BBC!Sherlock: Illan verran äärettömiä, savua ja usvaa, K-11, Jimlock

[Hallahäive]

Kirjoittaja: Hallahäive

Fandom: BBC!Sherlock

Ikäraja: K-11, ihan varmuuden vuoksi

Paritus: Sherlock/Jim

Disclaimer: En omista kumpaakaan pojista, he kuuluvat BBC:lle, ACD:lle, Moffatille ja Gatissille. En myöskään saa rahaa kirjoittamisestani, kunhan huvikseni raapustelen.

Genre: Draama aavistuksella savua ja angstia

A/N: Paljon onnea sensaatio! <33 Sheriartya siitä pitävälle. Tähän tekstiin olen iloksesi tunkenut sillan, kun niistä tykkäät ja pimeää (koska en ilmeisesti osaa kirjoittaa Jimlockia päiväsaikaan...) ja omituisia keskusteluja. Oli vähän ongelmia useammankin kohdan kanssa, joskin hieman inspistä myös. Vitsi kun tää paritus on vaikea, tän jälkeen taas kyllä johnlockin pariin... Toivottavasti ne ongelmat eivät kuitenkaan liikaa paista läpi, ja tämä teksti ilahduttaa. Kommentit olisivat kivoja.

Summary: Vesi on mustaa ja savu makeaa, eikä aamua kenties koskaan saavukaan.



Illan verran äärettömiä, savua ja usvaa



Jim istuu sillankaiteella, katselee edessään avautuvaa näkymää. Mustaa vettä sillan alla, joen rannoille ripoteltuja valopisteitä. Syystuuli sivelee kalpeisiin poskiin hieman väriä ja koettaa tunkea sisään takin kauluksesta. Takaa kuuluu askeleita. Jim kääntyy katsomaan ja tarjoaa tulijalle hymyn.

Sherlock astelee hiljaa Jimin viereen, nojaa kaiteeseen.

”Sumuinen yö ja tapaaminen sillalla. Joko yrität olla romanttinen tai sitten aiot kopioida 1800-luvun sarjamurhaajaa tunnelman suhteen ja työntää minut lopulta Thamesiin. Huolestuttavia ajatuksia molemmat”, Sherlock virkkoo kuivasti.

Jim purskahtaa nauruun ja huolimatta siitä, että Sherlock oli deletoinut tähtitaivaan jo vuosia sitten, Jimin nauraessa hän tietää joutuneensa mustaan aukkoon. Sieltä ei ole pois kiipeämistä, voi vain leijua painottomana pimeydessä. Ikuisesti tai kenties kuusi pilkku kahdeksan sekuntia, Sherlock ei ole vielä varma. Hän tietää vain vierellään tyytyväisyydestä tärisevän rintakehän, syvät, syvät silmät. Syvät niin kuin joenpohja.

”No tiedäthän, kultaseni... usvaisella säällä tehdään kuulemma normaalia enemmän murhia”, Jim mumisee Sherlockin korvaan rauhoituttuaan. ”Siinä on oikeaa tunnelmaa, eikö sinustakin? Savuverho näyttämön eteen.”

”Ei lavastuksella ole väliä, tärkeintä ovat näyttelijät”, Sherlock tokaisee, katselee alas tummaan veteen ja miettii kaikkia sen kylmään syleilyyn hukkuneita. Niitä, jotka kelpasivat vain assistenteiksi, eivätkä pääosiin. Jokikin on vain yksi musta aukko, josta roju aikanaan rantautuu luiksi ja turvonneeksi lihaksi muuttuneena todelliseen maailmaan, tylsien ihmisten löydettäväksi.

”Kenties totta. Mutta jostainhan sitä pitää saada inspiraatio tekemiseen, eikö vain? Hamletkin tarvitsee kallonsa ja Julia parvekkeensa.”

”Hmm...”

