Totuuden Verho, K-11

[Amy Malfoy]

Title: Totuuden Verho
Author: Amy Malfoy
Beta: ei, minua voitte syyttää
Rating: K-11// Vanilje tarkensi ikärajaa. //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Genre: adventure
Warnings: Voi aiheuttaa yleistä hämmennystä, mutta kysyä voi aina…
Disclaimer: Row omistaa Potter maailmaan kuuluvat ihmeet. Itse omistan muutamat hahmot, jotka olen itse kehittänyt ja hivuttanut Potterien maailmaan.
Summary: Joskus olisi parempi, että totuuksia ei kaivettaisi esille. Varsinkin, jos niiden piilottamiseksi on tehty paljon ja lopulta totuuden esille kaivaminen ei hyödytä ketään.

Huomauttakaa ihmeessä jos on väärällä osastolla

A/N: Varmaankin toinen ficci, jossa ei ole Dramione paritusta =) …Keksinpäs sitten tällaisen ficin, joka lisää Mustien suvun epäselvyyttä.
Olen yrittänyt kirjoittaa mahdollisimman todenmukaisesti Mustien historian (tarkistin Row:n tekemää sukupuuta muutamaan kertaan) Joten toivottavasti pysytte kärryillä.

A/N2: Muutama pikku huomio vielä, koska muuten ette pysy mukana. Amy on minun keksimäni hahmo (joskus 2000 luvun alussa ensimmäisen kerran esiintyi paperilla).
Olen kirjoittanut hahmoa kolmosesta ylöspäin jolloin tyttö tutustui Siriukseen ja Lupiniin, joten he ovat tunteneet monta vuotta. Siinäpä se kai oli. Eli muuta teidän ei sitten tarvitsekaan tietää…

Avatkaamme Totuuden Verhon ensimmäisen luvun



Luku 1. The New Arrival

Amy työnsi avaimen vanhaan lukkoon ja käänsi. Kuului kolahdus, kun lukko avautui. Amy käänsi kahvasta ja työnsi oven varovasti auki. Hän saapui tyhjään ja avaraan eteishalliin. Amy laski painavan laukun alas ja sulki oven.

Halli pimeni täysin ja Amy etsi kädellään katkaisijaa, jonka löysi hetken päästä. Suureen kristallikruunuun syttyi valot ja se valaisi koko eteisin. Amy katseli ympärilleen ja näki piirongilla kirjeen. Hän käveli varovasti hallin läpi ja hänen askeleensa kaikuivat ympäri taloa. Oli hiljaista, edes ulkona laulavat linnut eivät kuuluneet sisälle.

   Amy otti kirjeen käteensä, siinä luki kauniilla kirjoituksella:

Amy Violet Nightingale

Amy avasi kuoren ja otti kirjeen esille:

Amy!
Annan taloni käyttöösi,
koska itse en sitä enää pysty käyttämään, se on liian riskialtista.
Saat liikkua vapaasti ympäri taloa, mutta ole varovainen kehen otat yhteyttä
ja kelle kerrot missä asut. Haluan, että olet turvassa, koska en
voinut suojella sinua vaikka lupasin. Kukaan ei tiedä, että asut siellä,
mutta jotkut tietävät kyllä paikan. Sinua ei voida jäljittää, mutta en tiedä,
millaiset keinot uudella taikaministerillä on.
Tapaamme vielä, lupaan sen.
Voi hyvin!
 Sirius


Amy taitteli kirjeen ja laittoi sen pöydälle. Sirius Musta, mies, jonka Amy oli tuntenut jo viimeiset kolme vuotta, mutta ei oikeastaan koskaan ollut tutustunut kunnolla tähän. Amy oli viikko sitten päässyt Tylypahkan seitsemänneltä, eli viimeiseltä, luokalta.

Sitten hän sai kirjeen Siriukselta, jossa tämä pyysi Amyä asumaan talossa, koska muuten kuka tahansa olisi voinut ottaa sen haltuunsa. Joku oli nähnyt Siriuksen lähellä Kalmahaanaukiota, joten mies joutui lähtemään pakoon ja Amyllä ei ollut aavistustakaan missä mies oli.

   Kahden päivän päästä kirjeestä, aurorit löysivät Siriuksen ja tämä joutui Azkabaniin, mutta Amy ei voinut tehdä asialle mitään. Joten nyt hän asui yksin talossa, kukaan ei tiennyt kuinka kauan Amyn piti olla siellä, hänelle sanottiin vain, että Amy oli paras vaihtoehto asumaan talossa.

Amy laittoi matkaviittansa naulaan, nosti laukkunsa ylös ja lähti kohti toiseen kerrokseen johtavia portaita. Hän tuli toisen kerroksen tasanteelle ja lähti vasenta käytävää pitkin. Kolmannessa ovessa oikealla luki hopeisessa laatassa: Amy.

Tyttö kokeili kahvaa ja ovi avautui hiljaa. Hän tuijotti upeaa huonetta hämmentyneenä. Toisella puolella oli suuri ikkuna ja ovi josta pääsi parvekkeelle. Toisella seinällä oli suuri vaatekaappi ja kirjoituspöytä ja tuoli. Toisella puolella oli vanha, mutta pehmeä sänky. Koko lattian peitti pehmeä ja suuri matto, jossa oli eriskummallisia kuvioita.

   Amy hymyili ja laski laukkunsa alas. Hän voisi yhtä hyvin purkaa tavaransa jo nyt, koska hänellä ei ollut muutakaan tekemistä. Hän avasi suuren laukun, päällimmäisenä oli vuosi sitten uudestaan markkinoille lanseerattu luuta, Hopeanuoli.

Amy otti sen käteensä ja ihaili sen sileää ja virheetöntä pintaa. Laukussa oli myös monia erilaisia kaapuja ja viittoja, joita Amy varmasti jossain vaiheessa tarvitsisi. Hänellä oli myös varmuuden vuoksi parit jästi vaatteet mukanaan. Laukun pohjalla oli muutama koulukirja, joita Amy ajatteli selailla läpi. Hän oli päättänyt lukea Tylypahkan Historian, jonka hän oli suunnilleen kerran aikaisemmin aukaissut.

Amy avasi varovaisesti yhden alakerran ovista. Siitä johti kapea käytävä alemmas taloon ja päästyään perille, Amy tajusi tulleensa keittiöön. Keskellä huonetta oli pitkä pöytä ja toisella puolella kaappeja sekä hella ja uuni. Amy käveli toisella puolella olevalle seinälle, jossa roikkui taulu. Taulun alla oli hopeinen plakaatti, jossa luki:

Professori Dimitrius Musta 1700–1802

Mies avasi toisen silmänsä väsyneenä, mutta huomattuaan tuntemattoman tytön, hän havahtui ja ryhdisti asentoaan.

”Kukas sinä mahdat olla?” Mies kysyi.
”Amy”
”Mitä teet täällä? Tämä talo kuuluu Mustien suvulle, etkä sinä kuulu sukuun.”
”Sirius kutsui minut tänne, kun hän ei pysty juuri nyt asumaan täällä. Miksi minun pitäisi edes selitellä sinulle? Olet pelkkä taulu.” Amy sanoi hymyillen.
”Mutta olen hyvin vaikutusvaltainen taulu, joten kannattaa miettiä, ketä alkaa uhkailla nuori neiti.” Mies sanoi ja sulki silmänsä nukkuakseen.

