Kirjoittaja Aihe: L.I.L.Y. (Lily/Hugo, K-11, romance, fluff & drama), VALMIS 22.3.-10  (Luettu 7611 kertaa)

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 2 088
  • Clara, my Clara
Ja niin kuin olin katsovinani kaikki virheet pois; sen siitä saa, kun katsoo samalla tv:tä, kun yrittää katsoa virheitä tekstistä pois. No ei se mitään, kun käyn koko ficin vielä joskus - pitkän, pitkän tauon jälkeen - läpi. :) Hyvä, jos ei tökkinyt.
Mutta, kiitos kommentista maijja.
-tirsu
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 2 088
  • Clara, my Clara
Vs: L.I.L.Y. (Lily/Hugo, K-11, romance, fluff & drama)
« Vastaus #21 : 22.03.2010 15:56:29 »
A/N: näin ensi alkuun täytyy myöntää, että olin laiska ja jätin katsomatta oliko virheitä jäänyt paljoakin (olen lukenut luvun kyllä aikoja sitten läpi, mutta...), joten pahoittelen jos niitä on. Tämä on nyt viimeinen luku ja sitten ensimmäinen täyspitkä ficcini on valmis. Toinen tulee joskus, jos se jotakuta kiinnostaa

_________________________________________________________________________________________________________

Luku 10


Lily seisoi oleskeluhuoneen ilmoitustaulun edessä ja katsoi kokeidensa tuloksia. Pimeyden voimilta suojautumisesta, jästitiedosta ja liemistä hän oli saanut täydet, taikaeläinten hoidosta, tähtitieteestä, yrttitiedosta ja muodon muutoksista oli 95 % oikein ja taikuuden historiasta ja loitsuista 93 % oikein.
Lily hymyili tyytyväisenä pomppiessaan Hugon luo, joka löhöili rennosti nojatuolissa.
– Millaiset tulokset sinä sait kokeistasi? Lily kysyi.
– En tiedä, en ole katsonut niitä vielä, Hugo vastasi.
– Mene katsomaan, Lily patisti.
Hugo nousi ylös, venytteli pienen hetken ja raahautui laiskasti ilmoitustaulun eteen. Hän tuijotti tuloksia mitään sanomattomin ilmein. Hugo haroi tukkaansa kääntyessään katsomaan suoraan Lilyn silmiä.
– No? Lily kysyi, kun Hugo ei sanonut mitään, tuijotti vain.
– No, Hugo sanoi venyttäen o:ta todella pitkästi.
Lily pyöräytti silmiään. Hugo teki tuon ilkeyttään. Hänen olisi pitänyt katsoa itse Hugon tulokset, samalla kun oli katsonut omansakin.
– Kaikista muista, paitsi muinaisista riimuista, tuli täydet, Hugo kertoi lopulta.
– Paljonko sait riimuista? Lily uteli.
– 90 % oli oikein, Hugo sanoi istahtaessaan takaisin nojatuoliin.
Lily kallisti päätään. Hugosta ei päällepäin huomannut sitä, että poika oli todella fiksu ja terävä päästään, toisin kuin Rosesta.
Rose pukeutui (vapaa-ajalla) aina älykkömäisesti, trendikkäällä tavalla tosin. Rosella olisi lasitkin, jos hän tarvitsisi niitä. Kerran Rosella oli ollut tekosilmälasit, mutta Hugo oli pilkannut siskoaan niin, että tekolasit päätyivät kaatopaikalle alta aikayksikön.
Hugo vetäisi Lilyn pallilta syliinsä ja hieraisi tytön poskea.
– Meidän pitäisi lähteä tunnille, hyppytunti loppuu kohta, Lily sanoi.
– Eikä, pinnataan yrttitiedosta, Hugo ehdotti.
Lily hymähti ja nousi seisomaan.
– Neville huomaa ja kertoisi vanhemmillemme, hän muistutti.
– Lily-kiltti, Hugo aneli.
Pojan kasvoille nousi koiranpentu-ilme. Lily sulki silmänsä ja asetti kätensä lanteilleen.
– Ei Hugo, niin ei. Tule, mennään nyt.
– Älä ole tuollainen tylsimys, Hugo mutisi.
– No, älä sitten tule, mutta minä menen, Lily kiivastui.
Hän kääntyi kannoillaan, nappasi olkalaukkunsa ja lähti kohti kasvihuoneita, joissa yrttitiedontunnit pidettiin.

Tylsimys. Minä EN ole tylsimys. Mitä Hugo itse mankui kokoajan, eikä uskonut? Ei se tee minusta tylsimystä, jos käytän järkeäni, Lily ajatteli ja riuhtaisi sinertävän lehden irti kristallimuhturasta.
Hugo sai minut tuntemaan itseni aivan nipottavaksi äidiksi. Enkä minä todellakaan ole tylsimys. Ei sitä voi olla tylsimys, jos on kasvanut Jamesin (ja Albuksen) kanssa!
Lily kurtisti kulmiaan. Professori Longbottom oli kysynyt missä Hugo oli, mutta hän ei ollut vastannut. Ei se ollut hänen tehtävänsä valehdella, kun Hugo oli päättänyt pinnata, muttei hän aikonut kannellakaan.
Lara oli mutissut professorille jotain lentelevistä tiiliskivistä, jolloin Nicola oli potkaissut tyttöä sääreen ja Sinikello sanonut Hugon olevan sairaalasiivessä, kun tälle oli yhtäkkiä tullut huono-olo.
Lilyn mielestä hänen ystäviensä ei olisi tarvinnut valehdella Hugon puolesta. Pojan omat ystävänsä olisivat voineet hoitaa sen.
Mitä enemmän tapahtunutta Lily mietti, sitä enemmän häntä alkoi ärsyttää.
– Lily, ei siitä muhturasta tarvitse kaikkia lehtiä repiä irti vain ne sinertävät, Sinikello kuiskasi.
Lily katsahti hämillään Sinikelloon, joka osoitti kippoa hänen vieressään, jonne hän oli lehtiä laittanut. Sinertävien lehtien lisäksi kipossa oli oransseja lehtiä.
Lily nappasi oranssit lehdet pois ja alkoi sitten puristaa sinertävistä lehdistä nestettä pieneen lasipulloon.
– Onko kaikki OK, Lily? Sinikello kysyi kuiskaten.
Lily nyökäytti päätään turhautuneena. Sinikello katsoi häntä epäillen, mutta syventyi pian omaan kristallimuhturaan.
Lily kurtisti kulmiaan. Hän ei ollut tylsimys, sanoi Hugo mitä tahansa.
Paitsi, jos poika olikin oikeassa ja hän oli tylsimys? Mutta hän ei voinut olla!
– Lara, olenko minä tylsimys? Lily kuiskasi.
Lara nosti katseensa oranssista lehdestä, jota hän - virheellisesti - puristi. Tytön vaaleansiniset silmät katsoivat Lilyä kummastuneena.
– Tylsimys? Jos olisit, minä toitottelisin sitä sinulle. Ihan kiusaksi, Lara vastasi kuiskaamalla.
Lily nyökkäsi. Hän tunsi olonsa heti paremmaksi, sillä kaikki tiesivät, että Lara sanoi mielipiteensä välittämättä siitä loukkaisiko toisia vai ei.
– Lara, puristelet väärää lehteä, Lily huomautti.
Lara katsoi omaa lehteään, sitten Nicolan, Sinikellon ja Lilyn, ja irvisti.

