Beyblade: Vierailijoita | K-11, slash, Gingka/Ryuga, Gingka/Kyoya, one-shot

[Rascal]

Kirjoittaja: Rascal
Ikäraja: K-11
Fandom: Beyblade (Metal Fight -saaga, Metal Fury -kausi)
Paritus: Gingka Hagane/Ryuga, Kyoya Tategami/Gingka Hagane
Genre: drama, slash
Varoitukset: hahmon kuoleman käsittelyä, spoilaa Metal Fight -saagaa aika kokonaisvaltaisesti
Vastuuvapaus: Beyblade-peli kuuluu Takara Tomylle ja sarjasta taas kaikki kunnia Takao Aokille ja Takafumi Adachille. En omista tarinaa enkä hahmoja. Kaikki, mitä ei tunnista sarjassa esitetyksi canoniksi on sitten omaa keksintöäni, joka on kirjoitettu puhtaasti viihdyttämistarkoituksessa ansaitsematta mitään taloudellista hyötyä.
Yhteenveto: Ryuga on poissa, ja neljä hahmoa vierailee hänen haudallaan.

A/N: Yli-innostuin maratoonaamaan parhaillaan televisiossakin pyörivää Metal Fury -tuottaria eteenpäin, ja sanoohan sen järkikin, että tätä sarjaa ei katso putkeen kymmentä episodia inspiroitumatta ficcaamaan. Inspiroijaskenenä toimi tällä kertaa kauden päätösjakso, jossa Gingka ”kiittää erästä erityistä ystävää, jonka hän tapasi aivan seikkailunsa alussa, ja tietää, että tämä teki kaikkensa hänen takiaan, eikä olisi pystynyt siihen muutoin” (viitaten Ryugaan ja Ryugan kuolemaan taistelussa pimeää voimaa käyttävää Nemesis-kiekkoa ja sen haltijaa, Ragoa, vastaan). Gingka/Kyoya on toki ikuinen OTP:ni, mutta oh god these two. Can't even. Tämä ei ehkä aukea täysin, jos ei ole sarjaa katsonut, mutta toivon, että siitä saa silti perusidean irti ja nautittavan lukukokemuksen. Elän toivossa, että joku kaipaa joskus Beyblade-slashia ja teen parhaani jakaakseni ihastukseni näihin shippauksiin.

Niin, ja sarjahan ei paljasta, että Ryuto olisi Ryugan pikkuveli. Tämä kerrotaan vain mangassa ja samoin paljastuu, että Ryuga katosi Ryuton ollessa hyvin nuori ja on ollut kadoksissa jo pitkään. Sarjassa hahmot on kuitenkin tehty hyvin toistensa näköisiksi + molemmat käyttävät ainoina sarjassa lohikäärmekiekkoa, joten oletus heidän veljeydestään ei liene ihan täysin väärä. Kuva näistä pojista vielä saatteeksi.

Vierailijoita

Kenta

Vihreähiuksinen poika kävelee hautausmaan poikki. Harmaiden kivipaasien keskellä on yksi valkoinen, uusi, vastikään siihen pystytetty. Kultakirjaimin siihen asetettu nimikin kiiltää uutuuttaan.

Hän pysähtyy. Ei kukkia, ei kynttilöitä, ei mitään. Ryuga ei olisi arvostanut elettä kuitenkaan. Ei tällä ikinä ollut rihkamaa mukanaan, ja kukat tämä olisi tuominnut kuihtuvina. Ei ollut järkeä vaalia mitään, mikä ei kestänyt.

Mutta sinä olisit halunnut tulla muistetuksi yhtenä legendaarisista ja parhaista bleidaajista ikinä.

”Nämä eivät ole hyvästit, Ryuga. Sanoin seuraavani sinua siihen saakka, kunnes kuuntelisit minua”, poika aloittaa hiljaa mutta yhtä päättäväisesti kuin ilmoittaessaan lohikäärmekeisarille liittyvänsä tämän seuraan. Hän näkee mielessään valkeahiuksisen pojan nuotiolla, liekkien heijastumisen tämän silmissä kuin Ryugassa olisi palanut sisäinen tuli, lohikäärmeen sydän. ”Sanoin sen Gingkan ystävänä. Nyt minä olen myös sinun ystäväsi, ja minä en hylkää ystäviäni. Et saa minua unohtamaan sinua, Ryuga.”