Amy hymähti ja käveli eräälle kaapille. Hän löysi sieltä kuiva-aineita ja teki itselleen illallista. Hän aikoi tutkia talon perin pohjin huomenna. Pian illallisen jälkeen Amy meni huoneeseensa nukkumaan.



Kesä aurinko valaisi koko huoneen ja Amy veti peiton päänsä yli. Miksi hän oli unohtanut sulkea verhot illalla? Hetken aikaa tyttö makasi peiton alla, kunnes päätti nousta ylös. Katsottuaan kelloa, hän huomasi sen olevan vasta yhdeksän, silti hän päätti vetää ohuen samettisen aamutakin ylleen ja lähti pois huoneesta.

Kun Amy avasi oven, josta johti käytävä keittiöön, hän kuuli kolinaa.
Kuka?
Kenenkään ei pitänyt tietää, että Amy oli täällä. Tytöllä ei ollut edes taikasauvaansa mukanaan, koska se oli jäänyt yöpöydälle, Amy oli ajatellut, ettei tarvitsisi sitä. Amy hengitti kerran syvään ja työnsi sitten oven auki.

Kotitonttu raahasi isoa laatikkoa pöydän viertä kohti avoinna olevaa komeroa. Kun Amy pamautti oven auki, tonttu pelästyi ja lähti juoksemaan kohti komeroa. Amy ehti juuri tämän eteen.

”Hetkinen. Oletko sinä Siriuksen kotitonttu?” Amy katsoi ihmeissään vanhaa ja nuhjuista tonttua.
”Voi kyllä neiti.” Tonttu sanoi ja kumarsi syvään.
”Se verenpetturi ei kyllä Oljoa komenna, kyllä Oljo tietää mitä se sakki puuhailee.”
”Nimesi on siis Oljo. No minä olen Amy ja tästä lähin et puhu Siriuksesta noin.” Amy sanoi.
”En tietenkään, en tietenkään, neiti. Lisää verenpettureita, ties mikä kuraverinen tämäkin on.”
”Satun olemaan puhdasverinen, tiedoksi vaan.” Amy sanoi vihaisesti.
”Huomaan, että olet asunut tässä talossa aivan liian kauan, mieleni tekisi heittää sinua vaatteella, mutta sitä mielihyvää en sinulle anna, tosin ei siitä mitään hyötyä olisikaan, koska et ole minun kotitonttuni.” Amy väisti kotitontun tieltä ja tämä käveli mutisten komeroon ja paiskasi oven kiinni.

Amy söi hitaasti aamiaisen ja lähti sitten tutkimaan taloa. Hänelle selvisi, että ensimmäisessä kerroksessa oli keittiö, takkahuone, sekä huone, joka oli lukossa, eikä Amy saanut sitä auki.

Toisessa kerroksessa oli makuuhuoneita, sekä kylpyhuone ja monia tauluja, joista osa oli tyhjiä ja osat nukkuivat.

Kolmannessa kerroksessa oli suuri kirjasto, jossa oli monia hyllyjä vanhoja kirjoja, suurin osa niistä käsitteli mustaa taikuutta ja eräällä seinällä oli melkein koko seinän peittävä taulu, joka oli jonkin sortin sukupuu. Amy päätti tutkia sitä myöhemmin.

Neljännessä, ja viimeisessä, kerroksessa oli ullakko, jossa oli vanhoja rikkimenneitä tavaroita, sekä ovi, joka sekin oli lukossa. Siellä oli myös Siriuksen ja Rodolphuksen, Siriuksen veljen, huoneet, jotka olivat kummatkin omansa näköiset.

Siriuksen huone oli täynnä punaista ja kultaista, selvästikin hän halusi parhaansa mukaan härnätä vanhempiaan, koska koko Mustan suku epäilemättä kannatti Luihuisia.

Muutos oli huomattava Amyn astuessa toisen veljen huoneeseen. Värit olivat selvä hopea ja vihreä, sekä julisteet liittyivät kaikki jotenkin Kuolonsyöjiin tai Voldemortiin.

Amy lähti pian jo huoneesta, mutta lukittu ovi herätti liikaa mielenkiintoa Amyssä ja hänellä oli palava tarve päästä ovesta läpi, vaikka hän ei tiennyt miksi hän tunsi niin. Amy kokeili kaikki tuntemiaan lukon avaus loitsuja ja yritti jopa räjäyttää oven, mutta se tuntui hyljeksivän kaiken mitä Amy yritti.

Lukko oli hopeinen ja vanha, joten Amy päätteli, että ainoa keino, oli löytää sopiva avain jostain kolkasta suurta taloa.

****

A/N Siinäpä oli ensimmäinen luku... Toinen luku tulee huomenissa...
Täytyy jos tässä alussa varoittaa päähenkilön käsittämättömästä tyhmyydestä ja päättelykyvyn puuttesta, mutta se on tärkeää, että saisin ficciin enemmänkin kuin puoli sivua tekstiä

~Amy

[Amy Malfoy]

Kun tätä nyt näkyy vain muutama lukevan, niin laitan toisen osan huomenna.. Se tuo pikkuisen lisätietoa, mutta ei liikaa.. Fiksuimmat, okei okei hölmöimmätkin, ovat jo tajunneet mistä on kyse, mutta silti laitan näitä osia, kunnes keksin sopivan lopetuksen =)

~Amy

[Amy Malfoy]

Luku 2 Ladies and Gents, olkaa hyvä...



Luku 2.


   Amy laskeutui kolmanteen kerrokseen ja päätti tutkia sukupuuta. Amyn tuli aivan seinän viereen ja näki suurella kiemuraisilla kirjaimilla kirjoitetun tekstin sukupuun yllä:

Jalo ja ikivanha Mustan suku
Toujours Pur

Amy seurasi sukupuuta yhä alemmas, kunnes tuli pikkuhiljaa 1900-luvulle. Siriuksella ei ollut muita sisaruksia paitsi Regulus ja Amy oli kuullut Siriuksen äidistäkin, jostain kirjasta.

Tämän sisarella oli monta tytärtä, joista Amy tunnisti kolme. Neljännestä Amy ei ollut koskaan kuullutkaan: Nicandra Musta. Hän oli nähtävästi toiseksi vanhin sisaruksista ja tällä oli yksi lapsi, joka oli syntynyt samaan aikaan Amyn ja Draco Malfoyn kanssa. Mutta naisen miestä ei ollut merkitty puuhun, jota Amy ihmetteli. Nainen oli kuollut hieman lapsen syntymän jälkeen.

Tytöllä oli sama nimi, joka Amyllä oli toisena nimenä, mutta Amy ei miettinyt sitä sen enempää. Bellatrix ja Narcissa olivat sukua Siriukselle, mutta silti mies ei ollut koskaan maininnut heitä. Koska Amykin tuli puhdasverisestä suvusta hän alkoi etsiä vanhempiaan sukupuusta. Hän joutui kävelemään kauas Siriuksesta, ennen kuin löysi pienen johtolangan. Phineas Nigelluksen lapsenlapsi Regulus (ei Siriuksen veli) oli mennyt naimisiin Isabella Nightingalen kanssa.

Mustan suvussa käytettiin nähtävästi monta kertaa samaa nimeä, Siriuksiakin suvusta löytyi ainakin neljä. Amy alkoi seurata Nightingalen haaraa ja tuli pian tuttujen nimien kohdalle. Hänen isoäitinsä Kasandra Nightingale ja tämän mies Phillip ja heidän kolme lastaan: Isadora, Caspar ja Leann. Isadorasta lähti viiva Amyn isään Nigeliin ja siitä alas viiva kohti… kohti… heistä ei lähtenyt viivaa.

