Nimi: Sakura mankai (=Kirsikkapuu täydessä kukassa)
Kirjoittaja: Vlad
Ikäraja: S
Genre: fluffy
A/N: Näin keväällä tekee mieli kirjoittaa jotain romanttista, vaikka ainakin täällä maa on vielä ihan valkoinen (vaikka kova yritys on päästä siitä eroon pälvistä päätellen). Ja koskapa oon innostunut Japanista viime aikoina, niin tässä tekstissä kyseinen teema on voimakkaana läsnä. Tekstin nimi on lainattu Morning Musumen kappaleesta Sakura mankai, joka toimi alkuperäisenä inspiraation lähteenä (muita olivat erilaiset Jpop-kappaleet ja mm. anime OST "Fate and love" ja "Futari no kimochi") Mitään sen kummempaa Japanitietämystä ei tarvita, kunhan tietää, että sakura on kirsikkapuu japaniksi. Kaikki muu tulee aikalailla selvitettyä tekstissä (aka yhden jumalan nimi). Toivottavasti joku lukee tämän ja kommentteja saa aina heittää
Osallistuu Vuodenaikahaasteeseen keväällä.
Kirsikankukat kukkivat joka vuosi aina samaan aikaan. Azusa on istunut saman kirsikkapuun juurella niin kauan kuin pystyy vain muistamaan. Hän rakastaa kirsikankukkien tuoksua, niiden kaunista väriä, joka on tyypillinen kevään merkki näissä osissa maata. Vatsa kirsikankukkien vaaleanpuna saa hänet tuntemaan, että kevät on vihdoin täällä. Ilman kukkia kevät ei koskaan tule Azusan mieleen, ilman hentoja vaaleanpunervia kukkia hänen mielessään on ikuinen talvi.
”Taasko sinä kyhjötät täällä tämän vanhan puun alla?” miehen ääni kysyy ja Azusa kääntää äänen suuntaan, vaikka onkin jo tunnistanut puhujan. Hänelle tuo ääni on tutuinta tässä maailmassa. Tyttö pystyy näkemään jopa silmät kiinni äänen omistajan itämaiset piirteet, suorat mustat hiukset, jotka ovat miehelle hieman liian pitkät ja leikattu tylppään kulmaan leuan tasolle. Azusa pystyy näkemään miehen suun, sen pielissä majailevat naururypyt, vaikka hän tietääkin, että näin keväisin naururyppyjen sijasta suupieliä korsitavan pikemminkin huolirypyt.
”Halusin tulla tervehtimään vanhusta”, Azusa kuiskaa, vaikka tietää jo sanoja muotoillessaan, että Haku ei arvosta puiden seurassa istumista. Azusalle se vain on tarvittava riitti, jotta kevät saisi sijansa tytön mielen perukoilla.
”Haluan, että tulet välittömästi kotiin.” Sanat eivät jätä tilaa vastaväitteille. Azusa huokaisee ja nousee sijaltaan, kumartaa hieman osoittaakseen kunnioitustaan vanhalle kirsikkapuulle. Takaansa tyttö kuulee, kuinka Haku naputtaa jalallaan kärsimättömänä maahan.
Paluumatka kotitalolle taittuu hiljaisuuden vallitessa. Azusa ei halua rikkoa hiljaisuutta, sillä hän haluaa vaalia mielensä kevättä eikä hän halua kuulla Hakun nuhteluita. Mies tuntuu ottaneen jonkinlaisen isähahmon roolin sen jälkeen, kun Azusan oma isä menehtyi vuosi sitten. Haku itse ei kutsuisi itseään isähahmoksi, sen tyttö tietää. Haku sanoisi olevansa sulhanen tai kihlattu, mutta tyttö ei anna miehelle puheenvuoroa. Hän ei halua kuulla miehen sanoja, vaikka haluaakin kuunnella miehen ääntä, jonka käheät nuotit tuntuvat kotoisilta.
Haku avaa Azusalle oven sanomatta sanaakaan. Siitä tyttö tietää, että nyt on parempi totella kiltisti, joten hän luikahtaa sisään ja rientää nopeasti omaan huoneeseensa. Matkalla tyttö mutisee kiitoksensa Izanagille, luomisen ja elämän jumalalle. Kiitokset siitä, että jälleen on koittanut kevät ja kirsikkapuu kukkii kevään merkiksi.
Azusa sulkee huoneensa oven ja polvistuu lattialle ja noukkii kirjoitustarvikkeet vuoteensa alta. Tyttö huokaisee, ottaa esille uuden arkin ja asettelee sen lattialle valmiiksi. Sivellin kastetaan musteeseen ja hitaasti, herkin liikkein tyttö kirjoittaa kirjeen menehtyneille vanhemmilleen, kiittää kaikesta ja kertoo kuinka vanha kirsikkapuu on jälleen täydessä kukassa. Hän kertoilee arkisista asioista, järjestelee ajatuksensa kauniisti paperille ja asettaa siveltimen sivuun puhaltaa musteen kuivaksi ja taittelee paperiarkin, jotka mustat kirjoitusmerkit täplittävät.
Azusa huokaisee ja sytyttää pienen kynttilän ja polttaa kirjoittamansa kirjeen, antaa rakkaudella kirjoitettujen sanojen palaa tuhkaksi pienellä asetilla. Tyttö kohottaa katseensa palavasta paperista vasta kuullessaan ripeän koputuksen huoneensa ovelta.
”Sisään”, tyttö mutisee ja katselee, kuinka Haku raottaa ovea ja astuu sisään.
”Anteeksi, en saisi kohdella sinua ilkeästi.” Azusa nyökkää ja Haku jatkaa: ”En vain pidä siitä, että vietät aikaasi yksin tuijottaen jotain kirsikkapuuta.”
”Kevät ei tule muuten, ellen näe kukkivaa sakuraa”, tyttö kuiskaa. Haku virnistää.
”Enkö minä riitä tuomaan kevättunnelmaa taloon? Olen tässä miettinyt, että meidän pitäisi vihdoin viettää häitä. Tiedätkö miksi?”
Azusa pudistaa päätään.
”Koska minä rakastan sinua, pikkuinen. En ehkä ole osannut näyttää sitä kovin hyvin, mutta totta se on. Tiedätkö, mistä minä tiedän kevään tulleen?”
”No?”
”Siitä, että vanha sakura kukkii, mutta se ei ole ainoa syy. Tiedän, että on kevät, koska aina keväällä tajuan, kuinka paljon minä sinua jumaloin ja muistan, miksi sinuun rakastuin. Rakastuin sinuun sen takia, että osoitat rakkautta kaikille ja kaikelle, myös vanhalle puulle.”
Azusa hymyilee ja vastaa suudelmaan, kun Haku painaa huulensa lempeän kysyvästi tytön huulille.