Hobitti: Unen rihmat | K-11

[Ingrid]

Author Ingrid
Genre Deathfic
Fandom Hobitti
Rating K-11
Characters Fili ja Kili
Warnings Spoilaa jonkin verran Hobitti -kirjaa (ja luultavasti osittain myös Sinne ja takaisin -elokuvaa)
Disclaimer Hahmot ja maailma © J.R.R. Tolkien
Summary Eivätkä kaksi kirkkainta aamuyön tähteä koskaan sammuneet Yksinäisen vuoren yllä.

U N E N   R I H M A T

Taivas oli pukeutunut purppuraan vuorten yllä. Aamuyön viimeiset tähdet loistivat kirkkaina ohuen pilvikerroksen lomasta, mutta niiden kantama toivo huomisesta ei tavoittanut vihreiden silmien kolkkoa katsetta. Fili hengitti raskaasti. Hänen kurkkuaan poltteli ja suupielestä tihkui lämmintä verta. Pisarat tahrasivat hänen huulensa ja leukansa ja niitä valui hänen oljenvaaleille suortuvilleen.

Fili käänsi hitaasti päätään vain nähdäkseen Kilin velton ruumiin makaavan vierellään.

"Kili?" hän kuiskasi raskaasti. Vastausta ei kuulunut.

"Kili."

Hän kääntyi vaivalloisesti veljensä ylle. Kilin hengitys rohisi hitaasti ja hänen kasvonsa olivat tahriutuneet vereen. Tummien silmien tyhjä katse tuijotti taivasta, tähdet heijastuivat niistä kauniimmin kuin koskaan aiemmin.

"Pärjäsimme aika hyvin, vai mitä?" Kili lopulta sanoi naurahtaen käheästi. Hän käänsi katseensa hitaasti veljeensä. Fili nyökkäsi hiljaa ja hänen suupielilleen kohosi lempeä hymy.
"Niin pärjäsimme, Kili. Niin pärjäsimme."
Lämpimät kyynelvirrat valuivat vuolaina Filin likaisia poskia pitkin. Suolaiset pisarat putoilivat Kilin kasvoille.
"Fili. Fili, kuuntele minua. Sinun täytyy selvitä, lupaathan?" Kili henkäisi raskaasti. Hän kohotti kätensä pyyhkäistäkseen kyyneleet veljensä karheilta poskipäiltä.
"Sinusta tulee upea kuningas. Upea. Lupaathan, Fili?"

Fili tuijotti surusilmin veljeään, sitten hän nielaisi vaivalloisesti.
"Minä lupaan, Kili."

Mutta Fili ei olisi halunnut valehdella.

Tärisevin käsin hän silitteli veljensä tummia suortuvia. Hän painoi hellästi päänsä tuon rintaa vasten kuullen vahvan sydämen taistelevan viimeisten lyöntiensä puolesta.

Fili saattoi yhä muistaa, kuinka Kili oli levännyt Thorinin vahvoilla käsivarsilla vastasyntyneenä, tummat silmät tuikkien. Iltaisin Kili oli roikkunut veljensä hiuksista suostumatta nukahtamaan ennen kuin heidän enonsa oli istuutunut heidän vuoteensa reunalle ja kertonut tarinoita Yksinäisestä vuoresta ja lohikäärmeistä. Hurjien kertomusten jälkeen perheen iltatähti oli puristanut tiukasti veljensä kättä ja kääriytynyt saman viltin alle. Filillä oli ollut tapana vartioida nuoremman unta aina siihen asti, kunnes kynttilä heidän yöpöydällään paloi loppuun ja hiljaisen huoneen täytti vain Kilin rauhallinen hengitys.

Fili hymähti lempeästi.

Hänen kätensä oli tahriutunut vereen. Oliko se hänen vertaan? Vai Kilin?
Ei sillä ollut enää merkitystä.

"En voisi olla sinusta ylpeämpi, pikkuveli."

Mutta Kili ei enää hengittänyt. Fili ei enää tuntenut vierellään eläneen auringon lämpöä, tummien silmien tuike oli karannut kauas taivaalle tähtien joukkoon.

Fili sulki kylmän käden omaansa eikä hän enää noussut veljensä viereltä. Aamuauringon kullatessa heidän kasvojaan viimeinen henkäys karkasi lämpimän tuulen mukana kohti ikuisuutta, eivätkä kaksi kirkkainta aamuyön tähteä koskaan sammuneet Yksinäisen vuoren yllä.