Amy katsoi muita sisaruksia; Heillä oli pari lasta, tuttuja nimiä, Amy oli nähnytkin heidät pari kertaa, mutta miksi Amyä ei ollut sukupuussa? Ei hän mielestään ollut tehnyt mitään sellaista, ettei ansaitsisi olla puussa. Amy vielä varmisti muut suvun jäsenet, ettei hän ollut erehtynyt henkilöistä, mutta ei löytynyt muita samannimisiä sisaruksia ja vanhempia.

Jopa Sirius, joka oli melko vahva verenpetturi Mustien mittapuun mukaan, näkyi yhä puussa, poltettuna, mutta nimi näkyi haaleasti, mutta miksi Amyn nimeä ei ollut siellä ollenkaan missä sen piti olla? Amy päätti ottaa selvää asiasta, hän ei voinut jättää asiaa tähän. Kai siihen oli jokin syy, miksi Amyä ei ollut merkattu todella suureen sukupuuhun.

Amy käveli hyllyjen välissä, jossain oli pakko olla kirja suvuista ja niiden jälkeläisistä. Lopulta Amy löysi hyllyn, jossa lueteltiin Mustien suvusta lähteneet ja kytkeytyneet suvut. ”Ni-Ni-Night-Nightingale!” Amy selasi sormellaan kirjoja, kunnes tuli melko paksun vanhan kirjan luokse. Hän otti sen hyllystä ja käveli sohvalle. Hän selasi kirjaa, kunnes löysi tuttuja nimiä. Hän oli melkein viimeisillä sivuilla, kunnes tuli vanhempiensa kohdalle.

Isadora ja Nigel Nightingale – ei lapsia.

Isadora Diana Nightingale (kaukainen suku Musta)
s. 1955-

Nigel Dimitri Lockhart
s. 1953 –

Sivulla jatkui tietoja heistä, mutta missään ei ollut merkintää Amystä tai siitä, että heillä oli edes lapsia. Pian Amyn epäilys alkoi heräillä, hänelle ei todellakaan ollut kerrottu kaikkea. Koska kaikki velhomaailman sukupuut ja sukukirjat ovat hyvin tarkkoja ja aina kun perheeseen syntyy uusi jäsen, kirjaan tulee automaattisesti uusi sivu tai sukupuuhun uusi sakara. Näin ei ollut tapahtunut Amyn kohdalla. Oliko hän vain jostain kaukaisesta suvusta, joka ei halunnut pitää Amyä, vai miksi? Amyn oli saatava tietää.

Hän otti kirjan kainaloonsa ja laskeutui toiseen kerrokseen. Hän otti yhden matkaviitoistaan ja laskeutui ensimmäiseen kerrokseen. Hän meni takkahuoneeseen ja otti takan reunukselta hopeista hiekkaa ja heitti sen tuleen, joka muuttui vihreäksi. Amy astui takkaan, ”Nightingalen talo” Amy sanoi ja tuli nieli hänet.

Hetken kuluttua hän astui ulos takasta, olohuoneeseen, joka oli siisti ja tyhjä. Amy oli ollut samaisessa olohuoneessa monia, monia kertoja, mutta ensimmäistä kertaa Amy katsoi sitä kuin vierain silmin. Hän ei kuulunut sinne, hän ei ollut koskaan kuulunutkaan. Hänelle oli väitetty niin, mutta koko hänen elämänsä ajan hänelle oli valehdeltu ja nyt Amy halusi tietää miksi.

Amy käveli olohuoneesta ulos johtavalle ovelle ja katsoi ulos. Nainen istui keinussa lukien kirjaa. Hänen lyhyet punaiset hiukset tanssivat tuulen mukana. Amy huokaisi ja avasi oven. Hän käveli hiljaa keinun luo ja puhui vasta ollessaan melkein naisen vierellä.
”Hei.” Nainen säikähti niin, että tiputti kirjan maahan.

”Amy! Voi luoja, sinä säikäytit minut oikein todella, mitä sinä täällä? Eikös sinun pitänyt viettää loma ystäväsi mökillä?” Nainen kysyi ja nosti kirjan ylös nurmelta.
”Piti, mutta haluan kysyä sinulta yhtä asiaa.” Amy istui naisen viereen ja antoi kirjan hänelle.
”Nightingalen suku ja historia.” Nainen luki ääneen. Hänen ilmeensä muuttui heti ja hän ymmärsi mihin Amy oli johtamassa tätä asiaa.
 
”Mistä sait tämän kirjan?” Isadora kysyi.
”Sillä ei ole väliä. Halusin vain tietää, miksi minä en ole tässä kirjassa?” Amy kysyi ja avasi sivun Isadoran ja Nigelin kohdalta.
”Kulta, nämä kirjat eivät aina kerro kaikkea, tai siis, tätä ei varmaankaan ole päivitetty pitkään aikaan.” Nainen sanoi hieman surullisesti.
”Tiedät kyllä, että kirjat tietävät, kun sukuun tulee uusi perillinen. Miksi siinä muuten olisi Samanthan lapsi, joka syntyi viime vuonna, mutta ei minua. Etkö voisi vain kertoa minulle totuutta?” Amy kysyi. Isadora oli aivan hiljaa, hän oli odottanut tätä päivää pelolla. Hän ei haluaisi satuttaa enää yhtään enempää ihmisiä. Lopulta, hän oli tehnyt päätöksensä.

”Lupasin äidillesi, kun otimme sinut, että emme koskaan kertoisi mistä sinut saimme ja et koskaan kysellyt sitä, olit osa perhettämme ja me rakastimme sinua kuin omaa lasta. Äitisi ei pystynyt kasvattamaan sinua ja hän kuoli pian sinun syntymäsi jälkeen. Kun täytit kuusitoista, pelkoni alkoi kasvaa, koska pelkäsin, että pikkuhiljaa alkaisit kysyä kaikenlaista. Enkä halunnut kertoa sinulle.
Mutta nyt en voi enää muuta. Pidän silti lupaukseni äidillesi, enkä valitettavasti voi kertoa sinulle kuka hän on. Mutta on eräs joka voi auttaa sinua. Hänen nimensä on Phineas Nigellus. Muuta en sano. Loppu on sinusta kiinni haluatko tietää vai et.”

”Nigellus?! Siriuksen iso iso isoisä?” Amy kysyi hämmentyneenä. Tähän Isadora ei selvästi ollut varautunut, koska hänen ilmeensä oli niin kauhistunut, että hän melkein heitti kirjan ilmaan.
”Kuinka…kuinka ihmeessä sinä tiedät?” Nainen kysyi.
”En oikeasti ole ollut ystäväni luona. Olen asunut Siriuksen talossa, olen tuntenut hänet jo monta vuotta ja luotan häneen. Koska hän on nyt vankilassa vahdin hänen taloaan.” Amy sanoi hermostuneena. Mutta Isadora ei raivonnut, eikä muutenkaan sättinyt tyttöä. Hän huokaisi syvään.

”No, ehkä olet sitten lähempänä vastaustasi kuin koskaan ajattelinkaan. Phineas on toivottavasti hyvällä päällä.” Amy nousi ylös ja ollessaan melkein ovella hän kääntyi ympäri.
”Mikä on minun oikea nimeni?” Amy kysyi.
”Olen pahoillani, mutta tuohonkaan kysymykseen en voi vastata. Phineas kyllä tuntee sinut, kun kerrot kuka olet.” Amy käveli sisään ja lähti takan kautta takaisin Kalmahaanaukiolle.

