Supernatural: Päästä irti (haluat kuitenkin), K-11, angst, ficlet, LW14

[sademestari]

Ficin nimi: Päästä irti (haluat kuitenkin)
Kirjoittaja: sademestari
Fandom: Supernatural
Tyylilaji: angst
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Ohimenevä maininta ruumiista ja verestä, hyvin lievää kiroilua.
Vastuunvapaus: Supernatural ja Dean Winchester kuuluvat luojilleen, ei minulle.
Haasteet: Lyrics Wheel 14

A/N: No niin, Lyrics Wheel 14:sta mulle päätyi lyriikoiksi Within Temptationin Iron. Aivan mahtavat lyriikat, joten suuri kiitos niiden lähettäjälle! Alkuun oli hankala päästä, mutta sitten tajusin, että nämä lyriikathan on melkein suoraan Dean Winchesterin elämästä, ja sehän oli menoa sitten. Ajallisesti tämän tapahtumat sijoittuu canonissa jonnekin päin ysi kauden puoliväliä ja siitä eteenpäin, joten jos et ole nähnyt yhdeksättä kautta, etkä halua spoilaantua, älä lue! Muuten toivottelen lukemisen iloa



Dean pyyhki veriroiskeen suupielestään. Vampyyrin ruumis lojui päättömänä hänen jalkojensa juuressa ja hänen takanaan lojui tusina muita päättömiä ruumiita. Vasta nyt viimeisenkin lakattua olemasta alkoi Deanin mieltä peittänyt sumu selkiytymään. Ensimmäisen terän ympärille puristunut käsi rentoutui saaden aseen tippumaan verestä tahmealle lattialle. Dean kääri oikean käden hihansa ylös kyynärtaipeeseen asti ja katsoi inhoten punaisena hohtavaa Kainin merkkiä.

Se oli kuin syyhy, jota hänen teki mieli raapia, vaikka tiesi ettei hänen pitäisi. Se oli kiellettyä. Se oli väärin. Ja voi miten hän siitä huolimatta halusi antaa sille periksi. Siitä asti kun merkki oli hänen ihoonsa piirtynyt, oli hän käynyt jatkuvaa kamppailua sisimpänsä kanssa. Pimeimmät synnit, jotka hän oli haudannut useiden kerrosten alle, kiemurtelivat esiin tuoden mukanaan asioita, jotka hän oli luullut jättäneensä Helvettiin.

Dean vetäisi hihan äreänä kätensä suojaksi ja nappasi terän maasta. Hän astui päättömän ruumiin ylitse suomatta sille enää edes puolikasta ajatusta. Mikään ei enää jaksanut hätkähdyttää, hän oli jo nähnyt kaiken Helvetistä Taivaaseen - kirjaimellisesti. Jostain ilmestyi muisto ensimmäisestä kerrasta, jolloin hän oli oikeasti nähnyt ruumiin. Hän oli ollut 11, isä oli ottanut hänet, lapsen, mukaan metsästysreissulle. Pienen Deanin oli tehnyt mieli juosta pois inhosta ja kauhusta, mutta hän ei siitä huolimatta ollut kääntänyt katsettaan pois. Isän vuoksi. Ja ehkä vähän Saminkin, vaikka veli ei ollutkaan ollut paikalla. Hän oli kuvitellut, että jos hän aina pysyisi vahvana ei Samin tarvitsisi kärsiä samalla lailla kuin hän oli kärsinyt.

"Paskat", Dean mutisi katkerana. Mitä hyvää siitäkään oli seurannut? He molemmat olivat joutuneet kärsimään enemmän kuin yhdenkään ihmisen koskaan pitäisi.

Ihmisten pelastamista.

Asioiden metsästämistä.

Perheyritys.

Nuo sanat, jotka joskus olivat tuoneet turvaa ja lohtua, jättivät enää vain kitkerän maun suuhun. Dean huomasi taas ajautuneensa syytöksen polulle. Koko hänen surkea elämänsä johtui vain siitä, ettei isäukko aikoinaan pystynyt päästämään irti pakkomielteestään ja keskittyämään huolehtimaan jäljellä olevasta perheestään.

Dean oli niin väsynyt tähän ainaiseen sotaan, jota hän tuntui käyvän yksin maailmankaikkeutta vastaan. Yhden taistelun voitettuaan seuraava oli jo niskanpäällä - hänelle ei suotu hetkenkään hengähdystaukoa. Enkelit, demonit ja hirviöt saisivat hänen puolestaan haistaa pitkät ja painua takaisin sinne, mistä ryömivät esille. Silti Dean tiesi tuon toiveen olevan saavuttamattomissa. Nytkin hän pystyi tuntemaan luissaan tulossa olevan koettelemuksen. Koettelemuksen, joka tulisi olemaan raskaampi kuin mikään aikaisemmista.

