Lopulta kaivoivat kuoppansa | angst | K-11 | Peter

[Daran]

Nimi: Lopulta kaivoivat kuoppansa
Kirjoittaja: Daran
Ikäraja: K-11
Päähenkilö: Peter
Tyylilaji: Angst
Vastuuvapautus: Hahmot jne kuuluvat Rowlingille…


Omaa syytänne sekin.

Nimesivät petturiksi, herrani ja seuraajansa, mutta minkä minä petin? Odotuksianne tuskin: teitte minusta rotan, tietäen minkä ne osaavat. Hukkuvan laivamme minäkin jätin, ystävyyden joka ei koskaan ollut totta teille. Ei Jamesille, joka odotti Evansia unohtaakseen meidät, tai Siriukselle, eikä Remuksellekaan, jotka hipoivat jo sen reunoja, huomaamattaan.

Vähiten ehkä minulle, kun houkka tiesin, ettei ihailulla ostettu kiintymystä, ja senkin, miten heikkona piditte jo silloin… Heikentäen yhä vielä, vain muistamalla oman vahvuutenne. Muistuttamalla. Ja silti vihaisitte minua sen tähden, miten lopulta olin mitä oletitte. Yksi vihaakin, sellissään, toista ei ole vihaamassa, eikä kolmas tiedä surrako kuolleita vai eläviä: luo oman vankilansa.

En ehkä ollut meistä osaavin, koskaan, mutta vahvuutenne teki teistä typeryksiä ja lopulta minustakin. Vainaja, vanki, pakolainen ja hylkiö. Ansainneet edes toisiamme, Kuolemallekin kelpasi vain yksi.

Se paras.

[Daran]

Huh! Ajattelin jo että noin pian ei voi tulla hyvää palautetta Kiitos että kommentoit (olisi se kritiikki kelvannut yhtä hyvin, ei sillä), aina yhtä hienoa kun joku näkee kirjoituksissa sitä mitä on itse hakenutkin

[Verinen Paronitar]

Tekstin nimi on aivan loistava.

Peteristä lukisin mieluusti enemmänkin päähenkilönä, ja vieläpä juuri näin, ettei hahmoa yritetä dissata. Tämä vastaa minunkin mielikuvaani Kelmien välisestä asetelmasta, ja pidin siitä, että vaikka teksti on lyhyt, tässä luodataan näppärästi pidemmän aikavälin kehityskulkua. Ei se Peter hetken mielijohteesta tai pelkän pelkuruuden vuoksi tehnyt, minkä teki, tässä on syvyyttä. Erityisesti pidin siitä, että tässä näkökulmassa ne muut Kelmit nimenomaan tekevät Peteristä sen, mitä siitä tuli.

En kuitenkaan yleisesti oikein välitä tämäntyylisistä teksteistä, joissa vain kuvataan joku asetelma/suhde/tilanne, kaipaan konkretiaa. Makuja on tietysti monia enkä sinänsä sanokaan, että kenenkään pitäisi kirjoittaa minun makuni mukaan, mutta minä olisin kaivannut tähän tosiaan jotain konkreettista - jotain hetkeä, tapahtumaa, aistimuksia, jotain. Tarttumapintaa. Vaikka vain muutaman lauseen verran. Abstrakti fiilistely on sinänsä ihan jees, mutta minun on hankala saada siitä tunne-elämystä. Sanat jäävät killumaan kertoen tunteista, mutta mitään ei ns. näytetä, ja esimerkiksi "jotka hipoivat jo sen reunoja" jää minulle varsin tyhjäksi sanahelinäksi. Pelkkää selitystä, mitään ei tapahdu. Onhan tämä tietysti oma ficci-tyyppinsä (joka ei nyt vain taida olla ihan minua varten...), kunhan pulisen omasta näkökulmastani

No joo, sinänsä pidän kyllä siitä, ettei väännetä rautalangasta, ja väkisin väleihin runnotut takaumajaksot tuppaavat olemaan kökköjä, joten siinä mielessä tämä toimii tällaisenaankin. Ja pointseja siitä, että tämä on niin vihainen, ei anteeksipyytelevä tai itsesäälissä rypevä! Nurinastani huolimatta tämä oli varsin ilahduttava ficcilöytö, kiitos ja kumarrus siis.

[Daran]

Kiitoksia Paronitar kommentistasi. Erityisen mukava oli "kuulla" (ja aina tuntuu yhtä typerältä kirjoittaa noin lukemastaan, silti teen niin…) että nimi miellytti, otsikointi ei tosiaan kuulu vahvuuksiini Ymmärrän kyllä tuonkin kannan, että kaipaisi jotain konkreettisempaa, vaikka itse en oikeastaan siis koe niin, mutta… Ymmärrän silti

Ja juu, itseäni Pottereissa ehkä eniten ärsyttäneisiin asioihin (niin loistavia kuin muuten ovatkin) kuuluvat näiden "hyvisten" suhtautuminen jo alkujaankin esim Peteriin ja Valedroon: vaikka Rowling ei ehkä niin ole tarkoittanut, tiedä sitten, mutta jotenkin tuntuu että velhot ovat omat hirviönsä luoneet jättämällä "epäonnistuneet" yksilöt kokonaan vaille rakkautta ja arvostusta… Ja yritin sitä näkökulmaa tässä tuoda esiin.

Olipas tämä nyt angstinen ja kovin lainausmerkillinen kiitos/vastaus, mutta siis kiitos vielä kerran

[Fiorella]

Vaikuttava teksti ja tuo otsikko kiteyttää sen sanoman erinomaisesti. Minäkin pidän tällaisista pohdiskeluteksteistä, ja vaikka edellä on jo niin hyvin tuotu esille omatkin mieleen nousseet ajatukseni, niin jatkan vielä vähän. Tottahan se on, että Rowling kirjoitti lapsille ja veti hyvin selvät hyvän ja pahan rajat. Usein on mieltäni kiusannut Pottereita lukiessa se, että Peter oli jo valmiiksi ruma, tyhmä ja lapsellinen, siispä oli selvää että hänestä tuli paha. Tai ellei suoranaisesti paha, niin heikko. Hän oli vain eri tavalla heikko kuin syrjitty ja laiminlyöty Harry, jolla oli kyllä mielenlujuutta, mutta Peterin kohdalla sama asetelma oli toisinpäin. Hänellä oli riittävän hyvä tausta ja suosittuja kavereita ympärillään, eikä perheoloistakaan taidettu mitään kummempaa sanoa, mutta hän joutui vietellyksi pahan puolelle koska oli mieleltään heikko. Harrykaan ei säälinyt häntä Peterin itsensä vuoksi, vaan tavallaan isänsä muistoksi. Jotenkin se on aina tuntunut Peterin puolesta niin kurjalta, että hänelle ei oikeastaan annettukaan mahdollisuutta muuhun kuin siihen arvottomaan petturin ja heikosti arvostetun pahiksen apukäden rooliin.

Kuolemallekin kelpasi vain yksi.

Se paras.

Ehkä Peterin mielestä paras, mutta minusta James on aina ollut jotenkin todella ärsyttävä henkilö, etenkin nuorena koulukiusaajana. Kelmeistä Remus on ollut ainoa hahmo, josta olen aidosti pitänyt. No, tämä havainto nyt ei liittynyt ficciin, Peterhän arvosti nimenomaan Jamesia, vaikka hänet sitten päätyikin pettämään.