[Calylith]

Häytyy myöntää, että pahasta päättelykyvyn puutteesta neitokainen ainaki kärsii . Ihan mielenkiintoinen aloitus . Muutamia virheitä oli, mutta en jaksa olla nipo ja kaivaa niitä .

[Amy Malfoy]

Calylith Mukavaa että joku jaksaa kommentoida =) Mutta nyt en mahda sille mitään, että päähahmo on vähän hidas tietyissä asioissa
No mutta luku 3 kuitenki tässä... Ja sitä kommenttia SAA laittaa

Luku 3.


   Amy tuli toiseen kerrokseen ja katsoi jokaiseen huoneeseen, kunnes tuli omaan huoneeseensa. Seinällä roikkui taulu, jossa ei ollut ketään. Amy tuli taulun luokse ja katsoi nimeä:

Phineas Nigellus
1847–1925

Amy katsoi tyhjää maalausta.
”Phineas Nigellus?” Amy kutsui varovasti. Mitään ei kuulunut.
”Phineas!” Amy sanoi hieman kovempaa. Hetken kuluttua maalaukseen asteli vanha mies, joka näytti ärtyneeltä.
”Mitä nyt?” Mies kysyi, mutta hänen ärtymyksensä muuttui hämmästykseksi nähtyään Amyn.

”Kukas sinä olet?”
”Asun täällä nykyään, kun Sirius on vankilassa, sen sinä olet varmaan jo kuullut.” Amy sanoi. Mies nyökkäsi.
”Mitä haluat?”
”Haluan, että kerrot kuka olen.” Amy sanoi.
”Ohhoh, mistä minä tiedän kuka sinä olet?” Phineas kysyi ihmeissään.
”Nimeni on Amy Violet Nightingale ja niin sanotut vanhempani ovat Isadora ja Nigel, mutta tänään sain tietää, etteivät he olekaan vanhempiani, joten Isadora sanoi, että sinä voisit kertoa kuka olen.” Amy sanoi. Miehen ilme muuttui taas kerran. Nyt hän katsoi tutkiskelevasti Amyä ja mietti.

”Selvästi olet kuullut minusta, joten kerro minulle, kuka olen, ja kuka oli äitini.” Amy sanoi.
”Olen pahoillani, sitä en voi kertoa. Hän on vannottanut meille kaikille, että jos joskus saat selville asioita, me emme saa kertoa sinulle totuutta.” Phineas sanoi.
”Hän on äitini! Minulla on oikeus saada tietää kuka hän oli!” Amy sanoi vihaisena.
”Olen pahoillani, en voi auttaa sinua siinä.” Mies sanoi.
”Selvä, jos et kerro kuka äitini oli, kerro edes mikä on oikea nimeni.” Amy pyysi. Hänen oli saatava tietää, he eivät voineet pitää häntä pimennossa näin.
”Sitäkään ei voi sinulle kertoa.”
”Selvä. Ei sinusta ole paljoa apua ollut. Viimeinen asia jota pyydän, on kertoa minulle erään esineen sijainnin.” Amy sanoi.
”No?”

”Haluan tietää, missä on avain, joka kuuluu neljännen kerroksen oveen. Se ei avaudu millään muulla keinolla.” Amy sanoi ja katsoi Phineasta.
”Olet lähempänä kuin koskaan, joten ehdotan sinua puhumaan Oljon kanssa. Jos hän on sillä tuulella, hän paljastaa avaimen sijainnin. Siitä vaan suostuttelemaan häntä, tarvitset siinä onnea ja paljon muuta.”

”No olipas auttavaa! Tekisi mieli repiä taulusi alas ja polttaa se!” Amy sanoi vihaisena.
”Siitä vaan, eipä kovin paljoa minun mieltäni pahenna.”
”Dumbledore ei tosin pitäisi varmaankaan asiasta. Tiedän, että kerrot kaiken mitä me juuri puhuimme hänelle. Pitää vaan toivoa, että hänellä ei ole mitään omaa maalaustaan piilossa täällä. Ettei hän voi tulla kertomaan omia neuvojaan siitä, kuinka elämä on välillä hankalaa ja minun täytyy vaan ottaa vastaan kaikki mitä tulee.” Amy sanoi ja käänsi selkänsä taululle.

”Muista, että mitä tahansa sen oven takana piileekään, sinä itse aloit etsiä vastauksia, voit myös lopettaa ihan milloin vain.”
”Ei. Haluan saada tietää mihin kuulun. En aio noin vain jättää tätä tähän.” Amy käveli ovelle ja katsottuaan kerran vielä taakseen, hän näki, että Phineas oli jättänyt taulun ja lähtenyt Tylypahkan rehtorin kansliaan.
Amyn oli aika pitää juttutuokio ainoan henkilön kanssa, joka hänen lisäksi asui talossa.


Amy tuli keittiöön, mutta se oli tyhjä. Tonttu oli varmaankin omassa komerossaan. Jotta hän saisi edes hieman tontun luottamusta, hän ei rynnännyt huoneeseen, vaan koputti oveen. Kesti hetken ennen kuin ovi kolahti ja avautui hitaasti ja Oljo työnsi päänsä oven raosta.

”Neiti koputti?” Oljo sanoi.
”Kyllä. Oljo, haluan kysyä sinulta jotain ja toivon, että sinulla on minulle vastaus.” Amy sanoi ja laskeutui Oljon tasolle. Oljo nyökkäsi vastahakoisesti.
”Tiedätkö missä on avain, joka sopii neljännen kerroksen lukittuun oveen?” Amy kysyi. Oljon ilme muuttui ikävystyneestä hämmästyneeksi.

”Neiti haluaa tietää missä on avain Mustan sisarusten huoneisiin? Oljo ei voi kertoa neidille sitä.” Oljo sanoi.
”Mustien sisaruksille? Tarkoitatko Bellatrixia, Narcissaa, Andromenaa ja sitä neljättä?” Amy kysyi. Oljo nyökkäsi.

”Monet eivät tiedä, että Rouvan sisarella oli neljäskin lapsi, koska hänestä ei kovin paljon puhuttu. Mutta kyllä oli neljäskin lapsi. Mutta Oljo ei kerro neidille, missä avain salattuihin huoneisiin on, koska neidillä ei ole lupaa mennä huoneisiin.” Amy huokaisi.

”Se on tärkeää, siellä on vastauksia joita minun on saatava tietää menneisyydestäni. Haluan tietää kuka äitini oli, ja jossain niissä huoneessa on tieto siitä kuka hän on. Nimeni on Amy Violet Nightingale, ja tiedän, että sinä tiedät missä se avain on. Ole kiltti minun on saatava tietää.” Amy sanoi surullisesti, mutta vaativasti. Tontun ilme oli muuttunut radikaalisti kuullessaan Amyn nimen.

”Neiti Nightingale? Olet siis Mustan sukuhaarasta? Olen pahoillani en voi kertoa. Oljolla ei ole lupaa!” Oljo sanoi ja oli sulkemassa ovea.
”Äitini vannotti, ettei kasvatti äitini tai Phineas kertoisi kuka hän on, mutta olen varma, että hän unohti sinut! Hän ei varmasti sanonut sinulle ettet saisi kertoa, koska hän epäili, etten koskaan kyselisi sinulta sitä! Joten ole kiltti, minä pyydän, vain yksi pieni avain ja sitten voin jättää sinut rauhaan.”