Hän puristaa Sagittarioa kädessään. Kiekosta tuntuu hehkuvan pudonneen tähden voima, kesäisen auringon kuumuus.

Ryugan sydän ja sielu.

Poika laskee katseensa muistaessaan sen. Taistelu Ragoa vastaan, Ryuga keräämässä kaiken voimansa ja tyhjä, eloton ruumis kaatumassa L-Dragon raivoisan hyökkäyksen jälkeen maahan.

Sinä annoit aina kaikkesi. Hän ei vieläkään voi käsittää, ettei se muka riittänyt.

”Et ehkä haluaisi minun sanovan tätä ääneen, mutta uskon, että hän sai viestisi”, poika lisää ajatellessaan näkyään, Ryugaa lahjoittamassa tähden voiman hänelle, Gingkaa taistelussa Nemesistä vastaan. ”Hän tietää, että olit hänen tukenaan.”

Kyyneleet kimaltavat jo miltei hänen poskillaan. ”Sinun olisi pitänyt kuunnella minua, Ryuga. Sinun olisi pitänyt tulla mukaamme ja sanoa se hänelle itse.”

Sinä rakastit häntä. Sinä olit aina valmis tulemaan hänen luokseen, kun hän todella tarvitsi sinua.

Hän muistaa yöt paljaan taivaan alla, Ryugan katseen hakeutumassa tähtikirkkaalle taivaalle kuvioon, joka heidän molempien silmissä loisti kaikkein kirkkaimpana. Niinä hetkinä liekehtivän vimman takana oli häivähtänyt ihailu. Ei väliä, miten monesti Gingka oli hävinnyt tälle ja miten usein Ryuga oli todistanut ylivoimaisuutensa, mielessään lohikäärmekeisari oli aina palannut siihen yhteen taisteluun, kun Gingka oli pelastanut hänet.

Ja sitä Ryuga ei voinut koskaan unohtaa tai antaa anteeksi itselleen.

Poika laskee kätensä hautakivelle. ”Sinä taistelit koko ajan kaikkea vastaan ollaksesi paras. Sinun olisi pitänyt tajuta, että on jotain, mitä sinäkään et pysty päihittämään.”

Hän ei tarkoita Ragoa ja Nemesistä. Hänen mielessään Ryuga oli mukana loppuun saakka antaessaan tähden voiman hänelle ja osoittaessaan siten Ragolle, ettei ollut pelistä ulkona edes kuollessaan. Hän pystyi yhä jättämään jälkeensä jotain, mikä tuhoaisi Nemesiksen vallan.

Ryuga oli vain ollut liian ylpeä ja itsevarma tekemään heti oikean päätöksen ja liittymään heihin. Ehkä tämä ei edes pystynyt. Se olisi ollut liikaa Ryugan luonteen vastaista. Tämä oli aina kulkenut omaa polkuaan, olkoonkin, että se oli usein kulkenut Gingkan polun vieressä sivuten sitä paikka paikoin.

”En sano hyvästejä”, poika lisäsi vielä, ”koska muistan sinut aina, Ryuga. En ikinä unohda, mitä koin kanssasi ja mitä teit hyväkseni. Kiitos kaikesta, Ryuga.”

**

Ryuto

Aarteenmetsästäjän luonteelle ei kuulu kävellä leveintä polkua. Hän ilmestyy hautausmaalle varjoista katsellen ympärilleen kuin etsien vihjeitä, pieniä merkkejä siitä, että hänen etsimänsä on lähettyvillä.

Lyhyen ajan jälkeen hän löytääkin sen – kultakirjaimiset sanat hautakiveen kaiverrettuina.

Pojan suupielet kohoavat haikeaan hymyyn ja kädet painautuvat lantiolle hänen suoristaessaan selkänsä.

”Veihän se aikansa ja vaati etsimistä, mutta löysin sinut vihdoin”, hän sanoo. ”He kertoivat minulle, että katosit vain eräänä päivänä, eikä kukaan kuullut sinusta sen koommin.”

Ja siitä saakka hän ei ole muuta tehnyt kuin harjoitellut. Kulkenut muinaisten kaupunkien raunioiden sokkeloissa, opetellut kiinnittämään huomionsa pienimpiinkin yksityiskohtiin, opetellut jäljittämään ja peittämään omat jälkensä, opetellut selviytymään ja vaeltamaan omillaan unohtamatta koskaan päämääräänsä.

