Kirjoittaja Aihe: Suojapaikka (korkeimmillaan k-11, tulevaisuudessa Remus/Sirius) JATKOA 13.6.  (Luettu 9811 kertaa)

Midnight

  • Kelmi
  • ***
  • Viestejä: 89
Jee, jatkoa!!!!

Tässä luvussa oli minusta jotenkin hilpeämpi ja iloisempi tunnelma, kuin muissa tähän asti tulleissa. Lukuunottamatta tota pientä pätkää tossa alussa, kun Sirius oli vielä kotonaan. Se oli jotenkin aika ankea, ja Orion kaikkea muuta kuin isämainen. Sitten kun päästiin laiturille 9 ja kolme neljännestä, niin yhtäkkiä tunnelma vaihtui, iloiseen missä se sitten pysyi loppuluvun ajan. Jameksen mammanpoika-kommentti Remukselle oli aika hauska! Muutenki Siriuksen reaktio siihen, ja Remuksen tuloon oli todella suloinen.

Jaa, että aattelit kirjoittaa toisen vuoden Siriuksen näkökulmasta. Tiedätkös, se kuulostaa hyvältä idealta. Ainakin musta. Sirius kai jo vähän aavistelee sitä ihmissusi juttua, joten on jännä huomata koska se keksii sen.

Jatkoa jään jälleen odottamaan enemmän kuin innoissani!
Elämäsi ei muodostu päivistä jotka ovat menneet, vaan päivistä jotka muistat.

Munis

  • ***
  • Viestejä: 827
  • Räpyläjalkainen, muniva toimintakone
No niin, nyt sain vihdoin voitettua laiskuuteni ja keksin hienon tavan lykätä opiskelua ja pääsin kommentoimaan asti.

Sirius oli kesälomaluvussa ihan raukka; olisin voinut alkaa vaikka itkeä, kun tuli selväksi, että poika lähtee tontun kanssa kotiinsa. Muuten kesälomaluku oli mukavan iloinen. Nauroin Peterin mielipiteille Lontoon metrosta ja Petunian ensimmäiselle (ja ilmeisesti viimeiselle) poikaystävälle.
Levysoitin oli ihana. Varsinkin, kun olen tässä vuorokauden hehkuttanut levysoitinta, jonka löysin kirpparilta vitosella ja joka on aivan ihana. Pystyin samaistumaan rahisevaan soundiin rakastuvaan Remukseen tosi hyvin. Ja nyt haluan kuunnella Abbey Roadin. Joo.

Vaikka kesälomaluku tuntuikin ehkä vähäsen väliluvulta, niin kyllähän tuollaisiakin tarvii. Ja pääasiahan se mulle on, että tykkään lukea tätä. Ja kun alkaa ajatella, niin paljon tyhmemmältä olisi tuntunut hypätä ilman mitään kesätapahtumia suoraan syyskuun ensimmäiseen.

Viimeisin luku oli mitä ihanin myös. Kapinoiva, isänsä tahtoa rikkova Sirius oli ihana. Kelmien jälleennäkeminen oli söpö myös, Tumpelo-pöllölle nauroin ääneen ja Siriuksen riemu tämän nähdessään Remuksen oli vain niin sulattavaa että.

Siivouskomerodialogi oli söpö myös.
Lainaus
"Ehkä hänellä on joku tosi nolo sairaus. Hän ei vain kehtaa sanoa sitä."
Tuo kohta huokui 12-vuotiaan tarkoituksetonta tahdittomuutta ja oli tavallaan aika jamesmainen. Ja pojat nyt vaan on niin ihania kun ne huolehtii Remuksesta. Tuitui.

Luvun lopulle nauroin myös. Tunnelma koko luvussa oli innostunut ja aa kelmit on niin söpöjä ja taisin nyt vähän ylikäyttää adjektiiveja ihana ja söpö, mutta ei musta mitään rakentavaakaan oikein valu.

Kiitos. ♥
I've been to London, seen seven wonders
I know to trip is just to fall

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 708
Ootte ihania kun kommentoitte noin kivasti. ♥

Midnight, saa nyt nähdä, mitä tästä Sirius-jutusta oikein tulee. Tuntuu, etten tunne sitä hahmoa ihan niin hyvin kuin Remusta. Mutta tässähän sitä tutustuu... :-D Kiva kun vieläkin pidät, ja kiitos paljon siitä, kun aina jaksat kommentoida!

Munis, kiitos itsellesi, siun kommentit piristää aina päivää! En voinu jättää kesästä kirjoittamista kun näin jo mielessäni Remuksen kesälaitumilla... Adjektiivit ihana ja söpö on ihan hyödyllisiä välillä, varsinkin jos puhuu kelmeistä. :-D

Mustalupiini, jee, uusi lukija! Muistan kyllä siut, olit kiva ku silloin joskus aina kommentoit. :> Tää siun kommentti sai miulle hymyn ihan korvasta korvaan, ihanaa kuulla, että pidit! Juuri mutkatonta tunnelmaa oon yrittänyt hakeakin tähän. Kyllä ne kuviot tosin siitä vielä monimutkaistuu, ei kuitenkaan ihan vielä. Kiitos paljon kommentista!

A/N: On kyllä niin kiireinen kevät meneillään, että kirjoittamiselle ei oikein tahdo löytyä aikaa. Nyt kuitenkin tuli pitkästä aikaa sellainen fiilis, että haluan kirjoittaa, tässä kirjoittamisen tulos!


Kun James ja Sirius pääsivät huispausjoukkueeseen ja James ensimmäisenä tiedon saatuaan juoksi kirjoittamaan kirjettä isälleen, Sirius tunsi niin suurta kateutta, että hänen olisi tehnyt mieli lyödä jotakuta. Valitettavasti Kalkarosta ei näkynyt lähimaillakaan, joten Sirius tyytyi potkaisemaan kiviseinää. Se sattui niin paljon että Siriuksen täytyi hyppiä hetken aikaa yhdellä jalalla valittaen samalla kovaan ääneen. Hänen ohitseen kävelevät oppilaat tuijottivat häntä oudoksuen, mutta vain yksi ihminen pysähtyi hänen eteensä. Se oli Remus Lupin, joka tuli varmaankin läntisestä tornista. Remus vietti siellä pitkiäkin aikoja, joskus joku kirja mukanaan, joskus ilman kirjaa. Sirius ei oikein ymmärtänyt, mitä viehätystä Remus näki ahtaassa yksinkertaisessa tornissa, josta ei edes ollut hyviä näköaloja. Tällä hetkellä Sirius ei kuitenkaan ajatellut tornia, sillä hän mietti vain kipeää jalkaansa.

"Mikä sinua vaivaa?" Remus kysyi. Se ei ollut epäystävällinen kysymys vaikka siltä olisi saattanut kuulostaakin. Remus rypisti huolestuneesti kulmiaan tuijottaessaan kipeitä varpaita kiroavaa ystäväänsä.

"Potkaisin seinään", Sirius älähti. Hän oli lopulta lopettanut hyppimisen, mutta varvasta kivisti silti.

"Miksi ihmeessä?"

"Minä ja James pääsimme huispausjoukkueeseen", Sirius sanoi. Remus näytti hämmentyneeltä.

"Sehän on hyvä uutinen! Miksi sinä sitten potkaisit seinää?"

Sirius oli juuri keksimässä sopivaa vastausta, kun hän huomasi joukkion vanhempia Luihuisia lähestyvän käytävää pitkin. Ei hän halunnut sanoa mitään Luihuisten ollessa lähettyvillä, joten hän luikahti seinällä roikkuvan maton taakse ja veti Remuksen mukanaan. Siellä oli salainen käytävä, jonka he olivat löytäneet pari viikkoa aikaisemmin. Se johti ulos linnan pihalle, mutta tällä hetkellä Sirius ei halunnut ulos linnasta, joten he jäivät seisomaan pimeään käytävän suulle, kunnes Remus tajusi sytyttää taikasauvaansa valon. Siriuksesta tuntui kuin hän olisi ollut kuulustelussa, kun taikasauvan lamppu häikäisi hänen silmiään ja Remus näytti odottavan vastausta.

"Se on ihan typerä juttu", Sirius sanoi. "En minä viitsi selittää sitä."

"Älä sitten, voin minä lähteäkin", Remus sanoi ja tarttui seinävaatteen reunaan. Sirius ei kuitenkaan halunnut jäädä yksin käytävän suulle ja oikeastaan hän halusi jutella jollekin, vaikka tuntisikin itsensä luultavasti sen jälkeen entistä typerämmäksi. Remus ei tosin koskaan antanut olettaa, että hän oli typerä.

"James meni heti kirjoittamaan vanhemmilleen, kun sai tietää." Remus pysähtyi ja kääntyi katsomaan Siriusta. Hän ei näyttänyt säälivältä, lähinnä vain ymmärtäväiseltä. Sirius kuvitteli hetken, että ehkä Remus ymmärsikin. Mutta miten hän olisi voinut? Hänellä oli vanhemmat, jotka välittivät hänestä. Sirius tunsi itsensä vihaiseksi, mutta tajusi sitten, ettei Remus vanhempiaan ollut valinnut, aivan kuin Siriuskaan ei ollut valinnut omiaan. "Minä en tiennyt, kenelle edes voisin kertoa asiasta. Ei minun vanhempiani kiinnosta."

"Kerroit minulle", Remus sanoi, "minua kiinnostaa". Ihme kyllä, se sai Siriuksen vähän iloisemmaksi.

"Olin kuulemma paras lentäjä meidän ikäisistämme", hän sanoi ja virnisti. "Olisitpa nähnyt Jamesin ilmeen, kun hän kuuli sen!"

"Voin kyllä kuvitella ilmeen", Remus sanoi. Sirius istuutui maahan ja nojasi selkäänsä käytävän seinään. Remus istui häntä vastapäätä ja kysyi häneltä, ketkä muut pääsivät joukkueeseen. Sirius alkoi luetella nimiä ja Remus kommentoi vähän väliä yrittäen kuulostaa siltä, niin kuin oikeasti tietäisikin jotakin huispauksesta.

Sellaisia Remuksen ja Siriuksen keskustelut yleensä olivat. Ehkä juuri sen takia Sirius uskalsi kertoa Remukselle asioita, joista ei mieluiten puhunut kenellekään. Remus ei alkanut sääliä häntä, eikä hän näyttänyt vaivaantuneelta tai vaatinut tietää lisää yksityiskohtia. Hän antoi Siriuksen kertoa mikä hänen mieltään painoi ja puhui sen jälkeen hänen kanssaan ihan normaalisti. Joskus Sirius toivoi, että Remuskin olisi kertonut hänelle asioita, salaisuuksiaan. Varsinkin sen yhden salaisuuden, jota hän ei näyttänyt haluavan kertoa edes parhaille ystävilleen. Ehkä Siriuksen täytyi vain odottaa.

*

Kouluvuoden ensimmäinen huispauspeli oli myös Siriuksen elämän ensimmäinen huispauspeli. Hän oli joskus pelannut serkkujensa kanssa huispausta, mutta niissä peleissä oli enemmän kyse siitä, kuka saisi tyrkittyä eniten ihmisiä luudilta kuin siitä, kumpi joukkue saisi enemmän pisteitä. Nyt pelissä oli tosi kyseessä, ainakin Siriuksesta tuntui siltä. He pelaisivat Puuskupuhia vastaan, ja Puuskupuhin pelaajat olivat tunnetusti hyviä ja nopeita. Siriuksesta tuntui siltä, niin kuin hän tippuisi ensimmäisenä luudalta. Jamesille hän tietenkin vain vitsaili kaikesta, ja James vitsaili hänelle takaisin, vaikka kumpikin puristi luutaansa nurmikolle astellessaan rystyset valkeina. Peter vilkutti heille yleisöstä ja Remuksenkin olisi pitänyt olla siellä, mutta hän oli ilmeisesti myöhässä. Ei kovin Remuksen tapaista, Sirius ehti ajatella, kun kapteenit jo kättelivät toisiaan ja heidän piti nousta luudilleen.

