Kipusumua | K-11 | Pansy/Hermione

[Alice Katarina]

Paritus: Pansy/Hermione
Ikäraja: K-11
Genre: Angst, draama
Vastuuvapaus: J. K. Rowling omistaa kaiken hänelle tunnistettavan ja minä vain leikin.
Varoitukset: Tietynlaista itsetuhoisuutta
Tiivistelmä: "Pansy on säädytön. Se on sana, joka ei yllätä heistä kumpaakaan, ja silti joka kerta he molemmat hiukan hätkähtävät, kun Pansy saapuu keho verillä ja iholla jonkun muun tuoksu."

K/H: Lempparihaasteeni 12+ virkettä palasi uudella kierroksella (XIX) ja pääsin jälleen inspiroitumaan. Syytän sanalistaa siitä, että tästä tuli (jälleen) näin synkkä. Mutta oi että, olipa ihanaa kirjoittaa taas jotain pitkästä aikaa mun lempityypeistä!

***

Kipusumua

Vielä varmempaa kuin sumun tulo syysiltoina on Pansyn palaaminen Hermionen luokse. Joka kerta hän saapuu hiljaa ja katuvana, vaikka Hermione tietää, ettei hän tosissaan kadu mitään. Ja silti hän pyytää armoa kuin Hermione olisi se, jolla on valta parantaa. Kun Hermione hengittää hänen hiuksiaan, silittää tuttuja kehon kaaria ja saa sormiaan liu’uttamalla haavat katoamaan, synnit on hetkeksi unohdettu.

Pansy on säädytön. Se on sana, joka ei yllätä heistä kumpaakaan, ja silti joka kerta he molemmat hiukan hätkähtävät, kun Pansy saapuu keho verillä ja iholla jonkun muun tuoksu. Kai kipu on jotain, mistä Pansy ei osaa irrottaa. Verenpunainen on väri joka sopii niin huulille kuin reisien herkälle ihollekin. Käsiraudat pystyy loitsimaan puristamaan vielä hiukan enemmän ja haavat särkemään vielä Hermionen parantamisen jälkeenkin.

Hermionen ensimmäisen ja epäonnistuneen leikkauksen jälkeen Pansy käy Iskunkiertokujalla vielä useammin kuin ennen. Jollain lailla itsensä antaminen toisten käyttöön toimii kilpenä tosiasioiden kohtaamiselle. Hän muistaa parin kuukauden takaisesta parantajien käynnistä tarkasti vain heidän tuomansa hedelmäkorin, jonka hän oli hajottanut vihoissaan samalla, kun Hermione oli kysellyt kysymyksiä toisensa perään. Ajatukset Hermionen kuihtuvasta kehosta mädättävät Pansyn itsehillinnän rippeet kerta toisensa jälkeen.

Voisi kai ajatella, että ajoitus on hupaisa. He eivät ehtineet olla yhdessä kuin kaksi vuotta ennen diagnoosia ja ehkä saman verran on jäljellä ennen kuin aika valuisi loppuun. Jostain syystä Hermione on edelleen rakastanut, vaikka tuntee nyt Pansyn pimeyden paremmin kuin kukaan muu koskaan tulisi tuntemaan. Ja yhä hän jaksaa toivoa toisella parannusta, vaikka ei tulisi sitä itse saamaan.

Aamun ensimmäiset säteet ovat kirkkaita, kun Pansy tällä kertaa ilmiintyy harmaan huomaamattoman näköisen talon eteen, irvistää hiukan ja astuu sisään. Liike ovella saa nojatuoliin nukahtaneen Hermionen havahtumaan. Verkkaan hän nousee, kietoo vilttiä hentoiseksi käyneen vartalonsa ympärille ja antaa lattialle romahtaneen Pansyn kietoa kätensä jalkojensa ympärille.

Yön jäljiltä viileä ilma tunkeutuu sisään avoimesta ovesta. Hermionen polvet kolahtavat lattiaan, kun hän laskeutuu rakastettunsa tasolle.

“Se on nyt ohi”, Hermione kuiskaa ja antaa käsiensä haalistaa kasvoilla olevat ruhjeet.

Hermionen ihon kuumeinen hohde saa Pansyn kaipaamaan mahdollisuutta siirtää toisen kipu itselle, mutta koska se ei ole mahdollista, hän tyytyy satuttamaan itseään kärsiäkseen toisen tavoin. On kai turha haaveillla siitä, että se pitäisi Hermionen elossa edes hiukan pidempään.