Minun täytyi löytää sinut, isoveli.

Tarkkaavaiset silmät lukevat hautakiven tekstejä uudelleen ja uudelleen. Pinta on niin kiiltävä, että hän pystyy näkemään kivessä heijastuksen itsestään. Tällä kertaa siinä on erilainen häivä, ja hän on erottavinaan vähän lihaksikkaamman hahmon, jonka silmissä kytee tuli ja jonka otsalla kimaltaa lohikäärmekeisarin kruunu merkkinä suuresta voimasta ja suurista taisteluista.

”Kaikki, mitä minun tarvitsi lopulta tehdä oli seurata poltetun maan jälkiä ja savua. Se on niin sinun tapaistasi, että se on melkein naurettavaa”, poika jatkaa ajatellen eroja heidän välillään. Siinä missä hän viihtyi pölyisten hautakammioiden ja hämärien labyrinttien varjoissa, Ryuga oli kohottanut itsensä koko maailman nähtäväksi. Tämä oli saapunut liekehtivänä lohikäärmeenä hajottaen kaiken tieltään kuin haastaen koko maailman asettumaan häntä vastaan ja kokeilemaan onneaan ottelussa.

Sääli, että tämä viimeinen haaste oli sinulle liikaa.

”Tiedäthän, että joskus olisi ihan ok luottaa ystävien apuun ja porukan voimaan. Joissain asioissa sinä vain olit loputtoman itsepäinen. Sinä tarvitsit heitä ja he sinua, se olisi ollut juuri niin yksinkertaista.”

Yksinkertaista, mutta mahdotonta Ryugalle. Luonteesi sinut tappoi eikä mikään ylivertainen mustan auringon voimaa käyttävä kiekko.

Ainakin hän sai pitää päänsä loppuun saakka. Hän uskoo, että se olisi ollut Ryugalle tärkeintä – olla kumartamatta ketään, olla nöyrtymättä mihinkään kompromisseihin. Tämä teki kaiken omalla tavallaan omia teitään kulkien.

”Olen kuitenkin vähän katkera siitä, että et lahjoittanut tähden voimaa minulle”, poika lisää. ”Olen sentään veljesi. Ei sillä, että valintasi olisi ollut huono. He pärjäsivät saatuaan apua sinulta. Sait mitä halusit.”

Hän muistaa tuliaisensa ja ottaa reppunsa selästään. ”Tiedän, että et perusta luultavasti helyistä, mutta ajattelin tämän kiinnostavan sinua. Aarteenmetsästäjänä tunnen tavaroiden arvon ja osaan etsiä niille sopivan omistajan.”

Patsas on peräisin eräältä niistä vanhoista beyblade-rauniokaupungeista, joissa hän vaelteli tähden voimaa etsien. Auringonvalossa kultainen lohikäärme muuttuu tulenpunaiseksi, ja rubiinit sen silmissä hehkuvat kuin otuksen sisällä olisi ikivanha, elävä sielu. Hän asettaa sen kiven viereen vartioimaan legendaarisen bleidaajan viimeistä leposijaa. Katsellessaan syvälle sen jalokivisilmiin hän aistii maan alta hehkuvan voiman.

L-Drago, oletko yhä siellä jossain?

Hänen oma Dragoniksensa vaikuttaa levottomalta. Se aistii toisen lohikäärmeen läsnäolon.

Poika kohottautuu jaloilleen ja suoristaa selkänsä. ”Emme tulleet koskaan tuntemaan toisiamme, mutta olet aina ollut läsnä muistoissani, Ryuga. Jatkan ottelemista ja aarteiden etsimistä, ja ehkä jonain päivänä olen valmis legendaariseksi bleidaajaksi kuten sinä ja ystäväsi Kenta.”

Lohikäärmeen tähtikuvio loistaa taivaalla ohuen pilvihaituvan kulkiessa vihdoin sen yli paljastaen kaikki tähdet. Poika katselee sitä osoittaessaan sanansa veljelleen maan suojissa.

”Olen ylpeä sinusta, Ryuga. Kuulin sinusta jo kauan sitten, kaikesta, mitä olet tehnyt. Siitä saakka en ole maininnut sinua kenellekään. Kutsun itseäni veljeksesi vasta, kun tiedän, että olen sen arvoinen. Et haluaisi tulla yhdistetyksi pahaiseen aarteenmetsästäjään. Jatkan eteenpäin ajatellen sitä päivää.”

