Kirjoittaja: Peacock
Ikäraja: K-11
Henkilöt: George, Fred, Ron
Genre: deathfic, angst
Disclaimer: kaikki mikä on tunnistettavissa J.K.Rowlingin käsialaksi, on myös hänen. En rikastu tällä tekeleellä.
Yhteenveto: "Hän ei ollut vielä pystynyt sanomaan hyvästejä veljelleen."
Varoitukset: tuskaa ja kuolemaa
A/N: Tiedän, että on olemassa monia ficcejä, joissa kerrotaan Georgen tuskasta Fredin kuoleman jälkeen. Fredin kuolema kuitenkin oli sellainen aihe, josta halusin tehdä ficin - varsinkin yöllä, kun kuuntelin kaiken maailman itkubiisejä.
Lyhyt kuin mikä, mutta tässäpä tämä.
I CAN'T STAND THE PAIN
"'Ei - ei - ei!' joku huusi. 'Ei! Fred! Ei!'
Ja Percy ravisteli veljeään ja Ron oli polvillaan heidän vieressään ja Fredin silmät tuijottivat mitään näkemättä ja hänen viimeisen naurunsa häivä oli syöpynyt lähtemättömästi hänen kasvoilleen.
Maailma oli loppunut, mutta miksei taistelu laantunut, linna hiljentynyt kauhusta ja joka ainoa taistelija laskenut aseitaan? Harryn mieli putosi varjotta, kieppui vailla ohjausta, hän ei kyennyt käsittämään mahdotonta: Fred Weasley ei voinut olla kuollut, hänen aistinsa valehtelivat nyt-"
© J.K.Rowling, Harry Potter ja Kuoleman Varjelukset
Avoin tuska, joka repi häntä rikki, paheni päivä päivältä. Saatoin jopa nähdä hänen sielunsa pienentyvän sitä mukaa, kun hän antoi kivun vallata hänet. Hän ei taistellut sitä vastaan, antoi kaiken tulla sisäänsä muttei päästänyt mitään ulos. Helvetillinen paha olo syövytti häntä. Hän oli haudannut tuskanhuutonsa, kaikki ne, mistä hänen olisi pitänyt puhua, olivat patoutuneet hänen sisälleen. Hänen sisimpänsä pyöritteli tunteita ja toi yksitellen kipeän muiston ensin hänen alitajuntaansa, kunnes se valtasi hänen koko mielensä.
Jos kävin katsomassa häntä, hän istui sängyllään kasvot kohti ikkunaa. Hän oli linnottautunut huoneeseensa, tehnyt muurin ympärilleen. Kukaan meistä ei päässyt muurin läpi. Meidän täytyi vain katsoa hänen kuihtumistaan ulkopuolisina. Se satutti meitä, emme osanneet tehdä mitään.
Fredin sänky oli koskematon. Äiti olisi halunnut laittaa sängystä petivaatteet pois pölyttymästä, mutta Georgen hento ja heikko käsky riitti vastalauseeksi. Kukaan ei pystynyt sanomaan vastaan hänelle, kun hän hädin tuskin kuuluvalla, tuskantäytteisellä äänellä kieltäytyi ja katsoi kaipaavasti iäti tyhjänä pysyvää sänkyä punaisilla silmillään. Hän ei ollut vielä pystynyt sanomaan hyvästejä veljelleen.
George ei itkenyt, hän vuodatti verta. Olin nähnyt lattialla kuivuneita, tummanpunaisia verijälkiä. En enää pystynyt katsomaan häntä. Pelkäsin, että minua takaisin katsoisi sieluton, tyhjä ihmiskuori. Nyt jo puolet hänestä oli lähtenyt, kun hänen toinen puoliskonsa - Fred - oli revitty irti. En halunnut menettää toistakin puolta. Mutta tiesin, että hän oli kuolemassa sisältä päin. En pystynyt auttamaan häntä, hän paloi sammuttamattomassa pirunpalossa. Hän eli omassa tuskassaan.
// Sca siirsi ikärajan alaotsikosta yläotsikkoon