Yrttitiedon kolmoistuntien loputtua, Lilyn suunnisti ystäviensä kanssa kohti koulun pääovia. Nicola selitti korkokengistä, jotka tyttö oli nähnyt Me Noidat-lehden uusimmassa numerossa.
Lily nyökkäili Nicolan puheelle, vaikkei kuunnellutkaan tätä yhtään. Hän oli edelleen uppoutuneena pieneen kinaan, joka heillä Hugon kanssa oli ollut. Lily tajusi, että oli kiivastunut (ehkä) turhasta Hugolle.
Lily pysähtyi ja mutristi huuliaan huomaamattaan. Olihan hänellä oikeus sittenkin kiivastua: Hugo oli haukkunut häntä tylsimykseksi ja vain siksi, ettei hän suostunut pinnaamaan.
– Tytöt, menen järvelle, Lily ilmoitti.
– Joo, mennään vaan, kun tunnitkin ovat ohi tältä päivältä, tytöt lausahtivat yhdestä suusta.
– Ajattelin, että ihan yksinäni, Lily mutisi pahoittelevaan sävyyn.
Nicola ja Lara vilkaisivat toisiaan.
– Sopii, nähdään päivällisellä, Sinikello sanoi ja tuuppasi Nicolan ja Laran liikkeelle.
Lily löntysti järvelle ja istahti puun alle. Hän antoi olkalaukkunsa tipahtaa olaltaan vihreälle ruoholle. Lily kohotti polviaan pienesti ja alkoi räplätä punaisen vekkihameensa helmaa.
Koulun puvut olivat saaneet kuusivuotta sitten tupakohtaiset värit professori Kellyn toimesta. Professorista oli ollut parempi, että yhteisten mustien ja harmaiden sävyistä koulupuvuissa ja kaavuissa luovuttaisiin, jotta tuvat erottuisivat - vielä - paremmin toisistaan. Niin ennen vain kravateissa, pinsseissä ja kaulahuiveissa ilmenneet tupavärit valloittivat koko koulupuvut - ja kaavut.
Punainen ja kultainen (tai tässä tapauksessa keltainen) koristeli nyt rohkelikkolaisten koulupukuja, vihreä ja hopea (harmaa) luihuisten, sininen ja pronssi (punaruskea) korpinkynsien ja kanariankeltainen ja musta puuskupuhilaisten.
Tuuli hyväili hellästi Lilyn kasvoja, mutta hän ei huomannut sitä. Hänen ruskeiden silmien katse oli lukittunut järven pintaan, johon kevät tuuli sai aikaan pienen pieniä aallonväreitä.
Mutta Lilyn ajatukset eivät olleet pikkiriikkisissä aallonväreissä vaan jossain aivan muualla. Kaukana menneisyydessä. Tarkemmin sanottuna lapsuudessa, jolloin kaikki oli ollut paljon yksinkertaisempaa ja helpompaa.
Lily muisteli keväistä toukokuun iltapäivää, jolloin hän oli ollut viisi. Hän oli istunut Sinisen kuun, jossa Hugo ja Rose vanhempiensa kanssa asuivat, pihan hiekkalaatikolla leikkimässä nukellaan(se miksi Lily oli istunut hiekkalaatikon reunalla leikkimässä nukellaan, oli ikuinen arvoitus). Nukella oli ollut pähkinänruskeat ja korkkiruuvin kiharaiset hiukset.
Hugo ja Albus olivat sinä päivänä juosseet koko pihaa ympäri. Juuri, kun he olivat olleet juoksemassa hiekkalaatikon ohitse, Hugo-parka oli kompastunut kiveen, jonka James oli siihen ehtinyt jossain vaiheessa kantamaan, ja lensi suoraan maahan. Sen seurauksena Lilyn nukke tipahti maahaan (vain ja ainoastaan siksi, että Hugo oli kaatuessaan yrittänyt ottaa jostain kiinni ja se jokin oli ollut Lilyn nukke) ja meni rikki.
Lily muisti silloin huutaneensa, että "lempi posliininukkeni!". Sen kuultuaan Hugo oli pillahtanut itkuun ja kiljunut sen olleen vahinko. Ron oli koettanut rauhoitella pikkuista poikaansa ja sanonut, että "äiti kyllä korjaisi Lilyn nuken", mutta Hugo ei ollut ottanut rauhoittuakseen.
Kun nukke oli korjattu, oli Hermione kysynyt mikä Hugolla oli, nukke kun oli ehjä jo. Silloin yhä itkua vääntänyt Hugo oli sanonut pelkäävänsä, ettei Lily haluaisi olla enää hänen ystävänsä.
Lily hymyili pienesti muistaessaan kuinka oli posliininukkeaan (jota hänen ei ollut lupa edes tuoda ulos) tiukasti halaten hymyillyt Hugolle ja sanonut tälle, että "hän olisi ikuisesti pojan ystävä". Siihen olivat loppuneet Hugon kyyneleet ja pojan kasvoille oli levinnyt leveä hymy.
Lilyn hymy leveni. Sinä päivänä hän oli ihastunut Hugoon.
– Mikä sinua hymyilyttää noin kovasti? kysyi syvä, karhea ja hivenen ilkikurinen ääni.
Lily käänsi katseensa virnistelevään Hugoon. Poika oli vaihtanut koulupukunsa laivaston siniseen, ohuiseen pitkähihaiseen paitaan ja mustiin shortseihin, jonka lahkeet olivat hieman yli polven.
– Ei mikään, Lily vastasi kipakasti.
– Oletko sinä yhä vihainen minulle? Hugo kysyi nauraen.
Lily mulkaisi poikaa tavalla, joka sanoi: "mitäs luulet?".
Hugo vakavoitui heti ja raapi päätään hetken hämillään.
– Miksi sinä suutuit siitä, että halusin pinnata kanssasi, noin paljon? poika kysyi lopulta.
Lily kurtisti kulmiaan. Hugo ei ollut tajunnut mistä hän oli niin vihainen tälle.
– En minä noin turhanpäiväisistä asioista suutu, hän tiuskaisi.
– Mistä sitten? Hugo ihmetteli.
Lily pyöräytti silmiään, hypähti pystyyn, nappasi olkalaukkunsa ja lähti takaisin hiekkapolulle. Hän kuuli, että Hugo tuli hänen perässään.
Lily arveli, että poika yritti keksiä mikä oli suututtanut hänet. Hän kiersi polulla olevan kiven ihmetellen mistä se oli siihen tullut (ehkä James oli tälläkin kertaa syypää keskellä kulkuväylää lojuvaan kiveen).
Lily pysähtyi kesken askeleen. Jos Hugo olisi syvissä mietteissään, niin tämä ei huomaisi kiveä.
Lily käännähti ympäri.
– Hugo, varo sitä kiveä, hän sanoi, mutta sekunnin myöhässä.
Hugo kompastui kiveen ja putosi polvilleen. Poika irvisti rumasti ja kirosi vuolaasti. Hugo nousi kyykkyasentoon ja katseli polviaan. Molempiin oli tullut naarmuja, joista yksi, oikeassa jalassa oleva, vuosi verta.
Lily meni Hugon luo ja otti taikasauvan olkalaukustaan.
– Laastari, Hugo sanoi.
Lily virnisti. Aina, kun Hugolle tuli haava, niin siihen piti laittaa laastari. Sitä ei saanut taikoa kuntoon.
– Joo, mutta se täytyy puhdistaa ensin, Lily tokaisi ja heilautti sauvaansa.
Hugo irvisti, kun Lily puhdisti naarmut, mutta hän tuijotti silti tytön kasvoja tutkivasti. Aivan kuin poika olisi yrittänyt lukea ajatuksia.
– Tylsimys, siitä sinä suutuit, eikö? Hugo sanoi yhtäkkiä hiljaisella äänellä.
Lily nyökkäsi ja taikoi laastarin käteensä. Hän laittoi sen Hugon oikeaan jalkaan, jossa oli se verta vuotava naarmu. Sitten hän nousi.
– Lily-kulta, kai sinä tiedät, että et ole tylsimys? Etten tarkoittanut sitä niin? Hugo kysyi.
Lily pudisti vain päätään.
Hugo nousi ylös ja tarttui tyttöystäväänsä käsistä.
– Lily, sinä ET ole tylsimys, et missään nimessä. Minä olen tyhmä - ja sen sinä tiedätkin. Olen pahoillani, Hugo sanoi pehmeästi.
Lily nyökkäsi. Hugo oli vilpitön, tosissaan.
– Okei? Hugo kysyi.
– Okei, Lily mutisi.
– Saanko anteeksi? poika uteli.
– Saat, Lily kuiskasi ja hymyili pienesti.
Hugo veti Lilyn halaukseen painaen päänsä tytön punaisia hiuksia vasten.

