Merenalaista • S, Seamus/Charlie • 12+ virkettä

[Vilna]

(En omista Harry Potter -kirjasarjaa, enkä tienaa tällä tuotoksella rahaa.)

Kirjoittaja – Vilna
Ikäraja – S

Paritus – Seamus Finnigan/Charlie Weasley
Tyylilaji – sodanaikainen synkistely
Sanamäärä – 498

Yhteenveto – He silmäilevät niitä Profeetasta kahvituokioiden äärellä, kuka on kuollut ja milloin ja jos hyvin käy he ehkä saavat tietää jopa miksi.

Kirjoittajalta: Minun ensimmäinen onnistunut 12+ virkettä tekstini! Tai no en tiedä onko tämä onnistunut, mutta tämä on kuitenkin historiallista. Jee. Tämä syntyi yllättävän kivuttomasti muutaman sanan haasteellisuudesta huolimatta Kreetan auringon alla. En tosin saanut sieltä mitään vaikutteita tekstiini, kun angstiahan tästä tuli. :-D Tekstin taustoja ei kai kannata hirveästi ryhtyä ruotimaan (esim. miksi Seamus ja Charlie ylipäätään ovat yhdessä jossain mökissä, lol), tämä on lähinnä fiilistely! ++ Minulla on selkeästi joku obsessio aamupalapannukakkuihin, anteeksi. Okei. Joo. Vähän jännittää. Apua.

12+ virkettä, Teelusikan tunneskaala (pelko), OTS20, Random10 vol. 2

MERENALAISTA

Charlien sinisissä ja mahdottoman syvissä silmissä siintää meri, vaikkei täälläpäin tuulta ehkä edes tunne, kun aallot kulkevat vastapäivään. Seamusin omat ovat kolkot mutta sitkeät, paljon puhuvat ja vähän sammuneet tämän sodan liekeissä. Hänen sormensa hipovat olohuoneessa Charlien eri muistoesineitä Romaniasta ja muualtakin (turhia krumeluureja Seamusin mielestä) ja jossain hänen takanaan Charlie paistaa pannukakkuja, sen tuoksu tulvii ympäri heidän pientä mökkiään ja Seamus sulkee silmänsä. Auringonvalo on oranssia, kun se siivilöityy sälekaihtimien raosta Seamusin mattoon käpertyneille varpaille. Hän kuulee hanan vuotavan keittiössä, Charlien on pitänyt korjata se jo aikoja sitten mutta ei ole kai ehtinyt kiireiltään.

Kylkiluiden alla Seamusin sydäntä pistelee. Ehkä para aikaa häntä syö elävältä joku ameeba tai sen tapainen, Seamus ei tunne sellaisia kovin hyvin. Hän on vailla huomiota, Charlien huomiota eritoten, vaikka on sitä saanutkin liian paljon ja hyvin vähällä. Mutta Charlien henki ei ole tuntunut olevan pitkään aikaan läsnä, ei niiden kaikkien luettujen kuolinilmoituksien jälkeen. He silmäilevät niitä Profeetasta kahvituokioiden äärellä, kuka on kuollut ja milloin ja jos hyvin käy he ehkä saavat tietää jopa miksi – vaikka ehkä haluaisikin olla siitä epävarma.

He ovat kuluneet naarmuisiksi ja arpisiksi. Mikään ei ole enää tasaista ja helppoa, asiat sattuu ja tuntuu syvällä rinta-alassa: aamut ovat pitkiä kun ei pysty kunnolla edes nukkumaan pelon vuoksi. On yhtä hiljaista kuin krematoriossa, Charlie keittää teetä ja Seamus istuu alas pöydän ääreen ja on onnellinen etteivät he ole vielä ruumiita. Hän tutkailee maljakossa nuutuneita liljoja, sormenpäällä kokeilee niiden terälehtiä, jotka varisevat kosketuksesta pois, vähän niin kuin Seamuskin. Hedelmäkulhossa olevat banaanit on mustia ja omenat sisältä mätiä, Seamus ei suostu edes ajattelemaan niitä. Charlie kiirehtii polttavan kuumien teekuppien kanssa, toimittaa ne pöytään ja leijuttaa pannukakut perässä. Seamusin kaulalla olevia kulmanhampaanjälkiä polttelee villapaidan läpi.

