Otsikko: Kaupunkilaisista
Ikäraja: maksimissaan K-11
Kirjoittaja: Gwenhwyfar
Osat: 2/?
Varoitukset: Kiroilua, huumeita
Genre: Drama, (Angst)
Disclimer: Raapaleita kaupunkilaisista. Pahasta hyvään ja taas takaisin pahaan. Jatkotarina kaupungin ihmisistä. Diilareiden kautta ylempään keskiluokkaan ja kodittomiin.
A/N: Alkoi tajunnanvirtana, tämä syntyi.
Addiktoitunut
Joskus kun kävelen yksin kaupan jälkeen kotiin, en tunne oloani turvalliseksi. Mitä jos jokin oli vialla myymissäni huumeissa? Jos ostaja ei vain ollut tyytyväinen? Mitä jos minua tarkkailtiin? Puristan sormeni tiukasti aseen ympärille, haen turvaa. Sydämeni tykyttää kahta kertaa nopeammin ja harpon pitkin askelein kohti ruuhkaisempaa katua. Kaupunki ei hiljene, vaikka aurinko laskisi. Jos pääsen turvallisesti ihmisjoukkoon, olen turvassa. Kukaan ei viitsi hyökätä kimppuuni silminnäkijöiden nähden. Siinä ei vain olisi mitään järkeä. Suuremmalla todennäköisyydellä sitä joutuu itse vankilaan.
Se meinaisi linnareissua mitä varmemmin myös minulle.
Poliisit löytäisivät taskuistani tonnikaupalla rahaa, jäämiä huumeista ja tietenkin aseen. Siinä sitten istuttaisiin ihan mukava aika huumeiden myymisestä.
Olen kiltti tyttö. Olin kiltti tyttö. Jos nyt diileriä voi kiltiksi tytöksi laskea. En itse käytä huumeita. Olen vaan niin hemmetin ahne, että teen rahan eteen mitä vain. Numeroni olivat korkeita, mutta kun on köyhään perheeseen syntynyt, ei tilanteesta pääse pois kuin kuolemalla. Tai jollakin helvetin lottovoitolla. Olisin varmaan pääsyt ihan hyvään yliopistoon, jos vain olisi rahaa. Aluksi tämän pitikin olla sitä, säästämistä. Mutta huumeiden myynti on kuin huumetta itseään. Aloitin, ja nyt kun olen päässyt kiinni kultasuoneen, miksi lopettaa? Addiktoutunut.
Enkä tällä rikosrekisterillä kuitenkaan enää pääsisi minnekään.
Ensimmäiset tähdet syttyvät keväiselle yötaivaalle. Kello lähenee tietääkseni yhtätoista. Tapaaminen oli sovittu varttia vaille. Poliisit tulee yhdeltätoista. Silti pelkään muita, diilereitä, narkkareita, kaikkia. Kello kumahtaa kellotornissa jossain kaukaisuudessa. Kello on siis yhdentoista. Kuulen ympäriltäni liikkuvien ihmisten ääniä, vaimeaa puhetta. Minua tarkkailtiin. Niin kuin joka helvetin yö, kun käyn täällä. Tämä voisi olla se viimeinen kerta, mutta palaan kuitenkin aina uudestaan. Kun vaan ei voi lopettaa.
Kuulen huumekoiran haukut kadun toisessa päässä. Siellä, mistä minä tulin. Kiristän tahtia ja pian pääsen vilkkaamman, huolletun kadun luo. Sulaudun ihmisten joukkoon ja katoan. Katoan tarkkailijoilta, koirilta, katseilta. Kävelen vain ihmismassan mukana, kuin mikäkin lainkuuliainen kansalainen. En enää pelkää. En, kunnes tulen takaisin huomenna.
A/N: hassu juttu, itse olen ihan kunnolla kiltti tyttö, mutta tarinat on aina jotenkin tällasia. Toivottavasti nautitte, ja pliis, jättäkää se kommentti, sillä nyt kun betaakaan ei ole, palaute on ihan tarpeellista.