Siro, sirompi, kaunis | K-11, femme, syömishäiriöangst

[Ametrine]

Otsikko: Siro, sirompi, kaunis
Tyylilaji: femme, angst, draama
Paritus: Ida/Andrea
Ikäraja: K-11
Varoitukset: syömishäiriö, alistamista, sairasta ajattelua.. kaikenlaista epäkivaa
Yhteeveto: ”Olet nätimpi kuin eilen.” Mutta en tiedä, pystytkö samaan enää huomenna.
A/N: Tällainen kyhäelmä sitten yrittää olla eka kirjoittamani femmeteksti. Osallistuu Vaihda genresi-haasteeseen femmellä ja One True Something 20 (Lifetime) -haasteeseen.

--


”Minä pidin lupaukseni tulla sirommaksi.”
Andrean äänessä kaikui epävarmuus. Selän takana sormet kiertyivät ranteen ympärille, sillä hän tarvitsi varmistuksen, kapeampi kuin viimeksi, niinhän? Hän tarvitsi tietää että oli onnistunut, vaikka se kävi vaikeammaksi päivä päivältä.

”Hyvä. Olet nätimpi kuin eilen.”

Mutta en tiedä, pystytkö samaan enää huomenna. Ida ei lausunut sitä ääneen, ja silti sanat kummittelivat Andrean mielessä, kaikuivat seinistä hänen kietoessaan senttinauhan vyötärölleen, kirkuivat korvissa kun hän yritti nukkua tai valvoa tai elää tai hengittää. Toinen tytöistä kuulosti ihastuneelta, ja sen vuoksi Andrea saattoi uskaltaa kävellä kevyemmin askelin ja olla hetken ajan täydellinen. Niin kauan kunnes Idan katse väsyi, ja silloin askeleet tuntuivat jälleen liian raskailta. Hänen täytyi olla kauniimpi ja sirompi, eikä heikkoudelle saanut antaa periksi. Hän ei kyennyt hyväksymään itseään, ellei ollut ensin Idan mielestä hyväksytty.

Punakutri siirsi Andrean vaaleat hiussuortuvat syrjään kapeilta olkapäiltä, laski huulensa tämän solisluulle, ja tyttö huokaisi tietämättä kuuluiko hänen hymyillä vai itkeä. Kosketus olisi voinut olla lempeä ja viaton, elleivät Idan sormet olisi liukuneet tunnustelemaan hänen selkärankansa jokaista nikamaa. Andrea tiesi mitä se tarkoitti; Ida tahtoi tuntea hänen luunsa piirtyvän ihon alta selkeämpinä. Se ei ollut vääryyttä, vaan kehote olemaan sisältä vahvempi ja ulkoa hennompi. Silti tytön katse putosi lattialle, lähes särkyi pirstaleiksi kyyneleiden tieltä, muttei sittenkään. Kaikki mitä hän tahtoi, oli olla täydellinen pidempään.

”Miksi sinun hymysi on apea?”
Sormet hipaisivat ihoa leuan alta, nostivat sen pystyyn, koettivat kääntää suupieliä ylöspäin lähes väkisin. Andrea sormeili hajamielisenä korsettinsa reunaa, ja pieni naurahdus karkasi hänen huuliltaan tiedostamattomasti, vain miellyttääkseen toista.
”Minä en aseta sääntöjä”, Ida kuiskasi hänen korvaansa, ”kyllähän sinä itsekin pidät siroudesta.”
Vaaleatukkainen nyökkäsi. Siro, sirompi, kaunis. Aina pystyi olemaan parempi, mutta kaikella sillä oli hänelle enemmän merkitystä Idan sanomana. Sääntö oli se, että tytöistä varmempi kuljetti käsiään pitkin Andrean vartaloa; säpsähti jos kylkiluut eivät olleet tarpeeksi terävät tai merkitsi suukoilla ne paikat, joihin oli tyytyväinen.

