Nimi: Normaaliuden likiarvo
Kirjoittaja: jossujb eli meikä
Fandom: Supernatural
Tyylilaji: Kai tämä draamaa sitten on. One-shot.
Ikäraja: S
Paritus: Minä tulkitsen tämän Dean Winchester/Castieliksi, mutta voinee lukea ilman Destiel-lasejakin ilman ongelmia.
Vastuuvapaus: En omista mitään, enkä saa kirjoittelustani korvaustakaan.
Varoitukset: Ehkä tämä tosiaan ihan vähän spoilahtaa. Tai ei. Jury is out on that.
A/N: Mitä minä nyt näihin kommentteihin edes kirjoittaisin? Tämä nyt
on. 
Normaaliuden likiarvoDean ei vielä osannut oikein sanoa oliko Castielin television tuijottelu motellihuoneen hämärässä hyvä vaiko huono asia. Se että enkeli katsoi vapaudekseen tonkia ihan kaiken läpi vaihtovaatteista hammasharjoihin asti oli kieltämättä kiusallista, mutta joku enkelin piirretyille hihittelyssä oli käsinkosketeltavan herttaista. Tuntui hyvältä katsoa Castielin niskaa ja television säpsättävien valojen luomaa auraa ja nukahtaa, heräten aamulla samoihin kuviin.
"Huomenta Dean. Veljesi on suihkussa", Castiel sanoi heti kun Dean oli avannut silmänsä kääntymättä kuitenkaan pois taikalaatikon äärestä.
"No niin kuuluu juu. Mitä sieltä tulee?" Dean haukotteli ja venytteli varpaitaan.
"Tehotytöt", Castiel sanoi poissaolevasti. Totta, että poski pukkasi äijämäistä sänkeä, muttei Castiel ikinä riisunut takkiaan omasta vapaasta tahdostaan tai ottanut edes yöksi kenkiä pois kuin pakottamalla. Lauantaiaamuisin hän uppoutui lastenohjelmiin kiukkuiseen pikkumukulaan vertautuvalla antaumuksella.
Sivusilmällä seuraillessa Deanille taas tuli vähän sellainen samanlainen 'isonmiehen olo' kuin silloin, kun Sam oli ollut ihan pieni. Aamupiirrettyjen aikaan faija kuorsasi krapulaansa, jättäen Deanille vetovastuun katsoa kuopukselle aamupalaa ja puhtaita vaatteita. Välillä Castielkin olisi kieltämättä ollut kädestä pitämisen tarpeessa.
"Menee silmät pilalle kun istut noin lähellä ruutua", Dean huomautti mennessä selän takaa ohi keittiöön. Castiel rypisti kommentille koko naamaansa siirtymättä mihinkään, ellei sitten jopa lähemmäksi ruutua. Minibaarissa oli pari bisseä ja pähkinöitä, muttei juuri mitään ihmisen ruokaa. Selkäydintottumuksesta Dean kuitenkin taikoi tyhjästä jotain ravinnon tapaista.
"Haiset. Saat mennä suihkuun heti kun Sammy lakkaa lettinsä kanssa vehtaamisen", Dean sanoi, mutta Castielin silmät seisoivat päässä kuin transsissa. Raukkaparka näytti ihan ratki poikki väsyneeltä, tuskin jaksoi edes lusikoida muroja kupuunsa.
"Okei", Dean totesi. "Tästä eteenpäin langenneiden enkelien nukkumaanmenoaika on kymmeneltä, jos kerran television tuijottaminen ei pysy kohtuudessa."
Castielia näemmä ärsytti juuri puolen kurtistuksen ja yhden normaalimittaisen mulkaisun verran, mutta hän ei sanonut vastaan mitään vaan söi, riisui itsensä alusvaatteita myöten ja meni sitten vähän avitettuna suihkuun. Samista vilauskin alastomasta ex-enkelistä törmäilemässä tokkuraisena kylppärissä oli määrättömän kiusallista, mutta Deanille eri tason yhteistyökyvyttömien henkilöiden ohjastaminen oli tuttua kauraa.
Suihkunraikkaana ylisuuriin Samin vanhoihin vaatteisiin puettuna Castiel nukkui koko päivän Impalan takapenkillä tuhisten, ja hassua kyllä, Deanista tuntui ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kuin hänen elämänsä olisi palannut tuttuun uomaansa, jossa aikaisemmin oli uinut vain pikku-Sammy, krapulainen faija ja Dean.
Sam oli vielä autossakin lisääntyvässä määrin kiusaantunut, mikä ei ole noin isolle miehelle mikään viehättävä piirre. Isot hartiat lytyssä, hiukset silmillä ja naamalla keskenkasvuisen kakaran tuskastunut katse, siinä on itsevarman aikuisen olemus kaukana. Castielilla valui kuola motellista varastetulle, vaaleanliilalle huovalle.
"Meidän tämä kuvio on kyllä outo", sanoi Sam kituutellen kahden radiobiisin välissä. Joku fiksu voisi jälkikäteen piirtää kaavion auton kääntymisistä perustuen Castielin kuolavaluihin. Jos tulee äkkipakki vesi menee nenään.
"Oletko kade kun perheessä on uusi vauva?" piruili Dean, johon Sam oli luonnollisesti perusilmeineen että:
"Täh?"
"Unohda", Dean pudisti päätään jostain syystä pystymättä karistamaan kasvoiltaan itsepintaista hymyä ollenkaan (mikä tietysti oli Samista vielä kahta oudompaa). Täytyy kyllä myöntää, että Winchesterien mittapuussa koko päivä oli harvinaisen lähellä jotain, jota voisi melkein kutsua suhteelliseksi normaaliuden likiarvoksi.
FIN
