Joka aamu | oneshot (S)

[StaCa]

Nimi: Joka aamu
Ikäraja: S
A/N: Osallistun tällä oneshot -haasteeseen, jossa joulukuun aiheena on suklaa. Hyvä näin, kaipasinkin ajatusta ihan lyhyen tarinan saamiseksi kasaan.



Hän saapui joka aamu 8h35.

Ne olivat luvut seinällä olevassa kellotaulussa. Punaisia numeroita. Tuntia merkitsevä h välissä. Jos hän saapui kello 8h40, tiesin, että hän napittaisi puseroaan uudestaan, kietoisi hiuksiaan kiinni. Oli herännyt liian myöhään.

Minä tein hänelle kahvia. Tuplaespresso. Ilman sokeria.

Hän vilkaisi minua otsatukkansa takaa ja hymähti kiitoksen. Vielä puolittain unessa. Painoi tiskille kaksi kolikkoa. Tasaraha. Joka aamu. Kääntyi sitten ja istui ovea lähimpänä olevaan pöytään, antoi poskisuukot ystävilleen. Vasemmalle, oikealle. Joi kahvinsa, kahdeksan minuuttia, ja kiirehti ovesta ulos. Hädin tuskin vilkaisten minua tiskin takana. Minä hymyilin selälle, miltei haikeana.

En vielä näiden kolmen vuoden aikanakaan ole kunnolla oppinut antamaan poskisuukkoja. Työkaverit pitävät vähän kankeana, mutta saan sen kai anteeksi ulkomaalaisuuttani. Kaikille täällä se on niin luonnollista. Käsi olkapäälle. Hipaisu viileään poskeen, pieni äännähdys. Kaksi kappaletta tässä kaupungissa. Jos et pääse tarpeeksi lähelle, teet lentosuukon. Pitkään luulin sitä flirttailuksi, mutta ei, se on vain tervehdys.
Minä en vieläkään ole päässyt kaikesta suomalaisesta arkuudestani eroon.

Tulin Pariisiin naisen perässä. Se nainen käveli koroilla, pukeutui mustaan, tai jos oikein värikkääksi heittäytyi, harmaaseen. Väisti koirankakat jalkoihinsa katsomatta. Hymyili huulipunaansa naamioituneena. Minä hymyilin silloin kun hänkin. En olisi muuten osannut.
Tavallinen tarina. Nainen lähti, minä jäin. Pariisi halusi minun jäävän, oppivan tönimään metrossa, sietämään kummallista hajua. Pariisi halusi minun kirjoittavan hautausmaansa.

Minä kirjoitin.
Minä halusin.

Muitakin naisia, koroissa, hameissa, farkuissa. Alusvaatteisillaan asunnossani. Eräänä aamuna ilmestyi hän.

Nyt minä tein hänelle kahvia. Joka aamu. Tuplaespresso. Ilman sokeria. En enää laittanut suklaanpalasta lautasen reunalle, ei hän sitä syönyt. Kahvikoneessa oli painetta, kromia, punaisia muoviosia. Olin jo oppinut tulemaan sen kanssa toimeen. Oman haikailuni kanssa en tullut. Joka aamu halusin ojentaa käteni lakatun tiskin yli, silittää poskea varoittamatta. Mutta en uskaltanut. Hän olisi purrut sormeni irti jos olisin uskaltanut koskea kysymättä. Niin aikaisin aamulla. Minä vain keräsin kolikot tiskiltä polttelemaan kämmentäni.

Sinä aamuna kello oli jo 8h48. Hän ei ollut ilmestynyt vieläkään paikalle. Meinasin huolestua. Hän saapui kello 8h55.
Pysähtyi tiskin eteen, veti otsatukkaansa sivuun ja huokaisi: "Olen myöhässä. Pahasti myöhässä."

Nyökkäsin ja otin kahvikupin esiin.

Hän pysäytti minut. "Ei. Tee minulle kuumaa kaakaota, s’il te plait."

"Kaakaota?"

"Niin. Tarvitsen suklaata. Olet sen minulle velkaa. Lähdit liian hiljaa. Huomenna herätät minut ennen kuin lähdet."


// korjailin pari kohtaa

[StaCa]

Kiitos kommentista, ihana <3

Tykkäsin tosi paljon tekstistä vaikken oikein saanutkaan kiinni Siitä Jutusta.

Älä huoli, mä missasin tässä jotain. 
Kukaan muukaan lukija ei ole tuntunut saaneen kiinni jutusta.