[LittleDreamer]

Lukiessani tämän olevan deathfic koitin viimeiseen asti vältellä sen lukemista, tai noh, niin kauan, että kiusaus kasvoi lopulta liian suureksi ja kuitenkin löysin itseni lukemasta tätä, vaikka tiesinkin, miten tässä oikein käy. Muutenkin vähän väliä ollut viime päivinä paljon tuntemuksia Durinien perheenjäsenistä juurikin tuon tarinan päättymisen takia ja kaiken fanartin lisäksi löydän aiheesta lisää materiaalia tekstimuodossa.
Löysin itseni kyynelehtimästä aina loppua kohden,  tämä oli mielettömän kauniisti ja sydäntäsärkevästi kuvailtu. </3 Asiaa ei auttanut yhtään, kun kerrottiin veljesten lapsuudesta ja siitä miten he ovat aina olleet toistensa vierellä. Se loi täydellisen surullisen parren lopun kanssa. Apua, mie en tiedä, mitä sanoa toistaiseksi sen enempää. Tämä veti sanattomaksi kaikinpuolin.

[DragonHeart58]

Nyyh...

Tää oli tosi kaunis ja koskettava tarina. Kili ja Fili (kuten olen tainnut sulle jo sanoa, mutta sanonpa jälleen ) ovat yksiä lempihahmoistani, ja on ihanaa että osaat kirjoittaa heistä niin hirveän hyvin. Tarinassa oli kaunista kielenkäyttöä ja käsin kosketeltavan särkyvää herkkyyttä ja haikeutta, joka vetää mielen hiljaiseksi. Pidin tästä tosi paljon, ja jos rupeaisin lainailemaan lempikohtiani, joutuisit huomaamaan, että olen kopioinut koko tekstin tähän

Huomasin vain pienen kirjoitusvirheen:

Pisarat tahrasivat hänen huulensa ja leukansa ja niitä valui hänen olejnvaaleille suortuvilleen.

Oljenvaaleille, eikö vain?

Pidin otsikosta tosi paljon Ja kuten LittleDreamer sanoikin, oli tosi koskettavaa kun kerroit Filin ja Kilin lapsuudesta ja heidän vahvasta tunnesiteestään, joka on ollut heidän välillään aina.

Aamuauringon kullatessa heidän kasvojaan viimeinen henkäys karkasi lämpimän tuulen mukana kohti ikuisuutta, eivätkä kaksi kirkkainta aamuyön tähteä koskaan sammuneet Yksinäisen vuoren yllä.

Kaunis loppu, joka oli täydellinen huipennus upeaan tekstiin <3

Kiitos kovasti kauniista tekstistäsi <3

-DragonHeart58

[Ingrid]

LittleDreamer Kiitos paljon kauniista kommentistasi! Tiedän, tiedän - olen itsekin vältellyt tällaisten ficcien lukemista, mutta tämä ficci on kirjoitettu uneni pohjalta, valitettavasti. Oman mielenrauhani takia minun täytyi saada nämä ajatukset, sanat ja tuntemukset paperille ja jaettua muiden kanssa. Kiitän kehuistasi ja pahoittelen samalla tunnekuohun aiheuttamista, vaikka niihinhän ficceillä toisinaan pyritäänkin ja siinä mielessä olen siis iloinen, että tekstini kosketti sinua.

DragonHeart58 Pitäisiköhän tässä alkaa punastua kun kehutte kaikki vaan! Mulla meni tosi kauan keksiä tälle joku otsikko ja vaihtoehtoja pyöri päässäni kymmeniä. Päätökseen en aluksi ollut itse tyytyväinen, mutta hyvä jos moinen otsikko kelpaa! Kiitäs sinuakin kauniista kommentistasi ja olen sunkin kohdallasi iloinen siitä, että ficcini kosketti ja jäi mieleen - se on aina ilo kirjoittajalle, vaikka teksti kovin surullinen onkin.

[Clearwater]

Kirjauduin sivulle ja tulin selailemaan Toista ulottuvuutta, kunnes silmäni osuivat tähän. Tiesin jo deathfic-sanasta, että tästä tulee illan itkukohtaus, mutten voinut vastustaa kiusausta.

Kerronta oli kaunista ja kuvailu oli ihanaa. Saatoin niin selvästi nähdä kaiken päässäni kuvailun ansiosta. Pidin myös kielestä, jota tässä käytit. Veljesten kaunis suhde näkyi tässä tosi selvästi.

Kursivoitu pätkä menneisyydestä oli myös ihana, se oli niin suloinen, että nosti hymyn kasvoille, enkä lakannut hymyilemästä vielä silloinkaan, kun loppu sai kyyneleet valumaan silmistä. Surullinen ficci, mutta samalla niin kaunis.

Kiitos. Rakkaudella Cleru.

[ibi]

Mun piti jotain sanoa tästä, mutta sanat katosivat kun painoin uusi viesti nappulaa.

