Nimi: Päivät eivät voi olla niin kuin yöt
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Hestia Jones ja James Potter
Tyylilaji: Draama
Tiivistelmä: Heinäkuun loppu vuonna 1975. Tylypahkan V.I.P.-kokeiden tulokset ovat tulleet.
Kirjoittajan sana: Tämä ficci osallistuu Kepeitä kesäromansseja II –haasteeseen The Lovin’ Spoonful –yhtyeen kappaleella
Summer in the city. Lisäksi tämä menee Sataseen sanalla päivä.
PÄIVÄT EIVÄT VOI OLLA NIIN KUIN YÖTHyvä James Potter,
olette saanut V.I.P.-kokeissa seuraavat arvosanat:
Loitsut: Upea
Muodonmuutokset: Upea
Yrttitieto: Kelvollinen
Pimeyden voimilta suojautuminen: Upea
Muinaiset riimut: Hirveä
Taikajuomat: Kelvollinen
Taikaolentojen hoito: Surkea
Tähtitiede: Kelvollinen
Numerologia: Kelvollinen
Taikuuden historia: Kelvollinen
Jästitieto: Odotukset ylittävä
Ennustus: Peikko”Kolme Upeaa ja vain yksi Peikko! Onneksi olkoon, James”, Hestia hihkaisi tutkiessaan ystävänsä ja huispausjoukkuetoverinsa V.I.P.-todistusta. James virnisti hänelle ja keskittyi sitten taas nappaamaan kiinni sieppiä, joka lenteli hänen ympärillään ja jonka James vapautti jälleen ilmaan saatuaan sen kerta toisensa jälkeen kiinni.
”Kiitos. Ihan yhtä hyvin olisin voinut jättää menemättä ennustuksen kokeeseen, arvasin, että saan siitä Peikon. Mutta yllätyin, että sain taikaolentojen hoidosta Surkean enkä Peikkoa. En tunnistanut kyhmiä siilien joukosta, ja käytännön kokeessa tulirapu poltti sormeni.”
”Onneksi matami Pomfrey hoiti sormesi kuntoon”, Hestia hymyili, kun James nappasi jälleen siepin vaivatta nyrkkiinsä.
”Jep. Muodonmuutosten ja pimeyden voimilta suojautumisen Upeista olin varma kokeiden jälkeen, mutta loitsujen tulosta piti vähän jännittää.”
”Mitä loitsukokeessa kysyttiin?” Hestia kysyi. Hänen V.I.P.-kokeensa olisivat ensi vuonna, ja koska hän halusi hautajaisnoidaksi, hänen pitäisi saada loitsuista vähintäänkin Odotukset ylittävä ja pimeyden voimilta suojautumisesta Upea.
”Käytännönosuus oli helppo, värinvaihto- ja leijutusloitsuja, mutta teoriakokeessa piti analysoida latinaa yllättävän paljon. Onneksi olin juuri edeltävänä päivänä kerrannut Remuksen kanssa mobiliarbus- ja mobilicorpus –loitsujen muunnelmia.”
Hestia virnisti ja ojensi todistuksen takaisin Jamesille. Todistus oli saapunut eilen, mutta se oli jo nyt ryppyinen ja yhdestä kulmasta taittunut. Mutta mitä muuta olisi voinut odottaakaan paperilta, joka oli seikkaillut Jamesin farkkujen taskussa ilmojen halki.
Hestia ja James olivat sopineet tapaavansa Huitsuntaussuolla, pienessä velhokylässä, jonne molemmilla oli suurin piirtein saman pituinen matka. Joku olisi sanonut, että kuusikymmentä kilometriä suuntaansa luudanvarrella oli aivan järjetön matka helteellä lennettäväksi, mutta Hestia ja James olivat ”syntyneet luudanvarsi perseessä”, kuten Jamesin paras ystävä Sirius oli asian kaunopuheisesti joskus ilmaissut. Ja se kieltämättä piti paikkansa: James ja Hestia olivat molemmat Rohkelikon huispausjoukkueen jahtaajia ja intohimoisia lentäjiä.
