Author: Sole
Fandom: Varjojen kaupungit
Genre: Romance!
Rating: K-11
Pairing: Jace/Clary, Alec/Magnus
Disclaimer: Varjojen kaupungit kuuluu Cassie Clarelle
Summary: Clary pitää Jacesta eniten juuri tällaisena. Hassuttelevana ja romanttisena.
No nyt minä olen kirjoittanut romanttista Clacea ja maailmankirjat on sekaisin!
Toivottavasti tykkäätte, tämä on kirjoitettu ihan toivomuspohjalta : )
Kuin enkeliä suutelisi
Clary kävelee Instituutin pihan poikki kirkkaassa auringonpaisteessa, joka saa hänen kahdelle palmikolle letitetyt hiukset loistamaan paloautonpunaisina. Aurinko kuitenkin hämää ihmisiä, jotka katseevat maailmaa ikkunaruutujen takaa – todellisuudessa ulkona on kylmä ja tuuli tarttuu lämpöön pitkillä sormillaan ja työntää sen piiloon pilvien sisään. Clary toivoo, että olisi pukenut takin päälleen lähtiessään kotoa. Hänellä on jalassaan uudet, etupuolelta haalistetut farkut ja violetti neulepusero, joka on hänen äitinsä vanha. Äiti on saanut puseron Valentinelta, eikä siksi tahdo pitää sitä itse. Tämä on antanut sen Clarylle, ja vaikka Clary ei rakastakaan isäänsä, hän rakastaa puseroa, joka on hänelle juuri sopivan kokoinen. Kuin toinen, vieoletti iho hänen oman ihonsa päällä. Hän nostaa olkapäitään ja kietoo käsivartensa ympärilleen kuin ne olisivat takki. Hän venyttää neulepuseron hihansuut sormiensa yli ja puristaa ne nyrkkiinsä. Hän kopistelee matakorkoisissa nilkkureissaan ylös Instituutin portaita. Portaat ovat vaaleaa, miltein valkoista marmoria, jonka pinnan rikkoo ohuiden säröjen verkko. On kuin verkko pitelisi portaita koossa, lakeutuisi niiden päälle kuin perhoshaavi.
Clary nousee portaat juoksuaskelin ja tulee Instituutin etuovelle. Hän ottaa kätensä ympäriltään ja soittaa summeria. Ei hänen tarvitsisi tehdä niin, mutta hän ajattelee sen olevan kohteliasta. Vaikka hän ja Jace ovatkin käytännössä katsen naimisissa, hän ei silti asu Instituutissa. Instituutti ei ole hänen kotinsa, eikä hän tahdo marssia kenenkään kotiin niin kuin omistaisi paikan. Hän ei tahdo olla niin kuin Magnus. Clary seisoo Insitituutin oven edessä kokonaiset kaksi minuuttia ennen kuin soittaa uudestaan summeria. Sillä kertaa Alec tulee avaamaan hänelle oven. Alec hymyilee hänelle, mutta tämän hymy ei ylety sinisiin silmiin saakka. Ne eivät syty kuin siniset lamput, eivät kuten silloin, kun tämä hymyilee Magnukselle. Alecin musta tukka on liian pitkä ja pörrössä. Se ylettyy tämän kulmakarvoihin saakka. Alec on pukeutunut mustiin farkkuihin ja mustaan t-paitaan kuin olisi matkalla hautajaisiin. Alec ei käyttää aina samalaisia vaatteita. Jos oikein tarkkaan katsoo, huomaa tämän kyllä vaihtavan vaatteensa – toisiin täsmälleen samanlaisiin farkkuihin ja t-paitaan, joskus pesussa venyneeseen villapaitaan.