Andrean hymy ei ollut apea, vaan pelokas.
Pelokas silloinkin kun tunsi pehmeän näykkäisyn niskassaan ja rivin suudelmia kaulallaan. Ida nappasi hänen huulet omiinsa ja antoi heidän hiustensa sekoittua toisiinsa, jotta Andrea tuntisi itsensä rakastetuksi. Eihän hän halunnut, että tyttö luulisi olevansa pelkkä laihtuva marionetti punapään käsissä. Ida välitti aidosti, hän arvosti Andrean sisukkuutta ja uskollisuutta, tämän kykyä saada korsetit käymään liian suuriksi ja olla helposti tanssitettavissa. Kuin paperista tehty ballerina.

”Et sinä ole epäonnistuja”, hän kuiski vaaleahiuksisen huuliin.
”Niin, en tänään.”
”Etkä tule olemaan jatkossakaan, jos pidät kiinni lupauksistasi.”

Ida tanssitti tyttöään, suuteli tämän suupieliä kertaan ja toiseen ja puki vihdoin tahtomansa hymyn Andrean kasvoille. Hän myönsi ihailevansa sitä hoikkuutta ja kauneutta, mutta näki että Andrea pystyi parempaan jos halusi. Jos jompikumpi heistä halusi. Vaaleampi kääntyi piruetinomaisesti varpaillaan ja odotti Idan nyörittävän vyötärönsä hoikemmaksi.  Niin hän tekikin; kiristi korsetin nauhoja kunnes näky miellytti. Sentti sentin perään, ja Andrean hymy kiristyi samaa vauhtia. Eihän toinen voinut nähdä sitä takaapäin, muuten kuin peilistä. Hän vihasi peilejä, koska ne pystyivät paljastamaan Idalle liikaa totuutta.

Ballerina oli valmis. Andrea vastasi täydellistä; kaunis mekko oli juuri tarpeeksi kireä, käsivarret ja jalat näyttivät sopivan haurailta, hartioiden iho oli kuulas ja kalpea. Ei, ei sittenkään täydellinen. Ida tahtoi nähdä enemmän luiden muotoja tytön selässä. Sinivioletit, kiiltävät kynnet painuivat vaaleamman olkapäähän ja valuivat siitä alaspäin jättäen jälkeensä punoittavia viiruja. Andreaa kylmäsi, väristys kulki hänen kehoaan pitkin alas kantapäihin asti.

”Sattuiko se?”
Tyttö ei vastannut – eihän sillä ollut merkitystä. Häneen sattui kaikki ja ei mikään. Sanoilla ja teoilla ei ollut väliä, sillä hänelle oli olemassa vain tavoite. Pettymys tai hyväksyntä.

”Ai, anteeksi”, punatukka kuiskasi.
”Ei se mitään.”

”Jos ihosi alla olisi vain luita, tuo ei tuntuisi kipeältä.”

[elektrik bones]

Ugh, tää oli ihana, creepy, kuvottava ja söpöisän fantastinen samaan aikaan : D pidin tästä ja tää oli hyvin rakennettu kokonaisuus ;3 en osaa sanoa oikein muuta, kun en ole mikään kilometrikommentoija, mut mä pidin tästä ihan hirmusti!
Kaunista :3

Kiitos et mä sain lukea tän *__*

~ Crissie

[Ametrine]

Criss Angel: Oiii ihana kommentti ja ihana sinä. Kiitos. ♥ Toivottavasti tää ei ollut liian kuvottava. Kiva kuulla, että kuvailit tätä suurimmaksi osaksi positiivisilla adjektiiveilla. En ole itsekään varma tykkäänkö tästä, ja millaisia tunteita tämä saa aikaan. Mutta anyway, kiitos itsellesi. :3

[Draco Potter]

Tää oli tosi kaunis. Pisti miettimään, ja onneksi pistikin. Osaat kirjoittaa ja kuvailla tosi hyvin, pointsit sulle ♥

Silti tytön katse putosi lattialle, lähes särkyi pirstaleiksi kyyneleiden tieltä, muttei sittenkään. Kaikki mitä hän tahtoi, oli olla täydellinen pidempään.

alemmuuskompleksoiduin, oot liian hyvä. En nähnyt virheitäkään! Jag tycker ♥


yyy mäkin tahdon olla laiha ._.