Jamesin Nimbus ja Hestian Puhtolakaisu (molemmat viimeksi eilen kiillotettuja) lepäsivät Huitsuntaussuon niityn korkeassa heinässä omistajiensa vieressä. Päivä oli ollut helteinen ja lentomatka hikinen. Vielä nytkin, kellon lähennellessä jo yhtätoista, heinäkuun lopun kesäilta oli lähes trooppinen. Viime vuoden kesälomalla Hestia ja James olivat kutsuneet Huitsuntaussuolle myös Emmelinen, kolmannen Rohkelikon jahtaajan, ja he olivat pallotelleet kaadoilla pellon yllä useamman tunnin. Mutta tämän kesän heinäkuu oli ollut niin helteinen, että kevyetkään huispausharjoitukset eivät olisi tulleet kysymykseen pitkän lentomatkan jälkeen.
”Oletko sinä harjoitellut lomalla paljon?” Hestia kysyi. James nyökkäsi ja haroi pitkäksi venähtäneitä hiuksiaan pois silmiltään. Hestian sisuksissa tuntui siltä kuin sieppi olisi lennellyt vatsassa kehää. Ruskettunut ja kesäloman aikana jotenkin miehistynyt James näytti vieläkin komeammalta kuin yleensä.
”Olen minä aika paljon, joskin melko kevyttä settiä. Entä sinä?”
”Aika vähän. Mutta Gwenogin kanssa ollaan harjoiteltu temppuilua enemmän kuin koskaan. Gwenog oppi viime viikolla surffaamaan luudallaan”, Hestia sanoi ylpeyttä äänessään. Jos hän jostakin oli ylpeä, niin pikkusiskostaan, joka oli Rohkelikon huispausjoukkueen lyöjä ja nuoresta iästään huolimatta ehkä koko koulun taitavin luudallatemppuilija.
”Ilman käsiä?” James kysyi kunnioitusta äänessään.
”Jep. Äiti oli saada halvauksen, kun näki Gwenogin surffaavan ikkunan ohi. Minäkin olen harjoitellut, mutta en pysty irrottamaan luudasta kuin yhden käden.”
Jamesin silmiin syttyi kipinä, jonka vain lentämisestä puhuminen onnistui sytyttämään.
”Näytä!”
Hestia virnisti, nousi ylös ja nosti Puhtolakaisunsa polven korkeuteen. Yhdellä sulavalla liikkeellä hän heilautti itsensä luudan päälle istumaan. Toisella jalallaan hän otti tukea maasta ja nosti sitten toisen luudan päälle. Hestia vakautti hetken luudanvarttaan, ennen kuin nosti toisenkin jalkansa sen päälle. Varovasti hän irrotti toisen kätensä Puhtolakaisustaan ja nosti sen sivulle tasapainottamaan asentoaan.
James nousi seisomaan jännittynyt ilme kasvoillaan. Hestia tunsi jalkojensa tärisevän enemmän kuin kotona Gwenogin kanssa harjoitellessa, mutta antoi silti luudanvarren liukua hitaaseen liitoon.
”Vaikuttavaa!” James huudahti eikä Hestia malttanut olla lisäämättä vauhtia. Hän pyörähti Jamesin ympärillä muutaman kerran ja lisäsi sitten varovasti korkeutta. Mutta äkillinen tuulenpuuska, täydellinen yllätys lempeässä kesäillassa, sai hänet horjahtamaan.
Hestia valmistautui tömähtämään pehmeästi maahan kunnon huispaajan tavoin, mutta tömähdystä ei tullut. Sen sijaan hän tunsi käsivarret ympärillään, ja se pelotti häntä paljon enemmän kuin yksikään luudalta putoaminen oli koskaan pelottanut.
James nosti hänet paremmin syliinsä, ja vaistomaisesti Hestia kietoi jalkansa hänen ympärilleen.
”Osaat napata muutakin kuin sieppejä”, Hestia sanoi hiljaa ja kuuli äänensä tärisevän.
”Voit luottaa siihen, Jones.”
Hestia tiesi, että hänen olisi pitänyt hypähtää alas Jamesin sylistä. Hän tiesi, että Jamesin mieleen ei mahtunut kuin Lily Evans, vaikka noita tuntui inhoavan Jamesia. Mutta siinä hetkessä, keskellä Huitsuntaussuon ilta-auringossa kylpevää heinäpeltoa, Hestia ei halunnut suoda ajatustakaan Lily Evansille. Ja ehkä ei halunnut Jameskaan, koska hän painoi otsansa vasten Hestian omaa ja huokasi syvään.
”Toivottavasti sinä et polta minun näppejäni yhtä pahasti kuin tulirapu”, James kuiskasi, ennen kuin suuteli.