”Moi”, Cary sanoo ja vastaa Alecin hymyyn astuessaan sisään Instituutin eteiseen. Hän kumartuu avaamaan kenkiensä nauhat ja vetää ne yksi kerrallaan yhdellä jalalla hypellen jalastaan. Hän laskee ne kenkäritilälle Maxin lenkkitossujen viereen. Hän tietää lenkkarien olevan Maxin, koska Maxilla on Lightwoodeista pienin jalka. Saman kokoinen kuin hänen omansa.
”Moi”, Alec vastaa ja sulkee oven hänen perässään. Clary kohottaa katseensa Maxin kengistä takaisin Alecin kasvoihin ja antaa hymyn pudota kasvoiltaan. Aleckaan ei enää hymyile. Se ei tarkoita sitä, etteikö Alec pitäisi Clarysta, tällä on vain sellainen tapa. Tapa olla näkymättömämpi kuin muut ihmiset.
”Tietääkö Jace, että sinä olet täällä?” Alec kysyy Claryn selältä hänen lähtiessään eteisestä. Yhä vieläkin hän erottaa Alecin sanovan Jacen nimen eri tavalla kuin muut sanat. Vaikka Alec onkin Magnuksen kanssa, ja hän Jacen, on heidän pieni kolmiodramaansa vielä olemassa Alecin mielessä jonkinlaisena pelinä, jota tämä pelaa hänen kanssaan, mutta ei Jacen.
”Joo”, Clary sanoo ja jatkaa matkaansa taakseen katsomatta. Tänään hän ei jaksa pelata Alecin kanssa peliä, jossa Alec ei enää edes tahdo olla voittaja. Hän ei jaksa kilpailla Jacesta. Hänhän on jo voittanut. Hän tahtoo päästä Jacen syliin ja halata tätä niin tiukasti, ettei pysty hengittämään samalla.
Clary kävelee Instituutin aulan poikki Alecin seuratessa häntä pienen turvavälin päässä. Hänen kääntyessään portaikkoon Alec astuu sisään olohuoneen ovesta ja jättää hänet oman onnensa nojaan. Menee katsomaan televisiota tai muuta vastaavaa. Tai mistä Clary sitä tietää, ehkä Magnus on kylässä. Maryse ja Robert Lightwood eivät ole kotona, mikä tarkoittaa yksinkertaisesti sanottuna sitä, että Alec saa tehdä mitä tahtoo. Ja jättää tekemättä. Tällä kertaa Alec ei saata Clarya Jacen huoneeseen. Tämä ei ole tehnyt niin enää edelliselläkään kerralla. Eikä sitä edellisellä. Alecin ei tarvitse. Clary on oppinut kulkemaan Instituutissa niiden kuukausien aikana, jotka on seurustellut Jacen kanssa. Hän on käynyt talossa niin usein, että hänen äitinsä on alkanut kysellä: Taasko sinä olet menossa Lightwoodeille päivähoitoon? Ennen hän ajatteli talon olevan varsinainen labyrintti, mutta ymmärssi pian, että siinä on vain kaksi portaikkoa. Portaikot ovat talon päissä ja kerrokset niiden välissä. Kerroksissa on paljon huoneita ja kaikilla huoneilla on ovi käytävän varrella. Ja jokainen ovi näyttää samanlaiselta. Ei kovin vaikeaa, eihän?
Clary kävelee portaat kolmanteen kerrokseen ja astuu ovikaaren alta käytävään, jonka seinät ovat täynnä mitäänsanomattoman valkoisia ovia. Kolmannessa kerroksessa ovat Jacen, Maxin, Alecin ja Isabellen huoneet, kylpyhuone ja Isabellen kylpyhuone, siksi Clary tuntee sen Instituutin osista parhaiten. Hän ohittaa monta ovea ennen kuin tulee Jacen huoneen ovelle, joka näyttää aivan yhtä mitään sanomattomalta kuin muutkin ovet. Sen alta karkaa ikkunattomaan käytävään kapea valokiila, joka törmää Claryn jalkoihin luikahtaessaan lattian poikki kohti vastakkaista seinää. Claru laskee kätensä metalliselle ovenkahvalle ja kiertää sormensa sen ympärille. Hän raottaa ovea ja kurkistaa sisään huoneeseen päästäen valokiilan levenemään keilaksi ja liimaamaan hänen puolikkaan vartalonsa varjokuvan käytävän seinälle. Jace istuu sängyllään kasvot kohti ikkunaa ja lukee kirjaa. Tämän hartiat ovat lysyssä ja pää kallistunut eteenpäin. Clary avaa oven levälleen ja valo innostuu maalaamaan päivänvalon käytävän seinän lisäksi myös kattoon ja lattiaan.