Jonain päivänä maailma on taas valmis huomaamaan, että lohikäärmeitä on olemassa. Poika heilauttaa kättään veljelleen ja iskee silmää.

”Ai niin, tapasin matkani varrella tuttujasi. Kuljimme jonkin aikaa samaa matkaa. En ole ainoa, johon olet tehnyt vaikutuksen. Hän muistaa sinut ja mitä teit hänen takiaan, olen vakuuttunut siitä.”

Valkoinen varjo katoamassa yön hämärään. Pimeässä kaikki näyttää harmaalta, ja se sopii hänelle hyvin. Hänen rinnallaan kulkee lohikäärmeen sielu, jonka ikuinen tuli valaisee hänen tietään.

**

Gingka

On jotain, mitä minun on tehtävä yksin.

Alussa tarina kertoi menetyksestä ja kostosta. Sitten taistelusta ja pelastamisesta. Lopulta hän ei ollut enää varma, mitä heistä oli tullut. Hän miettii sitä nyt kävellessään Ryugan haudalle silmissään yhä tämän ja Ragon välisen taistelun nostattama pölypilvi ja liian pitkä käytävä ottelijoiden luokse. He olivat myöhässä, ja hän tiesi sen jo juostessaan.

Hän tietää myös, että he eivät olisi koskaan voineet tehdä mitään Ryugan pelastamiseksi. Tämä oli valinnut yrittää ilman heitä, ja tämä olisi vain käynyt heidän kimppuunsa, jos he olisivat yrittäneet mennä väliin. Sellaisen Ryugan hän tuntee, vaikka ei pystykään hyväksymään sitä.

Yritin näyttää sinulle monta kertaa, että et ole koskaan yksin. Et sen jälkeen, kun aistin bleidaajan sielusi ja tiesin, että me olemme samanlaisia.

Hautakiven luona on pieni kultainen lohikäärmepatsas. Sen punaisina hohtavat silmät tuntuvat katsovan suoraan häneen hänen pysähtyessään haudan ääreen. Laskevan auringon säteet heijastuvat jalokivistä lukemattomissa eri väreissä saaden pinnan näyttämään liekehtivältä. Ihan niin kuin L-Dragon hahmo tai tuli Ryugan kultaisten silmien takana.

”Kohtaamme taas, Ryuga”, punahiuksinen poika sanoo hymyttömänä. Lohikäärmeen läsnäolo tuntuu niin vahvasti, että hän puoliksi odottaa Ryugan nousevan lepopaikastaan ja haastavan hänet taisteluun. Tai ehkä tämä vain kiittäisi häntä Ragon ja Nemesiksen päihittämisestä ja kävelisi tiehensä katsomatta olkansa yli, ihan niin kuin tämä ei koskaan katsonut. Sitä olisi voinut luulla määrätietoisuudeksi, mutta hänellä on aina ollut epäilyksensä Ryugan todellisista tunteista. Hän on aina kokenut, että pelastettuaan tämän pimeältä voimalta hän jätti tämän eksyksiin.

Löysitkö koskaan rauhaa matkallasi?

”Annoit Kentalle L-Dragon tähden voiman. Se oli hyvin tehty. Hän ajattelee sinua ystävänään ja toivon, että ajattelet hänestä samoin.”

Ryuga ei koskaan sanonut suoraan auttavansa häntä. Tämä onnistui aina kätkemään tukensa omien henkilökohtaisten syidensä taakse, milloin vedoten kostonjanoon Dojia, milloin HD Akatemiaa kohtaan. Mutta perusteluistaan huolimatta lopputulos oli aina ollut se, että kun hän oli tarvinnut Ryugaa, tämä oli ilmestynyt paikalle. Ikään kuin Ryuga olisi koko ajan pitänyt häntä silmällä ja seurannut välimatkan päästä tapahtumia, kunnes katsoi aiheelliseksi puuttua niiden kulkuun.

Ehkä, koska he olivat joskus vihollisia ja hän päihitti Ryugan. Ehkä tämä ei siksi halunnut hänen häviävän kellekään muulle – miten heikon hänen tappionsa olisi tehnyt Ryugasta?