Lily istui Hugon sylissä oleskeluhuoneen punaisella sohvalla. Hän pyöritti hiussuortuvaa sormiensa ympärillä ja tuijotti Jamesia, joka vilkuili seuraavan päivän kokeita varten oppikirjojaan ja muistiinpanojaan.
Jokainen seitsemäsluokkalainen (ainakin rohkelikkolaisista) luki seuraavan päivän kokeisiin. Muut lukivat ainoastaan rauhallisemmissa paikoissa, kuten makuusaleissa tai kirjastossa.
Lily ajatteli olisiko S.U.P.E.R.:it samanlaiset hänenkin aikanaan, vaikka V.I.P.-kokeet olisivat ennen; jo seuraavalla vuosikurssilla. Niihin saisikin ruveta valmistautumaan heti kesäloman jälkeen, viidennen luokan alussa. Niin Lily oli päättänyt.
– Tämä on todella rankkaa, James sanoi turhautuneena ja paiskasi vihkonsa kiinni.
– Neljä päivää enää James, neljä päivää, Lily lohdutti.
James huokaisi raskaasti. Roxanne, joka oli istunut Jamesin vieressä lukemassa mangaa (johon Vanessa jästisyntyisenä oli tytön tutustuttanut), kumartui lähemmäs Jamesia.
– Se on sen arvoista, muru, tyttö hymyili.
 James virnisti ja painoi suukon Roxannen huulille.
 Lily katseli kaksikkoa hymyissä suin. Roxanne ja James olivat toisilleen luotuja.
James pomppasi yhtäkkiä pystyyn sohvalta ja heitti vihkonsa Albukselle - suoraan tämän silmäkulmaan.
– Tule, mennään vähän... Tai siis, tule vain, James sanoi ja tarttui Roxannea kädestä.
Kaksikon hävittyä käytäville Lily hypähti ylös Hugon sylistä. Hän suikkasi suukon pojan huulille ja venytteli sitten hetken.
– Menen tyttöjen luo, meillä on juttuja, Lily selitti iloisena.
Sitten hän pyörähti ympäri punainen tukka hulmuten ja katosi portaikkoon, joka vei makuusaleihin.

Kello oli puoli kuusi perjantaina, kun seitsemäsluokkalaiset (ainakin suurin osa) huokaisivat helpotuksesta S.U.P.E.R.-kokeiden päätyttyä. Olisi aika rentoutua ja pitää hauskaa.
– Tänään juhlitaan, hillitysti, ja huomenna harjoitellaan, jotta voittaisimme Korpinkynnen finaalissa, Fred julisti.
Hugo mutristi huuliaan ja Lara ilveili Fredin takana. Lily pudisteli hymyillen päätään kaksikolle.
Tosiaan, noin viikko sitten Puuskupuhit hävisivät Korpinkynsille, joten Korpinkynsi pelaisi ensi viikon lauantaina Rohkelikkoa vastaan huispausmestaruudesta.
Lily huokaisi pienesti; hän joutuisi katsomaan loppuottelua, koska oli niin Hugolle luvannut. Ei olisi mitään syytä - tekosyytä - miksei hän voisi olla menemättä otteluun.
Perjantai-ilta sujui melko rauhallisesti (lukuun ottamatta sitä, kun Nicola jahtasi Laraa ympäri oleskeluhuonetta, kun tyttö oli ilveillyt Fredin selän takana), aivan kuin kaikki säästelisivät juhlimisvoimiaan tuleviin voitonjuhliin, sillä suurin osa uskoi oman tuvan voittoon.
Lily nojasi Hugon käsivarteen ja kuunteli pojan hiljaista hyräilyä. Oleskeluhuoneessa oli vain muutama ihminen heidän lisäkseen, muut olivat lähteneet omia aikojaan sitten jonnekin.
James ja Roxanne olivat kadonneet jälleen käytäville (ja jokaisella oli asiasta vahva mielipide...), Fred ja Nicola olivat pujahtaneet seitsemäsluokkalaisten poikien makuuhuoneeseen, koska halusivat olla kahden ja Lara oli häipynyt L:nsä kanssa Korpinkynsien oleskeluhuoneeseen. Sinikello oli mennyt nukkumaan, kun Lorcan oli lähtenyt veljensä ja Laran mukana.
– Tuo on jotenkin pelottavaa, Hugo sanoi ja nyökkäsi erästä nurkkaa päin.
Lily kohotti päätään, jotta näkisi mistä Hugo puhui. Nurkassa, johon Hugo katseli, oli platinanvaaleahiuksinen Donna nuolemassa, kirjaimellisesti, Ryania.
– Jollain tasolla joo, Lily myönsi ja siirsi katseensa nojatuolissa istuvaan Roseen.
Tytön kulmat olivat kurtussa ja suu mutrussa. Rose piti käsiään puuskassa ja tuijotti vihaisesti lattialla, takan edessä, istuskelevia Albusta ja Vanessaa, jotka nauroivat makeasti jollekin.
Lilystä oli jotenkin huvittavaa, että Rose oli mustasukkainen Albuksen ja Vanessan tullessa loistavasti toimeen, mutta hän pelkäsi silti, että Albus valitsisikin Vanessan eikä Rosea. Mutta olisiko se ihme, jos niin kävisi, kun otti huomioon Rosen suhtautumisen Lilyn veljeen ennen?
Joten ei ollut mitenkään erikoista, että Lily tipahti sohvalta, kun seuraava asia tapahtui:
Rose ponnahti ylös nojatuolista ja pyrähti Albuksen ja Vanessan tykö. Albus ja Vanessa ehtivät juuri ja juuri nostamaan katseensa tyttöön, kun Rose tarttui - tässä vaiheessa Lily ja Hugo olivat ällikällä lyötyjä - Albusta sinisen paidan rinnuksista ja kohotti poikaa sen verran, että sai painettua suukon pojan huulille.
Kun Rose päästi Albuksesta irti, oli vaikea sanoa kuka oli kaikkein hämmästynein tapauksesta. Lily, joka oli tipahtanut sohvalta vai Hugo, joka ei ollut edes tajunnut siskonsa pitävän Albuksesta. Vaiko sittenkin Vanessa, joka alkoi pikku hiljaa muuttua vihaisen oloiseksi vai Albus, jota Rose oli äsken pussannut. Ehkä kaikkein hämmästynein oli kuitenkin Rose, sillä tyttö oli muuttunut punaiseksi.
– Eh, suoraa toimintaa, Hugo sanoi vaivautuneena.
– Nyt olisi parempi haihtua, Lily totesi katse veljessään.
Hugo nyökkäsi ja veti Lilyn pystyyn.
Juuri, kun Albus (tai Vanessa) avasi sanallisen arkkunsa, pujahtivat Lily ja Hugo neljännen luokan poikien makuusaliin.