Spoiler: Sanalista • näytä

1. sumu
2. hiljainen
3. armo
4. kun
5. säädytön
6. sana
7. kipu
8. väri
9. käsiraudat
10. leikkaus
11. kilpi
12. hedelmä
13. mädätä
14. hupaisa
15. valua
16. rakastunut
17. yhä
18. kirkas
19. liike
20. verkkaan
21. viileä
22. kolahtaa
23. ohi
24. hohde
25. haaveilla

[Tikkis]

Oi ei, olipa tää surullinen ja koskettava!

En ees tiiä mistä alottaisin, kun on vaan niin semmonen tuskan tunne. Tää teksti meni ihan ihon alle. Tää teksti sisälsi aivan hirveää elämän raadollisuutta. Kamalaa kohtalon ivaa, että Pansy ja Hermione sai vain niin pienen hetken yhdessä, onnellisina. Läheisen ja itselle rakkaan sairastuminen on varmasti sellainen asia, mikä saa läheisenkin voimaan niin kovin pahoin ja tästä tekstistä se kyllä huokuu oikeen vuorovetenä ylitse. Tietyllä tavalla vähän surullistakin, että Pansy on itse mennyt niin rikki Hermionen tilasta, että Hermione sairaana joutuu olla se tukipilari, jollainen Pansyn tietyllä tavalla kai "kuuluisi olla".

Virkehaasteen sanojen ujuttaminen tekstiin on aina mielenkiintoinen haaste. Tätä tekstiä lukiessa unohdin saman tien, että kyseessä edes on virkehaaste. Vaikka tuttuja sanoja tulikin vastaan, tää tekstin tunnelma ja sanoma vaan imaisi mut mukaansa, etten edes jotenkin osannut ajatella tän tekstin perustuvan mihinkään haasteeseen. Ihan mieletöntä sanojen käyttöä.

Näin rankan tekstin jäljiltä luulen, että tarviin vähän fluffya vastapainoksi, vaikka oonkin täällä ihan sillein, että vau.
Tää oli tosi hieno kaikessa raadollisuudessaan. Kiitos tästä!

[Beatrix Bones]

Tän tekstin otsikko kiinnitti huomion ihan ensimmäisenä, sillä mulla on tänään ollut jotenkin todella angstinen fiilis ja halusin lukea tämän - ja onneksi niin teinkin, vaikka en koskaan ennen olekaan Hermansya lukenut.

Teksti kuvastaa mielestäni niin hyvin sitä, kun elämä ei ole ruusuilla tanssimista vaan oikeastaan se joskus sisältää vain pelkkää tuskaa ja lähestyvää kuolemaa. Mä olen jonkun verran seurannut Instagramissa yhtä tiliä, jossa tilin pitäjän mies kuoli syöpään, ja sä oot tavoittanut tässä sen saman tunteen, joka sieltäkin välittyy ruudun toiselle puolelle hyvin elävästi. Kuinka ensin tuntui siltä, että kaikki on ihanaa ja hyvin, mutta sitten onni ja auvo muuttuu epätoivoksi ja jäljellä olevien päivien laskemiseksi. Olit myös hyvin todentuntuisesti tuonut esille sen, että Pansy vaikuttaa kärsivän tilanteesta paljon, vaikka ei ole itse siinä kuolevan asemassa. Tottahan se on, sillä läheisen kuolema tai edessä oleva kuolema vaikuttaa varmaan eniten juuri siihen, joka jää eloon kaipaamaan rakastaan. Joka on tietyllä tavalla myös absurdia, sillä oikeastihan eniten kärsii se, joka kirjaimellisesti kuolee. Oon tietyllä (ja positiivisella) tavalla sanaton.

Vielä on muuten mainittava virkehaasteesta! Itsekin osallistuin tähän haasteeseen, mutta sun tekstiä lukiessa en edes muistanut koko sanoja, vaikka literally juuri oon niitä pari tuntia tuijottanut. Tästä ei tullut yhtään pakotettu fiilis vaan päinvastoin kaikki tuntui sopivan saumattomasti yhteen.

Kiitos ihan älyttömästi tästä palasesta!