Tai ehkä tämä teki sen maksaakseen velkansa siitä yhdestä hetkestä, jolloin tämä oli tarvinnut hänen apuaan ja Gingka oli ollut paikalla. Et ikinä voinut vain antaa olla ja puristaa kättäni. Se tapaus vainosi sinua. Halusit maksaa takaisin samalla mitalla, mutta et ikinä saanut tarpeeksesi. Yksikään avunanto ei ollut riittävä, että olisit vain voinut jo unohtaa.

”Tiedän, että se oli sinun tapasi tulla avukseni. Sinä tiesit, miten vahvoja me olemme yhdessä. Tarvitsin sinua selviytyäkseni, en olisi pystynyt siihen yksin.” Hän painaa kunnioittavasti päänsä alas. ”Kiitos kaikesta, Ryuga.”

Tiesin, että olit puolellani. Se en ollut minä, joka taisteli yhtä matkaa kulkemista vastaan.

Hän ei voi koskaan ymmärtää, miksi Ryuga valitsi yksinäisen tien, mutta uskoo, että lopulta tämä tajusi tarttua siihen ainoaan oikeaan ratkaisuun. Lopulta tämä hyväksyi, miten asioiden olisi kuulunut olla – että heidän polkujensa kuului yhdistyä eikä vain kulkea rinnakkain katseluetäisyyden päässä.

”En unohda sinua koskaan”, punahiuksinen legendaarinen pelaaja lupaa vielä. ”Sinä teit minusta vahvan, Ryuga. Aistin sinut yhä lähelläni ja aion pitää kiinni siitä.”

Hän puristaa kätensä nyrkkiin päättäväisyyden eleenä.

”Sinun kanssasi en häviä kenellekään. Lupaan sen. En anna uhrauksesi mennä hukkaan.”

On vaikea uskoa, ettei Ryuga enää ole olemassa samalla tavalla kuin ennen. Yksikään tuleva taistelu ei ole enää samanlainen nyt, kun Ryugaa ei ole.

Jollain tapaa hän tuntee olonsa yksin jätetyksi.

Iltarusko saa taivaan liekehtimään kuin kesä itsessään sanoisi hyvästit lohikäärmekeisarille. Pahimmalle viholliselle, joka hänellä on koskaan ollut, ja joka oli paljon muutakin kuin vastustaja. Suojelija, tuki, ystävä. Enemmänkin, erityinen.

**

Kyoya

Linnut vaikenevat arkoina vaistotessaan petojen kuninkaan läsnäolon. Hän hengittää yötä sisäänsä ja nauttii viileästä ilmasta ja pimeydestä, jota muut pelkäävät mutta jonka synkimpiinkin varjoihin hän näkee vaivatta. Haudan löytäminen ei ole ongelma. Ryuga ei piilotellut eläessään eikä tee sitä kuoltuaankaan. Lohikäärmepatsaan kivinen tuijotus seuraa häntä, kun hän kävelee haudan luokse ja seisahtuu lopulta sen eteen. Katseessa on paljon samaa kuin Ryugallakin. Se kylmyys, ilmeettömyys, määrätietoisuus, joka saa jopa kissojen kuninkaan pysähtymään ennen hyökkäämistä.

”Meillä kahdella ei pitäisi olla paljon selvitettäviä asioita keskenämme”, tummahiuksinen tuhahtaa ja ristii kätensä rinnalleen. ”Päihitit minut kahdesti. Annan sille arvoa, vaikka ennen pitkään olisin löytänyt keinon sinun lyömiseksi, olen varma siitä.”

Kultainen patsas on karmiva. Se tuntuu kuuntelevan hänen joka sanansa, ja eläinten kuningas tuntee jännittyvänsä vastoin tahtoaankin ja se raivostuttaa häntä. Vielä nytkin Ryugan voima hehkuu tavalla, joka saa muut väistymään tämän tieltä.

Se raivostuttaa häntä, koska hän tietää Gingkan kuuluvan niihin muihin, jotka myös kokevat Ryugan läsnäolon siten. Kaiken sen jälkeen, mitä hän on tehnyt haastaakseen Gingkan ja näyttääkseen tälle olevansa Ryugan yläpuolella, tilanne on edelleen tämä.

Sinä olet kuollut, Ryuga. Me olemme elossa, jätä meidät suosiolla rauhaan. Saan sinut haalistumaan hänen mielestään joka tapauksessa. Elävät voittavat tällaiset ottelut.