”Oljo ei voi, Oljo ei saa, Oljoa on kielletty, Oljon rouva suuttuu mahdottomasti jos Oljo kertoo jotain Rouvan sisaresta ja hänen perheestään.” Oljo sanoi peloissaan.
”Rouvasi ei voi tehdä mitään, hän on maalaus, sinä olet turvassa. Minä lupaan sen. Oljo ole kiltti.”
”Oljo ei voi kertoa sitä neidille. Oljo on pahoillaan.” Oljo sanoi. Amy nousi seisomaan ja käveli kohti ovea.

”Hyvä on. Oljo kertoo neidille avaimen sijainnin.” Oljo sanoi. Amy kääntyi ympäri hymyillen ja kiiruhti takaisin tontun luokse.
”No?”

”Vanhin sisaruksista piilotti avaimen toiseksi vanhimman sisaruksen toiveesta. Hän lupasi kantaa avainta aina mukanaan, joten uskon että Rouva Bellalla on avain yhä mukanaan.” Oljo sanoi hiljaa ja vaivalloisesti.
”Bellatrix? Missä hän asuu? Varmasti sinä tiedät sen?” Amy sanoi.
”Neiti Bella asuu talossa, joka ei ole kaukana täältä, tien nimi oli nimetty tähdistön mukaan josta neiti Bellan nimi on otettu. Muuta en ole kuullut.” Oljo sanoi. Sitten hän meni komeroonsa ja sulki oven. Amy juoksi kolmanteen kerrokseen kirjastoon ja päätti etsiä sen tähdistön, jonka osa Bellatrix oli.

Amy oli etsinyt jo melkein tunnin erilaisia tähdistö kirjoja, kunnes viimein hän löysi jotain joka viittasi Bellatrixiin:

Bellatrix (Gamma Orionis) on Orionin tähdistön kolmanneksi kirkkain tähti. Tähti sijaitsee Orionin suorakaiteen oikeassa yläkulmassa. Tähti on taivaan 26. kirkkain.

”Orion” Amy sanoi hiljaa. Seuraavaksi hän tarvitsisi kartan lähistön teistä, jos jokin niistä viittaisi Orioniin, niin Amy löytäisi Bellatrixin talon. Seuraavana päivänä Amy kävi ostamassa kartan lähipiiristä ja pian hän löysi toivottavasti oikean tien: Osiriksenpolku. Amy sulki kartan, haki matkaviitan ja poistui asunnosta. Hän käveli jonkin matkaa ja kaikkoontui sitten. Bellatrixin asuinalue oli parinkymmenen kilometrin päässä, eikä Amyllä ollut aikomustakaan kävellä.


***
A/N: Tulipas taas ihmeen moinen luku... Muttah juu...

[poppy]

Oih! Luin tämän ensimmäistä kertaa nyt, ja ihastuin tähän heti! Rakentava on lomalla, joten kovin järkevää ei tästä kommentista tullut...
Jatkoa? 

Anteeksi kamalasti kun jankkaan, mutta käyn katsoon joka päivä onko tänne tullu jatkoo, eikä sitä oo tullu!!!
Jatkathan vielä? Olethan niin kiltti??
JATKOOAAH!!!!!!!!!!!!!!!!

//zougati yhdisti tuplapostauksen

[Amy Malfoy]

Poppy: Anteeksi kovasti! Mukavaa, että olet vielä mukana... Kaipa tämä jäi vahingossa vähän unohduksiin, anteeksi kovasti! Ja nyt tulee sitä jatkoa!


Luku 4

Amy ilmiintyi puistoon ja valitettavasti suoraan piikikkääseen puskaan. Kiroten hän nousi pois puskasta ja katsoessaan ympärilleen, hän näki pikkutytön tuijottavan tätä. Amy hätääntyi, jos tyttö oli jästi, oli Amy ongelmissa, joten hänen täytyi keksiä jotain. Amy käveli tytön luokse joka ei näyttänyt pelkäävän tätä.

”Hei. Mitäs sinä täällä teet?” Amy kysyi. Tyttö pysyi hiljaa, mutta hymyili utuisesti.
”Öh, tuota satuitko näkemään äsken, kun tuota, tulin tänne?” Amy kysyi. Tyttö nyökkäsi.
”No, tuota, mitä mieltä sinä olet siitä?” Tyttö kohautti olkapäitään. Mitä ihmettä Amy tekisi? Jos tyttö ei kertoisi kenellekään, hän olisi turvassa.
”Voisitko olla kertomatta kenellekään, että näit minut? Koska se on suuri salaisuus.” Amy pyysi ja tyttö nyökkäsi, vieläkään hän ei sanonut sanaakaan.
 
   Amy nyökkäsi ja lähti sitten poispäin puistosta. Hän tuli Osiriksenpolulle, jolla oli monta samannäköistä taloa. Kaikki olivat vanhoja, mutta silti hyvin arvokkaan näköisiä. Amyllä ei ollut aavistustakaan mikä taloista kuului Bellatrixille. Hän kaivoi taskustaan revityn palan paperia.

Bellatrix on Orionin tähdistön kolmanneksi kirkkain tähti. Kolmanneksi.

Kolmas talo sen täytyi olla. Amy oli nyt yhdeksännen talon kohdalla. Hän lähti vasemmalla, jonne numerot pienenivät ja nyt hän seisoi numeron kolme talon edessä.

Amy astui portista sisään ja käveli ovelle. Ovessa luki Toujours Pur. Aivan kuten sukupuun yläpuolella. Aina Puhdas. Amyä puistatti, mutta hänen tiedon tarpeensa peitti sen ja hän koputti oveen. Hetkeen ei kuulunut mitään, kunnes pian ovi aukesi. Amy ei nähnyt ketään. Hän käänsi katseen alaspäin ja näki kotitontun, jolla oli yhtä ruhjuiset vaatteet kuin Oljolla, mutta tämä oli nuorempi ja epäilemättä naispuolinen.

”Päivää, saisinko puhua Bellatrix Mustan kanssa?” Amy kysyi. Kotitonttu katsoi epäilevästi nuorta naista ja avasi sitten ovea, niin, että Amy pääsi sisälle.
”Neiti Bellatrix on takkahuoneessa. Seuratkaa minua.” Kotitonttu johti Amyn eteisen läpi, kohti koputti siihen hempeästi ja avasi sitä raolleen.
 
”Rouvalle tuli vieras.” Tonttu sanoi. Kuului ääni ja tonttu kääntyi ympäri.
”Rouva on hyvin kiireinen, mutta suostuu ottamaan teidät vastaan. Saanko viittanne?” Tonttu ojensi kätensä ja Amy otti viitan ja antoi sen tontulle.
”Saako neidille olla jotakin juotavaa?”
”Ei kiitos.” Amy käveli ovesta sisään ja sulki sen perässään.

Hän oli tullut melko suureen oleskelutilaan, missä oli monta kirjahyllyä ja eräällä seinällä suuri takka, ja sen edessä pari sohvaa. Eräällä sohvalla istui kaunis nainen, jolla oli musta mekko yllään, Mustahiuksinen nainen nosti katseensa kirjasta ja nähdessään henkilön, hän paiskasi kirjan lattialle ja salaman nopeasti hänellä oli taikasauva esillä.