Charlie ojentaa Seamukselle lautasellisen sitä aamiaista pöydän yli, hymyilee vaisusti puhumattomana, mutta se on aina ollut osa hänen DNA:taan. Kumpikin heistä miettii mitä sanoa, puhuttavaa olisi vaikka kuinka paljon mutta huulet eivät liiku oikeassa tahdissa eivätkä korvat enää tässä vaiheessa kuule tiettyjä sanoja.

Meren ja mökin takana horisontti siintää tulevaisuuteen asti ja jotkut linnut kirkuvat liitäessään sitä kohti, sen kuulee ikkunoiden läpi yllättävän hyvin. Seamus näykkää pannukakkuaan ja Charlie katsoo silmissään epävarmuutta ja iltahämärää, se synkkyys hiipii suoraan Seamusin sieluun asti. Charlien itsetunto tuntuu kupruilevan tästä sodasta, hän syö pannukakkujaan ja Seamus juo liian kuumaa teetä ja koko tämän ajan hän ajattelee että joku on kuollut tässä sodassa ja se ei ollut hän.

”Mökin kaarituet pitäisi korjata tulevaisuuden varalle”, Charlie sanoo vain jotain puhuakseen ja Seamus nyökkää hillitysti, vaikka haluaisi ehkä vähän huutaa vittua ja saatanaa.

Seamusin nilkka naksuu pöydän alla, kun hän hytkyy, nakertaa vähän pannukakkuaan, tänä yönä taivaalla pitäisi loistaa superkuu ja jostain syystä se luo Seamusiin vähän toivoa, vaikka silti pelottaa niin hemmetisti. Tämä sota ja kaikki siihen liittyvä, Charlie ja tämän puhumattomuus, Seamus ja hänen alati hiipuva luottamus, vaikka ehkä pitäisi vain antautua tälle kaikelle ja elää enemmän kuin päivä kerrallaan ja olla hiljaa täällä mökissä, johon kukaan ei voi koskea.

”Minä voin auttaa”, Seamus sanoo ja hengittää sisään ja ulos, mutta ei osaa uskoa tulevaisuuteen.

*

1. meri  2. kolkko  3. krumeluuri  4. oranssi  5. vuotaa
6. kylkiluu  7. ameeba  8. vailla  9. henki  10. tuokio
11. naarmuinen  12. tasainen  13. krematorio  14. tutkailla  15. banaani
16. toimittaa  17. kulmahammas  18. DNA  19. kumpikin  20. horisontti
21. iltahämärä  22. kupruilla  23. kaarituki  24. superkuu  25. antautua

[ruttotohtori]

K-kampanjasta moi! Yksi sanalistan sanoista kuvaa tätä tekstiä kyllä erinomaisesti ja se ois toi kolkko. Semmonen fiilis itselleni ainakin tuli. Harvemmin tämmöset fiilistelytekstit täällä angstiosastolla puristaa rinnanalaa näin, usein tällatteet on enemmän haikeita kuin masentavia, mut tää oli erittäin... en tiiä, tuntuu et jos sanon kamala, se ois haukku vaikka oikeesti tarkotan sitä kehuna tässä tapauksessa. En keksi oikeen muutakaan mikä kuvais mun fiiliksiä. Mulle jäi kamala olo ainakin. Tää on siis ficcinä hieno, just siks et tää on niin... kamala. Angstin kuuluukin olla kamalaa. Ja edelleen, nää on kaikki kehuja. Pidän sitä vain ja ainoastaan ansiona jos teksti vaikuttaa tunnetasolla. Tää oli erittäin ahdistava ja masentava ficci ja joo meen varmaan nyt tupakalle rauhottumaan että saisin tähän kommenttiin muutakin sisältöä -->