[Ametrine]

Amalia: Hei♥ Kiitoskiitos kovasti palautteesta. Toivon että siitä miettimisestä tuli kuitenkin positiivisia ja järkeviä johtopäätöksiä. Äläkä alemmuuskompleksoidu, en mä nyt liian hyvä ole. : D Jokainen osaa omalla tavallaan!

[flawless]

Kommenttikampanjasta iltaa!

Mitähän tästä sanoisi. Tämä jätti minulle vähän ristiriitaiset fiilikset, koska vaikka idea olikin hyvä, niin toisaalta tämä jäi osin vähän hämäräksi. Päällimmäinen kysymys, joka mieleeni jäi, on miksi? Miksi Ida haluaa toisen laihduttavan, miksi Andrea suostuu siihen, mitä tämän kuvion takana oikein on? Toisaalta Idan hahmo oli hurjan kiehtova, koska hän oli niin hullun oloinen. Se, että hän jostain syystä halusi tehdä toisesta sairaan ja kontrolloida häntä täysin, teki kaikessa psykoudessaan Idasta mielenkiintoisen ja omaperäisen. Sellaiset hahmot, jotka elelevät omissa pinkeissä kuplissaan ja haluavat vetää muita ihmisiä mukaan leikkeihinsä marioneteiksi, ovat mielenkiintoisia. Oli harmi, ettei Idaa käsitelty tämän enempää, mutta ehkäpä juuri se tekeekin hänestä niin kiehtovan. Mutta sitten taas toisaalta sama asia jäi häiritsemään, koska Idan hahmo oli niin hankala tavoittaa, ja jätti niin paljon kysymyksiä ilmaan roikkumaan, että hän tuntui tavallaan vähän... viimeistelemättömältä? En tiedä.

Kirjoitat hyvin: teksti oli selkeää ja helppolukuista, kuvailua oli ihan tarpeeksi ja kerronta kulki eteenpäin sujuvasti ja sopivaan tahtiin. Teksti oli lähinnä sellaista selkeää peruskerrontaa, josta pidin. Ei ylimääräistä kielellä temppuilua hankaline lauserakenteineen ja vaikeaselkoisine kielikuvineen, vaan sellaista helposti tavoitettavissa olevaa ja rentoa tekstiä. Seassa oli kuitenkin pari omaperäistä ja huomiota herättävää ilmaisua/kohtaa, esimerkiksi katseen putoaminen lattialle kuulosti mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan kivalta tässä. Vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään erityisen monimutkainen juttu, se sopi tähän tekstiin oikein hyvin, ja kuulosti hauskalta, kun ensin tuli vaan mieleen jonkin konkreettisen tavaran putoaminen lattialle. Pidin myös tuosta kohdasta, jossa Idan kerrottiin käyvät Andrean kroppaa läpi ja värähtävän joka kerta kun ei ollut tyytyväinen tai suutelevan niitä paikkoja joihin oli. Se oli hyvin keksitty ja väriä antava yksityiskohta.

Pidin siitä, että tässä anoreksiaa käsiteltiin vähän erilaisella tavalla kuin miten aiemmin lukemissani teksteissä. Aiheena anoreksia on mielestäni jopa vähän jo nähty ja turhan kulutettu, mutta tällainen vähän erilainen lähestymistapa aiheeseen pehmitti asiaa. Pidin siitä, että mukana oli toinenkin hahmo, ja että tämä laihduttaja ei tehnyt sitä itsensä takia vaan toisen painostuksen vuoksi (eikä tässä ollut sellaista perinteistä "olen liian lihava" -angstia ja kovin paljoa mitään ihon alta törröttävien luiden kuvailua). Tämä pisti ajattelemaan sitä, että jos tällainen tilanne olisi oikeasti, miten on mahdollista saada toisesta niin vahva kontrolli, että saa tekemään tuollaista. Tästä ideasta olisi hyvin aineksia pidempäänkin ficciin! Tämä jätti paljon ajateltavaa.

Tämä oli hyvä lukukokemus, vaikka jotkin seikat jäivätkin vähän epäselviksi. Mutta pidin joka tapauksessa, hyvää tekstiä. Kiitos lukukokemuksesta!