Peli kesti pitkään, melkein neljä tuntia, ja kun se lopulta loppui Puuskupuhin voittoon, Sirius oli enemmän onnellinen päästessään maahan jaloilleen kuin masentunut heidän häviöstään. Hänen kasvoissaan oli äkäisen näköinen ruhje siinä, mihin ryhmy oli osunut pelin puolivälissä, ja James katsoi sitä silmät pyöreinä.

"Sinun kannattaisi ehkä mennä sairaalasiipeen korjauttamaan tuo", hän sanoi. "Miten sinä et pudonnut luudalta?"

"Pidin tiukasti kiinni", Sirius sanoi ylpeänä. Hänen poskeaan aristi, kun hän puhui. "Kyse on vain siitä, että uskoo pysyvänsä ilmassa. Silloin pysyy."

"Tuo on potaskaa", paikalle saapunut Peter sanoi ja James nauroi. Silloin Sirius muisti taas Remuksen poissaolon. Hän oli edellisenä päivänä lähtenyt kotiinsa "hoitamaan asioita", mutta oli luvannut ehtivänsä tämänpäiväiseen otteluun. Siriusta ärsytti.

"Minä lähden nyt sinne sairaalasiipeen", hän ilmoitti. Puhuessa poski tuntui olevan kuin tulessa. Sirius ei ollut tajunnutkaan, kuinka vaarallista huispaus oli. Hän rakasti sitä.

Pomfrey katsoi Siriuksen vammaa päätään pudistellen ja istutti hänet hoitopöydälle. "Minä haen puhdistuslientä, älä lähde kävelemään minnekään", Pomfrey sanoi ja häipyi huoneesta. Sirius jäi istumaan pöydälle ja heilutteli jalkojaan. Sairaalasiipi oli ehtinyt tulla jo hänelle aika tutuksi ensimmäisen kouluvuoden aikana, ja tänäkin vuonna hän oli käynyt täällä melko useasti milloin minkäkin vamman takia. Hänellä ja Jamesilla oli tapana kokeilla erilaisia loitsuja toisiinsa, ja yleensä se päätyi siihen, että jommankumman päästä kasvoi jotakin, mitä siitä ei olisi pitänyt kasvaa, ja toinen nauroi katketakseen.

Sairaalasiipi oli täynnä sänkyjä, mutta tänään ne olivat tyhjiä. Vain yhden ympärille oli vedetty verhot, ja Sirius tunsi yhtäkkiä suurta uteliaisuutta tuota verhottua sänkyä kohtaan. Entä jos hän vain kurkistaisi? Hän ei ollut kuullut, että kukaan olisi joutunut sänkypotilaaksi viime aikoina.

Sirius loikkasi pöydältä ja hiipi sängyn luo. Hän ei halunnut herättää sen asukasta, joten hänen täytyi olla hyvin varovainen. Hän raotti verhoa sängynpäädyn kohdalta ja oli huudahtaa, kun näki, kuka sängyssä nukkui.

Se oli Remus. Remus, jonka peitto oli rypistynyt vyötäisille ja jonka rinnassa oli verinen side. Hänen käsivartensa ja kasvonsa olivat täynnä viiltoja. Hän näytti raadellulta. Sirius kuuli hänen rauhallisen hengityksensä, joka kuitenkin aina välillä keskeytyi korahdukseen. Siriuksen oli pakko vetäistä verho kiinni ja palata takaisin istumapaikalleen. Hän yritti unohtaa näkemänsä, mutta Remuksen veriset kasvot palasivat aina hänen mieleensä. Pomfrey pystyi parantamaan vaikka minkälaisia haavoja jättämättä lainkaan arpia. Miksi Remukseen ilmestyi silti joka kuukausi uusia merkkejä?

Kun Siriuksen kasvot oli korjattu (ei mustelman mustelmaa, hän huomasi katsoessaan peiliin ja tunsi kummaa syyllisyyttä asiasta), hän lähti melkein juosten kohti Rohkelikkotornia. James ja Peter olivat oleskeluhuoneessa kun hän tuli sinne, ja kuulematta vastalauseita hän raahasi ystävänsä heidän yhteiseen makuupaikkaansa. James ja Peter hiljenivät lopulta huomatessaan Siriuksen vakavan ilmeen. Kun Sirius näytti noin kalmankalpealta ja seisoi hiljaa ilman hymynvirettäkään, jotain oli varmasti pielessä. Silloin Sirius kertoi, mitä oli nähnyt Sairaalasiivessä. James näytti pahoinvoivalta. Peter näytti siltä, että hän halusi paeta paikalta. Sirius oli hengästynyt ja peloissaan, ja vain tämän kerran hän antoi ystäviensäkin nähdä pelkonsa.

"Meidän on pakko saada selville, mikä hänessä on vialla", Sirius sanoi. "Koska hän ei suostu kertomaan, meidän täytyy saada tieto muilla tavoin."

"Miten muka?" Peter kysyi.

"Meidän täytyy merkitä ylös joka kerta, kun hän on sairaana", Sirius sanoi. "Ja etsiä kirjastosta tietoja sairauksista, jotka aiheuttavat tuollaisia vammoja. Muita keinoja en vielä tiedä, mutta emmeköhän me keksi jotakin. Kaiken lisäksi meidän täytyy salata häneltä, että teemme jotain hänen selkänsä takana."

"Kerrankin meillä on salaisuus, jota emme kerro hänelle", James sanoi, mutta kukaan ei oikeastaan pitänyt huomautusta kovin huvittavana.
I've got blisters on my fingers!

Midnight

  • Kelmi
  • ***
  • Viestejä: 89
Jee, tännekkin on tullut jatkoa!

Kyllä musta sulta sujuu ton Siriuksen näkökulman kirjoittaminenkin lähes yhtä hyvin kuin Remuksen! Ja on paljon mielenkiintoisempaa lukea Siriuksen näkökulmasta sitä, kun kun muut kelmit alkavat selvittää Remuksen "sairautta".

Sirius oli suloinen tossa kohtaa missä se oli mustasukkainen Jamesille pojan mentyä kirjoittamaan huispausjoukkueeseen pääsystä vanhemmilleen. Ja kukapa muukaan paikalle sattui Siriusta lohduttamaan kuin Remus! ;D

Nyt ei tule tämän enempää, mutta hyvää tekstiä sulta tulee edelleen, ja jatkoa jään jälleen odottamaan!
Elämäsi ei muodostu päivistä jotka ovat menneet, vaan päivistä jotka muistat.

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 708
Midnight, sori kun jouduit odottelemaan tekstiä näin kauan. Mutta kiitos kommentistasi, oot kiva!

Anteeksi muillekin tämä viivästys. Olin vähän jumissa tämän kanssa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai? ;)



Sirius heräsi keskellä yötä säpsähtäen. Hän oli nähnyt jotakin kammottavaa unta, mutta sillä hetkellä hän muisti vain inhottavan tunnelman ja nurkan takaa salaa hiipivän kauhun. Sirius yritti rauhoittaa hengitystään. Hän oli nähnyt painajaisia ennenkin. Ensimmäisenä lukuvuonna hän oli joskus herännyt itkien ja yrittänyt olla mahdollisimman hiljaa, etteivät muut pojat kuulisi. Mutta tämä uni ei ollut hänen vanhemmistaan. Unessa oli ollut Remus. Sirius sulki silmänsä ja käpertyi pienelle kerälle, niin pienelle kuin kohta kolmetoistavuotias poika vain pystyi. Hän rutisti silmänsä tiukasti kiinni. Ja sitten hän muisti. Unessa hän oli saanut selville sen, mikä Remusta vaivasi. Unessa oli ollut jotakin täysin naurettavaa: öinen piha ja harmaa hahmo, joka kohosi ulvomaan kuuta…
Sirius leväytti silmänsä selälleen ja hyppäsi ylös sängystä. Lainkaan epäröimättä hän marssi suoraan Jamesin sängyn luo ja vetäisi verhot syrjään. Ennen kuin James ehti kunnolla tajuta, mitä tapahtui, Sirius oli jo kiskonut hänet ylös sängystä.

"Oleskeluhuoneeseen. Minulla on asiaa", Sirius sanoi, ja unen kauhu oli yhtäkkiä siirtynyt valveillaoloonkin. Sirius teki saman jutun Peterille joka täytyi melkein vierittää pois sängystään ennen kuin poika tajusi mitä tapahtui. James ja Peter löntystelivät edellä ovelle ja lähtivät vastalauseitaan mutisten laskeutumaan portaita. Sirius jäi ovensuuhun seisomaan hetkeksi. Remuksen sängystä kuului rauhallista hengitystä. Eihän hän voinut olla…

*

"Siinä on järkeä", James sanoi. Hän näytti huvittavalta vastaheränneenä, resuisessa pyjamassa ilman silmälaseja, mutta tällä hetkellä ketään heistä ei huvittanut. Peter istui sohvannurkassa ja pureskeli kynsiään, ja James käveli edestakaisin takan hiipuneen tulen edessä. Sirius vilkaisi ensin Peteriin, sitten Jamesiin. Sitten hän istahti lattialle ja huokaisi syvään. Hän oli oikeassa. Miksi hän oli oikeassa? Miksi juuri Remus?

"Voiko sitä parantaa?" hän kuiskasi enemmän itselleen kuin kenellekään muulle. James pysähtyi. Hän ei vastannut. Sirius tiesi itsekin, mikä vastaus oli.

Peterin suunnalta alkoi kuulua kuorsausta, eikä Sirius tajunnut, miten kukaan pystyi nukahtamaan tällaisessa tilanteessa.

"Mennään mekin nukkumaan", James sanoi. Hän ojensi kätensä Siriukselle. Sirius tarttui siihen ja nousi ylös. James näytti lannistuneelta. He jättivät Peterin nukkumaan sohvalle ja kävelivät takaisin makuusaliin sanaakaan sanomatta. Siriuksen ajatukset olivat pelkkää kaaosta.

*

Sirius alkoi huomata asioita, joita ei ollut aiemmin huomannut. Sen, kuinka Remus ei koskaan käärinyt kaavun hihojaan ylös asti. Hänen olkavartensa olivat täynnä valkoisia kynsien jättämiä arpia, Sirius oli kerran vilaukselta nähnyt. Sirius huomasi, kuinka tietyt opettajat katselivat välillä Remusta säälivästi. Taputtivat häntä olalle ohimennen, tuijottivat hänen selkäänsä kulmiaan rypistäen kun hän poistui luokasta. Heidänkin oli pakko tietää, totta kai.

Remus oli varuillaan, kun kuu alkoi kasvaa. Hän vältteli ihmisten katseita ja yritti vetäytyä omiin oloihinsa. Mutta kun Sirius joskus sai kiinni hänen katseestaan, Remus näytti pelokkaalta. Ihan kuin Sirius olisi voinut tehdä jotakin hänelle. Sirius ymmärsi, että sillä tiedolla mitä hänellä oli, hän olisi voinut pilata koko Remuksen elämän. Mutta hän ei halunnut.

James ja Peter eivät ymmärtäneet, miksi Sirius halusi pitkittää Remukselle kertomista.