No niin. Sanoit, että paritusta ei kannata lähtee kyseenalaistamaan, joten en lähde, eikä se silleen tunnu tarpeelliseltakaan, sait välitettyä hyvin ainakin hahmojen asemat tässä tekstissä, ja se riittää, vaikken tiedäkään miks just nää kaks on yhdessä. Tästä huomaa kyllä sun rakkauden Charlieen, se ei vaikuta yhtään sellaiselta mihin oon kirjoissa tottunut, mut se tuntui silti kokonaiselta hahmolta ja omalta itseltään. Se on niin ku päivitetty versio kirjojen Charliesta, eihän me tiedetä miten se sotaan reagoi, tai no, sä tunnut tietävän hyvin, mut siis. Ihailen kun kirjoittajat pystyy ottaan hahmoja joista me ei tiedetä paljoa, tekee niistä aivan erilaisia kuin niissä kohtauksissa mitä kirjoissa on nähty ja saa ne silti tuntumaan oikeilta. Tajuutko mitä ajan takaa? Toivottavasti en oo liian epäselvä lmao. Mut siis, tästäkin näkee kuinka paljon oot hahmoa miettinyt ja kuinka luontevasti luot siihen eri ulottuvuuksia. Teet siitä syvemmän ku kirjojen hahmo, you know. Tykkään siitä. Ja tykkäsin Seamusistakin, joskin sitä tuli vaan surku. No, molempia tuli, mutta Seamusia erityisesti.

Hirveen nätisti sä kyllä kirjoitat, ai että! Sun tekstejä lukee mielellään koska ne on niin inspiroivia, ainakin mulle. Sun tyyli iskee just mun makuhermoon, se on sopivan runollista mutta siinä on silti asiaa ja syvyyttä ja tunnetta eikä pelkkiä tyhjiä sanoja. Tietty 12+ on vaikee haaste, mut tää ei tuntunut missään määrin töksähtelevältä tai keskeneräiseltä, vaan kokonaiselta kohtaukselta näiden hahmojen elämästä. Tästä tuli just hienolla tavalla pysähtynyt fiilis, sellasella ahdistavalla tavalla kuin olis jonkun aikakuplan sisällä mistä haluaa pois muttei pääse. Vaikka tän tekstin aiheena on sota, se tuntuu kuvailevan tunnelmansa puolesta masennusta, mikä tosin sotaan liittyy. Mut siis, tässä tekstissä on sama fiilis ku mulla huonoimpina aikoina. Ja se fiilis on niin monimutkainen ja kammottava, et nostan hattua että saat jotain niin voimakasta esille näin lyhyessä tekstissä.

Viel pari lempikohtaa:

Seamus istuu alas pöydän ääreen ja on onnellinen etteivät he ole vielä ruumiita

huulet eivät liiku oikeassa tahdissa eivätkä korvat enää tässä vaiheessa kuule tiettyjä sanoja

Ah ja voih. Sori tällanen kälynen kommentti, keskityn vaan fiilistelemään itsekin sen sijaan että kommentoisin konkreettista sisältöä, mut oon väsynyt ja kissa pissi mun kynnysmatolle ja. En tiiä. Tästä jäi vahvimpana mieleen nimenomaan tunne. Kiitos tästä lukukokemuksesta, mun on pakko varmaan mennä kattoon taikatyttöanimee että piristyn hieman. Mut tää on hieno teksti, kiitos, kiitos kiitos <3

[Sokerisiipi]

Löysin tämän Teelusikan tunneskaala II -haasteen kautta ja ihanaa, että löysin. Tämä oli niin kaunis, kipeä, haikea, odottava ja pysähtynyt. Seamusin pelko ja sellainen kurkussa jatkuvasti puristava hiljainen paniikkiahdistus tulevasta ja oman ja läheisimpien turvallisuudesta oli tosi hyvin läsnä. Uh, niin upeaa <3 Tämä 12+ virkettä oli erityisen vaikea, muistan, kun monet sitä tuskaili. Muutamaa sanaa lukuun ottamatta (krematorio ja DNA) en olisi koskaan arvannutkaan, että kyseessä on virkehaaste eli silläkin tavoin todella onnistunut ficci! Charlie oli hieman ärsyttävä tai niin kuin tämä veti niin Seamusin nahkoihin, että Charlie tuntui minustakin kiireiseltä ja laiminlyövältä poikaystävältä, mistä kanssa pisteet sulle

Kiitos kauniista ficistä, pidin!

//plus ihan supernätti otsikko!!

[Resonanssi]

Jos on ficci Seamusista, jota en ole lukenut, niin varmasti käyn sen lukemassa eli pitihän tämä lukea.
Enkä katunut. Todella kaunis ja upeasti kirjoitettu! Pidän kuvailusta, siitä miten kerroit Seamusin surusta ja ajatuksista niin wau!
Lisäksi paritus oli harvinaisempi joten sekin kiinnosti!