[flawless]

Oh, olipas tämä ennalta-arvaamaton! Pidin hurjasti siitä millaisen aihepiirin olit ottanut tähän, tässä kulki kädessä kaksi hyvin erilaista teemaa jotka kuitenkin kävivät järkeen suhteessa toisiinsa ja muodostivat tosi mielenkiintoisen asetelman. Synkkä ja ahdistunut tunnelma oli toteutettu tekstiin todella hyvin ja tämä tuntuikin lukiessa hyvin surumieliseltä ja hauraalta. Tämä oli musta hieno esimerkki siitä sanonnasta, jonka mukaan kuolema ei tapahdu sinulle vaan kaikille ympärilläsi, sillä tästä aisti Pansyn luovuttamisen tuskan ja epätoivon todella hyvin. Tämä oli kovin hieno teksti, tässä oli kerrottu sydämen musertava tarina todella luontevasti haasteen sanoja hyödyntäen ja luotu todella kaunis ja raadollinen tunnelma. Kiitos tästä!

[hiddenben]

Klikkasin tämän ficin odottamaan välilehteen heti silloin, kun julkaisit tämän sillä Hermansy-tulkintojasi on aina mielenkiintoista päästä lukemaan! Tämäkään ei jättänyt kylmäksi, vaikkakin hieman apeaksi, sillä tarinan teema on tosi synkkä ja Pansyn tapa käsitellä Hermionen kohtaloa ahdistava. Mutta oikeastaan tämä on kehu, koska tunteiden pääseminen iholle on vain merkki siitä, että osaat valita juuri oikeat sanat kuvaamaan niitä tunteita.

Sanalista oli kieltämättä melkoisen synkkä, joten en ihmettele, että tämä meni tähän suuntaan Oli kuitenkin mielenkiintoista saada lukea tällaisesta asetelmasta, jossa Hermione on kuolemansairas ja Pansy joutuu jäämään jälkeen kaikkine huonoine tapoineen.

Hermionen ihon kuumeinen hohde saa Pansyn kaipaamaan mahdollisuutta siirtää toisen kipu itselle, mutta koska se ei ole mahdollista, hän tyytyy satuttamaan itseään kärsiäkseen toisen tavoin.

Tässä Pansyn ahdistus tulee vahvasti esiin ja minusta on jotenkin tosi kiehtovaa, että Pansy yrittää purkaa pahaa oloaan - ja Hermionen pahaa oloa - tällä tavalla. Samalla Hermionen lohduttava tapa olla ja tukea tuo hyvän vastapainon tähän ja etenkin tuo “Se on nyt ohi”, Hermione kuiskaa ja antaa käsiensä haalistaa kasvoilla olevat ruhjeet jäi erityisen vahvasti mieleen.

Kaunis, mutta vaikea teksti! Hieno tulkinta haasteen sanalistasta. Kiitos tästä

[Simma]

Olin joskus kilometrificcien suurkuluttaja, koska oli ihana uppoutua moniksi tunneiksi yhden ja saman juonen ja hahmojen maailmaan ja ficin loputtua herätä taas jälleen todellisuuteen jotenkin tosi tyhjänä ja epätodellisena. Sittemmin olen ymmärtänyt lyhyiden ficcien kauneuden, kuten tätä lukiessa, kun jokaiseen lauseeseen kiinnittää aivan eri tavalla huomiota, kaikilla sanoilla tuntuu olevan merkitystä – ei niin, ettei pitkissäkin ficeissä niihin olisi kirjottaja kiinnittänyt huomiota, mutta lyhyissä se korostuu aivan toisella tavalla. Tätä lukiessa – varsinkin kun kyseessä oli nimenomaan virkkeisiin liittyvä haaste – luin kiinnittäen oikein kunnolla huomiota jokaiseen virkkeeseen ja olikin hienoa, kuinka tarina rakentui tässä niin, että alkuun en osannut aavistaakaan, mistä juonessa olikin loppujaan kyse. Ja mitä pidemmälle luki, sitä enemmän kävi selväksi, miksi tämän genrenä on angst.

Jotenkin kamalaa, kuinka vaikeaa Hermionen sairaus on Pansylle ja kuinka hän käyttäytyy sen takia. Ja se, ettei tämä käyttäytymismalli näytä tuovan sitä apua, jota Pansy siitä niin epätoivoisesti hakee. Kamalaa myös Hermionen kannalta, että hän joutuu kannattelemaan sairautensa lisäksi myös Pansya, hänen on oltava vahva heidän molempien puolesta.