”Et tarvitse tuota, en tullut tappelemaan.” Amy sanoi.
”Mistä tiedät, että minä en ole tällä hetkellä sillä tuulella? Oli typerää sinulta tulla tänne. Kuinka edes pääsit sisään?” Bellatrix kysyi kävellen pari askelta lähemmäs Amyä.
”Tonttusi päästi minut sisään.” Amy sanoi.
”Tätä taloa suojaa monet taiat, tavallinen puhdasverinen ei voi vain kävellä sisään tänne. Olet siis Mustan sukua?” Bellatrix sanoi.
”Niin, kaukaista sellaista tosin.” Amy sanoi.
”Ei pidä paikkaansa. Vain Cygnyksen jälkeläiset pääsevät tänne. Joten kenelle olet sukua?” Bellatrix kysyi vihaisena.

”En kenellekään! Olen Amy Nightingale. Hyvin kaukaista sukua Mustille. Joten lakkaa osoittelemasta minua sauvallasi ja kuuntele!” Amy sanoi ja oli valmiina ottamaan oman sauvansa esille, tarpeen vaatiessa.

”Sinulla ei ole oikeutta komennella minua. Joten jollet halua viettää loppua lyhyestä elämästäsi, ehdotan, että kävelet nyt ulos talostani, vielä kun olen sillä tuulella.” Bellatrix sanoi.

”En, ennen kuin olen sanonut sanottavani. Sinulla pitäisi olla avain, joka kuuluu erääseen oveen. Sisaresi antoi sen sinulle ja nyt minä tarvitsen sen avaimen.” Amy sanoi ja katsoi ketjua, joka oli naisen kaulan ympärillä. Avain oli piilossa mekon alla, mutta Amy oli varma, että se oli avain jota Amy tarvitsisi.
”En tiedä mistä sinä puhut.”
”Oi minä luulen, että tiedät. Tiedät varsin hyvin mitä ovea ja mitä avainta tarkoitan, joten jos nyt antaisit sen avaimen, jotta minun ei tarvitsisi alkaa kaksintaistella kanssasi.”

Bellatrix katsoi tarkkaan Amyä ja ilman minkäänlaista varoitusta, hän sivalsi sauvallaan. Amy ei ehtinyt edes koskea sauvaansa, ja hän tiesi, että kidutuskirous osuisi häneen saman tien. Mutta kipua ei tullut.

Amy avasi silmänsä ja näki, että hänen edessään oli jonkinlainen kilpi, ja haalea säde häilyi sen toisella puolella. Hetken kumpikin nainen tuijotti tätä outoa ilmestystä, kunnes kilpi ja kirous hävisivät.
”Ei, ei se ei ole mahdollista.” Bellatrix sanoi ja perääntyi pari askelmaa.
”Mikä ei ole mahdollista?” Amy kysyi.
”Sinä hävisit. Sinun ei pitänyt löytää meitä. Sinun piti löytää toinen paikka. Sinun piti hävitä kokonaan!” Bellatrix sanoi kauhuissaan ja perääntyi vielä enemmän.

”Eli sinä tiedät kuka olen. Kerro minulle. Haluan tietää, koska jos et kerro, niin aion seistä tässä niin kauan kunnes kerrot minulle!” Amy sanoi vihaisena.
”Ei. En kerro sinulle. Hän sanoi, etten saisi kertoa sinulle. Häivy äläkä palaa ja lakkaa kyselemästä.”
”Tulejo avain!” Amy sanoi yllättäen ja avain, joka roikkui Bellatrixin kaulassa, irrottautui ja liisi Amyn käteen.
”Kiitos. Nyt voin häipyä.” Amy juoksi ovelle ja kuuli Bellatrixin huudon perässään.

Amy oli ehtinyt jo puoleen väliin hallia, kun Bellatrix yritti kirota tämän. Kilpi suojasi taas Amyä ja tämä jatkoi matkaansa ovelle. Sitten keltainen säde lensi Amyn olkapään ohi ja se osui oveen. Se hohti tummana ja Amy saapui ovelle. Hän otti toisella kädellä kahvasta kiinni, mutta irrotti saman tien otteensa, koska kahva oli hohtavan kuuma.

”Päästä minut pois!” Amy sanoi vihaisena pidellen kättään.
”En, sinun ei kuulu tietää näitä asioita.” Amy tiukensi otettaan avaimesta.
”Ei! Minun on tiedettävä totuus! Kuka on äitini! Jos hän on kerran jo kuollut, miksette voi kertoa minulle sitä?!” Amy huusi.
”Koska hän ei salli sitä. Sinun ei kuulu tietää.”
”Jos sinä et kerro, aion kysyä asiaa sisareltasi.” Amy sanoi.
”Cissy ei kerro sinulle yhtään enempää kuin minäkään.” Bellatrix sanoi hymyillen.
”En sitä uskokaan, mutta muistaakseni sinulla on vielä yksi elossa oleva sisar, Andromena?” Amy sanoi ja Bellatrixin hymy hyytyi.
”Hän ei myöskään voi kertoa sinulle äidistäsi.”
”Miksi te olette niin salamyhkäisiä. Ehkä minun täytyy kysyä teidän kuolleelta sisareltanne, koska hän näyttää olevan ainoa, jolta minulla on mahdollisuus saada vastauksia.” Amy sanoi.

”Häneltä saat vielä vähemmän vastauksia, hän ei aio kertoa sinulle yhtään mitään. Unohda tämä kaikki tai kadut vielä sitä, että joskus aloit kysellä mitään äidistäsi.” Bellatrix sanoi ja kohotti sauvaansa.
”Tuo ei toimi, me molemmat tiedämme sen.” Amy sanoi.
   
Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään.
”Bellatrix ole kiltti, minun on saatava tietää.” Amy käveli lähemmäs naista ja tämä näytti epäröivältä. He katsoivat toisiaan suoraan silmiin. Bellatrix näki Amyn silmistä tämän äidin. Tämän äiti tosin oli kuollut, miksei sitten Bellatrix voinut kertoa sitä. Tytöstä saattaisi ehkä jossain vaiheessa olla myös apua.
”Hyvä on. Minä kerron sinulle, mutta itse tätä kaipasit.” Bellatrix sanoi.
 
”Äitisi tunnettiin monella nimellä, me tunsimme hänet -” Talo tärisi ja korvia vihlova ääni kuului ympäri taloa, peittäen Bellatrixin äänen alleen.
”Bella, sinä lupasit! Yksikin sana vielä, niin Hän saa tietää ja toivot, ettet olisi koskaan jäänyt tänne.” Sitten järinä loppui. Mutta Bellatrixin ilme oli muuttunut. Hän näytti pelokkaalta ja hän tärisi.
”En aio kertoa sinulle sitä. Lähde nyt, äläkä palaa.” Bellatrix heilautti sauvaansa ja ovi palautui normaalin näköiseksi. Amy katsoi Bellatrixia ja lähti sitten.

Ovi sulkeutui ja ensimmäistä kertaa kuuteentoista vuoteen Bellatrix Musta itki. Hän lyyhistyi maahan ja siirsi kätensä kaulalleen, kokeilemaan korua, jota hän oli säilyttänyt jo kauan. Paitsi, että hänen kaulallaan ei ollut korua. Amy oli lähtenyt se mukanaan. Bellatrix paiskasi oven auki ja juoksi tielle. Mistä hän tiesi minne mennä? Tietysti ainoaan paikkaan minne avain sopisi. Hän ei välittänyt, vaikka joku näkisikin, Bellatrix kaikkoontui.

Pikkutyttö katsoi aidan takaa nuorta naista, joka ilmestyi kuin ilmasta. Hetken tämä katseli ympärilleen ja hävisi sitten. Hetken kuluttua mustahiuksinen nainen ilmestyi samaan paikkaan ja hävisi heti. Tyttö hymyili ja käveli keinuun. Hän otti vauhtia ja hyppäsi. Mutta ei koskaan laskeutunut. Tyhjä keinu hiljensi vauhtiaan tyhjässä puistossa.