Jimin sormet ovat valkeat niiden kaivaessa esiin tupakka-askin. Valkeat ja kohmeiset, kuten niillä edesmenneillä, jotka ilmestyvät rannalle Thamesin virtauksen kuljettamina. Mutta Jim ei koskaan joutuisi itse veden varaan, hänen osansa näyttämöllä tulee olemaan paljon suurempi. Sen Sherlock oli päätellyt jo aikoja sitten, silloin kun hän viimein sai vastauksensa uimaripojan hukkumiseen. Jim on hukuttaja, ei koskaan se, joka hukkuu. Sherlock pohtii, mitä se kertoo hänestä itsestään. Voisiko olla, että illan päätteeksi hän on se, joka vajoaa tummiin aaltoihin? Olen sinulle velkaa pudotuksen...

Jim vetää esiin yhden savukkeen ja vilkaisee Sherlockia härnäävästi sen sytyttäessään.

”Toivottavasti et pahastu, vaikka poltan.” Jimin ääni on kohtelias, mutta hänen lievästi huvittunut ilmeensä kertoo, että hän tietää täsmälleen kuinka paljon Sherlock pahastuu. 

”Siitä vain.”

Jim kohottaa savukkeen huulilleen, vetää syvään henkeä. Hänen silmänsä sulkeutuvat nautinnosta ja niska taipuu taakse kauniissa kaaressa. Sherlock ei pysty kääntämään katsettaan. Kirpeä syysilma täyttyy makeasta savusta, joka on yhtä vaaleaa kuin usva heidän ympärillään. Sherlock kaipaa kipeästi uutta nikotiinilaastaria vastustaakseen kiusausta kallistaa päätään Jimin huulia kohti. Onhan Jim, kuten aina, kolmen laastarin ongelma.

Jim raottaa silmäluomiaan, tarkkailee Sherlockia ripsiensä takaa. Lankea, katse kuiskii. Tiedät että haluat. Sherlock pysyy paikoillaan ja huokaa savuhaituvan haihtuessa hänen kasvojensa edessä. Hän on Odysseus, mastoon sidottu kapteeni. Hän kuulee seireenin laulun, viettelevät lupaukset, muttei liikahda kaaosta kohti. Ei vaikka kenties haluaisikin. Niinpä Jim nojaa lähemmäs. Sivelee Sherlockin amorinkaarta etusormellaan, saa huulet raolleen ja ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Jim puhaltaa seuraavan uloshengityksensä härnäävästi Sherlockin suuhun, savu matkaa keuhkoihin happea kalliimpana. Ulos se kulkee keuhkoja raapivana, värisevänä henkäyksenä. Jim hymyilee haastavasti ja Sherlock antaa tämän nojata lähemmäs, antaa maston siteiden löystyä. Heidän kylmät sormensa kohtaavat sillan kaiteella.

Jim imee suuhunsa lisää kitkerää savua, nostaa vapaan kätensä Sherlockin hiuksiin. Sitten, heidän huulensa koskettavat, ja Sherlock raottaa omiaan juuri samalla hetkellä kun Jim hengittää ulos. He suutelevat, suutelevat, ja savu polttaa Sherlockin keuhkoja. Jim ei vetäydy pois, ei anna tilaa hengittää. Hampaat pureutuvat pehmeään alahuuleen. Sherlock raottaa silmiään, kaikki on sumeaa kuin veden alla. Edessä vain Jimin silmäripset, valkeaa ihoa ja katulampun piirtämiä varjoja. Kumpikin on liian ylpeä vetäytyäkseen pois ensin. Lopulta, ikuisuuksien päästä Sherlock kääntää päätään aavistuksen, puhaltaa ilmaan tärisevän savurenkaan. 

Jimin hymy hänen heittäessään tupakan alas aaltoihin on tumman kiusoitteleva. Voittajan hymy. Sherlock rypistää otsaansa ja kääntää katseensa Jimin kasvoista. Ei aio myöntää tappiotaan. Hän kaivaa taskustaan kännykkänsä saadakseen muuta ajateltavaa. Ei saapuneita viestejä tai puheluita.