Kiitos tästä synkästä ja kauniista tekstistä.

[valokki]

Olipas tää todella synkkä ja koskettava tarina, ja kuten muutama tässä on jo sanonutkin, tämä pääsi todella ihon alle. Alussa lukijana pohti hetken, minkälainen kuvio tässä on meneillään, ja alkuun ajattelin, että Pansyn käyttäytymisen taustalla oli jokin aivan muu syy kuin se, että hän ei kestänyt Hermionen kipua ja tahtoi toisen kivun vuoksi myös itse kokea kipua.

Hermionen ihon kuumeinen hohde saa Pansyn kaipaamaan mahdollisuutta siirtää toisen kipu itselle, mutta koska se ei ole mahdollista, hän tyytyy satuttamaan itseään kärsiäkseen toisen tavoin.

Pansyn jonkinlaisesta riippuvuudesta kipuun puhuttiin tässä fikissä paljon, mutta tässä se kiteytyi mielestäni parhaiten. Pansy selvästi rakastaa Hermionea ja välittää hänestä valtavasti, minkä vuoksi hän ei tunnu sietävän tunnetta, että Hermione kokisi kipua ja hän itse ei. Pansyn käyttäytyminen ei kuitenkaan selvästikään johda halutunlaiseen lopputulokseen, koska se ei paranna hänen oloaan ja hän jatkaa käyttäytymistä kerta toisensa jälkeen. Kuten Simma tuossa jo sanoi, Hermionella on valtavan rankkaa, koska joutuu oman sairautensa lisäksi kannattelemaan myös Pansya. Hermionesta näyttäytyy tässä fikissä äärimmäisen vahva puoli. Hän on toki kirjoissakin todella voimakas ja vahva persoona, mutta en osaa edes kuvitella tilannetta, että oman todella vakavan ja hiljalleen kuihduttavan sairauden lisäksi voisi jaksaa huolehtia noin suurella rakkaudella samanaikaisesti jostain toisesta henkilöstä. Tämä fikki on lyhyt katsaus yhteen hetkeen sairauden varrelta, ja näin lukijana jääkin pohtimaan, kuinka kauan tilanne voi enää jatkua tällaisena Hermionen taudin edetessä.

Olen Simman kanssa samaa mieltä myös siitä, että lyhyissä fikeissä on aivan erilaista kauneutta ja voimakkuutta kuin pitkissä. Tykkään edelleenkin lukea paljon pitkiä fikkejä ja olenkin oikeastaan ihan tässä parin kuukauden sisään alkanut lukemaan enemmän lyhyempiä ja usein ihastunut siihen, kuinka voimakkaasti ne voivat tuoda esiin tunteita ja herätellä ajatuksia. Tämäkin fikki oli juuri sellainen, joka jätti pohtimaan ja herätti lukiessa voimakkaita tunteita. Parantumattomaan tautiin liittyvä läheisen tuskan kuvaus on monelle myös hyvin samastuttava aihe, vaikkei se synnyttäisikään mitään yhtä itsetuhoista käyttäytymismallia selviytymiseen kuin Pansylla. Kurkkasin myös fikissä käytetyn sanalistan, ja olit mielestäni ujuttanut kyseiset sanat sujuvasti fikkiin niin, että ne vielä voimistivat synkkyyttä ja kurjuutta.

Ajatukset Hermionen kuihtuvasta kehosta mädättävät Pansyn itsehillinnän rippeet kerta toisensa jälkeen.

Erityisesti tämä virke jäi mun mieleen. En tiedä miksi, mutta oon aina pitänyt sanaa 'kuihtuva' karulla tavalla kauniina (ehkä kun se assosioituu kukkien kuihtumiseen?), joten 'kuihtuva keho' on jotenkin todella riipaisevasti mutta kauniisti sanottu. Samassa virkkeessä taas on vastapainona sana 'mädättää', josta ainakin itselleni tulee mieleen paljon kielteisempiä ja rumempia/ällöttävämpiä mielikuvia, ja se tässä kontekstissa oikein korostaakin sitä, kuinka suuri vaikutus ajatuksilla Hermionen sairaudesta on Pansyn käyttäytymiseen.

Tämä oli todella herkkä ja kauniilla tavalla synkkä tarina, kiitos!