PMM☆M: Nux Memoriae [Madoka/Homura] | S, H/C, oneshot

[Odile]

Kirjoittaja: faux pas
Ficin nimi: Nux Memoriae
Fandom: Puella Magi Madoka ☆ Magica (Mahou Shoujo Madoka ☆ Magica) (anime)
Genre: romance, angst, H/C, pre-femme
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Madoka Kaname/Homura Akemi aka MadoHomu
Yhteenveto: Se oli viimeinen taistelu, viimeinen yö. Ja sitä yötä Homura Akemi ei tulisi koskaan unohtamaan.
Varoitukset: -
Vastuuvapaus: En omista “Gen Urobuchin sadistista nukketeatteria”.
A/N: Osallistuu Ficleletpakka -haasteeseen. (Cocktail: sama fandom, 500 - 700 sanaa, “femma”, eri päähenkilö)
SPOILEREITA. Noin, teitä on varoitettu.
Lisää MadoHomua! Riemuitkaamme. Tällä kertaa päästään suikkaamaan suukkokin. Ei mitään juuri sitä isompaa, mutta hei, ei pilata tätä paritusta liialla hässimisellä. Tämä on siis tällainen pienimuotoinen re-write jaksosta 12, jossa Madokasta siis tulee universumin kuningatar. Ei mitään hirveän isoa, mutta päätin tehdä tuosta Madokan viimeisestä hetkestä Maan päällä vähän romanttisemman ja Homuralle armeliaamman.





Taas. Tuhannetta kertaa. Epäonnistuminen. Madoka solmii sopimuksen paholaisen kanssa.

Enää ei jaksa nousta, veri tippuu ohimoa pitkin. Päähän sattuu. Veri tulee sydämestä; ei sen kautta, vaan suoraan tuskaansa tihkuvasta lihaksesta. Madoka, ei. Ei, Madoka.

Ja sitten hän kääntyykin. Ja tulee takaisin. Tulee tänne. Ja minä en jaksa enää nousta.

“Älä, Madoka.” Heikko on kuiskaus, mutta saavuttakoon tytön, jos jossain on jumala.

Ja niin se saavuttaakin. Ehkä silloin on mahdollisuus, ehkä vielä on toivoa...

Tyttö polvistuu toisen viereen. Ja hän hymyilee, voi, kuinka minuun sattuu. Veren ja mustien suortuvien alla kasvoja riipii irvistys, joka enteilee tulvaa. Ja miten repivä on kontrasti kaksien kasvojen välillä.

Vaan luontoäiti tasapainottaa. Polvistunut säälii ja sympatisoi, ja vähän suruistuu hänenkin ilmeensä. Mutta onhan hän vaan oudon tyyni. Ei voi ajan orjan kipu häiritä peilityyntä lampea. Miksi, rakkaani, miksi? Jätätkö minut näin?

Ja sitten hän hymyilee taas! (Hänen huultensa muotoinen on haava sydämessäni...) Älä auta, älä pelasta, vahinko vain suurenee, älä... (Sitähän hymysi tarkoittaa?)

Vaan odota... ei, kyllä hän nousee taas! Älä! Pyydän! Älä mene...

Eikun odota.

Ei hän lähdekään, hänen kätensä lämmittää kasvojani. Tunteen liekittämällä poskellani se viilentää, kyynelten ja veren hyytämällä ohimollani sormet polttavat, johtaen poskieni lämpöä.

Silmät kii... Niin on parempi, eipä niillä ole enää mitään näytettävää. Ei mitään, mitä en olisi jo nähnyt satoja kertoja. Voi hyvä Jumala, jos olet siellä, auta... minua surettaa taas...

Tunnen lämpimän, leppeän tuulen otsallani. Jumalani, oletko se sinä? Avaan silmät, mutta veden pohjalta ei näe mitään.

Jokin kevyt lehahtaa otsalleni, kuin ruusun terälehti olisi vain sattunut kulkemaan ohitseni karkumatkallaan tuulen kanssa. Sulkisin silmäni uudestaan, mutta puolimatkassa päätän toisin, ja nyt lampi on kadonnut. Näen, kaikki piirtyy eteeni pilven hopeareunustakin selkeämpänä.

Sehän olitkin sinä.

Siinä siis jumalani.

Olenpa ollut tyhmä.

“Luota minuun,” se suukko sanoi. Sehän se oli, suukko, eikä sittenkään ruusunkukka.

Kun hän kääntyi takaisin, ei minuun enää sattunutkaan niin paljoa.





A/N: kielioppiaturpaan.fi

[Mightyena]

[size=8]Älä mene...[/size]

Psst kahdeksan jälkeen laita pt, niin tämä toimii. (: Hurja mutta ihana ajatus vaihtaa fonttikokoa kesken tekstin. <3

Siis ääh ensinnäkin, MadoHomua! <3 Kieriskelin onnessani, kun huomasin tämän. Mutta ihan kamalaa, miten traaginen pari tämä on. Mutta siinä koko parituksen viehätys ehkä onkin (ainakin minulle), joten tämä on kyllä mainio tapa kirjoittaa näistä kahdesta. Mutta voi, kuinka kaikki tunteeni nyt iskivät. D: Ensimmäinen anime, jonka vuoksi olen itkenyt ja niin. Tyhmä Madoka, tyhmä Homura. :<