”Alec, älä viitsi”, Jace sanoo ivallisimmalla äänellään, ”mene pussailemaan jotakuta toista, minä en nyt oikein ole sillä tuulella.” Jace ei vaivaudu kääntymään ympäri, joten Clary saa tyytyä tuijottamaan tämän takaraivoa ja t-paidan selkäkappaletta pingottavaa selkää. Jacen vaaleat hiukset loistavat sädekehänä auringonpaisteessa ja saavat tämän näyttämään enkeliltä, vaikka tämän sanoissa ei olekaan mitään enkelimäistä.
”Ehkä minä menen sitten pussailemaan Clarya, jos et kerran ole sillä tuulella, ja vaikka minun poikaytäväni onkin kaikelle todennäköisyydellä olohuoneessa kanssani”, Clary sanoo tavoitellen Jacen ivallista äänensävyä. ”Mutta kun nyt kerran noin kauniisti pyydät.”
”Clary?” Jace kysyy ivan valuessa pois tämän äänestä. Jace laskee kirjan sängylle. Se on yksi Maxin sarjakuvista. Clary tahtoisi painaa päänsä käsiensa varaan ja puristaa kätensä korvilleen. Vangita itensä päänsä sisään ja muistuttaa itseään siitä, että huolimatta lenkkareita eteisessä, tyhjästä lastenhuoneesta ja sarjokuvakirjasta Max on kuollut. Hän unohtaa Maxin kuoleman useammin kuin muistaa sen. Hänen lopulta muistaessaan sen, se lyö kovaa päin kasvoja.
Clary yrittää keskittyä pelkästään Jaceen. Jacen komeisiin kasvoihin, kultaisiin silmiin ja suuhun, joka puoliksi hymyilee ja puoliksi näyttää hämmästyneeltä. ”Joo, ja minä olisin halunnut pussata mielummin sinua kuin Alecia.”
”Ei kukaan käskenyt sinun pussata Alecia!” Jace sanoo ja vetää jalkansa ristiin eteensä. Jacen vaaleat hiukset valahtavat tämän kasvoille ja tämä pyyhkäisee ne nopeasti pois silmiltään. Jacen hiukset ovat aivan yhtä pitkät kuin Alecinkin. Eikä kumpikaan Lightwoodien jäljellä olevista pojista osaa käydä parturissa? Vai tavoittelevatko he samanlaista tukkaa kuin Isabellella?
”Jotakuta toista sitten”, Clary sanoo ja istuu Jacen viereen sängylle. Sänky on kapea ja siihen mahtuu hädin tuskin kaksi ihmistä vierekkäin nukkumaan. Siksi Clary joutuu yleensä yöksi jäädessään nukkumaan Jacen sylissä. Eikä se haittaa häntä yhtään. Jacea ehkä.
”Älä viitsi”, Jace sanoo ja kietoo käsivartensa Claryn ympärille. Clary antaa tämän vetää itsensä syliinsä, painaa hänet rintaansa vasten kuin pikkulapsen. Hän takertuu sormillaan Jacen paidan selkämykseen ja painaa leukansa tämän olkapäälle. ”Minä luulin sinua Aleciksi”, Jace selittää, eikään kuin se ei olisi itsestään selvää, ”kyllä minä sinua tahdon pussata.”