Seuraavana päivänä Lily sai kuunnella Rosen tilitystä Albuksen reaktiosta, joka oli ollut kaikkea muuta kuin iloinen. Poika oli kuulemma antanut Rosen kuulla kunniansa. Albuksen lopetettua ja lähdettyä paikalta, oli Vanessa aloittanut oman "saarnansa".
Lily oli iloinen, kun oli häipynyt paikalta Hugon kanssa.
– Mutta, kun Albus antoi minun kuulla kunniani, hän näytti silti hämmästyneeltä. Mahtaisiko se olla hyvä asia? Rose mietti.
– No jaa, enpä tiedä, Lily sanoi ja vilkaisi Nicolaa.
Nicola oli kuunnellut Rosen vuodatusta hiljaisena - niin kuin muutkin. Nyt tytön kulmat olivat rypistyneet.
– Kun ottaa huomioon tiedot, joita minulla teistä kahdesta on syystä ja toisesta, niin väittäisin että Albus meni hieman sekaisin suukostasi, enkä usko sen johtuvan mitenkään inhosta tai sen sellaisesta, Nicola sanoi.
Lily nyökkäsi, mutta Rose tuijotti ihmeissään Nicolaa.
– Eli suoraan sanottuna, sinulla voi olla pikkiriikkinen mahdollisuus, Lara paukautti.
– Ahaa, okei, Rose sanoi.
Lilystä Nicolan vastaus oli yllättävä, kun ajatteli tytön aikaisempia kommentteja Rosen ja Albuksen niin kutsutusta suhteesta. Ennen Nicola oli sanonut Rosen olevan todella tyhmä ja Albuskin olisi, jos joskus antaisi Roselle mahdollisuuden tämän kohtelusta huolimatta.
Lily otti paahtoleivän ja alkoi levittää voita sen rapealle pinnalle. Hänestä oli aina ollut kiva kuunnella sitä rapeaa ääntä, joka paahtoleivän voitelusta syntyi. Se toi jotenkin aamuista tunnelmaa jopa illalla.
– Lara, eikö sinun pitäisi olla harjoituksissa? Sinikello kysyi.
Lily nosti katseensa leivästään Laraan. Tosiaan, tytön pitäisi olla harjoituksissa. Siellä Hugo, James ja muutkin joukkueesta olivat.
– Minä unohdin täysin, hemmetti soikoon, Lara kirosi ja hypähti pystyyn.
Tyttö juoksi suuren salin ovelle, pysähtyi, kääntyi, juoksi takaisin heidän luokseen, nappasi Lilyn paahtoleivän ja juoksi sitten taas pois.
Lily katsoi ystävänsä perään kiukkuisesti voiveitsi yhä kädessään. Viedä nyt toisen leipä, törkeää.

– Koulua on enää kaksi viikkoa jäljellä, joista ensimmäinen menee muuten treeneissä, ja sitten alkaa loma! Kesäloma, Lara ilakoi lauantai-iltapäivänä.
– Hoi, niin. Ihanaa, Nicola huokaisi peilin edessä (jälleen kerran käsipeili oli isonnettu kokovartalopeiliksi).
Nicolan vaaleanpunaiset hiukset oli kiharrettu upeasti, mutta ei tyttö itseään sen takia peilannut vaan pikkumustan mekkonsa takia.
– Ei kai tämä ole liian paljastava? tyttö kysyi.
Lily nosti katseensa WW-style-lehden trendikkäistä kaavuista kertovasta artikkelista ystäväänsä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanomaan mitään, sillä Lara ehti aukaisemaan suunsa ensin:
– Iso, avonainen kaula-aukko, vesirajan juuri ja juuri peittävä mekkosiko? Ei tietenkään.
– Ei tarvitse olla sarkastinen, Nicola tiuskaisi.
– Mikset laittaisi sitä mustavalkoista mekkoasi, jossa on se kellohelma? Sinikello kysyi ehdottavaan sävyyn.
– Voisihan sitä kokeilla, Nicola sanoi miettivään sävyyn ja meni vaatekaapilleen.
Lily laski katseensa takaisin lehteensä. Trendikkäistä kaavuista kertovaan artikkeliin oli vaikea syventyä. Lilyn ajatukset lähtivät harhailemaan kauas, todella kauas tulevaisuuteen.
Hän ajatteli millainen hänen ja Hugon hääpäivä tulisi olemaan. Olisivatko he edes yhdessä niin kauan vai tapahtuisiko jotain, mikä rikkoisi heidän välinsä ja suhteensa?
Millaisen hääpuvun hän hankkisi? Ei hän ainakaan samanlaista halunnut kuin äidillä oli ollut. Olihan puku (tai sen kopio) näyttänyt hänen yllään kivalta, muttei se ollut hänen tyylisensä.
Hänen unelma häämekossa olisi mitä luultavimminkin musta, vartalon myönteinen yläosa, joka alkaisi levetä luunvalkoisena lattiaan asti. Puvussa olisi kahteen osaan jakaantunut spagettiolkaimet ja puvun miehustassa olisi kolme vinosti kulkevaa kukkaa.
Lilyn kasvoille levisi leveä hymy. Hän laittoi lehtensä pois (jonka Lara nappasi heti, kun Lily ei huomannut), pomppasi ylös lattialta, jossa oli istunut lukemassa, ja tanssahteli - kirjaimellisesti - kokovartalopeilin luokse.
– Lähtikö Lola jo? hän kysyi katsellessaan kasvojaan.
– Hetki sitten, Sinikello vastasi.
Lily nyökkäsi ja otti ponihännän pois hiuksistaan. Hänen tukkansa oli kasvanut melkein yhtä pitkäksi kuin se oli ennen ollut - ennen tapausta viallinen hiuslakka.
Pöyhittyään hetken hiuksiaan Lily käännähti ja marssi ovelle.
– Menen Hugon luokse, hän ilmoitti, avasi oven ja astui rappukäytävään.