Yritin jotain sellaista raapalemaista kuviota, jossa asetelma käännetään ylösalaisin viime riveillä (ts. kyse ei olekaan mistään onnettomasta haaveilusta), mutta se, mikä on selkeää omassa päässä, ei käy ilmi riveiltä.
Tarinan varsinainen nainen ei ole se, jonka perässä kertoja Pariisiin tuli, vaan joku myöhempi. Tuotakin voisi vielä selventää. Tai ehkä kirjoittaa kaupunkiin tulon syyksi jotain ihan muuta.

Kerrankos sitä ampuu ihan ohi maalista. Ehkä tän joskus joutaa kirjoittamaan ihan uusiksi.

Rytmitys oli hirrrrveän mielenkiintoinen, virkkeet ja ennen kaikkea pilkutus. Pilkkuja ei aina ollut siellä, missä niiden kieliopin mukaan pitäisi majailla, mutta tasapainon nimissä pilkkuja oli paljon antamassa poljentoa siellä, missä niitä ei välttämättä kieliopin mukaan olisi tarvittu. Ihanaa

Kiitos Pitäiskö tässä vaiheessa tunnustaa, että osaan hirveän huonosti pilkkusäännöt, joten pilkutan tekstini enimmäkseen rytmin mukaan. Kaunokirjallisen vapauden iloja.

[Vanamo]

Hmm, tämä oli mielenkiintoinen. Ei teksti ihan minun makuuni, mutta selkeästi lahjakas kirjoittaja on tämän takana. Renneton tavoin minulla oli hieman vaikeuksia tavoittaa tekstin punainen lanka ja henkilöiden väliset suhteet. Sinänsä tekstillinen ilmiasu oli yksinäänkin lukukokemus, joten en kokenut sitä ylitsepääsemättömän häiritseväksi.

Lyhyet virkkeet ovat itsenikin (liian) useasti käyttämä tehokeino, mutta liika on liikaa. Toisaalta ne loivat koko tekstiin oman, ikään kuin pätkittäisen tunnelmansa, joka näin lyhyessä kokonaisuudessa toimi. Hmm, ristiriitaista. Ainakin persoonallista, mikä on ihailtavaa.

Jännää tässä oli tuo kahvimaun (ja lopulta kaakaon) toisteleminen. Oliko sillä syvempikin merkitys? Se toi hauskasti naisesta esiin piirteitä, joita ei suoran henkilökuvauksen avulla laisinkaan kerrottu.

Kokonaisuudessaan mukava pätkä, itselleni jäi kyllä ristiriitaiset fiilikset. Ainakin tämä herätteli lukijaa ja aivonystyrät saivat töitä. Kiitoksia tästä.

~Vanamo

[pajupuu]

Mä tykkäsin tästä myös tosi paljon! Olisi kyllä ollut hauskaa tietää, oliko tarinan kertoja mies vai nainen. (Vai mainittiinko se jossain, ja oon vaan niin hömelö, etten huomannut?) Mulle tuli heti sellainen tunne, että kertoja oli mies. Vaikka ei kai se niin oleellista ollut.

Kertomisen tapa oli tosi kiva, kerroit pienillä yksityiskohdilla paljon. Ja lauserakenteet joista tässä on ollut puhe oli raikkaita.

Ja se loppu. Tuo kertoja ja se nainen oli tietysti naapureita! Ja se nainen herää joka aamu siihen, että kahvilan tyyppi lähtee töihin ja vaikkapa kolauttaa oven takanaan kiinni. Äläkä mene sanomaan että olen väärässä! Ei tulkinta voi olla

Juu, kiitokset tästä.

Paju

[yami]

Kaunis. Ja olen sitä mieltä, ettei kaikkea tarvitse ymmärtää nauttiakseen lukemastaan.

Jostain syystä tuntemattomasta mielsin tämän femmeksi, sillä kertoja vaikutti varsin feminiiniseltä tekemiensä huomioiden perusteella. Ei sillä lopun kannalta ole merkitystä, mutta niin vain kävi.

En kiinnittänyt huomiota pilkutukseen, mutta uudemmalla silmäyksellä se on aika epätavanomainen. Toisaalta lukeminen vei mennessään, joten pilkutuksesi toimi ainain tässä tapauksessa oikein hyvin rytmittäjänä. Myös lyhyiden ja pitempien virkkeiden vuorottelu toistensa suhteen toimi.

Kiitos tästä!