”Pussaa sitten”, Clary sanoo ja antaa Jacen pujottaa sormensa leukansa alla ja kohottaa hänen kasvojaan. Jace hymyilee hymyä, jonka Clary tietää olevan tarkoitettu vain hänelle, ja painaa huulensa hänen huulilleen. Hän vastaa Jacen suudelmaan. Jacen kädet vaeltavat alaspäin hänen selkäänsä pitkin ja tämä sormeilee hänen neulepuseronsa helmaa.
Clary siirtää Jacen kädet määrätietoisesti pois paitansa sisältä. Hän hymyilee pikaisesti vasten Jacen huulia ja nojautuu niin kaus tästä kuin hänen ympärillään olevat käsivarret antavat periksi. ”Me puhuttiin ihan vain pussailusta”, hän huomauttaa ja silittää Jacen kultaisia hiuksia. Hän liu'uttaa kätensä Jacen toiselle poskelle ja painaa suudelman toiselle.
”Pussailu johtaa aina johonkin muuhun”, Jace sanoo ja kääntää päätään niin, että Claryn huulet osuvat tämän posken sijasta suulle. Clary kiertää kätensä Jacen niskan taakse ja vetää tämän kasvot lähemmäs. Jacen suuteleminen tuntuu hänestä yhä samalta kuin ensimmäisellä kerralla puutarhassa. Se on kuin enkeliä suutelisi.
”Kuka niin on sanonut?” Clary kysyy Jacen painaessa huulensa hellästi hänen kaulalleen ja niskansa iholle. Jacen suudelmat saavat hänet haukkomaan henkeään. Hän puristaa silmänsä kiinni tämän huulten koskettaessa hänen kaulakuoppaansa, sormien siirtäessä paidan kaula-aukkoa ja suudelman jatkuessa hänen vasemmalle solisluulleen.
”Magnus”, Jace sanoo kuin sekin olisi jonkinlainen itsestäänselvyys. Jacen ilme on vakava ja hiukset pörrössä otsalta. Clary pitää Jacesta eniten juuri tällaisena. Hassuttelevana ja romanttisena. Ivallisesta ja omahyväisestä Jacesta hän pidä ollenkaan.
”Kai minun olisi pitänyt arvata”, Clary sanoo ja häntä alkaa naurattaa hänen ajatellessaan, miten Magnus on yrittänyt selittää teoriaansa Alecille, jota pelottaa jo pelkkä kädestä pitäminen. Tai pelotti. Magnus on heidän parisuhteestaan päätellen hyvä opettaja ja Alec nopea oppimaan. Mutta niin on Clarykin. Onhan Jace hänen ensimmäinen poikaystävänsä, ellei Simonia lasketa. Ja Clary on mielummin laskematta, sillä Simon hänen paras ystävänsä. Tai ainakin oli ennen kuin he suutelivat ensimmäisen kerran. Enää hän ei ole ihan niin varma.
”Olisi”, Jace mumisee ja suutelee hänen suupieltään.
Heidän elämänsä on muuttunut heidän saatuaan tietää, etteivät he olekaan sisaruksia. Siitä on tullut paljon onnellisempaa. Romanttisempaa. He ovat alkaneet seurustella, suudella ja kävellä ympäriinsä käsi kädessä aivan niin kuin muutkin parit. Tavalliset parit. Häneltä on kestänyt kauan ymmärtää, että hekin ovat tavallinen pari, eikä heissä ole mitään muuta erikoista kuin ylimääräinen enkelinveri. Mutta se ei riitä tekemään heistä sisaruksia, eikä heidän rakkaudestaan kiellettyä. He eivät enää ole veli ja sisko, Jace hänen isoveljensä, eikä hän Jacen pikkusisko. He voivat seurustella, mennä kihloihin, naimisiin, saada lapsia ja elää elämänsä onnellisina loppuun saakka. Tai ainakin niin kauan kuin heidän elämänsä kestää, varjometsästäjien keskimääräinen elinikä kuin ei ole kovin pitkä. Mutta Claryn tulevaisuudensuunnitelmiin ei kuulu nuorena kuolemista. Vain oma asunto, tila-auto, parisuhde ja riimumerkki-iho. Heidän lapsillaan on vaaleat hiukset ja vihreät silmät ja suonissaan niin paljon enkelinverta, että on suorastaan ihme, jos heidän selkäänsä ei kasva siipiä. Siis jo heillä on lapsia. Sellaisia kuin Max.