"Päästetään vain kaikki jo kärsimyksestä ja kerrotaan hänelle, että me tiedämme", James sanoi ja Sirius värähti tahtomattaankin ilmaisun kuullessaan. Kärsimyksistä päästämisestä tuli mieleen eläinten lopettaminen ja siitä taas Remus… Vaikka eihän Remus ollut eläin. Ei mitenkään voinut olla. Sirius ei osannut kuvitella häntä vaarallisena. Pisteliäs hän saattoi olla, pisteliäs, nokkela ja viekas, mutta ei vaarallinen. Ainakaan heidän seurassaan.

Lopulta James otti ohjat omiin käsiinsä. Hän kamppasi Remuksen kun tämä oli matkalla kirjastoon (Siriuksen mielestä asiat olisi voinut tehdä vähän hienovaraisemmin, vaikka mitäpä Sirius Musta tiesi hienovaraisuudesta), ja raahasi tämän mukanaan hylättyyn luokkahuoneeseen, jossa Peter ja Sirius odottivat.

"Mitä ihmettä tämä oikein tarkoittaa?" Remus kysyi. Hän näytti ärtyneeltä, syystäkin, ja potkaisi Jamesia nilkkaan kun tämä katsoi muualle. James vingahti kivusta. Sirius oli lukenut, että ihmissusien voimat kasvoivat samaan tahtiin kuin kuukin kasvoi.

"Me tiedämme että sinä olet ihmissusi", Peter älähti ja ennen kuin kukaan muu ehti sanoa mitään, Remus oli jo juossut ulos luokasta.

"Pitääkö minun kampata hänet uudestaan?" James kysyi ja vaikka Siriuksen mielestä väkivalta joissakin asioissa oli ratkaisu, tässä tilanteessa se ei ollut. Sirius hölkkäsi Remuksen perään. Hän ei ollut onneksi ehtinyt kauas, ja Sirius tarrasi häntä kiinni käsivarresta ennen kuin Remus ehtisi karata uudestaan.

"Me tiedämme, ja se on okei", Sirius sanoi. Remuksen kasvoilla oli epäuskoinen ilme. Sirius yritti tasata hengitystään.

"Tai siis, tietenkään se ei ole okei. Se on hirveää. Näin sinut kerran sairaalasiivessä, ja näin monta viikkoa painajaisia niistä vammoista."

Remus ei vieläkään sanonut mitään, katsoi vain Siriusta vaivaantuneena.

"Niin että me ymmärretään ettet sinä ole vaaraksi meille. Eikä me kerrota koskaan kenellekään. Ei kenellekään. Sitähän varten ystävät ovat?"

Nyt Remus näytti jo rentoutuneemmalta. Sirius uskalsi irrottaa otteensa tämän kaavun hihasta ja James ja Peterkin saapuivat paikalle.

"Onko sinulla siksi niin paksut hiukset?" James kysyi ja haroi malliksi Remuksen tukkaa. Remuksen suupielet nykivät.

"Se johtuu kyllä ihan isäni geeneistä", hän vastasi. Sitten hän kamppasi Jamesin, ja kun James ulvoi maassa mustelmilla olevan polvensa takia, Remus sanoi ihan hiljaa "Kiitos, kaverit." Peter läimäisi häntä liian kovaa olkapäälle. Siriuksen teki mieli halata häntä, mutta sen sijaan hän ei tehnyt mitään, kohautti vain olkapäitään.

"Ei mitään. Pikkujuttu."

Jostain syystä sekin näytti naurattavan Remusta.

*

Siriuksesta oli kummallista, kuinka vähän asiat muuttuivat sen takia, että he tiesivät. Remus oli vähän rennompi heidän seurassaan. Se oli ihan ymmärrettävää, eihän hänen täytynyt enää salata heiltä mitään. Ainakin Sirius toivoi, ettei Remus enää salannut heiltä mitään.

Seuraavaa huispausottelua Remus jopa pääsi katsomaan. Hän hurrasi kaikkien muiden mukana kun Rohkelikko rökitti Korpinkynnet. Siriuksesta ensimmäinen huispausvoitto maistui loistavalta. Ylempiluokkalaiset tosin häätivät heidät pois oleskeluhuoneen voitonjuhlista ennen kuin kello tuli kymmenen, mutta omassa huoneessaan he valvoivat silti vielä pitkään jutellen luudista ja huippupelaajista ja siitä, miten he joskus vielä olisivat kuuluisia huispaajatähtiä. Niin, sitten, kun Peterkin vielä pääsisi joukkueeseen. Kun he olivat menossa pesemään hampaita, Remus jäi jälkeen ja nykäisi Siriusta hihasta.

"Minulla on salaisuus", hän sanoi ja Sirius ei voinut mitään ikävälle tunteelle vatsanpohjassaan. Remuksen edellinen salaisuus aiheutti hänelle vieläkin välillä painajaisunia. "Tule vähän lähemmäksi, minun pitää kuiskata se. Älä naura."

Sirius käveli lähemmäksi ja Remus nojautui hänen puoleensa.

"Minä en ymmärrä huispausta. Minusta se on tylsää ja vaivalloista ja siinä on aivan liikaa sääntöjä. Sitä paitsi tulen huonovointiseksi jo pelkästä ajatuksesta, että nousisin luudan selkään."

Sirius yritti olla nauramatta ja melkein onnistuikin siinä. Remus taas yritti olla huomaamatta Siriuksen hulluna nykivää suupieltä. Lopulta Sirius sai ilmeensä vakavaksi, ja hän taputti ystäväänsä juhlallisesti olalle.

"Meillä kaikilla on vikamme, Kuutamo. Ei sille mahda mitään. Jääköön tämä meidän väliseksemme."

Sirius kääntyi kohti kylpyhuonetta mutta matkalla sinne sanoi hiljaa: "Nössö."

Tyyny lensi hänen päähänsä ennen kuin sana ehti edes päästä kokonaan hänen huuliltaan. Ihmissusilla oli paremmat refleksit kuin muilla. Parasta pistää muistiin.

Remus jäi hetkeksi aikaa seisomaan sänkynsä viereen hammasharja kädessään. Kuutamo. Kuutamo? Siriuksen sanomana se ei kuulostanut lainkaan pahalta. Ainakin se oli parempi lempinimi kuin nössö.
I've got blisters on my fingers!

Nide

  • Tittelinturska
  • ***
  • Viestejä: 359
  • hukankorentoja
Hihhei, jatkoa! Siis, öö, tota, oon seurannu tätä jo jonkin aikaa ennen uusinta lukua, ja... Oon lukenu tähän asti tulleet luvut jo jotain 3-4 kertaa, mutta kommenttia en oo saanu aikaan...  ::)
No, pidän tästä. Pidän erittäin paljon. Rakastan Kelmejä ja Sirius/Remusta :) Varsinkin näin pieninä, se on välillä ärsyttävää, kun ei millään löydy kuin 16-17 vuotiaita Kelmejä. Ja taas meni selitykseksi...
Mutta kirjoitusjälkesi on mielestäni erittäin hyvää, kirjoitusvirheitäkään en nähnyt.
Ja kommentoin sitten paremmin tulevaisuudessa, koska tästä ei näy tulevan mitään...

Lainaus
Remus jäi hetkeksi aikaa seisomaan sänkynsä viereen hammasharja kädessään. Kuutamo. Kuutamo? Siriuksen sanomana se ei kuulostanut lainkaan pahalta. Ainakin se oli parempi lempinimi kuin nössö.
Awws!
Ps. toi oli mun ensimmäinen lainaukseni finissä ;)
sielo is kaikkee
Ava by Pyry
                               he olivat yhdessä nidepeter

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 708
Nidemus: Ihanaa että olet jaksanut lukea nämä luvut noin monta kertaa! <3 Kiitos kommentista, ja onnea ensimmäisestä finilainauksesta. :-D

A/N: Sain vihdoin kirjoitettua tähän jatkoa, ja nyt tämä ficci on jo yli 10 000 sanan pituinen! Hui, tuntuupas tämä mukavalta. Pidän tämän ficin kirjoittamisesta todella paljon vaikka aina välillä unohdankin tämän pitkäksi aikaa. Sen jälkeen tekstiä tuleekin sitten paljon paremmin! Tämä luku tosin on melko lyhyt, pahoitteluni. Yritän ehkä saada seuraavan kirjoitettua vähän nopeammin kuin neljän kuukauden päästä. ;) Toivottavasti joku vielä lukee tätä!

*

Sirius sai viikkoa ennen joululomaa kamalan kirjeen vanhemmiltaan. Yleensä hän pystyi ohittamaan vanhempiensa kirjeet olankohautuksella, mutta tällä kertaa rouva Mustan käsialalla kirjoitetut lauseet Jos et pian ala liikkua paremmassa seurassa, meidän täytyy tehdä jotain asialle ja Regulus on nuori ja ottaa liian herkästi isoveljestään mallia, parempi jos et keskustele liikaa hänen kanssaan lomalla saivat Siriuksen tekemään tärkeän päätöksen.

Jos ette halua minua sinne, ei minun tarvitse tulla. Jään Tylypahkaan joululomaksi. –S

Sirius lähetti kirjelappusen äkkiä, ihan kuin olisi pelännyt, että muuttaisi sittenkin mielensä. Kun hän katsoi pöllönsä lentoa poispäin linnasta, hän alkoikin epäillä. Mitä hän linnassa aivan yksin tekisi? Laulaisi McGarmiwan kanssa joululauluja, vai?

Sirius törmäsi Jamesiin ovensuussa lähtiessään vihdoin pois pöllötornista.

"Vastasitko sinä siihen kirjeeseen?" James kysyi. Tällä kertaa Sirius oli kääntynyt Jamesin puoleen vanhempiensa kirjeen kanssa. Yleensä hän puhui perheasioistaan vain Remukselle, mutta viime aikoina hänestä oli alkanut tuntua, että Remuksella oli liikaa huolia muutenkin, ei hänen tarvinnut kaiken lisäksi kuunnella vielä Siriuksen valitusta.

Sirius yritti näyttää itsevarmalta. "Vastasin. Sanoin, että saavat juhlia joulua keskenään, minä jään tänne."

"Aijaa? Sehän- sehän on…" James näytti siltä, ettei tiennyt lainkaan, mitä se oli, mutta sitten hän näytti saavan idean. "Se on loistavaa! Olenkin miettinyt, miten voisin välttää ne kamalat sukujuhlat jotka äiti välttämättä halusi järjestää juuri kaksi päivää ennen joulua."

"Jäätkö sinäkin tänne?"

"Totta kai! Tätä tilaisuutta ei voi jättää välistä."

Niinpä joululomasta tulikin paras joululoma ikinä. Vaikka eihän Siriuksella ollut kokemusta muista joululomista kuin tästä ja siitä edellisvuotisesta, mutta edellisvuotinen olikin ollut aivan hirveä, joten tämä voitti sen loman mennen tullen. Siriuksella ja Jameksella ei todellakaan käynyt aika pitkäksi. He yrittivät jopa murtautua Dumbledoren toimistoon viedäkseen rehtorin joulukarkit, mutta epäonnistuivat surkeasti. Dumbledore sai heidät kiinni itse teossa, mutta tupapisteiden ottamisen sijaan hän vain nauroi ja pyysi kaksi nolostunutta poikaa toimistoon juomaan hänen kanssaan glögiä ja syömään karkkeja. Sirius ja James suostuivat, totta kai (kuka nyt voisi sanoa Albus Dumbledorelle ei?) ja vaikka he olivatkin harvinaisen hiljaisia toimistossa, sen jälkeen he kirjoittivat Peterille ja Remukselle tapahtuneesta aivan kuin olisivat rupatelleet rehtorin kanssa niin kuin parhaat ystävykset juttelevat keskenään.