”Todellako, Sherlock? Ei ole kohteliasta näpertää puhelintaan seurassa”, Jim sanoo ja laajentaa silmiään dramaattisesti. ”Luulin, että sylikoirasi on opettanut sinulle käytöstapoja.”

Sherlock mulkaisee häntä.

”Kenties olen tylsistynyt seurassasi”, tämä näpäyttää.

”Hm, vai niin... Minä voisin järjestää sinulle tapauksen vaikka heti. Lukitun huoneen, myrkytyksen, jotain seremoniallista. Kerro mitä haluat.”

”En halua sinulta mitään. Se olisi kamalan tylsää, eikö vain”, Sherlock toteaa, ”tietää motiivi jo etukäteen.”

”Kysymys kuuluukin, kultaseni, oletko varma, että tiedät sen?”

”Tietenkin”, kuuluu vastaus, eikä kumpikaan kommentoi sitä edeltävää painavaa hiljaisuutta. Niin ilta jatkuu jatkumistaan, keskustelut sulautuvat osaksi sumua. Aamulla kukaan ei enää tiedä mistä niissä puhuttiin. (valheista, kosketuksista. unista ja elämää suuremmista peleistä)

Sinä yönä he ovat äärettömiä. Usvaa ja savua. Ovat jokainen synkeä umpikuja, kaikki hämärässä hohtavat neonvalokyltit ja Thamesin sameat aallot. Lontoo kalpenee heidän rinnallaan, vanha nainen suruhunnussa ja koruttoman mustissa vaatteissa. Ja hetken Sherlockista tuntuu siltä, ettei mitään aamua koskaan saavukaan, vaan he jäävät ikuisesti pyörimään omaan pysähtyneeseen, usvaiseen ulottuvuuteensa. 

Jim heiluttaa jalkojaan joen yllä ja hymisee Bachia. On lähes hiljaista, vain muutamia autoja suhahtelee heidän selkiensä takana. Kahden tai kolmen tunnin päästä esiin tunkevat postimiehet ja koiranulkoiluttajat. Mutta siihen asti kaupunki kuuluu vain kahdelle miehelle. Siihen asti Jimin hyräilevät huulet maistuvat usvalta, epätodelliselta. 

[Funtion]

Oh vau Hallasein... kiitos onnitteluista ja kiitos tästä tekstistä!! <33 Silloista kyllä pidän, ihan huuuuuurjana, ja pimeydestäkin! Ja omituisista keskusteluista! Ja joo, mä tiiän, mä tiiän, tää paritus on vaikea! Ihanaa kuitenkin miten viittit yrittää mun vuoks, merkitsee paljon. <3 (Tän jälkeen patistan sut sit kirjottaa sen Tuopillisen loppuun!)

”Sumuinen yö ja tapaaminen sillalla. Joko yrität olla romanttinen tai sitten aiot kopioida 1800-luvun sarjamurhaajaa tunnelman suhteen ja työntää minut lopulta Thamesiin. Huolestuttavia ajatuksia molemmat”, Sherlock virkkoo kuivasti.
XDD OH MY GOSH. Pystyin niin kuvittelemaan tän ja tän äänensävyn ja mua naurattaa nyt ihan kamalasti. :'''DD Kallistuisin kyllä mieluummin ensimmäisen suuntaan, mut kyl toi 1800-luvun sarjamurhaajaki kuulostaa ihan hyvältä... toivottavasti Sherlock osaa uida...

Jimin ääni on kohtelias, mutta hänen lievästi huvittunut ilmeensä kertoo, että hän tietää täsmälleen kuinka paljon Sherlock pahastuu.
<333333 Tää loppu!! "Tietää täsmälleen kuinka paljon Sherlock pahastuu"... aah loistavaa! Ja tuossa kohdassa oli muutenkin tosi hyvä ja sulava muotoilu. : )

Onhan Jim, kuten aina, kolmen laastarin ongelma.
<333333333333 OMG. (++ tässäkin muotoilu oli niin hyvä et pakko erikseen kehua!)

unista ja elämää suuremmista peleistä
...pitäiskö tässä olla iso alkukirjain?