Suudelma oli ensin kömpelö ja hapuileva, mutta hetken kuluttua yhteinen rytmi löytyi. Vaikka James oli itsevarma ja vähän röyhkeäkin, hänen suudelmansa oli varovainen ja lempeä. Hestia painautui lähemmäs poikaa ja toivoi, ettei hetki koskaan loppuisi. Lentäminen Jamesin kanssa oli ihanaa, mutta tämä oli vielä monin verroin ihanampaa ja jännittävämpää.
Mutta aivan liian pian James vetäytyi irti suudelmasta ja laski Hestian varovasti maahan. Hymy hänen kasvoillaan oli hämmentynyt, mutta lämmin.
”Minä olen halunnut tehdä noin ainakin siitä asti, kun iskit Regulus Mustan kaadolla tajuttomaksi”, James sanoi, ja Hestia naurahti muistaessaan Luihuisen ja Rohkelikon huispausmestaruusottelua kahden kuukauden takaa.
”Se oli vahinko”, Hestia sanoi. Hän tunsi vieläkin huonoa omatuntoa Luihuisen etsijän toimittamisesta sairaalasiipeen, vaikka se olikin ratkaissut huispausmestaruuden Rohkelikon hyväksi.
”Tämä ei ole”, James kuiskasi ja painoi huulensa uudelleen vasten Hestian omia.
xxx
Viidentoista kilometrin päässä Huitsuntaussuosta itään sijaitsi Cokeworth, jossa kesä myöskin oli ollut kuumin viiteenkymmeneen vuoteen. Pihojen nurmikot olivat palaneet karrelle, vesi joenuomassa oli matalammalla kuin koskaan ja jokaisen talon ikkunoiden eteen oli vedetty verhot, jotta aurinko ei lämmittäisi sisätiloja enää yhtään enempää.
Mutta yön koittaessa joissakin taloissa availtiin verhoja ja ikkunoita. Näin teki myös Lily Evans. Lily nautti hetken viileästä tuulenvireestä ja istuutui sitten pöytänsä ääreen ikkunan eteen. Hän otti käteensä eilen saapuneen todistuksen ties monettako kertaa:
Hyvä Lily Evans,
olette saanut V.I.P.-kokeissa seuraavat arvosanat:
Loitsut: Upea
Muodonmuutokset: Upea
Yrttitieto: Upea
Pimeyden voimilta suojautuminen: Upea
Muinaiset riimut: Kelvollinen
Taikajuomat: Upea
Taikaolentojen hoito: Kelvollinen
Tähtitiede: Kelvollinen
Numerologia: Odotukset ylittävä
Taikuuden historia: Odotukset ylittävä
Jästitieto: Upea
Ennustus: KelvollinenTodistus oli hyvä, parempi kuin Lily oli toivonut. Eniten häntä oli jännittänyt taikajuomien arvosana. Kokeen teoriaosuus oli ollut vaikea, ja Lily oli pelännyt mokanneensa yhden lempiaineistaan pahasti. Mutta onneksi ei! Lilyn onnea ja ylpeyttä arvosanastaan himmensi pienesti ainoastaan se tosiseikka, että professori Kuhnusarvio piti Lilystä paljon, ja oli varsin mahdollista, että hän oli pyöristänyt Lilyn arvosanaa hitusen verran paremmaksi kuin mitä se olisi muuten ollut… mutta sillä ei ollut väliä, pääasia, että paperissa luki Upea!
Yllättävän voimakas tuulenvire syöksähti sisään avoimesta ikkunasta ja oli heittää todistuksen Lilyn kädestä lattialle. Lily kohotti päätään ja hänen katseensa pysähtyi Kalkarosten taloon. Severuksen ikkunassa paloi valo. Lily näki pojan istuvan vuoteellaan tutkimassa jotain paperia, todennäköisesti omaa todistustaan.
Hetken Lilyn teki kauheasti mieli mennä koputtamaan Severuksen ikkunaan. Olisi ihanaa kertoa hänelle taikajuomien arvosanasta. Lily epäili vahvasti, että heidän vuosikurssiltaan ainoastaan hän, Severus ja ehkä Dorcas Meadowes olivat yltäneet Upeaan taikajuomissa.
Lily nappasi todistuksen mukaansa ja oli jo huoneensa ovella, ennen kuin tuli järkiinsä. Severus oli haukkunut häntä kuraveriseksi. Sellaista ei voinut antaa anteeksi, ei, vaikka Lily miten tahtoisi. Ja vaikka ajatus Severuksen luo menemisestä tuntui näin yöaikaan hyvältä, päivällä Lily varmasti katuisi sitä. Miten ajatukset juoksivatkin öisin ihan eri ratoja kuin päivisin?