"Antaa tulla vaan, vaikka jo tänään. Sittenpähän päästäisiin siitäkin riesasta eroon", Dean sylkäisi tavoitellen sarkastista sävyä ääneensä.

Dean pyöritteli miekkaa kädessään kävellen pitkin vampyyrien pesän betonisia käytäviä mustiin ajatuksiinsa vaipuneena. Mitä jos hän vain lopettaisi? Tämä voisi aivan hyvin olla hänen viimeinen tehtävänsä. Kai maailma pärjäisi jo ilman hänen jatkuvaa hyysäämistään? Hän voisi hommata pienen mökin metsänreunalta ja vetäytyä sinne loppuelämäkseen. Samkin todennäköisesti lähtisi mukaan. Kyllä, hän oli siitä varma että Sam lähtisi. Veli oli aina halunnut rauhallisen elämän, oli joskus jopa onnistunutkin siinä. Ehkä hän pystyisi pitämään myös Deanin erossa tästä helvetillisestä elämäntavasta. Hän pystyisi estämään häntä lähtemästä vaikka tuska kävisi liian suureksi.

Mutta Sam ei ollut täällä nyt pitämässä häntä aisoissa.

Oikealla olevan käytävän päästä kuului kolahdus. Dean pysähtyi ja kuunteli liikkumatta paikoillaan. Askelia, raskasta hengitystä, ja sitten tukahdutettu huuto. Deanin hengitys salpautui äänen saattelemana. Oliko häneltä jäänyt yksi vampyyri huomaamatta?

Polttava tunne Kainin merkistä levisi salaman lailla pitkin Deanin kehoa. Hän tunsi miten tuttu sumu levittäytyi hämärtämään hänen tajuntansa. Se alkoi kuiskailla tummia sanoja hänen korvaansa, yrittäen johdatella hänet pois siltä tieltä, joka vielä jollain tasolla teki hänestä inhimillisen.

Päästä irti. Tämä on ainoa asia minkä tiedät. Olet sotilas sodassa, jonka vain sinä voit voittaa. Pidät tästä. Haluat tätä. Rakastat tätä. Syleile sitä ja päästä irti. Tule siksi, joka syvällä sisimmässäsi jo olet. Tämä on se, mitä todellisuudessa haluat.

Ja hitto, että hän tunsi haluavansa sitä.

Within Temptation - Iron

Left in the darkness
Here on your own
Woke up a memory
Feeding the pain
You cannot deny it
There's nothing to say
It's all that you need to fire away

Oh damn, the war is coming
Oh damn, you feel you want it
Oh damn, just bring it on today

You can't live without the fire
It's the heat that makes you strong
'Cause you're born to live and fight it all away
You can't hide what lies inside you
It's the only thing you've known
You'll embrace it and never walk away
Don't walk away

Don't walk away
Don't walk away
Don't walk away

Raised in this madness
You're on your own
It makes you fearless
Nothing to lose

Dreams are a joke here
They get in your way
That's what what you need to fight day by day.

Oh damn, the war is coming
Oh damn, you feel you want it
Oh damn, just bring it on today

You can't live without the fire
It's the heat that makes you strong
'Cause you're born to live and fight it all away
You can't hide what lies inside you
It's the only thing you've known
You'll embrace it and never walk away
Don't walk away

(You need not fear us,
Unless you are a Darkheart
A vile one who preys on the innocent
I promise
You can't hide forever from the empty darkness
For we will hunt you down like the animals you are
And pull you into the very bowels of hell)

Oh damn, the war is coming
Oh damn, you feel you want it
Oh damn, just bring it on today

You can't live without the fire
It's the heat that makes you strong
'Cause you're born to live and fight it all away
You can't hide what lies inside you
It's the only thing you've known

You'll embrace it and never walk away
Don't walk away

Don't walk away
Don't walk away
Don't walk away

[Sokerisiipi]

Tuntuu kurjalta, että tämä on unohdettu ja jäänyt vaille kommentteja, koska oi, mikä löytö!

Tavoitit todella hyvin Deanin 9. kauden aikaiset tunteet, ajatukset ja kamppailun, jota Kainin merkki pakotti hänet läpikäymään, ihan kuin Dean ei olisi jo kärsinyt muutenkin tarpeeksi :< ja samaan aikaan merkki kuitenkin puhuttelee Deanissa uinuvaa pimeyttä, mitä löytyy kaikista ihmisistä. Ja sille Dean tahtoo salaa antautua, koska on niin paljon raskaampaa taistella vastaan ja toimia oikein. Kuvasit tätä salaista, häpeällistä mielihalua hyvin!