Ainoa puute tässä joululomassa oli se, että Remus ja Peter eivät olleet paikalla. Siriukselta tuntui vähän pahalta, kun hän ajatteli ystäviään, jotka varmasti tylsistyivät kuoliaiksi omissa kodeissaan sillä välin kun Sirius ja James pitivät hauskaa Tylypahkassa.
Siinä vaiheessa kun loman viimeiset päivät alkoivat, Sirius ja James olivat tosin jo täysin kyllästyneitä toistensa seuraan. Oli eri asia viettää melkein kaiken vapaa-aikansa parhaan ystävän kanssa silloin, kun on muitakin vaihtoehtoja seuraksi kuin olla olosuhteiden takia pakotettu viettämään aikaa hänen kanssaan, kun kaikki muut ovat kodeissaan. Niinpä Remuksen ja Peterin vihdoin palatessa lomiltaan Sirius ja James toivottivat heidät tervetulleiksi yllättävän sotkuiseksi muuttuneeseen makuusaliin helpottuneet hymyt huulillaan.

"Oletteko te muuttaneet minun sänkyni linnoitukseksi?" Peter huudahti närkästyneenä. Sirius ja James vilkaisivat toisiaan ja sitten Peterin pylvässänkyä, jonka verhot oli vedetty syrjään ja jonka nurkassa liehui uljaasti Iso-Britannian lippu. Patja oli täynnä keksinmurusia ja tyyny oli hieman revennyt kulmasta, joten höyheniä pöllähti ilmoille kun Peter nosti sen ilmaan ja tutki siinä olevaa suurta mehuläikkää.

"Me saatoimme tehdä jotakin sellaista", James sanoi katsellen kaikkialle muualle paitsi Peteriin. "Mutta usko pois, meillä ei ollut pahat mielessä."

"Se oli Jamesin idea", Sirius lisäsi ja silloin James potkaisi häntä pohkeeseen. Sirius älähti ja siirtyi kauemmas väkivaltaisesta ystävästään. Peter laittoi kätensä puuskaan ja vaati Jamesia ystävällisesti myös siivoamaan aiheuttamansa sotkun.

"Kuulostat äidiltäsi", James nurisi, mutta Peter ei siitä paljon välittänyt.

"Et ole koskaan tavannut äitiäni", hän vain tokaisi. Sirius siirsi katseensa tästä näytelmästä Remukseen, joka oli katsellut tätä kaikkea sivusta huvittuneena.

"Vain ruoka puuttuu, niin tässä olisi todellinen näytös", hän kuiskasi Siriukselle.

"Tule, mennään pois täältä, ennen kuin minutkin käsketään siivoamaan", Sirius vastasi ja veti Remuksen kaavun hihasta kohti ovea. He onnistuivat täpärästi pakenemaan paikalta ilman, että James tai Peter huomasivat mitään. James oli liian kiireinen etsimään loitsujen oppikirjasta siivoustaikoja ja Peter oli liian kiireinen näyttämään vihaiselta.

Sirius ja Remus poistuivat Rohkelikon tiloista ja ulos linnasta. Ulkona oli harmaata, mutta maassa oleva ohut kerros lunta piristi näköalaa huomattavasti. Kuin yhteisestä päätöksestä Sirius ja Remus istuutuivat penkille joka oli sen polun varrella, joka vei lammelle.

"Miten joululomasi meni?" Sirius kysyi kiinnostuneena. "Et kirjoittanut paljoakaan."

"Sinä ja James sen sijaan lähetitte kirjeen joka päivä", Remus nauroi. "Se oli jo vähän liikaa. Mutta pidin siitä listasta, jossa luettelitte syitä, miksi McGarmiwan pitäisi löysätä nutturaansa. Viisikymmentä kohtaa oli jo aika vaikuttavaa! Äiti kysyi, että mikä mitä minä luen voi olla niin hauskaa, kun hihittelin itsekseni keittiössä, mutta en kyllä tosiaankaan näyttänyt listaa hänelle."

"Miten kuutamo meni, Kuutamo?" Remus ei vieläkään oikein tiennyt, mitä mieltä hän oli tuosta lempinimestä, mutta hän oli jo melkein alkanut pitää siitä, miltä se kuulosti Siriuksen sanomana. Ei ainakaan haukkumanimeltä.

"Siinähän se", hän vastasi ja sipaisi hiuksiaan korvan taakse. Kaavun hiha valui alaspäin paljastaen sideharson joka oli kiedottu Remuksen ranteen ympärille. Sirius tarttui Remuksen käteen ja veti hihaa ylöspäin.

"Voitko lopettaa", Remus sanoi, mutta Sirius vain kurtisti kulmiaan. Valkoinen side oli paikoin muuttunut punaiseksi, ja se sai Siriuksessa aikaan syyllisyyden aallon. Hän tunsi usein olevansa syypää siihen, että Remus oli ihmissusi, vaikka eihän hän ollut edes tuntenut Remusta silloin, kun häntä oli purtu. Silti hänestä oli suunnattoman epäreilua, että hän, Sirius Musta, oli täysin normaali, terve ja iloinen kaksitoistavuotias joka pystyi nauttimaan kuun jokaisesta päivästä täysin rinnoin, ja sitten taas Remus, joka olisi ansainnut täysin saman ehkä vielä paremmin kuin Sirius, oli joutunut kohtalon kynsiin. Ja ne kynnet näyttivät liian vahvoilta ja paksuilta.

Sirius veti laski Remuksen kaavun hihan takaisin alas ja Remus laski käden syliinsä.

"Ei se ole niin paha kuin miltä se näyttää", hän sanoi.

Siriukselle tuli huono olo, kun hän alkoi kuvitella, miltä haava mahtoi näyttää, jos side otettaisiin pois. Hän halusi tehdä jotakin, halusi viedä kuun pois taivaalta häiritsemästä hänen ystäväänsä, mutta se ei tainnut olla mahdollista. Niinpä hänen täytyi vain keksiä jotakin muuta. Kyllä hän vielä keksisikin, mitä vain heidän Remuksensa vuoksi.
I've got blisters on my fingers!

Munis

  • ***
  • Viestejä: 827
  • Räpyläjalkainen, muniva toimintakone
Hihi tää on niin söpö etten ehkä kestä. Ja vihdoin voisin ryhdistäytyä taas kommentoinninkin kanssa.
Nauroin vaikka kuinka monta kertaa ääneen tätä viimeisintä lukua lukiessa, ja sitä tapahtuu kyllä aika harvoin! Sun kirjoitustyyli ja kaikki ilmetty kelmimäisyys vain sai mut repeilemään vähän väliä.  Kuka nyt voisi sanoa Dumbledorelle ei, kiireinen näyttämään vihaiselta jne. Kyllä piristit mun aamua ihan kunnolla. Naureskelen vieläkin...
Lainaus
"Oletteko te muuttaneet minun sänkyni linnoitukseksi?" Peter huudahti närkästyneenä.


Ja oi, tuo Remuksen salaisuuden paljastuminen oli ihana. Tai siis molempien salaisuuksien. Yyy kelmit miksi ootte niin ihania. Ja syyttä huonoa omatuntoa kokeva Sirius on niin söpö. Ja voi aww. Toivottavasti et luullut, että saan mitään vähänkään rakentavaa kommenttia raavittua kasaan. Koitan kerätä sulanutta itseäni lattialta.
Kiitos taas, tää on mahtavaa luettavaa!
[/fanityttöily]

I've been to London, seen seven wonders
I know to trip is just to fall

Little Wolf

  • Vieras
Oi, tää jatkuu <3 Ihanaa, ihanaa, ihanaa! (anteeksi, mutta helpotuin niin paljon, että rakentava poistui aukiloksahtaneesta suustani...)

Lainaus
Mutta pidin siitä listasta, jossa luettelitte syitä, miksi McGarmiwan pitäisi löysätä nutturaansa. Viisikymmentä kohtaa oli jo aika vaikuttavaa!
Mäkin olisin halunnut lukea sen listan :)

Ja koko teksti on samalla niin hienoa ja suloista, hienosti olet -ainakin luullakseni- onnistunut pääsemään niiden pikkupoikien pään sisään :D

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 708
Munis, kiitti fanityttöilystä! <3 Kivaa, että kelmimäisyys tulee esiin tästä (:
Little Wolf, kiitos sinullekin kommentista! Niin minäkin haluaisin lukea listan, mutta Remus taisi kadottaa sen vuosien vieriessä... Mukavaa, että pidit!

A/N: Kirjoittaminen sujuu pitkästä aikaa! Tässä luvussa on paljon asiaa, toivottavasti ei liikaa. Kohta alkaakin jo kolmas lukuvuosi, sitä odotellessa!

*

Eräällä keväisellä muodonmuutosten oppitunnilla McGarmiwa päätti viihdyttää tylsistyneitä oppilaitaan muuttumalla kissaksi heidän edessään. Hän oli vasta saanut rekisteröityä animaagihahmonsa ja halusi juhlistaa sitä näkemällä uneliaiden kaksitoistavuotiaiden ilmeet, kun hän muuttuisi kissaksi pelkällä tahdonvoimalla. Oikeastaan animaagit kuuluivat vasta kolmannen vuosikurssin opintosuunnitelmaan, mutta kun jopa Sirius Musta esitti kiinnostuneena lisäkysymyksiä aiheesta, McGarmiwa innostui puhumaan aiheesta enemmänkin. Koskaan ei ollut väärä aika oppia uutta.

Sirius, Peter ja James olivat juuri viimeisimmän täysikuun jälkeen miettineet, miten voisivat auttaa ystäväänsä. He olivat tulleet siihen tulokseen, ettei ollut keinoa auttaa Remusta, eiväthän sudet luottaneet ihmisiin. Mutta jos he olisivatkin eläimiä, eikö Kuutamo silloin luottaisi, ja lakkaisi satuttamasta itseään kun he estäisivät?

Oppitunnin jälkeen Sirius veti Jamesin syrjään kun Remus ja Peter jatkoivat matkaa seuraavalle tunnille. He olivat jo tottuneet Siriuksen ja Jamesin kahdenkeskeiseen juonitteluun. James innostui ideasta heti. He päättivät olla menemättä taikaliemien tunnille ja sen sijaan lähtivät kirjastoon etsimään lisää tietoa. Sitä oli paljon, ja kahlatessaan kirjoja läpi James alkoi epäillä.

"Ei tämä voi olla turvallista, Sirius! Jopa täysi-ikäiset velhot ja noidat ovat kuolleet yrittäessään! Miten meille kävisi? Mehän emme ole edes VIP-tasolla! Emme me voi. Minä en suostu tähän."

Sirius jätti Jamesin kommentit huomioimatta. Hän teki kynä sauhuten muistiinpanoja ja ilmeisesti sen näkeminen oli viimeinen tippa Jamesille.

"Sinä olet seonnut täysin", hän puuskahti. "Kyllä Remus pärjää. Minä lähden lentämään luudalla."

Sirius päätti olla niin kuin ei olisi kuullutkaan Jamesin kommenttia. Totta puhuen hän ei ymmärtänyt kirjojen tieteellisistä teksteistä puoliakaan, mutta hän jatkoi silti.

