Ficin nimi: Asiaankuuluvaa
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Paritus: Shinsou/Monoma
Genre: Slice of life ja läheisyys
Summary: Shinsoun katse osui sänkyyn, jossa huoneen asukas nukkui peittoon kääriytyneenä ja kasvonsa kohti seinää. Vieressä vuoteella odotti toinen tyyny peittoineen, mikä sai Shinsoun hymähtämään.
A/N: Huvittavaa, miten joskus onkin inspiraatiota hyvä määrä, mutta itse kirjoitusprosessi kulkee ties minkä mankelin ja murskaimen läpi. 😂 Kirjoitin tämän tekstin loppupuolen uudelleen varmaan kolmesti ja jossain kohtaa tuntui siltä että onko tämä nyt mikään olevinaan. Kyllä se sieltä sitten muotonsa otti löytääkseen ja viskattakoon vihdoin pois keskeneräisten tekstien katraasta. 😄
***
Shinsou varmisti reitin olevan selvä ja lähestulkoon hiipi asuntolan portaat pari kerrosta ylemmäs. Niihin aikoihin useimmat luokkatovereista olivat jo nukkumassa, joten ehkä niin valpas varovaisuus oli turhaa, mutta yliarviointi oli aliarviointia parempi. Joku neljännessä kerroksessa asustelevista olisi saattanut kysyä jotain hänen salamyhkäisestä liikuskelustaan, eikä Shinsou olisi välittänyt kommentoida takaisin mitään.
Helpointa olisi tietysti ollut aivopestä vastaantullut luokkatoveri siten, ettei tällä olisi hetken päästä ollut mitään muistikuvia siitä, että Shinsou olisi hiippaillut eri kerroksessa kuin missä hänen huoneensa sijaitsi. Sellainen olisi kuitenkin syönyt pahasti Shinsoun moraalitajua, joten oli parempi olla edes miettimättä moisia stuntteja.
Saapuessaan huoneelle, jonka kylttiä koristivat tutut kanjit, Shinsou ujutti lukkiutumisen estävän paperinpalan oven välistä ja livahti sisään. Häntä varten päälle jätetty lamppu oven viereisellä pöydällä toi huoneeseen juuri sopivasti valoa, jotta hän näki riisua tohvelinsa ja havainnoida tilan tuttua yleisilmettä. Monoman huone oli tavanomaisen edustuskelpoinen: koulupuku odotti henkarilla seuraavaa päivää, hyllyn sarjakuvakirjat kiiltelivät suorissa riveissään ja kirjoituspöydälle kootut tavarat ruukkukasvia myöten nököttivät siististi paikoillaan. Shinsoun huone pari kerrosta alempana oli vain harvoin yhtä moitteettomassa kunnossa.
Shinsoun katse osui sänkyyn, jossa huoneen asukas nukkui peittoon kääriytyneenä ja kasvonsa kohti seinää. Vieressä vuoteella odotti toinen tyyny peittoineen, mikä sai Shinsoun hymähtämään. Yövierailuista oli jo tullut niin vakituinen käytäntö, että molemmilla oli toistensa huoneessa omat petivaatteet valmiina. Seuraava askel olisi ollut varmaankin viedä toisen kylpyhuoneeseen oma hammasharja, mutta se sai toistaiseksi odottaa.
Ainakin jokusen tovin, Shinsou tuumi, sammutti lampun ja tassutteli pimeässä peremmälle.
"Hm?" Monoma mutisi, muttei onneksi säikähtänyt, kun hän kävi tämän viereen.
"Minä se vain", Shinsou supatti kaivautuessaan peittonsa alle.
"Mm-hm", Monoma ynähti tervehdyksenä ja olisi kai sanonut muutakin, ellei uneliaisuus olisi vyörynyt päälle. Shinsou oikaisi selälleen ja kuunteli vieruskaverinsa nopeasti syvenevää tuhinaa. Monomalla oli häntä paremmat unenlahjat, mutta tämä oli kertonut nukkuneensa entistäkin makeammin sen jälkeen, kun he olivat alkaneet viettää öitä yhdessä. Toteamus oli saanut lämpimän tunteen pesiytymään Shinsoun rintaan. Hänen läsnäolonsa todella teki jonkun olon niin mukavaksi, että tämän oli helppo antautua uneen, joka katkesi vasta herätyskellon sirkutukseen.
Sanomatta oli selvää, että hänkin oli saanut unta viime aikoina paremmin kuin ehkä koko siihenastisen elämänsä aikana. Varjot hänen silmiensä alla olivat haalistuneet lähes huomaamattomiksi.
Mutistuaan tuskin kuiskausta kuuluvammat hyvänyöntoivotukset Shinsou kääntyi selkä vasten Monoman selkää. Kosketus oli kepeä ja tarjosi molemmille sopivasti tilaa. Vieretysten nukkuminen tapasi tuoda mukanaan vahinkotönäisyjä ja vaeltavia raajoja, mutta sellaista sattui kenelle tahansa. Harva kykeni nukkumaan yönsä yhdessä asennossa ja liikkumatta.
Sekään ei ollut epätavallista, että he joskus heräsivät läheisemmissä tunnelmissa kuin olivat alun perin aikoneet. Usein Shinsou oli nukkunut selällään ja Monoma pötkähtänyt hänen kainaloonsa, toisinaan hän oli haudannut kasvonsa Monoman hiuksiin ja ottanut tämän suojaan käsivartensa alle. Kun sitten oli tullut aika siirtyä unimaailmasta uuteen päivään ja he olivat tajuneet vallitsevan tilanteen, he olivat suoneet toisilleen käheät naurahdukset ja ottaneet jälleen tilaa itselleen. Ensimmäisillä kerroilla se oli ollut samanaikaisesti typerää, noloa ja hupsua, muttei ollut kulunut montaakaan yötä, kun läheisyydestä oli jo tullut jotenkin... asiaankuuluvaa.
Ehkä se oli enimmäkseen hän, joka ajatteli siten, Shinsou oli jo ehtinyt pohtia, vaikka mietteiden paikkansapitävyydelle olikin työlästä löytää vedenpitäviä perusteluja. Toki he silkassa yhteisymmärryksessä nukahtivat pienen etäisyyden päähän, mutta jos Monoma olikin unissaan löytänyt tiensä hänen kylkeensä, ei tällä ollut ilmennyt kiirettä könytä kauemmas. Kuten ei myöskään hänellä, jos hän olikin yllättänyt itsensä vuorostaan Monoman kainalosta. Siinä ei oikeastaan ollut hassumpi.
Shinsoun pohdinnat katkesivat, kun Monoma liikahti ja kääntyi unissaan häntä kohti. Tämän unenlämmin keho painautui häntä lähemmäs ja käsivarsi ojentautui hänen rintakehänsä yli. Shinsou huomasi hymyilevänsä pienesti ja hetken mielijohteesta sipaisi Monoman hiuksia. Sellaiset tiedostetut kiintymyksenosoitukset eivät olleet tavallisia heidän välillään, mutta poikkeuksen tekeminen oli joskus paikallaan, etenkin kun Monoma jälleen osoitti viihtyvänsä hänen seurassaan niin, että alitajuisestikin hakeutui syleilyetäisyydelle.
Kukapa hän oli laittamaan hanttiin sellaiselle.
