Vau.
Tällä hetkellä olen täysin mykistynyt siitä faktasta, että tämä todellakin on raapaleinen, lähes satasanainen pikkuteksti ja vieläpä hyvällä tavalla mykistynyt! Niin kuin Iippa tuossa omassa kommentissaan sanoi, on kadehdittavaa, miten paljon olet saanut tähän mahdutettu vähillä sanoin: yhden ihmisen koko elämän lapsuudesta aikuisuuteen. Myös kehityksenvaiheet ovat erotettavissa helposti, samoin se, miten ylpeys ei välttämättä ole samanlaista lapsena ja aikuisena, vaan sekin muuttuu ihmisen kasvamisen myötä. Lapsena periksi antamaton, ylpeä omista tiedoista, taidoista ja teoistaan, kun taas aikuisena valitsee ylpeänä vaarallisen ammatin, eikä omaa ylpeyttään suostu peräytymään. Jotenkin tuo lopun ”se nainen tiesi lopussa itse olevansa syypää omaan kuolemaansa” aiheutti minussa kamalan ristiriitaisia tuntemuksia, toisaalta sääliä, toisaalta vihastusta, katkeruuttakin. Tuossa kohdassa mieleeni heräsi myös ajatus siitä, että ehkä lopussa nainen pystyi myöntämään itselleen olleensa elämänsä aikana liian ylpeä, kun tiesi olevansa syypää kuolemaansa. Jollakin tavalla myös kamalan karu ajatus.
Aina oikeassa (väärässä) on minusta oivallinen otsikko tälle tekstille, koska se kuvaa sitä niin hyvin. Jotenkin se kiteyttää tekstin henkilön ajatusmaailman, ylpeyden, todella loistavasti kahdella (kolmella) sanalla - ja kun mukaan vielä lisätään tuo (väärässä), niin oh, mukana on myös hyppysellinen katkeruutta. Vau!
Pidin tästä kovin, kiitokset. : )
~ Herkku.