Seuraavalla viikolla Lily ei ehtinyt näkemään paljoa Hugoa, kun Fred oli päättänyt pitää monen tunnin harjoituksia. Perjantaina joukkueella oli rentoutumispäivä, mutta kukaan joukkueen jäsenistä ei saanut tavata seurustelukumppaniaan tai ketään muutakaan. Tiedä mitä haittaa siitäkin olisi lauantaina pelattavassa ottelussa.
Puoli yhdeltätoista lauantaina Lily, Nicola ja Sinikello kuleksivat, muiden oppilaiden lailla, kohti huispauskentän katsomoja.
Sinikello ja Nicola olivat pukeneet ylleen mustat t-paidat, joissa oli Rohkelikon leijona-tunnus kultaisena. Lily oli tyytynyt mustaan t-paitaan, jossa vain luki kultaisilla tikkukirjaimilla "Rohkelikko". Bonnie oli hankkinut sellaiset jokaiselle rohkelikkolaiselle veljensä kaverin kautta viime vuonna.
Sinikellon ja Lorcanin suukoteltua hetken, he olivat päässeet katsomoon asti istumaan. Lily nojasi käteensä tylsistyneenä. Oli ollut tyhmää mennä lupamaan Hugolle, että hän tulisi finaaliin.
Tasan yhdeltätoista kentällä kajahti Heidi Pottsin ääni. Viidennellä oleva puuskupuhilainen oli toiminut kaksi vuotta selostajana otteluissa.
Heidin pirteä ääni esitteli Rohkelikon joukkueen pelaajat ja lukukausi historian. Sen jälkeen tyttö esitteli samaan tapaan Korpinkynnen joukkueen (kapteeni/jahtaaja Ken Walter, lyöjät Paul Swan ja Mia King, jahtaajat Nora White ja Joseph Pollard-Levy, pitäjä Ben White ja etsijä Lysander Scamander).
– Kaato on ilmassa, Korpinkynnen White nappaa sen. Hän koettaa lentää maalisalkojen luo saadakseen joukkueelleen pisteen, mutta Berry saa kaapattua kaadon itselleen. Berry liitää ja heittää kaadon Hordleylle. Hordley jatkaa matkaa kaadon kanssa, hän pääsee maalisalkojen luo, hän heittää ja... ja kaato katoaa Whiten, sen vanhemman, taakse! Rohkelikko 10, Korpinkynsi 0, Heidin ääni selitti pelin kulkua.
Rohkelikkolaiset hurrasivat, Lily hillitymmin kuin muut.
Sitten ottelu jatkui taas. Kevin sai taas kaadon, heitti sen Bonnielle, joka yritti heittää kaadon pitäjän taakse, mutta Ben torjui sen. Ja niin kaato päätyi Korpinkynsille.
Lily siirsi katseensa kaadosta Hugoon, joka löi juuri ryhmyä. Hän kuunteli puolella korvalla Heidin selostusta pelin kulusta ja seurasi ryhmyä katseellaan. Tuntui siltä kuin Hugo, Roxanne, Paul ja Mia olisivat lyöneet ryhmyä huvin vuoksi toisilleen vuorotellen.
– Rohkelikko 10, Korpinkynsi 10, Heidin ääni ilmoitti.
Jaaha, tasatilanne, Lily ajatteli ja huokaisi. Fred ja Korpinkynnen etsijä eli Lysander, etsivät edelleenkin sieppiä. Miksei se hemmetin kultainen, siivekäs pallo voisi jo löytyä?
Lily oli varma, että oli äsken nähnyt sen Korpinkynnen maalisalkojen yläpuolella. Fred ja Lysander eivät sitä olleet huomanneet kylläkään, Lily tuhahti mielessään.
Korpinkynnen katsomosta kuului hurraahuutoja. Tilanne taisi olla sitten 10–20.
Hetken päästä Heidi kuulutti Korpinkynnen saaneen taas pisteitä ja sitten taas lisää pisteitä. Tilanne oli 10–40 eikä sieppiä näkynyt.
Lopulta Lara sai tehtyä maalin ja tilanne oli 20–40. Sieppiä ei näkynyt vieläkään ja Lily huokaisi. Hän kiroili mielessään venyvää ottelua. Se olisi voinut Lilyn puolesta olla jo ohi, mutta ei, niin ei.
Heidin ääni ilmoitti Bonnien tehneen maalin ja se sai rohkelikkolaiset hurraamaan.
Tämä on kai tiukka ottelu, Lily tuumasi hurrauksen laannuttua.
– Kaato on Pollard-Levyllä, joka heittää sen aivan liian pitkän matkan päästä maalisaloille. Onnistuuko hän? Ei näyttävästi, sillä Hordley nappasi kaadon. Huono tuuri P-L, huono tuuri. Oho, Walter sai napattua kaadon Hordleylta. Walter liitää Rohkelikon maalisaloille ja valmistautuu heittämään, mutta Berry nappaa sen. Reilu kerho! Ja Berry lähtee... Mitä, mitä? Weasley näyttää huomanneen siepin, samoin kuin Scamander, mutta se johtuu varmaan siitä, että sanoin äsken..., Heidi kiljui.
Lilyn katse seurasi Frediä haukkana. Poika oli tosiaan nähnyt siepin ja lensi nyt sitä kohti Lysander perässään. He vaikuttivat tasaväkisiltä.
– Oho, Berry tasoittaa, kun Korpinkynnen pitäjä herpaantuu siepin takia, Heidi selosti.
Kukaan ei tuntunut kiinnittävän huomiota tasatilanteeseen, sillä jokaisen katse katsomossa oli suuntautunut kohti Frediä ja Lysanderia. Molemmat kurkottivat käsiään yhtaikaa.
Pitkähköt ja ohuet sormet kiertyivät kultaisen siepin ympärille ja ottelu päättyi. Finaaliottelu kesti vain puolitoista tuntia.
– Sieppi on kiinni, kiitos Weasleyn. Rohkelikko voittaa Korpinkynnen 190–40! Näin ollen Rohkelikko säilyttää edelleenkin itsellään huispauspokaalin. Onnea! Heidin ääni kantautui heikosti hurraahuutojen läpi.
Lily hymyili leveästi. Hän oli iloinen, kun peli oli ohi ja Rohkelikko voitti, mutta voiton tanssiin Nicolan ja Sinikellon kanssa hän ei suostunut.

Rohkelikon oleskeluhuoneessa oli voitonjuhlat käynnissä, kun joukkue asteli sisälle (he olivat käyneet ensin vaihtamassa pelikaavut pois) pokaalin kanssa. Joka puolelta oleskeluhuonetta kuului hurraahuutoja.
Joku, tai jotkut, oli hankkinut suolaista ja makeaa syötävää ja kermakaljaa keittiöstä. Hetken kuluttua täysi-ikäisten joukossa kierteli myös Alexin ja Robertin hankkimat tuliviskipullot. Rasmus ja Ryan olivat päättäneet ryhtyä musiikkivastaaviksi ja soittivat mitä erilaisimpia biisejä.
Lily nojasi Hugoon ja huojui musiikin tahdissa. Nicola ja Fred tanssivat keskenään hitaita ja Lara oli kadonnut hakemaan kaksosia juhliin mukaan vaikka Sinikello oli koettanut estää tyttöä - tämä, kun epäili että pojat eivät ehkä ilahtuisi paljoa. Olihan poikien tupa juuri hävinnyt.
Laran lähdöstä oli kulunut vartti, kun Lorcan kipusi sisälle oleskeluhuoneeseen (Lara oli kertonut pojalle tunnuksen) yksinään. Poika totesi, että Laraa ei tulisi varmaankaan näkymään kuin illalla viimeistään.
– Joukkue tänne, Fred kailotti ilmiselvästi pikku hiprakassa.   
– On aika lähteä leuhkimaan. Juhlat jatkuvat illalla! James virnisteli.
– Ai joo, Ryan ja Rasmus, säästäkää musiikkia iltaan, poika lisäsi ja katosi ulos oleskeluhuoneesta muun joukkueen kanssa.
Lily istahti Nicolan, Sinikellon ja Lorcanin seuraan. Voitonjuhlat hiipuivat heti, kun joukkue oli lähtenyt ja musiikki loppunut. Illalla juhlat käynnistyisivät takuuvarmasti taas kunnolla.
– Lyödäänkö vetoa, että illalla on vielä väkevämpää juomaa kuin nyt? Lily kysyi.
Sinikello hymähti myöntävästi väkevämpien juomien kohdalla.
– Täysi-ikäisille tietenkin. Ja syötävääkin tulee lisää, Nicola lausui.
Lily nyökkäsi. Onneksi Hugo oli vielä alaikäinen, hän tuumi katse Rosessa, joka jutteli Donnan kanssa. Lily laittoi merkille, että Rose vilkuili melkein koko ajan takan edessä olevaa punaista nojatuolia, jossa istui - yllätys, yllätys - Albus.
 Lily pudisti päätään hieman epätoivoisena ja käänsi katseensa ystäviinsä, jotka olivat, ikävä kyllä, ehtineet aloittamaan puheen huispauksesta. Hän koetti hetken teeskennellä kiinnostunutta äskeisestä ottelusta, josta heidän tupa oli vienyt voiton, mutta pian hän upposi omaan ajatusmaailmansa.
Minneköhän he menisivät Hugon kanssa häämatkalle sitten joskus?