Tunne muistuttaa häntä ihailusta Gingkan silmissä tämän katsoessa Ryugaan, ja se saa hänet kiristelemään hampaitaan ja puristamaan kätensä nyrkkiin.

Petojen kuningas vastaan tarujen lohikäärme. Ravintoketjun huipulla ei ole tilaa kahdelle, eivätkä he olleet koskaan tunnustaneet toistensa paremmuutta. Se yhdistää heitä vahvemmin kuin tunne Gingkaa kohtaan. Vielä nytkin, kun Ryuga on poissa tämä vaikuttaa omalla tavallaan heidän elämäänsä, eikä hän aio tyytyä seuraamaan sitä sivusta. Hän ei aio vain odottaa, että epäusko joskus hellittää ja vie kaipauksen ja surun mennessään.

”Aion jatkaa taistelua edelleen. Pidän huolta hänestä, ja jonain päivänä hän tajuaa, että se olen koko ajan ollut minä, jota hänen täytyy katsoa kunnioittavasti.”

Hän kuulee korvissaan Gingkan sanat ”erityisestä ystävästä”, johon tämä tutustui aivan seikkailunsa alussa ja jota ilman he eivät olisi pystyneet päihittämään Nemesistä ja Ragoa. Hän ei ole unohtanut mitään niistä kerroista, kun Ryuga ilmestyi paikalle näyttävään tapaansa joko pelastamaan tai pilaamaan päivän.

Petojen kuningas osoittaa hautaa haastavasti. ”Jos on joku, joka päihittää Gingkan, se olen minä. Sanoin sen sinulle kerran, enkä ole ottamassa sitä takaisin.”

Jos on joku, joka valloittaa hänen sydämensä, se olen minä. Kieltäydyn jäämästä toiseksi kenellekään.

Mikä häntä ärsyttää eniten on se, miten vaivattomasti Ryuga on onnistunut siinä, mihin hän ei ole pystynyt edes määrätietoisella pyrkimyksellä. Tavallaan se on ymmärrettävää – kaikki lähti Ryugasta. Tämä oli paikalla ensin tekemässä itsestään kilpailijan Gingkalle, eikä se ole ohi vielä. Ja antamalla voimansa heidän käyttöönsä lopulta Ryuga osoitti, ettei Gingka ollut tälle myöskään yhdentekevä. Pieniä eleitä harkitusti äärimmäisessä pakkotilanteessa. Ryuga osasi tehdä niistä eleistä merkityksellisiä.

”Tästä lähtien olen hänen pahin ja ainoa kilpailijansa. Ainoa, jota hän ajattelee. Se, joka saa hänet jatkamaan kerran toisensa jälkeen. Vannon sen sinulle nyt”, hän sanoo. ”Lohikäärmeen kuollessa minä, Kyoya Tategami, olen vailla todellisia kilpailijoita.”

Mutta eleellä hän tekee kunniaa kilpailijalleen ja entiselle viholliselleen. Legendaariselle bleidaajalle, joka – ironista kyllä – toi hänet ja Gingkan yhteen aikaa sitten, kun kaikki oli vasta alussa. Hän olisi nauttinut mielellään vielä yhden yhteenoton lohikäärmekeisarin kanssa. Vielä yhden kiivaan taistelun. Mitä märkäkorvia he olivatkaan kaikki vielä silloin, mutta ajat ovat muuttuneet.

Ja nyt on aika muuttaa niitä vielä vähän lisää ja saada Gingka kääntämään uusi luku elämässään ilman Ryugaa.

Hän olisi paikalla ja on aika varma, että Ryuga oli tietoinen siitä sekä ryhtyessään uhkayritykseensä Ragoa vastaan että päättäessään luovuttaessaan voimansa Kentan käyttöön.

Hänen täytyy vain saada Gingka tajuamaan sama – että Ryuga on poissa ja että se on heidän alkunsa. Todellinen alku tällä kertaa, ei mitään pelailua.

Tai no.

Virnistys paljastaa terävän kulmahampaan ja siniset silmät loistavat kirkkaana kuin kissalla mielikuvien lähtiessä liikkeelle.

Ehkä sittenkin vähän.

~*~*~

A/N: Minulla on epäilykseni tämän fandomin tunnettuudesta ja suosiosta, mutta kuten sanotaan, sharing is caring. Kommentit ilahduttaisivat kovasti, mikäli joku sattui tämän lukaisemaan ja mitään sanottavaa heräsi.