Yllättäen Sirius sai Peterin avukseen tässä asiassa. Luultavasti McGarmiwa olisi nauranut jos olisi tiennyt kahden kakkosluokkalaisen pojan tutkimustyöstä. Sirius oli löytänyt kirjastosta tietosanakirjan jonka avulla hän käänsi kaikki vaikeimmat sanat, mutta ei se mitään auttanut. Ainoa syy, miksi Peter ei Jamesin tavoin häipynyt pois nauraen, oli se, että hän sai viettää aikaa Siriuksen kanssa kahdestaan. Peter oli aina ihaillut Siriusta, ja oli mukavaa, kun toinen poika kerrankin kohteli häntä vertaisenaan.

*

Aivan liian pian koitti kesäloma. Sirius ei lähtenyt linnasta hyvillä mielin niin kuin suurin osa oppilaista. Ainoa asia joka hänet sai hymyilemään, oli Remus, joka ojensi hänelle fantasiaromaanin junassa.

"Et koskaan saanut luettua Tarua Sormusten Herrasta, niin ajattelin, että Hobitti sopisi varmaan sinulle paremmin", Remus sanoi. "Voit lukea sitä kotonasi, jos tulee tylsää."

Remus tiesi millaista Siriuksen kotona oli. Siriuksen vanhemmat olivat olleet raivoissaan sen jälkeen kun Sirius oli jäänyt Tylypahkaan joululoman ajaksi. He olivat lähettäneet hänelle räyhääjiä säännöllisin väliajoin koko kevätlukukauden ajan, ja Remus oli aina katsonut Siriusta myötätuntoisesti aamiaispöydän ylitse, kun taas Peter oli pidellyt korviaan ja James oli yrittänyt vastailla vitsikkäästi Siriuksen vanhempien latelemiin syytöksiin.

Sirius melkein inhosi tuota Remuksen myötätuntoista katsetta. Se sai hänet tuntemaan itsensä heikoksi itkupilliksi, sillä hänen kurkkuaan tosiaan kuristi usein silloin kun hän mietti vanhempiaan, mutta vain Remuksen myötätunto sai houkuteltua kyyneleet esille. Vähän niin kuin silloin ensimmäisellä luokalla kun hän oli itkenyt ensimmäisen kerran Remuksen edessä ja Remus oli ojentanut hänelle nenäliinan ja ollut niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Remuksen ymmärtäväisyys oli melkein saanut Siriuksen parkumaan kahta kovempaa.

Nyt Siriusta ei kuitenkaan itkettänyt, vaan hän otti kirjan mielihyvin vastaan.

"Ihme lukutoukka", James tuhahti. "Ensin se kaikki tutkimustyö, ja nyt tämä."

Sirius potkaisi Jamesia polveen jotta tämä olisi hiljaa, mutta oli jo liian myöhäistä.

"Mikä tutkimustyö?" Remus kysyi uteliaana.

"Ei mikään", kuului kolmesta suusta yhtä aikaa. Remus katsoi heitä epäluuloisesti.

*

Kirjeitä kesältä 1973

1.7. Jamesille

Kiitos kirjeestä, James. Ja pöllöstä. Äiti takavarikoi omani, ajatteli, että käyttäisin sitä "huonoihin tarkoituksiin".

Reguluksesta on tullut oikea ärsyttävä pieni idiootti talven aikana. Hänet lajitellaan varmasti Luihuiseen ensi syksynä. Sääli sinänsä.

Kiitos myös sontapommeista. Niitä äiti ei ehtinyt takavarikoida. Hän luulee nyt, että herra Malfoyn äidillä on vakavia ilmavaivoja, kun käytin pommit strategisesti kesken yhden kuolettavan tylsän sukupäivällisen.

Bellatrix-serkku on ollut täällä kylässä. Hän sanoi, että sinä olet verenpettureiden lellitty kultapoika. Lupasin välittää terveiset, joten tässä ne nyt ovat.

Kalmanhanaukio 12 on oikein hilpeä ja aurinkoinen paikka, kuten aina. Ha ha.

Terveisin nuoriherra Musta, sukunsa ylpeys

ps. Andromeda tulee huomenna. Ehkä hän saa vähän järkeä hullun isosiskonsa päähän. Jotenkin epäilen.


*

8.7. Remukselle

Miksi Bilbo, kääpiöt ja Gandalf eivät vain ilmiinny Yksinäiselle vuorelle? Mikä velho Gandalf muka on olevinaan!

Bilbo muistuttaa minua sinusta. Hän on yhtä rohkea. Ja teillä on yhtä karvaiset jalat.

Luen kirjaa vain öisin salaa huoneessani. Päivisin piilotan sen milloin minnekin. Äiti ei mielellään onneksi tule huoneeseeni nuuskimaan, ei sen jälkeen kun ainoa selväjärkinen enoni Alphard auttoi minua koristelemaan huoneeni tapetit Rohkelikon väreillä. Äiti ei tiedä, kuka sen teki, ja se saa hänet hulluksi. Hän vain puhisee ja raivoaa. Mutta ei ole vielä löytänyt kirjaa!

Toivottavasti olet ehjänä. Minä olen, ainakin vielä.

Ystäväsi Sirius


*

15.7. Peterille

Minä en saa mitään selvää näistä muistiinpanoista, jotka kirjoitin keväällä! Ei tästä varmaan koskaan tule mitään.

Ai että on naapurin jästityttö muuttunut vuoden aikana yllättävän kauniiksi? Minulle yritetään jo tuputtaa lähisukulaisia vaimoksi. Aion pysyä sellaisista jutuista kaukana mahdollisimman pitkään, mieluiten koko elämäni. Ainoa, jonka serkuistani huolisin (jos siis huolisin serkkujani), on Andromeda, ja hänkin on minua kuusi vuotta vanhempi ja seurustelee jonkun mysteerimiehen kanssa, josta koko suku ei tiedä yhtään mitään.

Ehkä minun hullu sukuni ei kiinnosta sinua tämän enempää. Ei kiinnosta minuakaan.

Haluaisin pelata kunnon erän sakkia, mutta Regulus on surkea vastus. Syyskuussa aion vihdoinkin voittaa sinut. Muista se!

Terveisin Sirius


*

20.7. Jamesille

Äiti on käskenyt isän vaihtaa huoneeni tapettien värit takaisin vihreäksi. Onneksi Alphred-eno on laittanut niihin niin vahvat taiat, etteivät Rohkelikon värit niin vain lähde seinistä. Valitettavasti minut heitettiin huoneestani kolmanteen (hyvin pieneen) vierashuoneeseen siksi aikaa, kunnes tapetit saadaan muutettua.

Hyvä yritys! Minusta he eivät ainakaan saa revittyä pois Rohkelikon värejä, vaikka kuinka yrittäisivät.

Olen kateellinen äitisi tekemästä hyvästä ruoasta, onko pakko aina kuvailla niitä jälkiruokia noin tarkasti? Meillä kotitontut tekevät ruoat, eivätkä ne todellakaan kokkaa rakkaudella.

Vierashuoneen vankilasta, Sirius


*

22.7. Peterille

Etkö muka usko, että voittaisin? Olet väärässä. Vää-räs-sä.

En usko, että serkkuni huolisivat sinua. Et ole tarpeeksi pitkä. Tai lihaksikas. Tai Luihuinen.

Kumma juttu, että naapurin tyttö sanoi sinua tuijottavaksi pikkupojaksi kun yritit tervehtiä häntä. Hyvä että kerroit minulle, kiusaan sinua tästä ikuisesti.

Sirius


*

2.8. Remukselle

Epäonnen päivä. Äiti löysi Hobitin. Tai "saastaisen jästikirjan", niin kuin hän sitä kutsui. Hän huusi minulle monta tuntia putkeen (enkä edes liioittele, äidilläni on todella suuret keuhkot).

Sen jälkeen hän poltti kirjasi.

Olen pahoillani. Olen pahoillani. Olen pahoillani.

En saa mennä ulos tai poistua neljännestä vierashuoneesta (se on vielä pienempi kuin kolmas, jonne minut aiemmin siirrettiin), mutta onneksi viisas pöllösi löysi tänne.

En edes ehtinyt lukea sitä loppuun.

Oletko sinä kunnossa?

Sirius


*

5.8. Remukselle

Tahdon pois täältä.

Luulin, että Godric-pöllö takavarikoitiin, mutta… en pysty edes kirjoittamaan tätä.

Hän kuoli sankarina.

Haluan Tylypahkaan.

Sirius


*

10.8. Remukselle (ei koskaan lähetetty)

Minulla on ikävä sinua.
« Viimeksi muokattu: 29.11.2012 22:10:21 kirjoittanut pihlajanmarja »
I've got blisters on my fingers!

Nide

  • Tittelinturska
  • ***
  • Viestejä: 359
  • hukankorentoja
Voi hyvä juma kun en kommentoinut. (Ja kyllä, tuossa oli järkeä.)

Pidin luvusta niin kuin edellisistä, Sirius oli oikein ihastuttava, Walburga epämiellyttävä ja kirjeet hellyttäviä. Pöllön kohtalo oli surkea, ja niin. Tykkään kuinka jo nyt vaikuttaa että Sirius tykkää Remuksesta. Oikeasti, ne kirjeet olivat niin ihunia, mutta olisi ollut tosin kiva lukea vastauksia, varsinkin Remukselta siitä kuinka hän ei saisi ikinä kirjaansa takaisin. Oli inhottavaa (hyvällä tavalla) lukea kuinka rouva M. on niin ilkeä pienelle Siriukselle, tappaa pöllön, tuhoaa kirjan ja vieläpä laittaa pieneen huoneeseen.  :-\ Ja koska kommentistani se kaikki rakentava muuten puuttuisi, niin.
Lainaus
Ainoa, jonka serkuistani huolisin (jos siis huolisin serkkujani), on Andromeda, ja hänkin on minua kuusi vuotta vanempi ja seurustelee jonkun mysteerimiehen kanssa, josta koko suku ei tiedä yhtään mitään.
vanhempi, ei vanempi : D

Jatkoa odotellessa (koska tämä on ihana tarina)
sielo is kaikkee
Ava by Pyry
                               he olivat yhdessä nidepeter

Little Wolf

  • Vieras
Aws :3 Okei, ihan ilmoitusasiana näin alkuun, olen totaalisen koukussa tähän ficciin. Se on ihana.

Lainaus
"Minä lähden lentämään luudalla."
Oh, tämähän on jo melkein rakentavaa palautetta. Löysin yhden (ainoan) kohdan, joka särähti korvaan. Mielestäni tuo "luudalla" on vähän tarpeeton...

Ja sitten takaisin ihkutuslinjalle. Kelmit ovat mukavan IC, sivuhahmot samaten, mutta heitä en fanita aivan yhtä fanaattisesta. Varsinkin Sirius on rakkaus <3 Mutta on tuo Remppapemppa karvaisine koipineenkin aika ihana...

Lainaus
Terveisin nuoriherra Musta, sukunsa ylpeys
Lainaus
Hän on yhtä rohkea. Ja teillä on yhtä karvaiset jalat.
Lainaus
Ehkä minun hullu sukuni ei kiinnosta sinua tämän enempää. Ei kiinnosta minuakaan.
Lainaus
En usko, että serkkuni huolisivat sinua. Et ole tarpeeksi pitkä. Tai lihaksikas. Tai Luihuinen.
Lainaus
Hyvä että kerroit minulle, kiusaan sinua tästä ikuisesti.
Lainaus
Hän huusi minulle monta tuntia putkeen (enkä edes liioittele, äidilläni on todella suuret keuhkot).
Okei, tuon edellisen lainausvyöryn oli tarkoitus osoittaa, että a. minä rakastan Siriusta b. sinä tuot nuorenherran persoonan ihanasti esille <3 Mutta sitten meni vähän överiksi ja meinasin lainata koko tekstin...