Samana iltana, kun voitonjuhlat olivat käynnistyneet uudestaan kunnolla ja 1-3. luokkalaiset ohjattu nukkumaan, Lily tuumi taas, että oli hyvä kun Hugo oli alaikäinen. Hän ei olisi yhtään tykännyt, että Hugokin olisi ollut niin kännissä kuin James, Fred ja muutama muu täysi-ikäisistä oli. Eikä kello ollut vasta kuin varttia vaille yksitoista ja väkevämpiä juomiakin oli vielä jäljellä.
– Tekisikö sinunkin mieli? Lily kysyi katse Jamesissa ja Fredissä, jotka joivat kilpaa tuliviskiä.
Pojilla olisi seuraavana päivänä kauhea krapula ja se olisi heille aivan oikein. Mitäs joivat kuin pikkupossut.
– Eipä oikeastaan, Hugo vastasi.
– Sinun?
– Ei, Lily sanoi ja siirsi katseensa Hugoon.
Pojan punainen tukka harotti hieman pystyssä ja taivaan siniset silmät tuikkivat ihanan poikamaisesti. Hugon suu kaartui veikeään hymyyn, kun hän kumartui Lilyä kohti. Aivan lähellä Lilyn kasvoja Hugo pysähtyi.
– Lily Luna Potter, minä rakastan sinua, joten voisimmeko me mitenkään häipyä näistä juhlista ja mennä jonnekin kahdestaan? Hugo kysyi.
– Minun puolestani, Lily vastasi.
Hugo suukotti Lilyä pikaisesti huulille ja nosti tämän sitten pystyyn, mutta sen pitemmälle he eivät päässeet, sillä Fred tönäisi heidät sohvalle takaisin ja alkoi saarnata. Lily kallisti päätään ja mietti mistä Fred oli ehtinyt pöllähtämään heidän luokseen. Äsken poika oli vielä juonut Jamesin kanssa kilpaa.
– Joten osana joukkuetta, Hugo ei voi lähteä kesken juhlien, vhoitonjuhlien. Nuoleshkelette siksi siinä sohvalla, jos on tarvish, Fred lopetti saarnansa.
Hugon nyökättyä myöntävästi Fred riensi Jamesin luokse. Lilystä pojan rientäminen oli melkoisen hassua, sillä askeleet olivat aika haparoivia.
Hän kääntyi istumaan sohvalla niin, että näki Hugon paremmin. Pojan kasvot olivat vääntyneet ärtymyksestä. Fredin määräys oli selvästi ollut liikaa Hugolle. Varsinkin, kun huispaus oli tältä lukukaudelta ohi kokonaan, eikä Fredillä pitäisi olla oikeutta määräillä joukkuettaan enää Hugon mielestä.
– Hugo, unohda Fred. Tai no, unohda vasta sitten, kun olet täyttänyt hänen käskynsä, Lily sanoi ja sipaisi hiukset korvan taakse.
Hugo katsahti Lilyä ja leveä virnistys levisi hänen kasvoilleen.
– Totta kai, eihän sitä voi olla tottelematta Fredin käskyä, poika sanoi vaihtaessaan istuma-asentoaan.
Lily hymyili veikeästi ja nojautui lähemmäs Hugoa.
– Se on varmasti kaikkein paras Fredin käskyistä, hän hymyili ja kosketti sitten omilla huulillaan Hugon huulia.
He eivät ehtineet suutelemaan kauankaan, kun Lara keskeytti heidät - tyttö tunki kätensä heidän kasvojen väliin jotenkin.
– Lara, mitä sinä teet? Lily kysyi ja mulkaisi ystäväänsä.
– Ajattelin vain ilmoittaa, että koska Fred lähti äskettäin, tekin voitte lähteä, Lara sanoi välittämättä mulkaisusta.
Sitten tyttö lähti pomppien Nicolan luo, joka murjotti nurkassa.
– Ensin Fred pitää minulle kauhean saarnan ja lähtee sitten itse voitonjuhlista, Hugo mutisi.
Lily hymähti ja katseli juhlijoita. Fred ei ollut ainoa, joka oli päättänyt lähteä omille teilleen, sillä Jameskin näytti puuttuva, samoin kuin Kevin ja Alex.
– Hugo, nyt me voimme lähteä jonnekin kahdestaan, Lily sanoi.
– Totta, tule mennään, Hugo sanoi ja tarttui Lilyä kädestä.

Aamulla Lily istui suuressa salissa Sinikellon kanssa; Lara ja Nicola olivat jääneet nukkumaan vielä.
Lilyn ajatukset harhailivat vähän väliä eiliseen iltaan, varsinkin siihen hetkeen, kun he olivat olleet Hugon kanssa kahdestaan. Heillä oli ollut oikein mukavaa.
– Ajattele, huomenna alkaa viimeinen viikko neljättä vuotta, sitten on kesäloma, jonka jälkeen olemme viidennellä vuosikurssillamme, Sinikello sanoi keskeyttäen Lilyn ajatukset.
– Totta, Lily mutisi.
Sitten hän hymähti pienesti. Koulua oli viikko jäljellä eikä hän ollut saanut Rosea ja Albusta yhteen vaikka oli niin vannonutkin. Eikä hän enää jaksanut yrittää. Albus ja Rose saisivat tapailla Lilyn puolesta ketä halusivat.
Lily huokaisi ja hymyili sen jälkeen pienesti. Mitä väliä millään muulla oli, kun hän itse oli alkanut seurustelemaan Hugon kanssa, josta oli jo pitkään pitänyt. Samoin kuin hänen kolme ystävääkin seurustelivat ihannekumppaneidensa kanssa.
Oikeastaan, nyt kun sitä ajatteli, niin tämä kulunut vuosi Tylypahkassa oli ollut oikea rakkauden vuosi, ainakin heidän kohdallaan. Ensin Sinikello oli alkanut seurustelemaan Lorcanin kanssa - tosin se oli selvinnyt heille huhtikuussa, sitten Nicola ja Fred olivat "löytäneet" toisensa ja Lara ja Lysander, jotka myös olivat salanneet suhteensa ensi alkuun (olikohan sekin ollut joku ihme sopimus kaksosten väillä?). Sen jälkeen Lily oli itse ruvennut seurustelemaan Hugon kanssa ja viimeisenä James ja Roxanne.
– Keistähän tulee Rohkelikon uudet valvojaoppilaat? Sinikello mietti.
Lily kohautti olkiaan ja haukkasi palan sämpylästään.
– Minä veikkaan sinua ja Rasmusta, hän sanoi nielaistuaan.
Sinikello hymyili pienesti ja näytti kauhean vaatimattomalta.
Lily oli avaamaisillaan suutaan, kun vastaheränneen näköinen Lara juoksi heidän luokseen - yhä pyjamassaan.
– Lily, et ikinä usko tätä, mutta veljesi..., tyttö melkein huusi.
– Kumpi? Sinikello kysyi.
– James, Lara vastasi.
– Jatka kertomustasi, Lily pyysi.
– Jamesilla on tatuointi olkapäässä. Hän näyttelee sitä, hyvin krapulaisena muuten, oleskeluhuoneessa, Lara selitti innoissaan.
Lilyltä oli loksahtaa suu auki. Puhuiko Lara totta?
– Millainen? hän kysyi ja tuijotti Laraa herkeämättä.
– Siinä lukee "Roxanne", Lara julisti oikea käsi pystyssä.
Kai tyttö sitten oli tosissaan. Lily vilkaisi Sinikelloa nopeasti ja hypähti pystyyn. Tatuointi oli nähtävä.
Päästyään oleskeluhuoneeseen Lily sai todeta, että Lara oli puhunut totta. James näytteli tatuointia parhaillaan Albukselle, joka näytti siltä että olisi voinut nauraa.
Lily meni veljensä luo ja rykäisi.
– Hei Lily, katso, James sanoi ja ojensi kättään, jonka olkavarressa tatuointi oli.
Lily katsoi isoveljensä oikeassa olkavarressa olevaa tatuointia. Se oli aivan yksinkertainen: mustilla kaunokirjaimilla kirjoitettu Roxanne, ei mitään muuta.
Se sopi Jamesille oikein hyvin, mutta Lily mietti mitä mieltä heidän vanhempansa olisivat Jamesin spontaanista ideasta.
Lily naurahti äkisti ja kääntyi katsomaan muualle. Hänen katseensa osui nojatuolissa istuvaan, kärsivän oloiseen Frediin, jolle Nicola räyhäsi yllättävän hillitysti. Näky oli paljon hauskempi kuin vanhempien reaktion kuvittelu.
– Minä olen täysi-ikäinen, Lily kuuli Jamesin selittävän jollekin.
Se oli totta, James oli täysi-ikäinen ja sai tehdä mitä halusi. Lily kääntyi takaisin Jamesin puoleen.
– Mitä Roxanne tykkää tatuoinnista?
– Hän tykkäsi, James vastasi.
Lily nyökkäsi ja meni sitten Nicolan luokse. Hänen kävi sääliksi krapulaista Frediä.