[Ametrine]

flawless: Hei moi ja kiitokset! Rakentavaa kommenttia tällekin tekstille, ihanaa. Olen tainnut pyöritellä tätä juonta omassa päässäni ja paperilla niin kauan, että osa motiiveista ja varsinkin nuo "Miksi?"-kysymykset muodostuivat itsestäänselvyyksiksi, ja enää en päässyt ajattelemaan tekstiä ulkopuolisen ihmisen silmin. Siitä kai johtui tuo "viimeistelemättömyys", josta puhuit (tosin en tiedä uskallanko olla täysin samaa mieltä - yritin hioa jokaisen virkkeen täydelliseksi ja se oli rankkaa hommaa). En edes osaa sanoa, miksi Ida on sellainen dominoiva hullunkaltainen hahmo. Itse ajattelin sen jonkin sortin kieroutuneeksi perfektionistiksi, joka haluaa tehdä jokaisesta ympärillään olevasta asiasta täydellisen, mukaan lukien itsensä ja toiset ihmiset. Andrea vaan sattui olemaan rakkaudesta(ko) sokeana kulkeva marionetti. Olet oikeassa, olisi ehkä pitänyt kertoa hahmoista ja niiden motiiveista enemmän. Anoreksia on tosiaan joskus vähän kulutettu aihe. Yritin tuoda siihen jotain uutta, hienoa kuulla että tämä toimi edes jotenkin.
Kiitos kommentista!

[cooperaur]

Kurmou. Oon lueskellu tän jo aika moneen otteeseen, mutta oon ehkä nyt vihdoinkin tarpeeksi reipas sanomaankin jotain. ^^' Pidin tästä ja tän hyvällä tavalla tasaisesta synkkyydestä, vaikka eihän tästä tosiaan varsinaisesti mikään hyvä mieli jäänyt!

Otsikko on yksinkertaisesti vaan jotenkin just se mikä sen pitää ollakin. En tiiä, vaikkei se sinänsä ole mikään kovin yllättävä tai erikoinen, niin en voisi kuvitella että tän tekstin nimi olisi mikään muu. Toiseksi, tykkään siitä että otsikot ei oo liian monimutkasia tai vaikeita koska silloin ne monesti menee kauas itse tekstistä eikä kerro siitä yhtään mitään. Ja se vielä että sairaalloisen laihuuden nimeäminen "siroudeksi" on kovinkovin hieno pointti tähän tekstiin, vaikka kamalaa onkin.

Nopea ihkutus tähän väliin hahmojen nimille. Ida, joo, tykkään paljon siitäkin, mutta etenkin Andrea! Miten ihana nimi ja vaikka tää on lyhyt teksti niin jo sen perusteella nimet pukivat hahmoja mun mielestä täydellisesti. Ehkä koska Ida on kohtuullisen tavallinen nimi kun taas Andrea on erikoisempi, se jotenkin korostaa sitä että nimenomaan Andrea on tärkeä ja spesiaali. Vahvistaa myös jotenkin sitä mielikuvaa mikä mulle jostain syystä jäi ettei Ida itse ole mitenkään erityinen, että tavallaan mikään ei ns. "oikeuta" sitä vaatimaan Andrealta asioita, mutta Andrea on vaan ehkä liian heikko sitten näkemään tätä. Voi olla että tää juttu on vaan pääni sisällä, mutta tykkään siitä! :'D

Pakollinen wnb-tekninen-nipotus. Kieli oli hyvää, joskin jossain kohtaa tekstiä oli aavistuksen vaikea seurata, punainen lanka katosi multa pari kertaa hetkiseksi. Pääosin kuitenkin tosi pop ja kuten flawflesskin sanoi niin ilmaisussa oli sellaisia erityisiä helmiä joukossa, ehdoton suosikkini oli tuo "paperista tehty ballerina", kuvaa hyvin heiveröistä alipainoista ihmistä ja koska esim. elokuvan Black Swan tyyppisten tarinoitten takia ballerinoista (hmm ja taitoluistelijoista!) tulee ainakin mulle jo automaattisesti täydellisyyden tavoittelu ja kontrolloiminen ja sen tyyppiset ongelmat. No joo. Ja tietysti sitten on vielä paperinuket, joille on aivan ihanaa pukea vaatteita ja laittaa ne näyttämään kivalta, niin kuin Ida haluaa tehdä Andrealle. Oh ainiin ja ilmaisusta vielä että "punakutri" ja se miten Andrean hymy kiristyi "sentti sentiltä." ♥

