Nimi: Loppuelämäni tanssipari
Kirjoittaja: Onkonälkä
Ikäraja: S
Genre: Drama, Romance
Paritus: Cedric/Cho
Haasteet: Sana/Kuva/Lause10 sanalla Kynnet ja Neljän tuvan haaste Puuskupuhilla
Loppuelämäni Tanssipari
Pureskelin kynsiäni ja kävelin levottomasti ympyrää. Oli koetuksistani suurimman aika, koetuksen, jonka rinnalla kolmivelhoturnajaiset kalpenivat. Pian, pian hän pääsisi muodonmuutostunnilta, jonka jälkeen hänellä olisi lounas, kuten kaikilla muillakin. Hän jäi usein muodonmuutosten jälkeen kyselemään päivän aiheista McGarmivalta, joten tuli syömään yksin. Se oli tilaisuuteni.
Katsoin rannekelloani ja vilkaisin peiliin. Suoristin rypyn olkapäältäni ja siirsin hiussuortuvan pois otsaltani. Hymyilin peilikuvalle kuin toivottaakseni itselleni onnea ja poistuin oleskeluhuoneesta itsevarmana. Piilotin järsityt kynteni rennosti selkäni taakse ja jäin nojailemaan tolppaan Suuren salin ulkopuolella.
Aula tulvi ihmisiä, ja useat ystäväni olivat viemässä minua mukanaan ruokailemaan, mutta kieltäydyin, sanoin tulevani perästä ja pyysin pitämään paikkaa. Hymyilin vieraiden koulujen oppilaille ja vastasin neljän Beauxbatonsista tulleen tytön tanssiaisparipyyntöön kieltävästi, saaden vastaukseksi pettyneet ranskalaiskasvot. Mutta minulla oli kohteeni, oman kouluni kaunein, jonka toivoin saavani joulutanssiaisiin pariksi, sekä tyttöystäväksi.
Olin katsellut häntä jo pitkään, ja usein hän jopa vastasi katseisiini. Olin hymyillyt hänelle ja ohi kulkiessani jopa vinkannut kerran tai kaksi, niin, että vain hän näki. Välillämme selvästi oli kipinää, ainakin minun kuvakulmastani.
Aloin jo hermostua. Mitä jos hän ei tulekaan? Tuhlasinko hyppytunnin turhaan? Kynsiäni alkoi pakottaa, teki mieli pureskella. Minun olisi pakko päästä tuosta tavasta eroon. Vilkuilin portaisiin odottaen hänen ilmestyvän, mutta häntä ei kuulunut. Päätin luovuttaa tämän päivän osalta ja liittyä ystävieni seuraan. He olivat jo lähes syöneet, ja minua ei nälättänyt senkään vertaa, etten olisi heidän tahtiinsa ehtinyt.
Oppituntien jälkeen lähdin käymään pöllölässä, lähettämässä kirjeen isälleni. Kävelin portaita ylös ja näin kahden hahmon keskustelevan ovensuussa. Toinen lähti laskeutumaan portaita, mutta ylempänä oleva pyysi hänet vielä takaisin.
"Cho, mietin, että haluaisitko tulla tanssiaisiin kanssani?" Kuulin Harry Potterin äänen sanovan. Peli menetetty, se siitä.
"Olen pahoillani, mutta olen jo lupautunut eräälle toiselle." Tyttö vastasi. Peli menetetty, peli todellakin menetetty. Hän tuli minua vastaan. Kohteliaasti ja tavoilleni uskollisesti hymyilin ja tervehdin häntä iloisesti, ja hän tervehti takaisin, ja jäi vielä kohdalleni seisomaan. Hän avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta sulki sen, punastui ja kiirehti portaita alaspäin.
"Olitko sanomassa jotakin?" kysymys purkautui huuliltani ennen kuin ehdin edes harkita.
"Öh.. En, tai siis.. Lähdetkö kanssani tanssiaisiin?" Cho sanoi ja punastui entisestään. Hän oli niin kaunis.
"Luulin, että olet jo lupautunut jollekulle muulle." vastasin, ja lähes ääneen sanoin itseäni tyhmäksi. Pilasin koko tilanteen.
"Äh, en ole, sanoin vain niin, sillä toivoin saavani sinut parikseni. Minun pitäisi varmaan mennä."
"Älä mene. Lähden kanssasi, olen itseasiassa koko päivän yrittänyt tavoittaa sinut yksin, voidakseni pyytää."
"Ihanko tosi?" puna alkoi jo laantua tytön kasvoilla, ja mieleni teki kietoa käteni hänen ympärilleen, niin suloinen hän oli.
"Ihan tosi." enkä ehtinyt sanoa lyhyttä vastaustani edes loppuun, kun hän syöksähti halaamaan minua.
Hymyilin tytölle kun hän irroitti otteensa ja katsoi minuun. Hymyilin aidosti ja niin onnellisesti, onnellisemmin kuin pitkään aikaan. Unohdin tarpeeni käydä pöllölässä ja lähdin Chon mukaan alas. Asetin käteni hänen selkänsä takaa lantiolle ja tunsin hänen painautuvan minua vasten. Portaiden alla rohkaisin mieleni ja painoin hänet kivistä seinää vasten, nostin hieman leukaa ja painoin huuleni hänen omiaan vasten. Tartuin häntä molemmista käsistä ja hänen pitkät kyntensä koskivat kämmenselkiäni.
Lupauduin hänelle täysin ja hän lupautui minulle, annoin itseni hänelle, ja hän minulle, ja meidän piti olla loppuelämämme yhdessä. Ja niin minä olinkin, oman täydellisen loppuelämäni, jonka päättyessä hän oli viimeisenä mielessäni.