Viimeinen kouluviikko käynnistyi normaalisti opiskeluiden merkeissä. Ainoa, joka oli päättänyt päästää oppilaat helpommalla, oli liemien opettaja, professori Howard.
Lara oli onkinut Lysanderin kanssa jostain selville, että professori Howard ja Kolmen luudanvarren Ann todellakin seurustelivat - virallisesti. Siksi suurin osa oppilaista päätteli professorin päästävän heidät helpommalla onnellisuutensa takia, mutta Lily oli Hugon ja Sinikellon kanssa sitä mieltä, ettei asia johtunut siitä. Ainahan professori Howard oli heidät viimeisellä viikolla päästänyt helpolla.
Koulua oli enää kaksi päivää jäljellä. Lily istui ulkona puun varjossa ja tuijotti järvelle. Hugo oli Jamesin kanssa mennyt käymään Hagridin luona - Lily itse oli käynyt eilen.
Lily huokaisi tyytyväisyydestä ja veti ilmaa keuhkoihinsa. Oli ihanan rauhallista ja yllättävän hiljaista vaikka oli lämmin päivä.
– Hei Lily, Rosen ääni sanoi.
Se siitä hiljaisuudesta, Lily ajatteli hieman happamasti.
Rose oli ottanut tavakseen valittaa Lilylle Albuksesta ja Vanessasta, jotka viettivät liikaa aikaa yhdessä - Rosen mielestä.
– Hei Rosie, Lily vastasi katse yhä järvessä.
– Arvaa mitä, Rose sanoi ja kuulosti yllättävän iloiselta.
Ei valitusta tällä kertaa, Lily ajatteli mutta sanoi:
– No?
– Minä ja... Äh, katso tänne, Rose komensi.
Lily huokaisi hiljaa ja käänsi katseensa hitaasti Roseen. Vaaleanpunaiseen kesämekkoon pukeutuneen Rosen vieressä seisoi Lilyn veli, Albus.
– Me olemme yhdessä, Rose sanoi ja heilautti kättään, joka piti kiinni Albuksen kädestä.
– Koska? Lily kysyi tyhmänä.
– Eilen illalla, Rose vastasi.
Lily nyökkäsi. Oli jotenkin outoa nähdä Albus ja Rose yhdessä, parina. Oli hän tietenkin iloinen siitä, että kaksikko oli yhdessä, olihan Lily sitä monta vuotta toivonut ja vuoden yrittänyt saada kaksikon yhteen -kehnoin tuloksin. Mutta, jotenkin Lily oli jo ehtinyt tottua ajatukseen, että Albus alkaisi seurustella Vanessan kanssa.
– Miten? Tai no, ei sillä niinkään väliä ole, Lily puhui.
– Onnea, hän lisäsi.
– Kiitos, menemme nyt kertomaan Hugolle, Jamesille ja Hagridille, Rose sanoi hymyillen.
Albus virnisti siskolleen pienesti ja lähti sitten Rosen kanssa kohti Hagridin mökkiä.
Lily hymähti hämillisenä ja siirsi katseensa takaisin järven suuntaan. Hän raapi päätään ja naurahti pienesti. Nyt kaikki oli niin kuin pitikin.
Kai.

Oli koulun päätösjuhlan ilta ja Lily makasi sängyssään katselemassa ystäviensä touhuja. Sinikello pakkaili omia tavaroitaan, Nicola viimeisteli kampaustaan ja Lara pomppi sängyllään syöden karkkia aivan kuin sokerihumalan haluten.
Lily itse oli jo valmis. Hän oli pakannut melkein kaikki tavaransa (vain pakolliset oli pakkaamatta) matka-arkkuunsa ja hän oli valmis juhliakin varten.
– Ajatella, että Fred valmistuu, Nicola lausui juhlallisesti.
– Ja James, Lily lisäsi.
Lara lopetti sängyllä pomppimisen ja katsoi ystäviään.
– Mitä ajattelemista siinä muka on, että he valmistuvat? hän kysyi.
– Ei mitään, kunhan sanottiin, Nicola ärähti.
Lara hypähti lattialle ja heitti karkkipussinsa pois. Hän nosti hihansa ylös ja katsoi Nicolaa murhanhimoisesti.
– No niin, olemme valmiita, mennään suureen saliin, Sinikello kiirehti sanomaan ennen kuin Lara ja Nicola pääsivät aloittamaan riitaansa.
– Joo, Lily sanoi ja nousi ylös sängyltään.
Nicola nyökkäsi ja pienensi kokovartalopeilin takaisin käsipeiliksi. Larakin nyökkäsi ja otti kaapunsa tuolin selkänojalta.
He saapuivat suureen saliin, jossa melkein kaikki jo olivat paikalla. Lily erkani ystävistään ja kipitti Hugon luokse.
– Hei kulta, hän sanoi.
Hugo virnisti ja suikkasi suukon Lilyn poskelle.
Lily katsoi pöydällä olevia kulhoja, jotka olivat vielä tyhjiä, sitten hän siirsi katseensa katossa roikkuviin nauhoihin, jotka olivat laivastonsinisen väriset. Ne vaihtaisivat väriä sitten kun rehtori julistaisi, mikä tupa voitti tupamestaruuden.
Ennen nauhat olivat paljastaneet voittaja tuvan värit heti, mutta käytäntöä oli vaihdettu silloin, kun Lily oli ollut toisella. Tupien pisteitä laskevat tiimalasitkin piilotettiin kahdeksi viimeiseksi viikoksi, jotta voittaja tupa pysyisi mahdollisemman kauan salaisuutena.
– Mahdetaankohan me voittaa tänä vuonna? Hugo pohti.
Lily laski katseensa alas.
– En osaa sanoa, hän vastasi.
Rohkelikko oli voittanut kahtena peräkkäisenä vuotena tupamestaruuden ja suurin osa odotti voittoa tänäkin vuonna Rohkelikolle.
– Olkaa hiljaa, professori MgCarmiwa nousi pystyyn, Hugoa vastapäätä istuva Rose tiuskaisi.
– Joo, joo, Hugo huitaisi kädellään.
Lily tirskahti ja käänsi muiden lailla katseensa opettajainpöytään, jossa tummanvihreään kaapuun pukeutunut professori McGarmiwa seisoi odottaen hiljaisuutta.
Rehtori aloitti puheensa, jossa kiitteli kuluneesta vuodesta ja kaikesta muusta. Yleensä Lily kuunteli rehtorin puheita mielenkiinnolla, mutta nyt hän keskittyi tuijottamaan Frediä ja Jamesia, jotka touhusivat jotain kummallista. Mitä luultavimminkin pelasivat korttia.
Lily painoi silmänsä kiinni ja kuunteli Rosea, joka mutisi tapansa mukaan rehtorin sanoja. Pian mutinan joukkoon sekoittui Hugon ja Albuksen kuiskailu.
Lilyä hymyilytti. Kaikki vaikutti olevan samalla tavalla kuin ennen muttei kuitenkaan ollut. Ensinnäkään Lily ei kuunnellut, ei edes yrittänyt kuunnella, professori McGarmiwan puhetta ja toiseksi Rose ei puuttunut veljensä ja poikaystävänsä kuiskailuun. Tosiasia oli se, että Tylypahkan rakkauden vuosi oli vaikuttanut jollain tavalla heihin kaikkiin.
Lily avasi silmänsä ja katsahti ystäviinsä, jotka istuivat hieman kauempana heistä. Nicola ja Lara kinasivat kuiskaten ja Sinikello pyöritti silmiään. Kulunut vuosi oli vaikuttanut kolmikossa kaikkein eniten Sinikelloon. Tyttö ei ollut enää niin ujo kuin ennen, nykyään tyttö uskalsi puhua jo hieman muillekin kuin Nicolalle, Laralle, Janelle ja Lilylle. Ja se oli Lorcanin ansiota - tai niin Lily ainakin kuvitteli asian olevan.
Lily tunsi jonkun eli toisin sanoen Hugon tökkivän häntä olkapäästä.
– Mitä? Lily kuiskasi.
– Rehtori ilmoittaa kohta, mikä tupa voitti. Yllättävän nopeasti päästiin siihen kohtaan, Hugo vastasi kuiskaten.
– Ai, Lily kuiskasi ja suuntasi katseensa professori McGarmiwaan.
– Vielä yksi asia ennen tupamestaruuden paljastamista. Minä olen päättänyt jäädä eläkkeelle ja..., professori aloitti, mutta sitten salissa puhkesi kauhea meteli.
Lily vaihtoi pikaisen katseen Hugon, Albuksen ja Rosen kanssa, sitten hän siirsi katseensa takaisin harmaapäiseen rehtoriin. Olihan tämä jo aika vanha, ei kai se mikään ihme ollutkaan jos hän halusi nauttimaan eläkepäivistä.
Metelin laannuttua pikkuhiljaa, professori McGarmiwa jatkoi puhettaan:
– Minun tilalleni on valittu professori Neville Longbottom ja vararehtoriksi tulee nyt sitten Matthew Sprouse.
Suuressa salissa käynnistyi pikainen kohina jälleen kerran, mutta koska se oli pikainen, se laantui nopeasti.
– Ja nyt on aika ilmoittaa, mikä tupa on voittanut tämän vuoden tupamestaruuden, McGarmiwa sanoi arvokkaalla äänellä.
Rehtori oli hetken aikaa hiljaa aivan kuin tämä olisi yrittänyt luoda jonkinlaista jännityksen tunnelmaa. Kyllä rehtori siinä onnistuikin; ensimmäisen luokan keskuudessa, joille tupamestaruuden julistus-tilaisuus oli uutta ja sen myötä jännittävää.
– 257 pistettä Luihuiselle ja 263 pistettä Korpinkynnelle. Toiseksi tullut tupa sai 315 pistettä ja ensimmäiseksi tullut 320 pistettä. Toiseksi tuli Rohkelikko, joten onnitelkaamme..., professori McGarmiwa  ilmoitti ja taputti käsiään yhteen kahdesti.
Sen seurauksena laivastonsiniset nauhat vaihtoivat väriään. Pian suuressa salissa loistivat Puuskupuhin kanariankeltainen ja musta väritys.
– ... Puuskuuheja. Onnea puuskupuhilaiset, olette voittonne ansainneet, professori McGarmiwa lausui.
Puuskupuhilaiset hurrasivat hillitysti, mutta kun muut tuvat alkoivat taputtaa, he hurrasivat hiukan riehakkaammin. Professori McGarmiwa odotti, että suosionosoitukset loppuivat ja sanoi sitten:
– On juhlaruokien aika.
Ja siinä samassa tyhjät kulhot täyttyivät ruuista ja juomakannut kurpitsamehusta.
Hugo hihkaisi Lilyn vieressä innoissaan herkullisilta näyttävistä ruuista. Lily naurahti ääneen ja alkoi kerätä ruokia lautaselleen.
– Minua harmittaa hieman, että Puuskupuhit voittivat. Siis, kun Malfoy kuuluu siihen tupaan, Hugo sanoi ja kaasi itselleen että Lilylle kurpitsamehua.
 – Hyi Hugo, ei saa olla noin ilkeä, Lily sanoi ja vilkaisi Puuskupuhien pöytään.
Scorpius istui keskellä Puuskupuhien tupapöytää ja jutteli ruskeahiuksisen pojan kanssa. Kun tämä huomasi Lilyn katseen, hän hymyili. Lily hymyili pienesti Scorpiukselle takaisin ja käänsi katseensa sitten Hugoon, joka tunki prinssinakkeja suuhunsa kilpaa Albuksen kanssa.
Lilyn hymy leveni ja hän sipaisi hiussuortuvan korvansa taakse. Huomenna alkaisi kesäloma.