Ylipäätään teemat tässä olivat mielenkiintoisia ja kiehtovia, syömishäiriö ja alistaminen on toki molemmat kulutettuja, mutta yhdistettynä eivät niinkään. Mielenkiintoisinta olikin juuri se että sen sijaan että hahmo olisi itse tahtonut sairaalloisesti kontrolloida painoaan, joku toinen halusi kontrolloida hänen painoaan ja että hahmo laihdutti tämän, ei itsensä takia. Tuli myös mieleen että ehkä Ida ei osannut kontrolloida omaa ulkonäköään, ei ollut tyytyväinen siihen tms. ja halusi siksi kontrolloida toista? Andrean saavutukset olivat enemmänkin Idan saavutuksia. Toisaalta saattoi olla tietenkin että Ida katsoi jo olevansa täydellinen, ja kaipasi Andreaa "projektikseen" siksi. Kuvasit hyvin sitä miten laihduttaminen, kauniilta näyttäminen ja erityisesti Idan mieleen oleminen hallitsivat koko Andrean elämää. Ja juuri tuo "tasainen synkkyys" minkä jo mainitsin, se että se oli niin arkista. Se sai kaiken näyttämään niin toivottomalta ja siltä ettei mikään koskaan edes tulisi muuttumaan ja päivä toisensa jälkeen kaikki jatkuisi samalla tavalla ja Andrea laihtuisi laihtumistaan. Missään vaiheessa ei herännyt mitään syytä uskaltaa toivoa hahmolle parempaa. Rakkaus ei oo aina kovin kaunista.

Näillä puheilla poistun nyt höpisemästä, kiitos tästä lukunautinnosta Ame. ♥

[Zarroc]

Minusta tämä oli vähän pelottava.

Tässä oli jotain sellaista... kieroutunutta hulluutta, siis sen lisäksi että anoreksia muutenkin hakkaa minua henkisesti lapiolla, kun joku vielä tavallaan pakottaa siihen... Näitäkin ihmisiä toki on, ehkä jollain tavalla, eivätkä he ikinä ole kovin eheitä.
Eli toisinsanoen, peilasiko Ida vain omaa epävarmuuttaan tällä tavoin? Mutta miten hän sai taivutettua ja alistettua Andrean tuolla tavoin? Ei kai rakkaus oikeasti voi olla niin jumalattoman sokea, että laiha on lopulta kaunis?

Niin, ainahan sitä haluaa miellyttää jotakuta, jos ei itseään, niin vanhempiaan, rakastaan tai edes maailmaa. Tämä oli sinänsä todella kaunis teksti, ainakin sanallisesti. Sinä tosiaan osaat kirjoittaa, mutta tämä ihan tosi riipi selkärankaani, koska tiedän mitä se on, kun ei loppujen lopuksi näe peilistä sitä mitä pitäisi.
Eikä toinen näe sitä ilman peiliäkään, vaan kehoittaa täydellisyyttä seuraamaan perässään kuin vuohta narussa...

Höh, nyt kyllä hakeudun taas ihan hakoteille koko asian kanssa, punainen lankani katosi juuri (jos sitä nyt oli ollenkaan?). Ajattelin vain tulla kertomaan että pidin tässä kyllä, pidin hienosta lauseenkäytöstäsi

kaunis mekko oli juuri tarpeeksi kireä, käsivarret ja jalat näyttivät sopivan haurailta, hartioiden iho oli kuulas ja kalpea. Ei, ei sittenkään täydellinen.

sekä sanamuodoistasi, kuten paperista tehty ballerina.
Muutenkin tämä oli... no, kaunis. Vähän karmivalla ja hullulla ja sairaalla tavalla kaunis, mutta sitä yhtä kaikki.

Kiitos tästä perfektionistisummasta.

~ Zar