Todellakin hieno uudelleenkirjoitus, jos se olisi oikeasti mennyt vähän tähän tyyliin, olisin iloinnut. En osaa sanoa oikein mitään, tämä vähän veti hiljaiseksi. Todella hienoa tekstiä, pidin sanajärjestyksien omaperäisyydestä. Se toi tähän niin jännää tunnelmaa, kaikki Homuran epätoivo tuntui hyvin aidolta. Ja tuo lopun helpotus, hui, melkein itsekin tunsin itseni helpottuneeksi. Sanoisin siis, että hyvä vain, että annoit kieliopille turpaan! Muuten tämä ei ehkä olisi tuntunut yhtä omaperäiseltä (tai mistä minä tiedä, kun tyylisi on muutenkin niin ihanan omaperäinen, mutta ehkä ymmärsit pointtini).

Erityisesti pidin vertauskuvista, jotka tässä olivat oikein erityisen kauniita. Siis varsinkin jumala. Sanana se on niin kaunis, etenkin Homuran sanomana ja Madokaan yhdistettynä.

Sehän se oli, suukko, eikä sittenkään ruusunkukka.

Awws suukko. c: Ja ruusunkukka. Jostain syystä olin varma, että tämän sarjan openingissa olisi ruusunkukka ja kävin kyttäämässä sen, mutta en siinä sellaista huomannutkaan. Nyt olen hämmentynyt. Ruusut ja Homura kuuluvat selvästi yhteen! Vertauskuvana tämä taitaa olla aika käytetty, mutta tähän se sopii todella hyvin.

Heh, yritin kovasti jotain järkevää kommenttia, mutta ei vain onnistu. Liian ihana tämä oli. Kiitos. :3 ♥

[Odile]

[size=8]Älä mene...[/size]

Psst kahdeksan jälkeen laita pt, niin tämä toimii. (: Hurja mutta ihana ajatus vaihtaa fonttikokoa kesken tekstin. <3

Oh, hitto. (Miksi en tarkistanut tekstiä julkaisemisen jälkeen?!) Kiitos. ^^

Siis ääh ensinnäkin, MadoHomua! <3 Kieriskelin onnessani, kun huomasin tämän.^

Jos tykkäät, olen kirjoittanut toisenkin. ^^ Löytyy listauksestani.

Mutta ihan kamalaa, miten traaginen pari tämä on. Mutta siinä koko parituksen viehätys ehkä onkin (ainakin minulle), joten tämä on kyllä mainio tapa kirjoittaa näistä kahdesta. Mutta voi, kuinka kaikki tunteeni nyt iskivät. D: Ensimmäinen anime, jonka vuoksi olen itkenyt ja niin. Tyhmä Madoka, tyhmä Homura. :<

Feelseihin iskeminen on jokaisen fanitaiteilijan paras valttikortti. >:D

Todellakin hieno uudelleenkirjoitus, jos se olisi oikeasti mennyt vähän tähän tyyliin, olisin iloinnut. En osaa sanoa oikein mitään, tämä vähän veti hiljaiseksi. Todella hienoa tekstiä, pidin sanajärjestyksien omaperäisyydestä. Se toi tähän niin jännää tunnelmaa, kaikki Homuran epätoivo tuntui hyvin aidolta. Ja tuo lopun helpotus, hui, melkein itsekin tunsin itseni helpottuneeksi. Sanoisin siis, että hyvä vain, että annoit kieliopille turpaan! Muuten tämä ei ehkä olisi tuntunut yhtä omaperäiseltä (tai mistä minä tiedä, kun tyylisi on muutenkin niin ihanan omaperäinen, mutta ehkä ymmärsit pointtini).

Kiitos kovasti! ^^ ♥ Kesällä vasta tulee vuosi ficcailua täyteen, ja olen tässä yrittänyt etsiä omaa tyyliäni, jolla on mukava ja hyvä kirjoittaa, ja tällaista tekstiä ainakin tulee luonnollisesti. Parasta tietenkin on, että tyylistäni pidetään.

Erityisesti pidin vertauskuvista, jotka tässä olivat oikein erityisen kauniita. Siis varsinkin jumala. Sanana se on niin kaunis, etenkin Homuran sanomana ja Madokaan yhdistettynä.

Sehän se oli, suukko, eikä sittenkään ruusunkukka.

Awws suukko. c: Ja ruusunkukka. Jostain syystä olin varma, että tämän sarjan openingissa olisi ruusunkukka ja kävin kyttäämässä sen, mutta en siinä sellaista huomannutkaan. Nyt olen hämmentynyt. Ruusut ja Homura kuuluvat selvästi yhteen! Vertauskuvana tämä taitaa olla aika käytetty, mutta tähän se sopii todella hyvin.

Taidat olla oikeassa, vaikka ruusut ovat vähän kuluneita symboleja, Homuralle ne kyllä sopisivat. (Minusta mustat ruusut ainakin :3 Mutta miksei myös ne perinteiset punaiset. Tai pinkit. Tai mitkä vaan.)

Heh, yritin kovasti jotain järkevää kommenttia, mutta ei vain onnistu. Liian ihana tämä oli. Kiitos. :3 ♥

Oi, kiitos paljon. Ihmisten sekoittaminen on niin palkitsevaa. ♥