Paritus: Miguel/Tulio
Genre: Slash, hurt/comfort, angst, mieto kauhu
Raiting: K-11
Fandom: Tie Eldoradoon
Vastuuvapaus: Henkilöt kuuluvat Dreamworksille
Varoitukset: Slash ja angst
Yhteenveto: Kultainen kosketus ei ole siunaus, vaan kirous.
A/N: No niin, ensimmäinen ficcini tästä fandomista. Yritin saada hahmoista niin IC kuin pystyin, mutta en ole katsonut ko. leffaa aikoihin
~~~
Miguel katseli kauhuissaan, kuinka kaikki hänen ympärillään muuttui kullaksi. Se muutti huonetta hänen ympärillään kuin aallon pyyhkäisemänä, ja hetken kuluttua hän istui yksin kultaisten esineiden keskellä. Pieni torakka, joka oli vahingossa törmännyt miehen käteen, oli jähmettynyt kultapatsaaksi hänen vierelle. Miguel oli epätoivon partaalla eikä voinut estää parahdusta karkaamasta huuliltaan. Saman tien hän löi itseään henkisesti. Jos Tulio kuuli hänen huutonsa ja tulisi paikalle… Miguel ei voinut ottaa sitä riskiä, että kultaisi ainoan ystävänsä.
Hän kuuli raskaita askelia ja tajusi, kuinka hänen pahin pelkonsa oli käymässä hitaasti, mutta varmasti, toteen. Tulion ilmestyessä oviaukkoon hengästyneenä Miguel nousi nopeasti seisomaan. Blondi oli hetken aikaa valmis tyrmäämään ystävänsä, mutta tajusi samassa minkälaisen virheen siinä tekisi. Hänhän kultaisi tämän!
”Tulio, pysy kaukana minusta. Ei, älä tule lähemmäksi!” Miguel parahti ja perääntyi kauemmas. Hän katsoi tarkasti, kuinka Tulion katse tutkaili huonetta. Hänen hämmästyksekseen tummatukka pudisti päätään huvittuneena ja naurahti. Hän ei uskonut Miguelia.
Tulio asteli rauhallisin askelin miehen vierelle ja oli nostamassa kättään Miguelin poskelle, kun jokin varasti hänen huomionsa. Miguelin olkapäät olivat kultaiset.
”Käänny”, hän käski ja Miguel totteli kiltisti, mutta yhä hämmentyneenä. Samassa hän tunsi toisen miehen sormet niskassaan ja värisi säikähdyksestä. Hän kääntyi nopeasti ympäri tuupatakseen Tulion kauemmas, mutta pahin oli jo tapahtunut. He katsoivat järkyttyneinä, kuinka kultainen aalto levisi kynsistä ja sormenpäistä ylöspäin, ensin käsivarsi ja sitten kaula. Tulio ehti nostaa pelkoa täynnä olevan katseensa Migueliin ennen kuin kulta jähmetti hänen kasvonsa ja hiuksensa. Kahta silmänräpäystä myöhemmin Miguelin edessä seisoi kultainen patsas, joka esitti hänen ystäväänsä, hänen rakastettuaan.
Mies yritti suudella kultapatsaan huulia epätoivoisesti yhä uudestaan ja uudestaan, mutta mitään ei tapahtunut. Henkiin herättävä rakastavaisten suudelma oli vain typerä taru, jota kerrottiin pikkulapsille. Vain typerä, valheellinen taru, ei muuta. Miguel lysähti lattialle kasaksi pelkkää surua ja katkeria kyyneliä.
Tulio oli poissa ja sen mukana oli myös suunta Miguelin elämästä.
---
Tulio hätkähti hereille kuullessaan korviasärkevän karjaisun. Hän katseli hätääntyneenä ympärilleen, muttei tavoittanut mitään tavallisesta poikkeavaa. Sen sijaan hän huomasi Miguelin kyhjöttävän vapisten ikkunaa vasten. Sen kummempia ajattelematta hän hyppäsi pois sängystä ja kietoi kätensä toisen miehen ympärille. Tulio laski leukansa tämän olkapäälle ja heijasi hiljaa miestä sylissään. Jokin oli saanut Miguelin täysin pois tolaltaan, eikä Tuliolla ollut aavistustakaan mikä.
Minuuttien valuessa eteenpäin Miguel lopetti värisemisen ja kääntyi hitaasti kasvokkain tummatukan kanssa. Hänen silmistään heijastui pelon lisäksi jotakin, mitä Tulio ei osannut nimetä. Surua? Epätoivoa? Miguel hautasi kasvonsa Tulion paitaan ja puristi tätä lähemmäs, aivan kuin varmistuakseen toisen olevan siinä.
”Miguel, mitä on sattunut? Kerro minulle”, Tulio pyysi hiljaa ja ohjasi heidät istumaan sängyn reunalle. Ääni vapisten puhuteltu kertoi toiselle painajaisensa tapahtumat, eikä irrottanut otettaan tästä kertaakaan. Saatuaan kertomuksensa loppuun Miguel tuijotti katse tyhjänä eteenpäin ja Tulio säikähti, kuinka haavoittuneelta ja hauraalta toinen näytti. Kuunkajo loi kuulasta valoa huoneeseen miesten pysyessä hiljaa.
”Shh, minä olen tässä. En ole menossa minnekään”, tummatukka mutisi ja painoi helliä suudelmia Miguelin päälakea vasten. Yön hiljaisuudessa he nojasivat toisiaan vasten ja lopulta ajautuivat hiljalleen unettomaan uneen.
Aamun sarastaessa kylä kaksikon ympärillä heräsi eloon sen asukkaiden lähtiessä päivittäisten askarten pariin. Majatalon huone pysyi hiljaisena, sillä heillä ei ollut kiirettä mihinkään. Miguelin herätessä auringonvaloon yön tapahtumat tulvivat hänen mieleensä, mutta blondi pudisti päätään. Synkät ajatukset olivat osa yön kirousta eivätkä ne kuuluneet päivänvaloon. Siitä huolimatta muisto unen kultaisesta kosketuksesta ja sen tuomista tunteista eivät koskaan jättäneet häntä rauhaan. Minne ikinä hän kulkikin, minne ikinä hän matkustikin, se tuntui olevan läsnä aina.