***
A/N2 Vielä kerran pahoittelut, tämä vain jäi kun työstin yhtä toista lyhyempää ficciä.. Mutta laitan varmaankin vielä illalla uuden luvun, koska tässä meni niin kauan
Ja kun/jos Suomi voittaa Sunnuntaina Maailman Mestaruuden, aion laittaa tänne uuden luvun, vaikka kello olisi mitä!!!

~Amy

[poppy]

Jes! Tänne on tullut jatkoa! Tää oli yhtä hyvä kun edelliset luvutkin, mutta se pikkutyttö jäi kullä mietityttämään...
Eli tähän tulee Sunnuntaina jatkoa??? 

[Amy Malfoy]

Poppy: Mukavaa, että joku taas jaksaa kommentoida
Nojuu kävi sitten niin, että tuli pronssia, mutta ei se mitään! Pahin masennus, jota tuskin huomasikaan, on jo ohi, mutta en vain ole saanut itseäni niskasta kiinni ja tulla koneelle... Pyh, olenhan ollut koneella, mutta vähän unohtui.. Anteeksi!!!

Luku 5


Amy ilmiintyi Kalmahaanaukiolle. Hän juoksi ovelle ja veti sen auki. Oljo seisoi eteishallissa pyyhkien pölyjä taulusta.
”Ah, neiti palasi jo.” Oljo sanoi. Amy juoksi portaille.
”Bellatrix juoksee kohta tuosta ovesta ja pyydän, ettet päästä häntä sisään. Ole kiltti.” Amy sanoi ja juoksi portaita ylös niin nopeasti kuin pystyi. Hän oli melkein kolmannessa kerroksessa, kun hän kuuli huutoa.
”Missä hän on Oljo!? Sano heti!”
”Neiti juoksi yläkerrokseen Rouva.” Oljo sanoi kumartaen.

Amy kiihdytti kerrokseen. Hän otti avaimen taskusta ja tunti sen avaimen reikään. Hän käänsi kolme kierrosta, ennen kuin kuului klik. ja Amy työnsi oven auki. Hän juoksi lyhyen käytävän ja tuli sitten pieneen aulaan, josta johti neljä ovea.
Aivan vasemmassa laidassa luki Bellatrix, sitten Nicandra, sitten Narcissa ja viimeisessä Andromena.

   Amyllä ei ollut aavistustakaan, mihin hänen pitäisi mennä. Hän päätti aloittaa kokeilemalla Andromenan ovea.
Se ei auennut, ei myöskään Narcissan ovi. Amy oli ovella, jossa luki Nicandra, kun Bellatrix saapui neljänteen kerrokseen. Amy käänsi kahvasta ja ovi aukesi. Amy juoksi sisään ja pysähtyi äkisti.

Huone oli ällistyttävän kaunis. Bellatrix juoksi huoneeseen ja pysähtyi myös. Huoneessa oli taulu, jossa oli kaunis nainen ja tämä hymyili iloisesti. Taulun vieressä oli maalaus, joka ei tosin liikkunut. Siinä oli kuva vauvasta, joka seisoi kehdossa ja hymyili iloisena.
”Tuo-tuo olen minä.” Amy sanoi ja lähestyi maalausta. Bellatrix katsoi sisarensa maalausta.

”Nix, olen pahoillani, en voinut estää häntä.” Bellatrix sanoi.
”Ei se mitään Bella. Olin varma, että hän saa tietää jossain vaiheessa. Tuo kirje on sinulle, haluan myös sinun tietävän muutaman asian.” Nicandran maalaus sanoi ja osoitti katseellaan pöydällä olevaan kirjeeseen. Bellatrix nyökkäsi ja haki kirjeen.

”Jättäisitkö meidät kahden? Epäilen että minulla on paljon kerrottavaa hänelle.” Bellatrix nyökkäsi ja lähti huoneesta alakertaan. Amy tuli taulun luokse.
”Eli sinä olet siis oikea äitini?” Amy sanoi. Nicandra nyökkäsi.

”Oikea nimesi on Violet Musta ja olen pahoillani, että sait tietää siitä vasta nyt, mutta minä pelkäsin, että et hyväksyisi sitä, että olet Mustien suvusta. Halusin sinulle paremman elämän. Kuten siskoni, myös minä olin kuolonsyöjä. Olin yksi Voldemortin lähimmistä ihmisistä ja hän luotti minuun.

”Mutta kun sinä synnyit, halusin viettää aikaa kanssasi. Lupasin Voldemortille, että pysyisin hänen kannattajanaan yhä, mutta halusin kasvattaa lapsen ensin. Mutta Pimeyden Lordille ei kaikki käy, joten jouduin antamaan sinut pois, jos halusin, että saat elää. Joten etsin Mustien sukupuusta ja löysin Nightingalen suvun ja vannotin heitä, että he eivät saa kertoa minusta. Kuten vannotin monia muitakin.

”Sitten, vuosi syntymäsi jälkeen kuolin. Se ei kuulunut suunnitelmiini. Olin varautunut siihen, että jos jossain vaiheessa Voldemort tuhoutuisi, voisin ottaa sinut takaisin, mutta kuukausi kuolemani jälkeen, kuulin, että Voldemort oli kadonnut, hävinnyt maapallolta. Kuulemma joku vauva oli voittanut hänet. Hän oli samanikäinen kuin sinä.” Nicandra huokaisi ja jatkoi.

”Oljo on pitänyt yhteyttä muihin Mustan sukulaisiin ja heiltä sain tietoja sinusta. Mutta kesän alun jälkeen kuulin, että sinä olit muuttanut tänne. Olisin niin mielelläni kertonut sinulle totuuden, mutta pelkäsin, että sinä et hyväksyisi sitä. Halusin, että saisit itse tietää siitä. Joten, mitä mieltä olet?” Nicandra kysyi.

”No ensinnäkin, en voi uskoa, että tosiaankin olen sukua Bellatrixille. Hänhän on yksi pahimmista kuolonsyöjistä. Hän on kiduttanut ja tappanut ihmisiä! En koskaan uskonut, että totuus olisi ollut tällainen!” Amy sanoi surullisena.

”Violet sinun täytyy ymmärtää, me olimme erilaisia. Me kaikki, Menaa lukuun ottamatta, kuuluimme Luihuiseen, emmekä ajatelleet asioita niin. Meistä Voldemort teki vain palveluksen Englannille poistamalla jästejä ja kura-”

”Älä! Älä sano sitä sanaa!” Amy sanoi vihaisena. Hän oli nyt saanut tietää tärkeimmän asian elämässään, mutta se olikin ollut suuri pettymys. Mutta silti oli yksi asia vielä, mitä Amy halusi tietää.

”Sukupuussa ei näkynyt yhtä asiaa. Kuka on isäni?” Amy kysyi. Nicandran ilme ei ollut yllättynyt, hän oli varmasti odottanut tätä kysymystä.
”En ole varma haluatko tietää sitä, koska uskon, että olet vielä pettyneempi minuun.”
”Enpä usko. Vai haluatko, että otan siitä taas selvää itse?” Amy kysyi.