APUA. En osaa lainkaan kommentoida tätä! Oon tosissani nyt! : o Ehkä vähän häiritsi toi näyttelijäjuttu koska oon lukenut sen niiiiiiin monta kertaa Sheriartyn yhteydessä, ilmankin sitä oon lukenut sen ziljoonasti. Ja samoin sit tässä oli sun tyylille uskollisesti hyvin paljon vertauskuvia. Tässä kuitenkin, onneksi, ne kaikki vertauskuvat pyörivät siinä veden ympärillä ja veteen liittyvien asioiden äärellä, joten se ei lopulta sit häirinnyt niin paljoa. Se on vaan sun tapas kirjottaa. Ehkä se vähän rikko tunnelmaa ja tekstiä jossain kohtia, mut pikkuseikkoja.

Kumpikin on liian ylpeä vetäytyäkseen pois ensin.
Tuli mieleen Reichenbach. :DD Kumpikin on liian ylpeä vetäytyäkseen pois ensin (kättely) joten tilanne päättyy siihen et Jim ampuu itsensä. Haha. No joo, ei hauskaa eikä mun missään nimessä pitäis vitsailla Reichenbachista. Mut semmonen fiilis tästä tuli. Tää kohta oli muutenkin tosi hieno ja noiden suudelma... <3__<3

Tää oli kamalan surullinen, koska asetelma oli se perinteinen, niin lähellä canonia. Jim haluaa, mutta Sherlock ei. Jim haluaa miellyttää Sherlockia: kuule voisin tehdä näin ja näin, ihan vain sinun vuokses. Sherlock ei: en halua sinulta mitään. Yhyy. Hyvästi sydän. Mitä enemmän luen Sheriartya, sitä enemmän inhoan Sherlockia. :DD Gosh miksei nää kaks vois olla vaan samalla puolella?! Mut sit toisaalta, siinä kohtaa se viehätys varmaan katoaisi... tai ei mitään "varmaan", se katoaisikin. Se jännite ja kaikki.

Vedit mut iha sanattomaks. Tää oli ihana pieni hetki, pystyin kuvittelemaan helposti tän tilanteen. Kiitos miljoonasti, anteeks kun ei enempää nyt irtoo, kiitos kuitenkin. Kiitos!! <33

[Riika]

O_____O Mitä mä just luin!! Tää on jotain täydellisyyttä!! AAAHAhahahAH tässä on sydämeni, otahan siitä ja pidä hyvänäsi!

Eiku :---D Krhm. No mut kun - sillat ja vesi ja Jimlock ja tupakat ja näytelmät ja! En ees välitä onko ne kliseisiä vai ei, tuun aina rakastamaan Jimiä nojailemassa sillankaiteisiin, mä kirjotin siitä kerran (jos toisenkin) ja nyt rakastan aina kun joku muukin kirjottaa siitä, ei voi mitää! Hihkuin iloisesti jo kun luin tosta alusta että tässä tulee olemaan silta, mutta sitten kun oikeesti aloin lukea tätä... voi luoja minkä teit. Tykkään tästä ihan hurjasti!

”Sumuinen yö ja tapaaminen sillalla. Joko yrität olla romanttinen tai sitten aiot kopioida 1800-luvun sarjamurhaajaa tunnelman suhteen ja työntää minut lopulta Thamesiin. Huolestuttavia ajatuksia molemmat”, Sherlock virkkoo kuivasti.

Tää on loistava. Hihihi.

Onhan Jim, kuten aina, kolmen laastarin ongelma.

<3

Jim raottaa silmäluomiaan, tarkkailee Sherlockia ripsiensä takaa. Lankea, katse kuiskii. Tiedät että haluat.

asfhdsg <3 Tää suutelukohta on jumalainen.

