuliaita.
Epämääräinen vinkaisu herätti Sergein ajatuksistaan, ja hän havahtui huomaamaan, että Harryn ranne oli taipumassa luonnottomaan asentoon Dracon puristavassa otteessa. Sergei ei pysähtynyt miettimään. Vain muutama sekunti, ja hän oli irrottanut tappelupukarit - tai painijat, kuinka vain - toisistaan. Harry ja Draco makasivat molemmat maassa, ja Sergei pyyhki kylmän hien otsaltaan.
"Riittää jo."
Hän toivoi, etteivät muut olleet huomanneet, miten epämukavaksi äskeinen tilanne oli hänen olonsa saanut.
Tytöt olivat kaikki jähmettyneet tuijottamaan Sergeitä. Emily aukoi äänettömästi suutaan ja Maya näytti kerrassaan tyrmistyneeltä. Liz sai ensimmäisenä puhekykynsä takaisin.
"Draco oli voitolla, miksi sinä - "
"Sanoin, että riittää."
Sergei ei kuitenkaan voinut olla huomaamatta haastavaa ilmettä Lizin kasvoilla, tyttö ei selvästikään aikonut antaa asian olla. Liz astui askeleen kohti Sergeitä.
"Minä olen samaa mieltä Sergein kanssa", Maya riensi pojan avuksi ja mulkoili Liziä silmät sirrillään.
"Tämä oli alun alkaenkin typerä idea."
"Ei tässä sinulta kukaan kysynyt", Liz aloitti, mutta joutui tylysti keskeytetyksi.
"Haluatko sinä oikeasti katsella, miten nuo kaksi alkavat kohta purra ja raapia toisiaan, kun eivät muuten pysty voittamaan?" Sergei viittasi Harryyn ja Dracoon. "Tai ehkä vetämään tukasta?"
"Hei", Harry esitti heikon vastalauseen ja sylkäisi hiekkaa suustaan. Kaikki muut olivat hiljaa ja yksinkertaisesti tuijottivat Sergeitä. Kukaan ei ollut osannut odottaa hiljaiselta, harvoin hymyilevältä, mutta muuten ystävälliseltä pojalta sellaista tylytystä.
Tilanne laukesi, kun Draco kömpi pystyyn ja sylkäisi hänkin hiekkaa suustaan.
"Minun pitää päästä suihkuun", Draco yritti puistella hiekkaa päältään aivan kuin ei olisi Sergein äskeisiä sanoja kuullutkaan.
Salamana Harrykin oli pystyssä ja loi katseensa metsänreunaan. Mayan katsetta hän vältteli visusti. Tilanne oli hetkessä muuttunut kerrassaan noloksi. Juuri kun hän oli ollut voitolla. Hemmetin Draco likaisine temppuineen, vaikka olisihan Harryn pitänyt osata odottaa jotain sellaista. Hänen rannettaan kivisti edelleen, ja Harry hieroi sitä hiukan toisella kädellään. Hänen katseensa karkasi ilman lupaa Mayaan, joka ei näyttänyt kovin iloiselta. Harry tunsi häpeänpunan kohoavan poskilleen. Hän halusi pois tilanteesta, ja nopeasti sittenkin.
Jos hän pinkaisisi nyt juoksuun, ehkä hän ehtisi suihkuun ennen Dracoa? Harry otti yhden epäröivän askeleen metsän suuntaan.
"Turha luulo, Potter. Minä menen ensin", Draco mulkaisi Harrya. Harry ei välittänyt, vaan laittoi jalkaa toisen eteen. Hän tiesi olevansa ainakin Dracoa parempi juoksija.
"Helvetin Potter!" Draco karjaisi puolivillaisesti arkkivihollisensa loittonevan selän perään otettuaan itsekin muutaman juoksuaskeleen.
Draco lähti hiljaa jupisten laahustamaan Harryn perässä kohti moduuleita.
"Odota! Minäkin tulen", Liz otti Dracon kiinni ja läimäytti tätä takamuksille. Draco mulkaisi tyttöä, ja kohtasi yllätyksekseen leveän virnistyksen. Äkkiä häntä ei enää ärsyttänytkään aivan niin paljon.
"Minulla on hiekkaa joka paikassa", Draco valitti tytölle. Jos mahdollista, Lizin virne vain leveni entisestään.
"En usko ennen kuin näen."
***
"En olisi uskonut, että sinusta irtoaa noin rankkaa tavaraa", Maya tökkäsi Sergeitä vaikuttuneena käsivarteen. Poika kohautti hartioitaan, mutta ei liioin katsonut Mayaa silmiin.
Mikä minun silmissäni on yhtäkkiä vikana? Maya ajatteli. Ensin Harry ja nyt Sergei.
Emily ei vieläkään saanut sanaa suustaan. Sergeistä paljastunut uusi puoli oli saanut hänen polvensa veteliksi. Ensisäikähdyksen jälkeen siis. Emily ei vieläkään ollut aivan varma, miten hänen tulisi reagoida. Nyt poikaa katsellessaan hän huomasi yhtäkkiä, miten kireiltä Sergein hartiat näyttivät.
Poika tunsi selvästi olonsa epämukavaksi. Emily päätti keventää tilannetta.
"Harry ja Draco kyllä käyttäytyivät kuin pikkulapset", Emily uskaltautui viimein avaamaan suunsa. Hän hymyili Sergeille, käveli tämän luo, ja istutti pojan lähimmälle kivelle. Sitten Emily laittoi kätensä pojan niskaan ja alkoi hieroa. Sergei rentoutui pikkuhiljaa.
"Minä aloitan Harryn koulutuksen huomenna", Maya uhosi. "Illalla hän osaa istua kiltisti ja antaa ehkä jopa tassua."
Emily ja Sergei nauroivat, mutta Mayan oma nauru jäi kireään hymyyn.