Clary hätkähtää Jacen sylissä Isabellen astuessa huoneeseen lyhyessä mekossaan ja pitkät mustat hiukset ryöppynä olkapäillä. Sabellen kasvot ovat kalpeat ja meikatut niin kuin ne ovat aina. Isabelle näyttää kauniilta minhin kellonaikaan tahansa. ”Alec sanoikin, että olet täällä”, Isabelle sanoo Clarylle ja hymyilee, ”hauska nähdä pitkästä aikaa, vastahan minä taisin herättää sinut aamulla Jacen sängystä.”
”Eilisaamuna”, Clary korjaa ja laskee kätensä Jacen kaulalta tämän vyötärölle. Jace kuitenkin irrottaa ne ympäriltään ja työntää hänet istumaan viereensä sängylle. Clary tietää punastuvansa ja katsoo poispäin Jacesta. Isabellea. Isabelle jatkaa hymyilemistä kaikkitietävä ilme kasvoillaan.
”Ihan kuin et olisi muka herättänyt Magnustakin Alecin vierestä”, Jace sanoo Isabellelle ja kietoo käsivartensa Claryn olkapäille, ”mene mielummin kiusaamaan Alecia, sen puolustelevasta ilmeestä saat paljon paremmat naurut.”
”Kiusasin sitä jo, mutta Magnus käski minun pitää suuni kiinni”, Isabelle sanoo ja istuu sängyn laidalle pitkät jalat koukussa kuin nukella. Tämän polvet koskettavat toisiaan. ”Minä käskin niitä hankkimaan huoneen, mutta Magnus sanoin tahtovansa katsoa Muodin huipulla, eikä Alecin huoneessa ole telkkaria.”
”Hankkisit sinäkin huoneen, niin sinun ei tarvitsisi asua minun huoneessani”, Jace sanoo ja katsoo Isabellea pahantuulisena.
”Tiedättekö”, Isabelle sanoo ja nousee seisomaan kädet puuskassa, ”te olette oikeastaan liian onnellista seuraa minulle. Hankkikaa jostakin itsellenne parisuhdekriisi ja jutellaan sitten lisää.” Isabellen nukenraajajalat jäävät kokonaan näkyviin tämän mekon lyhyen halman alta.
”Isabellella on parisuhdekriisi”, Jace selventää Clarylle Isabellen marssiessa ulos huoneesta. ”Tai oikeastaan sillä on kriisi, koska sillä ei ole parisuhdetta. Se on kyllästynyt katsemaan kun Alec ja Magnus pussailevat olohuoneen sohvalla 'katsomassa telkkaria' aina Marysen ja Robertin ollessa pois kotoa. Ja se on kyllästynyt siihen, että sinä hymyilet aina niin iloisesti.”
”Miksi?” Clary kysyy ja ryömii takaisin Jacen syliin. Jacen lämmin vartalo kietoo hänet sisäänsä kuin kotelo perhosentoukan. Jacen kädet silittävät hänen selkäänsä, ja hän painaa kasvonsa vasten tämän rintaa. Hän tuntee Jacen sydämenlyönnit siirtäessään poskensa tämän sydämen päälle. Hän kuvittelee Jacen sydämen lyövän hänelle ja hymyilee itsekseen.
”Se on niin kateellinen sinulle minusta”, Jace sanoo ja virnistää omahyväisesti.
Clary nostaa päänsä tämän rinnalta ja irvistää takaisin.