Ok täytyy kyl myöntää et ei tää ihan juhlaa oo kokonaan. Tai et toi alku on täydellinen, mut loppu ei musta ehkä mee ihan samalle tasolle, jotenkin se tökkää tohon kun Sherlock kaivaa kännykän taskustaan - mutta sitten toisaalta, ehkä sen pitääkin tökätä siihen. (Ehkä oon vaan katkera siitä et Sherlock on tollanen ääliö niinku aina ;__;) Tuntu jotenkin tosi awkwardilta ku toi keskustelu alkoi, mutta toisaalta pidän siitä, se sopii siihen että lopulta tässäkin on se perusasetelma että Sherlock ei haluu lähtee tähän mukaan (niinku sensi jo sano mutta toistan nyt selkeyttääkseni ajatuksiani). Koska sitten kuitenkin - seremoniallinen on ihastuttava adjektiivi tuohon yhteyteen, ja sitten tuo Jimin viimeinen repla on kans aika loisto. Joten oon taas ristiriitainen enkä tiedä tykkäänkö tosta keskustelusta vai en :--D Soriii. Sit toi viimeinen kuvailupätkä on kans sellanen et mietin onko se kömpelö vai ei - mutta se on tosi nätti, joten ehkä se on jees. Tykkään siitä miten Jim hyräilee Bachia. (Sinä yönä he ovat äärettömiä häiritsi mua koska tuli hirveet Perks of Being a Wallflower -vibat :--D Mutta joo.)

Musta tää on jotenkin erilainen kuin sun tekstit yleensä. Ei se varmaa ollu, mut se tuntu siltä. Jotenkin selkeämmältä ja suoraviivaisemmalta - olihan tässäkin paljon vertauksia ja sellasta tavaraa, mut ehkä ne tosiaan keskittyi pariin tiettyyn asiaan niin ne tuntui silleen selkeemmiltä. Tykkään hirveesti kaikista noista vertauksista, esim miten tuota jokea kuvaillaan, ja sit oot yhdistäny tähän noita Hamletia ja Juliaa ja Odysseusta. Ja Lontoon kuvaus tulla ihan lopussa on kans kiva.

Joooo. Tää on silti aivan ihana <3 Jim on ihan täydellinen ja Sherlock on kans hyvin Sherlock (aka MIKSI nää ei vaan voi juosta onnellisena auringonlaskuun yhyy). Tää on kyl pelottavan paljon ku suoraan jostai mun headcanoneista :--D Pistän tän kohtauksen sit sinne niiden joukkoon. Kiitos ja anteeks tää kommentti.

[Mustekehrääjä]

Mä en ole aikoihin saanut kommentoida sulta oikein mitään, vaikka aina pitääkin mussukan ficit lukea, haha. Noh, päätin sitten tämän ottaa käsittelyyni, kun olet nähtävästi unohtanut vastata näihin kommentteihin (enkös olekin jalomielinen?).

Kokonaisuutena tää on kyllä toimiva, vaikka esimerkiksi juuri tuo kännykkäkohta on vähän töksähtelevä. Toisaalta teksti ei toimi ilman sitä, mutta kun Sherlockin kylmäkiskoisuus on ihan liian kamalaa nyyh.
Tää on oikein kiva tunnelmointipätkä. Riika sanoi, että tää tuntuu selvemmältä kuin sun muut tekstisi, ja mä olen vähän samoilla linjoilla. Vaikka täältä löytyykin juuri sitä sulle ominaisen runomaista kuvailua ja sen sellaista, tämä on jotenkin yllättävän suoraviivainen.
Pidin tässä käytetyistä teemoista: vesi ja Thames, tummuus (joka sopii ärsyttävän hyvin näihin kahteen), savu ja Lontoon kuvailu. Näyttelijäjuttu on kieltämättä aika käytetty jimlockin parissa, mutta loppujen lopuksi täytyy myöntää, että koko paritus on suppea. Sinällään sääli, ovathan molemmat mahtavia hahmoja.