Lainaus
10.8. Remukselle (ei koskaan lähetetty)

Minulla on ikävä sinua.
UAAAAH! *nenäliina* Syystä en osa sanoa pieruakaan, mutta tuo avasi kyynelkanavani. Niisk. Lempikohtani <3

Vielä viimeinen ihkutus <3

LW

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 708
Nidemus, kivaa kun pidät! Ja kiitos kun huomautit typosta.
Little Wolf, ilo koukuttaa! ;)

A/N: Ei mulla kai oo mitään sanottavaa tästä luvusta. Oon jotenkin helpottunut, kun pääsin kirjoittamaan taas Remuksen näkökulmasta. Tunnen sen paremmin kuin Siriuksen. Kyllä, tiedän puhuvani fiktionaalisista hahmoista, olkaa hiljaa :D (ps. älkää oikeesti olko hiljaa, teidän kommentit on ihania!)

*

Remus istui jalkojensa päällä tyhjässä vaunuosastossa ja mietti, missä ihmeessä kaikki muut olivat. Hän oli ollut etuajassa laiturilla vanhempiensa kanssa ja päättänyt mennä varaamaan itselleen ja ystävilleen istumapaikan jo valmiiksi. Nyt hän oli jo ehtinyt potkaista kenkänsä vaunun lattialle, istuutua mukavasti penkilleen ja… huolestua. Ulkona parveili vielä ihmisiä, mutta suurin osa oppilaista oli tulossa sisälle junaan. Lähtöön oli vielä pari minuuttia, luultavasti Remuksen ystävät syöksyisivät sisälle viime sekunnilla niin kuin yleensäkin.

Remuksella oli ollut mukava kesä. Hän oli auttanut isää vähän kirjakaupan pidossa ja tutustunut itseään pari vuotta vanhempaan jästipoikaan, joka työskenteli siellä. He olivat luvanneet kirjoitella toisilleen, sillä Remus ei ollut pitkään aikaan viihtynyt kenenkään seurassa niin hyvin kuin hän viihtyi Paulin kanssa. Miten Remus lähettäisi jästipostia Tylypahkasta, sitä hän ei ollut vielä keksinyt. Paul oli ollut mukava tapa saada ajatukset pois kaikesta ikävästä. Hänen kanssaan ei tarvinnut (saanut) jutella siitä miten Remus muuttui hirviöksi joka kuukausi, eikä hän tiennyt mitään Mustan kuuluisasta puhdasverisestä suvusta, johon kuuluva kapinoiva poika lähetti Remukselle toivottomia kirjeitä. Senkin takia Remus oli vähän huolissaan. Missä Sirius viipyi? Remus oli yrittänyt tähyillä häntä tai tämän perheenjäseniä laiturilla, muttei ollut nähnyt ketään. Eivät kai Mustat voisi kieltää Siriusta menemästä kouluun? Ei, ei se niin voinut olla. Totta kai he halusivat eroon pojastaan. Remuksen vatsaa väänsi inhosta ja pelosta, kun hän ajatteli sitä perhettä.

Yhtäkkiä vaunuosaston ovi lennähti auki ja sisään pelmahti kiihtynyt punatukka. Tänä kesänä Lily ei ollut kirjoitellut hänelle, ja tyttö meinasi käännähtää kannoillaan, kun huomasi Remuksen, mutta istuutui sitten kuitenkin häntä vastapäätä olevalle penkille.
Lily ei sanonut mitään, tuijotti Remusta vain vihaisena ja hengästyneenä ja laittoi kätensä puuskaan. Lily oli muuttunut kesän aikana. Hänen hiuksensa olivat paksummat ja tuuheammat ja hänen vaatteensa olivat vähemmän lapsellisia. Remus ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota, sillä enemmän häntä kiinnosti tarina Lilyn äkillisen ilmestymisen takana.

"Mitä he nyt ovat tehneet?" hän kysyi.

"Sinä ja sinun ystäväsi ovat niin itsekeskeisiä, ihan kuin kaikki liittyisi aina teihin", Lily sanoi, ja Remusta alkoi ärsyttää. Miksi Lilyn täytyi olla niin epäreilu?

"Yleensä noin raivostuneen ilmeen aiheuttajana ei voi olla kukaan muu kuin James Potter", Remus sanoi ja hänen ilokseen Lilyn suupieli nytkähti vahingossa hieman ylöspäin.

"Ei tällä kertaa", hän sanoi ja avasi kätensä puuskasta. "Se on vain… Severus."

"Aah", Remus sanoi, koska ei tiennyt, mitä muutakaan tässä tilanteessa voisi sanoa. Hän kun ei erityisemmin pitänyt siitä niljakkaasta pojasta, mutta Lily selvästi piti.

"Hänen mielestään meidän ei sovi istua samassa vaunuosastossa", hän sanoi. "Kun muut Luihuiset kävelivät ohi, hän mulkaisi minua halveksuvasti ja lähti heidän peräänsä. Vaikka olemme viettäneet koko kesän yhdessä!"

"Kuulostaa kurjalta", Remus sanoi. Hän ei tiennyt, missä vaiheessa asiat olivat alkaneet muuttua niin, että hänestä oli vaikeaa kommunikoida tyttöjen kanssa. "Se on tuo ikä", hänen äitinsä varmaan kommentoisi. Sitä hän oli sanonut koko kesän ajan.

Lily potkaisi kenkänsä jalasta, nosti jalkansa penkille ja nojasi polviinsa. Kengät melkein lensivät Remuksen kenkien seuraksi lattialle, ihan kuin Lilyn kipakkuus olisi lisännyt kenkien matkaan vähän taikaa. Lily painoi päänsä polviinsa ja kaksikko oli pitkän aikaa hiljaa.

"Voinko minä olla täällä sinun kanssasi tämän matkan?" hän lopulta kysyi. Remus nyökkäsi.

"Ole vaan. Minulla on suklaasammakoita eväänä, haluatko yhden?"

*

Pian tämän jälkeen Lily nukahti ja juna rupesi liikkumaan. Remus harkitsi hetken lähtevänsä etsimään ystäviään, muttei viitsinyt jättää Lilyä yksin. Remus kaivoi laukustaan pienen kannettavan radion ja laittoi sen päälle. Hänen isänsä oli kesällä tehnyt taikojaan ja nyt jästikanavat toimivat missä vaan. Remusta alkoi nukuttaa melodisen rockin tulviessa kaiuttimista, mutta juuri kun hänen silmänsä olivat painumassa kiinni, kolme poikaa ilmestyi oven suuhun yhtä yllättäen kuin Lilykin oli tehnyt parikymmentä minuuttia aikaisemmin. Jamesin nenä vuoti verta, ja Siriuksen taikasauvasta lähti säännöllisin väliajoin kipinäsuihkuja, ihan kuin Sirius ei olisi pystynyt kontrolloimaan taikuuttaan. Peter näytti lievästi hämmentyneeltä, ja kun Remus katsoi häntä kysyvästi, hän kohautti olkapäitään.

"Tiedän yhtä vähän kuin sinäkin, törmäsin Jamesiin ja Siriukseen vasta äsken käytävässä."

"Mitä tuo tekee täällä?" Sirius kysyi kovaan ääneen ja meinasi osoittaa kipinöivällä taikasauvallaan Lilyä, mutta James tajusi estää häntä juuri ajoissa.

"Varo vähän, tuo kapine on vaarallinen kun olet noin vihainen", James sanoi.

"En minä ole vihainen. Vähän adrenaliinia vain suonissa", Sirius tokaisi ja istui Remuksen viereen. "Hei", hän sanoi kasvot ihan lähellä Remuksen omia. Remus siirtyi vähän lähemmäksi seinää ja kauemmaksi Siriuksesta, mutta Sirius ei välittänyt siitä vaan halasi Remusta. Remus katsoi Jamesia yhtenä kysymysmerkkinä Siriuksen olkapään yli, mutta James vain kohautti olkapäätään ja muotoili huulillaan sanan "sekaisin", ennen kuin istui Lilyn viereen ja veti Peterin viereensä.

"Hei vaan sinullekin", Remus sanoi kun Sirius tajusi vihdoin irrottaa otteensa. Sirius näytti vähän nolostuneelta, vaikka ainahan hän oli roikkumassa milloin kenessäkin. Se oli vain Sirius.

"Anteeksi", Sirius tokaisi. "Minulla on ollut vain aika kamala kesä."

"Tiedetään", Remus, James ja Peter sanoivat yhtä aikaa.

"Mutta mitä Evans tekee täällä?" Sirius toisti kysymyksensä. Hän näytti nyt vähän rauhallisemmalta ja taikasauvakin oli lopettanut kipinöintinsä.

"Hänellä oli ongelmia Kalkaroksen kanssa joten hän tuli tänne minun seurakseni", Remus sanoi hiljaisella äänellä. Lily ei varmaan nauttisi kovin paljon siitä, jos heräisi ja huomaisi James Potterin istuvan vieressään. Jameskin näytti hieman vaivaantuneelta tilanteesta.
 
"Siis Ruikulin?" Sirius toisti ja Remus irvisti. Hänestä lempinimi oli vähän liikaa, vaikka se joskus lipsahti hänenkin huuliltaan. James hymyili voitonriemuisesti kuulessaan Kalkaroksen haukkumanimen.

"Älä huolehdi minun vertavuotavasta nenästäni, näkisitpä Ruikulin naaman", hän sanoi ja Sirius nauroi. Remuksesta vertavuotava naama ei kuulostanut kovin hauskalta. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, rypisti vain kulmiaan.

"Luihuiset rupesivat haastamaan riitaa", Sirius tokaisi. "Äiti oli kertonut minun "saastaisista jästitavoistani" koko suvulle. Serkuilla oli vähän asiaa. He myös ottivat pikkuveljeni hellään huomaansa. Ihan sama, pilalla Regulus on kuitenkin."

"Älä näytä noin paheksuvalta, Remus", James sanoi. "Ilmeisesti he ansaitsivat sen, jos kerran kiusasivat viatonta tyttöä."

"Olkaa vähän hiljempaa, ettei Lily herää", Remus sanoi. Hän mietti, mistä lähtien James oli ruvennut sanomaan Lilyä viattomaksi tytöksi ärsyttävän punapään sijaan.

"Rakastatko Evansia tai jotain, kun olet niin suojelevainen häntä kohtaan?" Peter kysyi ja nauroi. James ei nauranut. Sirius vilkaisi ensin Lilyä, sitten Remusia, ja näytti uteliaalta.

"En tietenkään", Remus sanoi. "Minä en jaksa jutella teidän kanssanne kun olette tuollaisia."

Sen jälkeen hän laittoi radiota kovemmalle, nojasi seinään ja sulki silmänsä. Joskus hänen ystävänsä olivat melkoisia idiootteja.

"Tämä on hyvä kappale", Sirius sanoi hänen vierestään. Remus oli samaa mieltä, muttei sanonut mitään.

"Kiitos nenäliinasta, Remus", James sanoi. Siihenkään Remus ei vastannut, vaikka häntä alkoikin vähän hymyilyttää.

"Ottaako joku suklaata?" Peter kysyi. Remus avasi silmänsä ja kääntyi katsomaan Peteriä.

"Mielelläni."

*

A/N2: Oliko tuo halaus liikaa? Meinasin poistaa sen tästä, mutta sitten en raaskinut, koska Sirius oli aika suloinen siinä. Mutta onko se sittenkään kovin siriusmaista? Voiko 13-14-vuotias poika tehä noin pitkän ja ikävän kesäloman jälkeen? Ääh, en mie vaan tiiä. :D Ois kätevää jos tuntisin jotain 13-17 -vuotiaita poikia, joita voisin haastatella samalla ku kirjotan tätä ficciä...
I've got blisters on my fingers!