Lily oli Tylyahon asemalaiturilla ystäviensä kanssa odottamassa Tylypahkan pikajunaa. Nicola heilautti vaaleanpunaiset hiuksensa taakse ja sitoi ne ponihännälle. Tytön hiukset olivat vielä eilisen jäljiltä kiharoilla.
– Mikä päivä me näemme kesällä? Sinikello kysyi.
– Miten olisi heinäkuun ensimmäinen päivä? Lara kysyi ja asetti vanhanajan lippalakin lyhkäisille hiuksilleen.
– Ei käy, me menemme silloin Ranskaan, Nicola teilasi.
– Okei, entäs 14. päivä heinäkuuta? Lily ehdotti.
– Ei käy, me olemme silloin Amerikassa, Nicola teilasi taas.
– No, koska nti matkustajalle käy? Lara tiuskaisi.
Nicola mulkaisi tyttöä ja mutristi huuliaan.
– Miten olisi 14. päivä tätä kuuta?
– Sopii minulle, Sinikello sanoi.
Lily työnsi hiussuortuvat korviensa taakse ja nousi seisomaan matka-arkkunsa päältä, joka oli saanut kunnian toimittaa tuolin virkaa.
– Sopii myös minulle, meillä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä silloin, hän sanoi.
– Samoin, Lara totesi.
Hugo asteli nelikon luokse ja pussasi Lilyä poskelle.
– Mennäänkö me samaan vaunuosastoon? poika kysyi.
Lily nyökkäsi.
– Minä menen etsimään Fredin, haluan mennä hänen kanssaan samaan vaunuosastoon, sillä näemme tämän päivän jälkeen vasta 20. päivä heinäkuuta, Nicola ilmoitti ja vilkutti.
Sinikello katsoi Nicolan perään, kun tämä raahasi matka-arkkuansa etsiessään Frediä.
– Hän menee väärään suuntaan. Fred on kaksosten luona ja kaksoset ovat tuollapäin, Sinikello selitti ja osoitti Lilyn ja Hugon selän taakse.
– Ja kaksosista puheen ollen, me vietämme tämän junamatkan heidän kanssaan, Lara kertoi.
– Eikö Lolalle pitäisi...? Lily aloitti, mutta hänet keskeytettiin.
– Nääh, ei tarvitse, kyllä se tajuaa itse sitten, Lara sanoi.
Lily hymähti. Välillä oli todella vaikeaa uskoa, että Lara ja Nicola olivat parhaita ystävyksiä.
– No, se on moro ja näkyy kesällä! 14. päivä, eikö? Lara sanoi ja kohensi pukuliiviään.
– Joo oli. Moi ja hyvää kesää, Sinikello toivotti.
– Samoin! Hei, Lily sanoi ja katsoi kun Lara ja Sinikello lähtivät matka-arkkuineen.
Samalla hetkellä hänen korvaansa kantautui junan pillin vihellys. Lily siirsi katseensa metsän laitaan ja sieltä näkyi jo junan höyryä.
– Jee, vihdoinkin alkaa kesäloma, Hugo iloitsi.
– Joo, niinhän se alkaa, Lily vastasi.
– Ja usko pois, kun palaamme syksyllä kouluun, ovat Howard ja Ann kihloissa, Hugo sanoi vasen käsi ilmassa.
Lily nosti toista kulmaansa. Lara oli aamulla aamiaisella kerännyt ihmisiä lyömään vetoa siitä, että olisivatko professori Howard ja Kolmen luudanvarren Ann kihloissa, kun he syksyllä palaisivat kouluun.
– Hugo, et kai sinä lyönyt vetoa siitä? Lily kysyi.
– Hmm joo, ehkä kahden sirpin edestä, Hugo sanoi.
Lily pudisti päätään ja hymähti. Hän kohotti mustanvihreän värisiä silmälasejaan (Lily oli päättänyt olla laittamatta piilolinssejä sinä päivänä) ja katsoi suoraan eteenpäin. Tylypahkan punamusta juna näkyi jo.
– Älä sinä pudistele siinä päätäsi. Löit itsekin vetoa heidän kihlauksen puolesta. Kaljuunalla, Hugo huomautti.
Lily karahti kasvoiltaan punaiseksi. Hugo oli siis huomannut.
Hugo naurahti.
– Lily Luna Potter, minä rakastan, todella rakastan sinua, poika sanoi.
– Niin minäkin rakastan sinua, Hugo Ronald Arthur Weasley, Lily sanoi ja hymyili todella leveästi.
Hugo alkoi viheltää ja pujotti kätensä Lilyn käteen. Lily laski päänsä Hugon olkapäälle (tai oikeastaan hieman alemmas, sillä Hugo oli häntä pidempi).
Tämä vuosi oli ollut kiva ja todella mahtava. Toivottavasti ensivuosikin olisi, Lily ajatteli iloisena. Sitten hän kurottautui antamaan suukon Hugon suupieleen.
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor