Nimi: Onko olemassa onnellisia loppuja?
Kirjoittaja: Sirina Black
Ikäraja: K-11
Beta: Sanskulle kiitokset kovat nopeasta työstä
Genret: angst, tavallaan hurt/comfort, AU, pienoinen fluffykin vilahtaa siellä välissä jossain
Paritukset: Fred/Neville, (Fred/Hermione, Luna/Ron, Luna/Neville, Hermione/?)
Varoitukset: alkoholin juomista tässä nyt on aika paljon, siitä ikärajakin tulee
Vastuuvapautus: En omista mitään, JKR omistaa, koska on Jumala.
Yhteenveto: ”...ja sitten he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti.” Paitsi, että onnellisia loppuja ei ollut olemassakaan, mies ajatteli kyynisesti tuijottaessaan nuorinta veljeään ja tämän tuoretta vaimoa.
A/N: Osallistuu KOP-haasteen bonuskierrokselle. Lisäksi Slash10:n, Rare10:n.
A/N2: Okei, tuo haasteessa ollut hurt/comfort jää ehkä hieman enemmän sitten rivien väliin, mutta ei voi mitään. Elämä on.
Fred tunsi olonsa ulkopuoliseksi onnellisten ihmisten juhlissa. Onnellisten ja tyytyväisten ihmisten juhlissa. Onnellisten, tyytyväisten ja hyväntuulisten ihmisten juhlissa. Fred oli kaikkea muuta kuin hyväntuulinen ja hän näytti sen kaikille avoimesti, eikä kukaan ollut uskaltautunut edes yrittämään liittymistä hänen seuraansa.
Juhlavieraat hymyilivät ja nauroivat keskenään, puheensorina oli korvia huumaava, eikä Fred nauttinut tilanteesta ollenkaan. Hän olisi mieluummin istunut pimeässä Weasleyn Welhowitsien takahuoneessa sijaitsevassa toimistossaan ja juonut vahvinta tuliviskiä, jota markkinoilta vain sai. Sen sijaan hän istui Kotikolon pihalla sijaitsevassa isossa juhlateltassa ja joi hienoa velhoshampanjaa, jota Billin appivanhemmat olivat Ranskasta tuoneet mukanaan. Ei se tietenkään ollut vahvuudeltaan samaa luokkaa kuin tuliviski, mutta kyllä silläkin sai päänsä vedettyä täyteen halutessaan. Jos joi tarpeeksi.
Fredin katse kohdistui nuoreen noitaan, jonka villit ruskeat kiharat olivat lyhentyneet sitten viime tapaamisen. Katkeruus käväisi miehen mielessä, sillä hän oli aina rakastanut naisen pitkiä hiuksia. Fred muisti hiusten pehmeyden sormiensa lomassa ja muisti miltä ne olivat tuoksuneet, kun nainen oli juuri pessyt ne limen tuoksuisella shampoolla, jonka oli jostain jästiputiikista joskus ostanut. Nainen oli edelleen kaunis Fredin mielestä, eikä se koskaan varmasti muuttuisi mihinkään. Fred pakotti itsensä kiskaisemaan katseensa pois naisesta, joka oli jättänyt hänet kirjaimellisesti alttarille. Toisen miehen takia. Fred ei edes tiennyt sen toisen miehen nimeä, eikä ollut jäänyt ottamaan edes selville. Hän oli viettänyt vuoden päivät veljensä Charlien luona Romaniassa ja yrittänyt sillä aikaa unohtaa naisen ja tämän petturuuden.
”...ja sitten he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti.”
Billin ja Fleurin 6-vuotias Victoire-tytär oli kaikkien silmäterä ja Fred virnistikin pienesti kuullessaan tämän pienen sadun lopetuksen. Victoire rakasti satuja, etenkin sellaisia, jotka päättyivät onnellisesti, prinssin ja prinsessan avioliittoon ja yhteiseen loppuelämään. Virnistys kuitenkin katosi miehen kasvoilta yhtä pikaisesti kuin se oli ilmestynytkin hänen kääntäessään katseensa nuorimpaan veljeensä ja tämän tuoreeseen vaimoon. Vastavihitty aviopari näytti onnelliselta ja siltä kuin mikään ei voisi pilata heidän yhteiseloaan koskaan. He olivat onnellisia ja varmoja siitä, että pystyisivät elämään sovussa ja rakkaudessa seuraavat vuosikymmenet.
Fred oli kyynisempi. Onnellisia loppuja ei ole olemassakaan. Arki tulee kuitenkin jossain vaiheessa vastaan, ennemmin tai myöhemmin.
”Luultavasti ennemmin”, Fred mutisi itselleen kyynisesti siemaistessaan ties monennenko shampanjalasillisensa tyhjäksi.
”Saako liittyä seuraan vai ovatko nämä yksityiset juhlat?”
Fred ei ollut kuullut kenenkään saapuvan luokseen, mutta nosti katseensa heti kuullessaan matalalla äänellä esitetyn kysymyksen. Pienen, ohikiitävän hetken ajan, Fred oli käskemässä häiritsijäänsä painumaan jonnekin muualle, mutta osoitti sitten kuitenkin laiskalla kädenliikkeellä, että toinen sai luvan liittyä seuraan.
”He näyttävät onnellisilta.”
”Niin”, Fredin ääni oli tylsistynyt. ”Luna on kaunis morsian.”
”Niin.”
Fred käänsi katseensa toiseen mieheen ja näki tämän katseessa kaipausta ja surua, ehkä myöskin pienoista vihaa ja katkeruuttakin. Sanaakaan sanomatta Fred ojensi miehelle lasillisen shampanjaa.
”Eihän se vahvaa ole, mutta kyllä sillä päänsä saa sekaisin halutessaan.”
Neville otti lasin vastaan ja maistoi varovasti shampanjaa. Todettuaan sen olevan ihan hyvän makuista, Neville joi koko lasillisen tyhjäksi yhdellä huikalla. Fred kaatoi molemmille lisää ja kohotti omaa lasiaan eräänlaiseen tervehdyksen ja lasien kilistelyn välimuotoon.
”Terveyttä ja pitkää ikää.”
Neville vastasi nostamalla omaa lasiaan pienoisesti, mutta pysyi kuitenkin hiljaa. Nuoren miehen katse oli kohdistunut nauravaan Lunaan ja tämän vierellä ylpeänä seisovaan Roniin. Fred ymmärsi nopeasti ja kiskoikin nuoremman miehen mukanaan ulos juhlateltasta. Matkalla hän nappasi pari avaamatonta shampanjapulloa mukaansa. Fred horjui hieman juodun alkoholin viimeinkin humahtaessa päähän.
”Naisista on vain haittaa!” Fred julisti yrittäessään avata ensimmäistä pulloa käsin. ”Jos heitä ei olisi, elämä olisi paljon helpompaa ja mutkattomampaa.”
”Mutta jos naisia ei olisi, miten ihmiset lisääntyisivät?” Nevillen oli pakko kysyä napatessaan viimeinkin pullon Fredin käsistä.
Neville punastui, kun Fred käänsi nauravat silmänsä katsomaan miestä. Aprikoiva ilme nousi miehen kasvoille kun tämä katseli hiljaisuuden vallitessa Nevilleä.
”Niin, mutta mihin muuhun heitä tarvitaan kuin lasten saamiseen?” Fred jatkoi aiheesta ja ojensi oman lasinsa Nevillelle, jotta tämä kaataisi sen täyteen.
Neville ei osannut vastata mitään Fredin kysymykseen, täytti vain hiljaisena molempien lasit ja siemaisi varovaisesti omaa juomaansa. Miehet istuivat hiljaisina paikoillaan ja katsoivat, kuinka juhlavieraat siirtyivät pikkuhiljaa ulos lähettääkseen tuoreen avioparin hääyötä viettämään. Fredin käsi puristi tiukasti shampanjalasin jalkaa, kun tämän katse seurasi Ronin ja Lunan nousemista thestralien vetämiin vaunuihin. Neljä vuotta sitten hänenkin oli ollut tarkoitus lähteä samalla tavalla häämatkan ensimmäistä etappia kohden, mutta kohtalo oli puuttunut ilkkuen peliin.
”Meidän piti Lunan kanssa mennä naimisiin”, Nevillen paljastus oli yllätys Fredille, joka oli juuri taikomassa hajottamaansa shampanjalasia takaisin ehjäksi.
”Niinkö?”
”Joo.”
Miehet vaipuivat takaisin hiljaisuuteen eivätkä huomanneet pitkään aikaan, että hääparin lisäksi myös kutsutut juhlavieraat olivat jo poistumassa paikalta. Vasta kun Molly sammutti pihalle kiinnitetyt lyhdyt, Fred havahtui takaisin nykyhetkeen.
”Pitäisi varmaan lähteä kotiin.”
”Älä vielä. Meillä on vielä pullollinen juomatta”, Fred totesi nostaen avaamattoman pullon esille. ”Ja luultavasti teltasta löytyy vielä lisääkin. Emmehän me voi jättää näitä juomattakaan, menee vielä pilalle.”
”Enpä nyt tiedä. Onko se hyvä idea?” Nevillen ilme oli epävarma.
”Minä pyydän.”
Neville jäi.
Joskus aamuyön viimeisinä tunteina, juuri kun aurinko oli nousemassa, Fred suuteli Nevilleä.