No joo, en osaa analysoida enempää, joten anna itseni mennä helpomman kautta ja siirryn lainailemaan.

Jim kääntyy katsomaan ja tarjoaa tulijalle hymyn.

Tässä melkein jäin odottamaan, että ottaako Sherlock sitten tarjotun hymyn vastaan.

Onhan Jim, kuten aina, kolmen laastarin ongelma.

Tää on jo kaksi kertaa lainattu, mutta haluun lainata tän vielä kerran. Koska ensinnäkin tää on hirmu suloinen ja lisäksi tää viittaa niin ihanasti fandomiin, että awws. <3

Sivelee Sherlockin amorinkaarta etusormellaan, saa huulet raolleen ja ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Pidin tässä hirmuisesti amorinkaaresta ja huulien raottumisesta mutta sitten… jotenkin koska tää on niin ihanan runollinen, niin tuo ohjien ottaminen omiin käsiinsä kuulostaa vähän töksähtävältä, haha. (etinköhän tässä nyt oikein etsimällä jotain napistavaa, ehkä…)

Jim imee suuhunsa lisää kitkerää savua, nostaa vapaan kätensä Sherlockin hiuksiin.

Tässä on alussa muuten yksi ylimääräinen välilyönti hehe.

”Luulin, että sylikoirasi on opettanut sinulle käytöstapoja.”

Hahaa, tän halusin nostaa esille ihan vaan tuon sanaleikin takia. Koska sylikoira opettaa käytöstapoja eikä toisinpäin. Awws, kikattelin tälle vähän liikaa.

- Mustis

[Hallahäive]

Sensi: Kiitos kommentista, hienoa, että ilahduit <3 Mulla oli ihan kauhea paniikki tän kanssa, aika vähän loppui kesken loppua kohden, mikä vaikutti osin niiden muutamien kohtien kliseisyyteen. Siinä yhdessä kohtaa on muuten tarkoituksella hämäränä tyylikeinona pieni alkukirjain... Toivottavasti annat hienoisen surumielisyyden anteeksi (aijai, ei tullut sitä fluffieeposta sittenkään, ehkä ensi vuonna...), yritin tasapainottaa sitä sillä suudelmalla. Kiva muuten, että pidit siitä, sitä oli hauskaa kirjoittaa.   Apua, en osaa nyt vastata taaskaan järkevästi, mutta siis kiitos mahdottomasti ihanasta kommentistasi <3

Riika: Olen iloinen, että tykkäsit tästä! Jossain vaiheessa tuntui, että voi ei, kuinka monta klisettä mä vielä löydän esiin, mutta kiva, ettei ne liikaa häirinneet Ihanaa, että olet tuota mieltä suutelukohdasta! Kännykän oli vähän tarkoituskin särkeä ilmapiiriä, mutta en tiedä sitten jälkeenpäin ajateltuna, kuinka hyvä idea se oli. Hmm, ehkä tämä on tietyin tavoin erilainen, kuin useat muut tekstini. Mistähän johtunee...
Voi että, olipa kiva kommentti, piristit päivääni, kiitos siitä hirmuisesti!

Mustis: Jalomielinempä hyvinkin Nyt mä muuten aloin miettiä, että apua, kuinka sekavia kaikki mun muut tekstit sit on, hah. Kiva, että pidit teemoista. Mä oon liian ihastunut tälläisiin hämäriin tunnelmiin, joten hyvä, että tää toimi. Ja hauskaa, että tykkäsit sanaleikistä! Äsh, mun aivot on tänään vastaamisen suhteen jotenkin katkolla, joten sanon enää, että kiitos paljon kommentistasi kulta!

Vielä yhteiskiitos kaikille, ilahdutitte kovasti kommenteillanne. Anteeksi, että niihin vastaamiseen meni aikaa.

<3 Halla