Pahantuulisena Lily sulki ikkunan ja veti verhot eteen. Jos hän ei olisi tehnyt niin, hän olisi saattanut nähdä matalalla lentävät Hestian ja Jamesin muutamaa minuuttia myöhemmin.
Hestia rakasti puiden korkeudella lentämistä ja itselleen tuntemattomien paikkojen tutkimista. Ja vielä hauskempaa niitä oli tutkia yhdessä Jamesin kanssa. James lensi hänen vierellään, näytti uskomattoman komealta ja kertoi, miten Peter Piskuilan oli lainannut jästiserkultaan tatuointikoneen. Peter oli luvannut tehdä Jamesille tatuoinnin, jahka James päättäisi, minkälaisen halusi. Hestia ei yllättynyt sieppi- tai luutatatuoinneista vaihtoehtoina, mutta sen sijaan hänet yllätti Jamesin kolmas vaihtoehto:
”Se voisi myös olla jokin lyriikanpätkä Summer in the City –biisistä. Muistatko sen? Soitin sen sinulle viime kesänä.”
Kyllä Hestia muisti. Viime kesänä hän oli ollut käymässä Potterien kotona, ja se oli ollut hurjan mukavaa aina siihen asti, kunnes Jamesin vanhemmat olivat tulleet kotiin, ja James oli alleviivannut uteliaalle äidilleen kahteen otteeseen, että Hestia ei todellakaan ollut hänen tyttöystävänsä. Mutta sitä ei tarvinnut ajatella nyt, kun James lensi hänen kanssaan pitkin nuhjuista Cokeworthia.
”Toki muistan. Onko sinulla jokin tietty pätkä mielessä?”
”Ehkä kertsistä se, että päivät eivät voi olla niin kuin yöt. Se on jotenkin hienosti sanottu. Mutta hei, minä käännyn tästä nyt kotiin, että pääsen edes johonkin järkevään aikaan nukkumaan. Peter tulee huomenna jo aamupäivästä. Nähdään, Hestia, oli tosi hauskaa!”
James virnisti, vilkutti ja oli poissa. Hestian vatsassa muljati hassun ikävällä tavalla. Eikö muuta? Eikö mitään muuta kuin
oli tosi hauskaa, vaikka he olivat suudelleet? Ja
päivät eivät voi olla niin kuin yöt? Mitä se nyt sitten tarkoitti?
Äkkiä Hestia tunsi ikävän palan kurkussaan, ja hän lisäsi lentovauhtiaan. Hän halusi nopeasti kotiin.
Kun hän vihdoin laskeutui kotinsa pihalle, oli aurinko alkanut jo nousta. Pitkästä ja nopeasta lennosta tärisevin jaloin hän käveli ovelle. Sen läpi kantautui vaimeasti musiikkia, ja vasta silloin Hestia muisti Gwenogin olevan yksin kotona (äiti ja isä olivat ystäviensä huvilalla).
Hestia avasi oven, ja tuttu laulu kantautui olohuoneesta:
And babe, don't you know it's a pity:
the days can't be like the nights
in the summer in the city.Hestia oli laittamassa Puhtolakaisuaan luutakaappiin, kun Gwenog tuli olohuoneesta. Hänellä oli päällään yöasu, mutta kädessään luudanvartensa. Hänen hiuksensa olivat sekaisin. Hän oli varmaan harjoitellut taas käsilläseisontaa luudan päällä, vaikka äiti oli kieltänyt harjoittelemasta sisätiloissa.
”Oliko hauskaa? Onko James treenannut?”
”James suuteli minua”, Hestia sanoi, mutta katui heti. Siskon kasvoilla oli yllättynyt ilme, joka kuitenkin vaihtui nopeasti jonkinlaiseen irvistykseen.
”Pitäkää huoli, että se ei vaikuta joukkueeseen”, Gwenog sanoi ja työnsi luutansa Hestian ohi kaappiin. Hän läimäytti kaapinoven kiinni tarpeettoman kovaa.
”Ei se vaikuta. En minä usko, että tästä tulee mitään”, Hestia sanoi, mutta Gwenog oli jo mennyt takaisin olohuoneeseen, jossa radio yhä pauhasi tuttua lausetta:
Päivät eivät voi olla niin kuin yöt.