Nide

  • Tittelinturska
  • ***
  • Viestejä: 359
  • hukankorentoja
Aws.

Luku oli (taas) hyvä, pidin varsinkin Siriuksesta. Miten niin olen addiktioitunut? Noh, ei Remuskaan sen pahempi ole, ehkä vierastan häntä sisäisen ääneni takia, joka vaikuttaa samanlaiselta. Yhtä nipottajia molemmat. :`D

Pidin kuinka Siriuksen taikuus pääsi valloilleen, kuinka luihuiset ottivat Reguluksen hoiviinsa, kuinka Lily on pettynyt. Uskon ettei S ole niin välinpitämätön Regiä kohtaan mitä väittää. Siriuksen kotiolot ovat hyvää luettavaa, pidän yhä tyylistäsi, dialogi on sujuvaa. ^^ Ja kylläh, jotkut pojat käyttäytyvät noin, tiedän monia. (tosin kaikkihan tuossa iässä ovat enemmän tai vähemmän omituisia, toiset kiroilevat, toiset haluavat hellyyttä, toiset halailevat, toiset ovat tyttöjen kanssa, osa leikkii kovista, muutamat ovat nörttejä, ja miten niin poikkesin aiheesta? Harmi, olen tyttö, ei sen puoleen, mutta huom. tuntemani pojat [ja kukaan ei ole väittänyt tämän väen olevan ihan täysjärkistä])

Rakentavaa en saa aikaan, tuskin pysyn hiljaa. Jatkoa odotellessa ^^
Lainaus
"Sinä ja sinun ystäväsi ovat niin itsekeskeisiä, ihan kuin kaikki liittyisi aina teihin", Lily sanoi, ja Remusta alkoi ärsyttää. Miksi Lilyn täytyi olla niin epäreilu?
Ah, minä ja minun sisäinen lilynvihaajani, mutta tuo sopivaa draamaa J/S:ään. Ja vaikka tämä on R/S:ää, tuo oli tärkeää!
sielo is kaikkee
Ava by Pyry
                               he olivat yhdessä nidepeter

RoGues

  • ***
  • Viestejä: 30
Oijoi tämä on hyvä! ^^
Oon odotellukin jatkoa innoissaan ja sitä saa kyllä tyllä piakkoin lisää ;)
Eei se halaus ollu liikaa! ei todellakaan :D
Yks juttu mitä oon miettiny, ei se vaivannu pahemmin oo, mutta kai se on menny ohi jossain vaiheessa :D
Monennella luokalla kelmit nyt on? :)
Jatkoa piakkoin joohan ? ;P

Ellizia

  • ~Lonely heart~
  • ***
  • Viestejä: 388
  • I May be dead, but I'm still pretty
Jatkoa! Jatkoa! Ihan mahtava ficci, luin yhteen menoon tähän asti ja on tosi hyvä! Sirre on niin aww ja Remus jotenkin hellyttävä. Toivottavasti pojat alkaa pian harjoitella animaageiksi.
Jatkoahetipiansamantien!
Lizzia
If you can't say something nice, say nothing at all. - Bambi

Ava by: Auroora

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 708
Nidemus: Kiva kun pidät! Itse pidän Lilystä paljonkin, mutta junahetkellä Remus vaan ei ihan pitänyt. :D
RoGues: Eipä tullut ihan piakkoin jatkoa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai? :> Kelmit ovat nyt kolmannella luokalla. Sen näkee ensimmäisestä viestistä, jonne listaan aina kaikki ilmestyneet luvut.
Ellizia: Kivaa että tykkäät! Animaagiharjoittelussa kestää vielä, mutta kyllä pojat vielä joskus onnistuu!

A/N: Toivottavasti teitä ei haittaa tämä hidas päivitystahtini! Toivottavasti kommentoitte jälleen, kaikenlaista palautetta on aina hurjan kiva lukea. :)


13.9.

Hei äiti!

Onko Paulilta tullut postia? Muista lähettää se minulle. Annoin hänelle meidän osoitteemme koska Tylypahkan osoite saattaisi kummastuttaa häntä. Minulla ei ole vielä hänen osoitettaan mutta kun saan sen, annan sen sinulle että saat lähettää kirjeet eteenpäin! Pöllöposti on toinen asia joka saattaisi kummastuttaa Paulia.

Kiitos kekseistä.

Poikasi Remus

18.9.

Äiti, eikö postia ole vieläkään tullut? Sirius söi kaikki keksini kun en huomannut, laita lisää!

Remus


*


5.10.

Hei Remus!

Terveisiä Walesista. Olen täällä viettämässä viikonloppua serkkujeni luona ja jostain syystä sinä tulit mieleeni tästä paikasta. Voisin kuvitella, että teidän linnamainen sisäoppilaitoksenne sijaitsisi juuri jossain tällaisessa paikassa. Itse asiassa kävimme eilen jossakin linnoituksessa ja kuvittelin sinut sinne tornin nurkkaan istumaan nenä kiinni kirjassa.

Koulussa on tylsää ja olisin paljon mieluummin isäsi kirjakaupassa töissä kuin siellä, mutta jostain syystä vanhempieni mielestä koulutus on tärkeää, varsinkin kun on viidentoista vaikutuksille alttiissa iässä. En sitten tiedä, mitä pahoja vaikutuksia kirjakauppa voi minulle antaa.

Paul

ps. osoite on kirjekuoressa


*

"Mitä sinä luet noin kiinnostuneena?"

"Ei kuulu sinulle. Ethän sinäkään kerro, mitä sinä ja Peter tutkitte kirjastossa."

"Eivät sinun kirjeesi minua kiinnostakaan. Kuka Paul on?"

"Sirius! Älä lue olan yli! Se jästipoika joka oli töissä isän kirjakaupassa kesällä. James, vie ärsyttävä kaverisi jonnekin, en pysty keskittymään!"

"Luet tuota kirjettä jo viidettä kertaa."

"Peter, ole hiljaa. Menkää jo kaikki pois."

*

Remus ei saanut unta. Hän kääntyili ja vääntyili sängyssään, mutta mikään asento ei tuntunut mukavalta. Vaikka häntä väsytti armottomasti, kun hän sulki silmänsä, kaikki ajatukset alkoivat laukata hänen päänsä sisällä päätöntä ympyrää niin kuin villiintynyt yksisarvislauma, eikä siinä kavioiden kopseessa yksinkertaisesti pystynyt nukahtamaan.

Miksi Paul ei ollut vastannut kirjeeseen? Oliko Remuksen kirje ollut liian innokas, liian tylsä, liian lapsellinen? Miksi häntä edes kiinnosti koko Paul niin paljon?

Mitä ihmettä Sirius ja Peter juonivat ja miksei Remusta oltu pyydetty mukaan? Jameskin oli selvästi yhä enemmän mukana Siriuksen ja Peterin suunnitelmassa. Remus oli sinä päivänä tullut päivälliselle myöhässä. Sirius, Peter ja James olivat kumartuneet päät yhdessä jonkun pergamentin ylle, mutta kun he olivat huomanneet Remuksen, James oli äkkiä sujauttanut lapun laukkuunsa ja he kaikki olivat näyttäneet syyllisiltä kun Remus oli kysynyt "Mitä teette?" ja saanut vastauksen kolmesta suusta yhtä aikaa: "Ei mitään."

Remuksella oli hirvittävän ulkopuolinen olo. Hänellä oli ikävä isänsä kirjakauppaa. Sieltä löytyi aina jokin rauhallinen nurkkaus, jossa pystyi ajattelemaan kunnolla. Kun veti vanhojen kirjojen tuoksua nenäänsä, kaikki murheet tuntuivat heti paljon pienemmiltä.

Kyllästyttyään sängyssä makaamiseen Remus nousi istumaan ja veti pylvässängyn verhon syrjään. Linna oli kylmä jo tähän aikaan syksystä, mutta Remus ei välittänyt kylmästä. Hän laskeutui sängyltään kivilattialle ja hiipi ovelle kiertäen samalla taitavasti huonetovereidensa vaatekasat ja muut rojut. Kotitontut olivat luovuttaneet tämän makuusalin siivoamisessa jo aikoja sitten.

Kun Remus avasi ovea, hän kuuli kuiskauksen ovea lähimmästä sängystä. Se sänky kuului Siriukselle.

"Etkö sinäkään saa unta, Kuutamo?"

Mistä Sirius tiesi, että hiippailija oli juuri Remus eikä kukaan muu, sitä Remus ei osannut arvata. Ehkä hän vain oli niin läpinäkyvä. Sitä paitsi James ja Peter olivat sellaisia, jotka nukahtivat heti, kun pää osui tyynyyn. Sirius ja Remus taas, heillä oli paljon vaikeampaa saada unen päästä kiinni, kuka tiesi miksi.

"En", Remus sanoi. "Haluatko tulla mukaan?"

Hän ei oikeastaan tiennyt, miksi pyysi Siriuksen mukaan vaikka halusi olla yksin. He eivät olleet oikeastaan jutelleet viime aikoina kovin paljon. Remus viihtyi yhä useammin Lilyn seurassa, koska hänestä tuntui, että muut Kelmit salasivat häneltä jotakin. Nyt tuntui kyllä mukavalta ajatukselta saada olla Siriuksen kanssa kahdestaan pitkästä aikaa.

Sirius ei edes sanonut mitään, seurasi vain Remusta ulos ovesta.

Oleskeluhuoneessa oli hieman aavemaista näin keskellä yötä, mutta Remus onnistui puhaltamalla saamaan takassa olevan hiilloksen uudestaan palamaan. Hän lisäsi sinne pari puuta ja istuutui sohvalle. Sirius istui hänen viereensä ja tuijotti tulta hiljaisena.

Remuksen teki mieli kysyä, mitä ihmettä muut oikein juonivat hänen selkänsä takana, mutta Sirius ehti puhua ensin.

"Se on yllätys", hän sanoi. "Haluaisin kertoa, mutta en voi. Jos se ei vaikka onnistukaan. Jos onnistuu, siinä kestää varmaan ainakin tuhat vuotta. Mutta tiedät sitten, kun näet. Emme me yritä heittää sinua ulos porukasta tai mitään. Päinvastoin!"

Kaikki kuulosti hirveän salaperäiseltä ja turhauttavalta, mutta Remus päätti tyytyä siihen. Sirius istui sohvalla sivuttain polvet tiukasti itseään vasten, ja Remus kääntyi samaan suuntaan niin että heidän varpaansa melkein koskettivat toisiaan.

"Anteeksi kun olen ollut niin etäinen", hän sanoi. "Minä vain ajattelin, että te…"

"Me tykätään sinusta", Sirius sanoi ja lehahti punaiseksi. "Äh, tehdään äkkiä jotakin miehekästä ennen kuin muutun kokonaan tytöksi!"

"Mitä jos meillä olisi joku oma projekti? Sellainen, mistä muut eivät tiedä mitään", Remus keksi. Sirius innostui heti asiasta, sen huomasi siitä miten hänen silmänsä tuikahtivat iloisesti.

"Kuulostaa loistavalta! Onko sinulla ideoita?"

"Minulla on aina ideoita."

*

Siriuksen ja Remuksen projektiin kuului lukemattomia tuntia linnan erilaisissa sokkeloissa puikkelehtimista, Voron välttelemistä, Norriskan reittien seuraamista ja kartoittamista, koulun oppilaslistan varastamista McGarmiwan huoneesta, ja paljon muuta laitonta ja uskomattoman hauskaa. Projekti ei tosin kauan pysynyt salassa Jamesilta ja Peteriltä. Sirius ja Remus innostuivat siitä niin paljon, että heidän oli pakko kertoa ystävilleen. Siinä vaiheessa heillä oli jo taustatietoa yhden pergamenttirullallisen verran.