Aluksi en ollut oikeastaan varma kuka oli kuolemassa tai siis kumpi. Mutta lopulta molemmat. Aika ällistyttävän kaunista, että molemmat kuolivat tavallaan peräkanaa. Niin mitenkäs kuolema voi olla kaunista? Jotenkin kirjoitit sen tyylillä; he nukkuivat pois.

Minäkin pidin viittauksesta lapsuuteen. Se toi syvyyttä tarinalle.

Eikai tässä muuta Luella, jatka samaan malliin!

[Ingrid]

Clearwater Olin itse ensin hieman skeptinen tuota kuvailua kohtaan, mutta ehkäpä mä nyt uskon että se onnistui ihan siedettävästi. Ja no näin jälkeenpäin se toki näyttääkin hieman paremmalta omaankin silmään kuin silloin aamuyön tunteina tekstiä läpi lukiessani. Eniveis. On aina kiva kuulla, että teksti koskettaa lukijaa ja saa tunteet pintaan - kiitän ja kumarran kehuista, vaikka toki suomalaiseen tapaan vähän punastelenkin täällä jo. Olen myös erittäin iloinen, että tekstini sai hymyn huulillesi synkkyydestään ja surullisuudestaan huolimatta. Kiitos ihanasta, mieltä piristävästä kommentistasi!

ibi Heissan sinullekin. Voi ei, mullekin käy tosi usein niin, että nousen sängystä hakemaan jotain ja sitten jo unohdan että mitähän sitä pitikään hakea! Mutta joo. Päätin jo aikoja sitten, että jos joskus kirjoitan näistä deathficin niin se on sitten menoa molempien kohdalla, koska mulla oli aina jonkinlainen selvä visiä päässäni siitä, miten se tapahtuu. Ja no, sitten se visio tosiaan hyppäsi uniini ja tässä sitä ollaan. Ja tosiaan niin kuin sanoit, kyllä kuolema voi olla kaunista, monellakin tapaa. Kiitos paljon kommentistasi!

[Tonyatown]

Tosi osuvaa kuvausta, mitään ei ollut liikaa eikä liian vähän. Koskettavaa ja puhuttelevaa tekstiä. Kaunista kynänjälkeä. Vau.

-Tonyatown 

[Ingrid]

Tonyatown Mukava kuulla, että pidit tekstistä! Kiitos kauniista sanoistasi - piristivät mukavasti tätä sateista sunnuntaita.

[pallohai]

Ihan ekaksi varoitan kommenttini laadusta, koska (köh) kännykkä.

Ajattelin etsiä illalle jotain kevyempää luettavaa ja suuntasin sitten Toiseen ulottuvuuteen Ulkoavaruuden sijasta. Yritin ettiä vaikka jonkun humoristisen ficin, mutta sitten silmiin osui sana Hobitti ja sen jälkeen aloin tietenkin tutkia, että minkäs lainen tämä olisi. Fili ja Kili tietenkin ne parhaat hahmot, joten innostuin heti, vaikka tämä olikin deathfic. Luin ja nyt sitten pidättelen ihan tosissani kyyneliä. Olin silleen "ahaha tiiän et Fili ei kuole. Se ei voi kuolla. Se ei saa". No sit molempien piti tietenkin kirjan mukaisesti kuolla. Eli se siitä illan piristyksestä ja mukavasta hetkestä, jollon sais nauraa.

// jatkan nyt tätä laatukommenttia tähän (kiitetään kännykkääni liian aikaisesta lähettämisestä, kiitos kiitos . Eli kaikesta huolimatta taisin just saada kauhen taudin nimeltä "rakastuin yhteen ficciin". Kuvailu oli jotenki tosi kaunista, mutta ei mennyt tekotaiteellisen adjektiivien pahoinpitelyn puolelle. Ja nuo vertauskuvat ♥. Ihania. Eli kaunis ficci kaikin puolin. Tarviiko tässä muuta sanoa?

[Ingrid]

pallohai Ei hätiä mitiä, itsekin tuherran tätä puhelin kourassa! Sopisikihan mun sitten tässä välissä pahoitella, että mukavien yöunien sijaan sain sinut miltei itkemään! On aina kiva kuulla, että oma ficci herättää tunteita, mutta toivottavasti sait tunteikkaasta tekstistä huolimatta nukuttua. Mutta joo, kuten taisin jossain aiemmassa kommentissani mainita niin päätin ihan alusta asti kirjoittaa sillä fiiliksellä, että molemmat kuolevat. En yksinkertaisesti näe siinä toista mahdollisuutta - en voisi kuvitella kummankaan elävän ilman toista rinnallaan. On ilo kuulla, että pidit ficcistä, ja oikein suuri kiitos kommentistasi!