Dean on kyllä niin yksin :< Missä on Sam, en muista! Eristyikö Dean vapaaehtoisesti, jotta ei satuttaisi elämänsä rakkainta ihmistä? Kuulostaa kyllä häneltä. Ja näiden isä, ugh! Mitä se tuommoinen on, että siirretään oma tuska, pakkomielle ja taakka lapsille, jotka eivät isänsä takia edes tiedä mistään paremmasta? Oon aina halveksinut Johnia siitä, kuinka se antoi oman surunsa ja vihansa kierouttaa hänet tuollaiseksi isän irvikuvaksi Voi Dean :<

Lopetus oli hyytävä ja henki todella hyvin sitä, kuinka uupunut ja loppu Dean todella on. Tosi hyvin sopii nuo lyriikatkin tähän tekstiin ja Deaniin, hyvää työtä.

Kiitos, pidin kovasti!

[sademestari]

Voi apua, nyt on kyllä throwback Kiitos Sokerisiipi, kun muistutit minuakin tämän tekstin olemassaolosta! Ihanaa kuulla, että Deanin sisäinen kamppailu, yksinäisyys ja synkkyys välittyvät tekstistä, koska erityisesti niitä pyrin tässä kuvaamaan. Dean ja Kainin merkki ovat herkullinen parivaljakko, jotka mahdollistavat juuri tämmöisten ristiriitaisuuksien tutkiskelun. Ja kun tähän yhtälöön lisätään vielä kaikista tärkein pikkuveli ja hankala isä, niin on jo varsin hyvät lähtökohdat angstille! Kiitos paljon että luit ja kommentoit!

[Violetu]

Uuuuu, olet kyllä hienosti tässä tavoittanut sen Kainin merkin tuoman pimeyden ja väkivallan (minkä takia ysikauden loppupuoli ei lukeudu suosikkiosuuksiini sarjasta, melkein liiankin synkkää 😅).

Kiva myös lukea Deanista ajattelemassa isästään tällä lailla, kun sarjassa sitä oli niin "hyssytelty", miten "ei niin loistava" isä John oikeasti oli varsinkin Deanille.

Tässä näki jotenkin vielä enemmän/uusia kerroksia, kun tietää, miten sarja päättyy, ja voi katsella juttuja sitäkin kautta

Päästä irti. Tämä on ainoa asia minkä tiedät. Olet sotilas sodassa, jonka vain sinä voit voittaa. Pidät tästä. Haluat tätä. Rakastat tätä. Syleile sitä ja päästä irti. Tule siksi, joka syvällä sisimmässäsi jo olet. Tämä on se, mitä todellisuudessa haluat.

Ja hitto, että hän tunsi haluavansa sitä.

Ehkäpä suosikkiosuuteni.

~Violet kiittää

[Felia]

Oih, olipas kiva palata taas tutun fandomin ficin pariin pitkästä aikaa!

Supernatural on yksi suosikkisarjoistani ja siitä on aina silloin tällöin tullut luettua ficcejä, mutta nyt edellisestä kerrasta on vierähtänyt tovi. Onneksi kuitenkin bongasin tämän tekstin.

Ai että, tässä oli mukavasti synkkyyttä. En paljoa muista 9. tuotantokauden tapahtumista, kun siitä on aikaa, kun viimeksi olen sen katsonut, mutta Dean ja Kainin merkki oli kyllä mielenkiintoinen yhdistelmä. Tässä kivasti tuli esiin se kamppailu sen kanssa sekä Deanin yksinäisyys. Tottahan se on, että Dean on saanut kokea paljon kaikkea ikävää, joten ei ole ihme, että tekisi mieli vaan jättää kaikki kökkö taakse ja siirtyä viettämään rauhallista elämää.

Voi Dean-parkaa, ei voi muuta sanoa. Sillä ei todellakaan ole helppoa, ja uupumus kyllä paistaa tästä tekstistä hyvin. Se tunne, kun ei vaan enää jaksa, on ärsyttävä ja tuollaisessa elämässä kaikki kökkö vielä oikein korostuu. Ei ole saanut viettää kunnon lapsuutta, kaikkia kauheuksia on pitänyt oppia sietämään jo nuoresta iästä jne. Taakka Deanin harteilla on ollut suuri, joten ei ihme, että jaksaminen tuntuu jopa mahdottomalta. Ja se, että ei haluaisi muiden tärkeiden ja läheisten kärsivän, tuo vielä lisätaakkaa.

Angstista huolimatta tätä oli piristävää lukea! Joskus on kiva poiketa siitä, mitä yleensä lukee. Vaihtelu tosiaan virkistää! Pidin tästä kovasti, kiitos!