"Kartta? Kuulostaa tylsältä", James tokaisi ensin, mutta kun hän kuuli että tämä oli se syy, miksi Sirius ja Remus olivat saaneet niin paljon jälki-istuntoja viime aikoina (jostain syystä oli hauskempaa tutkia linnaa silloin kuin muut olivat nukkumassa, mutta valitettavasti Voro oli saanut heidät kiinni "epäilyttävästä hiiviskelystä keskellä yötä" useammin kuin kerran), hänenkin silmänsä alkoivat tuikkia. Peter halusi heti mennä kirjastoon etsimään karttaloitsuja.

"Missä vaiheessa sinä olet ollut innostunut tutkimustyöstä?" Remus kysyi silmät pyöreinä, ja Peter vain kohautti olkapäitään ja mumisi jotain epämääräistä. "Ahaa, se on se teidän salainen projektinne. Ei sitten mitään."

*

Keskellä tätä kuumeista tutkimustyötä Remus sai Paulilta kirjeen. Se saapui eräänä lauantaiaamuna pöllöpostin mukana aamupalalle, oli pitkä ja mukava ja sai Remuksen hymyilemään vähän turhankin pitkään. Hän poistui aamupalalta lukeakseen kirjeen läntisessä tornissa ja luettuaan sen hänen teki heti mieli vastata. Mutta ehkä se olisi ollut liian pikaista. Miksi tämä oli niin suuri ongelma? Ei hän koskaan kesällä vaihtaessaan kirjeitä Jamesin, Peterin tai Siriuksen kanssa ajatellut asioita niin paljon. Ei sitä, mitä he ajattelisivat jos joku pilkku olisi vaikka väärällä paikalla tai joku vitsi vähän liian typerä. Ehkä se johtui siitä, että Paul oli vanhempi, sen takia Remus tahtoi antaa niin hyvän vaikutelman itsestään. Niin asian täytyi olla.

Kävellessään takaisin tornista Remus törmäsi Siriuksen pikkuveljeen. Tämä oli käyttäytynyt harvinaisen hyvin koko syyslukukauden, ja vaikka olikin Luihuisessa, ei osallistunut koskaan kenenkään kiusaamiseen vaan pysyi kokonaan erossa sellaisesta. Remus oli joskus kysynyt, miksei Sirius halunnut jutella veljensä kanssa, mutta Sirius oli tuhahtanut, kääntänyt selkänsä ja ollut koko loppupäivän erityisen äkäinen ja tiuskiva.

Nyt Regulus kantoi suurta pinoa läksykirjoja ja hänen harmaat silmänsä tuijottivat Remusta vakavasti kirjapinon yli.

"Sinä olet Siriuksen ystävä", hän totesi ja Remus nyökkäsi. Jostakin syystä hän tunsi olonsa hermostuneeksi.

"Niin olen. Sinä taas olet Siriuksen pikkuveli. Pidätkö Tylypahkasta?"

"Ei kuulu sinulle. Turha yrittää olla veljellinen, epäonnistut siinä suunnilleen yhtä paljon kuin Sirius itse."

Remus ei enää oikein tiennyt, mitä sanoa. Regulus muistutti Siriusta vähän turhankin paljon. Remus ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi, miten kamala vihamies Sirius saattaisi olla, mutta nyt hän ajatteli. Ja vavahti pelkästä ajatuksesta.

"Yritin olla vain mukava", Remus mutisi.

"En minä tarvitse rohkelikkojen ystävällisyyttä", Regulus sanoi. "Sano veljelleni että vanhempamme valittavat hänestä minulle jokaisessa kirjeessään. Niin ja sano myös, että hän on kusipää ja hänen ystävänsä ovat myös."

Remus ei ehtinyt keksiä tarpeeksi hyvää vastalausetta, kun Siriuksen pienempi (ja epäkohteliaampi) kopio oli jo lähtenyt kävelemään nurkan taakse. Remukselle tuli yllättävä mielihalu ojentaa jalkansa Reguluksen tielle, mutta hän sai estettyä itsensä vaivoin.

*

Kun Remus kertoi kohtaamisesta Siriukselle, hän suuttui. Totta kai. Ei pikkuveljelleen, vaan Remukselle. Se oli hieman odottamatonta, mutta toisaalta Sirius oli välillä aika arvaamaton tapaus.

"Sinä juttelit Reguluksen kanssa mukavia? Yritätkö olla joku helvetin varaveli, kun minä teen niin huonoa työtä? En ymmärrä, miksi kukaan tekisi mitään tuollaista! Ymmärrätkö sinä, James?"

"Minun pitää mennä", James sanoi ja luikahti äkkiä makuusalin ovesta ulos. Ymmärrettävää, ettei hän halunnut joutua Siriuksen ja Remuksen riitaan mukaan.

"Minä vain…" Remus aloitti. Hän inhosi riitelyä ja yritti vältellä sitä viimeiseen asti. Nyt Sirius seisoi hänen edessään raivoissaan ja loukkaantuneena, eikä Remus tiennyt, mitä hän voisi sanoa, että tilanne paranisi.  "En minä tiedä. Sinä olet ystäväni, ja hän on sinun veljesi, joten ajattelin…"

"Hän on yhtä vähän minun veljeni kuin Frank Longbottom on sinun", Sirius tuhahti. "Turha yrittää saada meitä juttelemaan keskenämme. Haluatko saada aikaan jonkun Mustan suvun rauhan? Sitä saat odottaa siihen asti kunnes kuolemme sukupuuttoon. Voi kunpa kuolisimmekin sukupuuttoon."

"Anteeksi", Remus sanoi. "En enää yritä jutella sukulaisillesi. Ai niin, eikös Pimeyden voimilta suojautumisen opettaja tänä vuonna ollut pikkupikkuserkkusi tai jotakin vastaavaa? Voinko enää puhua hänen tunneillaan, vai pitäisikö minun vain kokonaan jättää käymättä niillä?"

"Idiootti", Sirius puuskahti.

"Kiitos samoin", Remus sanoi ja päätti, että nyt oli hyvä aika poistua huoneesta. Siriuksen kanssa kiistely saattoi kestää ikuisuuden. "Minä lähdenkin tästä jonnekin, missä on hitusen lämpimämpi ilmapiiri, vaikkapa Luihuisten tyrmiin. Mukavaa päivänjatkoa vain sinullekin."

Kun hän sulki oven takanaan, kuului valtava tömähdys kun Sirius heitti jotakin painavaa ovea vasten. Ehkä Regulus ei sittenkään ollut se epäkohteliaampi kaksikosta. Tällä hetkellä Remus ei halunnut ajatella kumpaakaan veljeksistä. Mieluummin hän pakeni läntiseen torniin ja luki Paulin kirjeen läpi vielä kerran.
I've got blisters on my fingers!

Kaapo

  • Vieras
Voihitsi mun on nyt pakko kommentoida koska pitkästä aikaa hihittelin yksikseni jotain ficciä lukiessani.

Tämä on niin suloinen! Pienet 11-vuotiaat kelmit olivat niin asdfghjk :3 ja koko ajan vain paranee, voi että! Uh okei.

Ekan osan alku oli ihana, pidin tuosta miten selitit tämän nimen (joka on btw ihana) jo heti alussa ja se on ehkä lempikohtani tähän mennessä. Myös se kuinka pojista tuli heti kavereita oli kivaa, ihanaa miten reiluja kaikki olivat kaikkia kohtaan, vaikka Sirius olikin Musta ja Remus hiukan köyhempi ja James tuollainen epävarmuuttaan piilotteleva pieni poika ja Peter tuollainen höpöttäjä. Tykkään siitä miten olet saanut poikien välille noin todentuntuisen kemian, hymyilen suurimman osan ajasta vain sen takia.

Tykkään myös noista kirjeista välissä! Aaaa, kirjeet on parhaita ♥

Remuksen ja Siriuksen sekä Remuksen ja Lilyn kaveruus on niin mukavaa. Muutenkin tosi kiva kuinka olet saanut tuollaisia pieniä mutta tärkeitä yksityiskohtia mukaan, voi että. Ja Siriuksen perheongelmat ovat surullisia mutta ihanaa että käsittelet niitäkin oikein kunnolla (kuulostaapa kamalalta mutta yritä tajuta mitä tarkoitan haha).

(Nauroin niin kovin Jamesin Tumpelo-pöllölle! Ihana.)

Tässä on vain niin paljon kaikkia suloisia yksityiskohtia jotka tekevät tästä niin mukavaa luettavaa, esimerkiksi se kuinka Sirius keksi ensimmäisenä Kuutamo-nimen :3 hihii, miun Sirius/Remus-antennit surraa täällä onnessaan. Ja voi kaikki muut pienet wolfstar-viittaukset. Odottelen innolla että ne tuosta vähän kasvavat ja alkavat pariutua, hih. Turhan montaa kelmificciä ei kuitekaan Sirius/Remus-parituksella löydy, mikä on sääli, sillä ainakin itselle se on yksi isoimmista head canoneista. Joten tykkään siitäkin, jee!

Peter on btw niin ihana että itkettää miten siitä sitten joskus tulee sellainen typerys kun se tässä on niin suloinen ja halittava.

Vaikka tunnut olevan vähän epäileväinen sen suhteen onko pikku!kelmit ikäisensä tuntuisia niin ihan turhaan huolehdit. :3 ainakin mulle nämä toimii oikein hyvin ja tuntuvat juuri sopivan pikkuisilta ja tuon parin vuoden kasvunkin huomaa! Joten hyvin osaat, älä huoli c:

Uuuu, tuo Remuksen Paul on niin jännä lisä, hihii. Toivottavasti kirjoitat mustasukkaisesta Siriuksesta... ai niin ja Regulus! Ihanaihanaihana Regulus jota et ole jättänyt pois, jes.

Dippadii, pidän tästä paljon! Suunnittelin itsekin joskus kirjoittavani kelmificin jossa käytäisiin läpi kaikki kouluvuodet mutta päädyin sitten siihen kliseiseen seiskavuosificciin. :p Mutta kiva että joku muukin on ajattelut tällaista ja myös toteuttanut sen ♥

Jään innolla odottelemaan jatkoa!

- Kaapo

Number

  • ***
  • Viestejä: 6
Voiluoja, aww, miten suloisia voi nuoret kelmit olla?! Kaikki luvut oli pakko lukea maratonina kun tähän tänään törmäsin. Varsinkin Sirius on törkeän sulonen, koittaessaan huolehtia Remuksesta, myös Siriuksen omat perheongelmat saavat esiin Siriuksen herkän puolen. Remuksen ja Lilyn "ystävyys" on jotain uutta, ja odotanpa vaan mitä siitä seuraa :D varsinkin jos James nyt ihastuu häneen... Joka tapauksessa Remus on niin sulonen, kaikkine piirteineen ja varsinkin se, miten huonossa kunnossa hän on aina täysikuun jälkeen on omiaan saamaan hänestä suloisen ja avuttoman kuvan, ja se, miten hän koittaa salata vammansa ystäviltään on urheaa. Ja Sirius... On vaan Sirius :3

*järjettömän leveää hymyilyä joka näyttää pelottavalta*

Rakentavaa kommentointia tämä ei ole nähnykkään, mutta kiitos ihanasta ficcistä ja näissä tunnelmissa jään odottamaan jatkoa!!
« Viimeksi muokattu: 10.07.2013 15:54:22 kirjoittanut Number »