”Tätä eivät tiedä muut kuin minä ja isäsi, ja uskon, että isäsi ei ole kovinkaan isämaista tyyppiä. Joten jos kerron kuka hän on, lupaa, ettet lähde etsimään häntä. Koska en kestäisi jos menettäisin sinut. Vaikkakin olen vain maalaus, mutta silti. Ole kiltti Violet.” Tuntui oudolta, kun kutsuttiin jollakin muulla nimellä kuin sillä millä hän olit tottunut.
”Ole kiltti, kerro kuka hän on.” Amy sanoi. Nicandra huokaisi syvään ja katsoi syvälle Amyn silmiin.

”Isäsi on ehkäpä tunnetuin ihminen tällä hetkellä. Hän on tuhonnut liian monien ihmisten elämän, mutta silti me rakastimme jossain vaiheessa toisiamme. Hän on syvällä sisällään kuitenkin ymmärtäväinen ihminen. Jotkut tuntevat hänet maailman hirveimpänä ja kamalimpana ihmisenä, mutta minulle hän tulee aina olemaan Tom.” Nicandra sanoi ja sulki silmänsä. Hän ei halunnut nähdä tyttärensä ilmettä.

Amy seisoi paikallaan ja katsoi taulua. Oliko hän juuri kuullut oikein? Koska jos hän oli, niin hänen äitinsä oli juuri kertonut Amylle, että tämän isä oli Pimeyden Lordi, Hän-joka-jääköön-nimeämättä, Voldemort ja Tom Valedro.

”Kaiken tuon sanomasi jälkeen, luuletko tosiaan, etten lähde etsimään häntä?” Amy kysyi. Nicandra avasi silmänsä.
”En tietenkään, mutta toivon niin. Voi olla, että vaikka oletkin hänen tyttärensä, ei hän noin vain ota sinua avosylin vastaan.” Amy pudisti päätään.
 
”Silti, haluan nähdä hänet, ja tiedän kyllä keneltä pyydän apua.” Amy sanoi ja lähti huoneesta. Nicandra katsoi surullisena tyttärensä perään. Hänen oli tehtävä jotain. Sitten hän lähti pois taulusta, kohti toista taulua.


Amy käveli alakertaan ja löysi Bellatrixin kolmannen kerroksen takkahuoneesta.
”Bellatrix, vaikka olenkin vihannut sinua aina, niin nyt kun olet tätini, minun on pyydettävä sinulta palvelusta.” Amy sanoi. Bellatrix nosti katseensa ja nousi ylös.
”Selvä.” Amy oli hetken hiljaa ja aloitti sitten epävarmasti.
”Minun on puhuttava isäni kanssa.”
”Nix ei koskaan kertonut kuka isäsi on, joten en voi auttaa sinua.”
”Mutta hän kertoi sen juuri minulle ja sinä saatat olla ainoa henkilö, joka tietää missä hän on tällä hetkellä.” Amy sanoi, Bellatrix ei vieläkään tiennyt kenestä oli kyse.

”Hänen nimensä on Tom, mutta sinä ehkä tunnet hänet paremmin nimellä Voldemort.” Amy sanoi todella hiljaa, mutta Bellatrix kuuli kenestä puhuttiin.
”Pimeyden Lordi on isäsi!? Saanen nauraa!” Bellatrix nauroi hetken kimakasti kunnes näki Amyn ilmeen ja tajusi, että nyt ei ollut kyse vitsistä.

”Mistä tiedät, että äitisi ei valehdellut sinulle?”
”Näin sen kyllä hänen ilmeestään. Hän oli hyvin pahoillaan asiasta, vaikka ei sitä minulle sanonutkaan.”
”Miten sinä kuvittelet, että minä tietäisin missä Pimeyden Lordi on tällä hetkellä?” Bellatrix kysyi töykeästi.
”Koska olen nähnyt kuinka te toimitte. Riittää, että painat sauvallasi pimeän piirtoa ja hän tulee. Varsinkin jos kyseessä olet sinä, koska te olette niin hyvissä väleissä.” Amy sanoi ja silloin hän vihdoin ymmärsi, miksi Bellatrix ja Voldemort olivat niin hyvissä väleissä. Voldemort näki yhä Nicandran Bellatrixin silmissä.

”Yhden asian haluan kuitenkin kertoa sinulle, ennen kuin tapaat hänet. Pimeyden Lordi ei osaa rakastaa, hän ei ole koskaan rakastanut ketään muuta kuin itseään, eikä tule koskaan rakastamaankaan. Ja hyvällä tuurilla hän ei kiroa sinua saman tien vaan antaa sinulle ehkäpä mahdollisuuden, mutta en olisi niin varma. Joten jos hän ei osoita suurta isällisyyttään, niin ei kannata surra sitä. Jos hän ei vahingoita sinua, kannattaa olla vain iloinen.”

Bellatrix otti sauvansa esille, katsoi kerran vielä Amyyn, joka nyökkäsi päättäväisesti ja painoi sitten sauvan kärjen vasemman kätensä pimeän piirtoon. Hetkeen ei tapahtunut yhtään mitään, he vain odottivat.


****

A/N2 Okei, nyt se on lupaus, huomenna iltapäivällä laitan kuudennen luvun, jossa tavataan "uusi" henkilö
Huomenna pääsen kattomaan Indy 4:sen joten yritän keretä laittamaan luvun ennen sitä kun pääsen töistä..

~Amy

[Amy Malfoy]

Tittiditiititidii! Indy Jones päättyi ja nyt tulee sitten luku kuusi...

Luku 6


Viiden minuutin kuluttua heidän edessään seisoi pitkä hahmo, jolla oli todella kaunis kaapu ja sauva esillä.
 
”Bella, mikä mahtaa olla syy siihen, että kutsut minut kotiisi?” Voldemort sanoi, mutta katsottuaan hetken ympärilleen hän tajusi, että se ei ollut Bellatrixin talo.
”Tämä ei ole minun taloni, tämä on serkkuni Sirius Mustan talo, ja oikeastaan tällä kertaa minulla ei ollut sinulle asiaa. Vaan hänellä.” Bellatrix osoitti Amyä, jonka Voldemort huomioi vasta nyt.

”Vai niin, onko hänellä joitakin yhteyksiä Potteriin, vai minkä takia me olemme Mustan talossa?”
”Ehkäpä hän haluaa sanoa sen itse.” Bellatrix perääntyi metrin ja Amy käveli Voldemortin eteen.
”Haluatko tulla tapetuksi, vai onko sinulla jotakin tietoja Potterista?” Voldemort kysyi kylmästi.
”Ei ole tietoja Potterista, mutta minulla on hieman muita tietoja, joka tosin ei koske muita kuin meitä kahta.” Amy sanoi.

”Ja miksi minä kuuntelisin?”
”Koska uskon, että haluat kuulla tämän” Amy sanoi varmasti, katsahti nopeasti sivulle ja sitten takaisin Voldemortin punaisiin kylmiin silmiin.
”Äitini ei varmasti hyväksyisi sitä, jos vahingoittaisit minua.” Amy sanoi.
”Ja kuka äitisi on? Onko Narcissalla toinenkin lapsi?” Voldemort kysyi ja naurahti kuivasti.
”Ei, mutta olet lähellä. Varmasti tunnet äitini, Nicandra Mustan?” Amy sanoi ja katsoi, kun Voldemortin ilme muuttui radikaalisti kylmästä ensin säikähtäneeksi, sitten tutkivaksi ja sitten takaisin kylmäksi. Mutta Amy oli nähnyt nuo kaikki muutokset miehen silmissä ja oli varma, että he tunsivat toisensa.

”Nimeni on Violet Musta ja olen sinun tyttäresi.”
”Minulla ei ole tytärtä! Kuinka edes uskallat väittää sellaista!”

Mies heilautti sauvaansa niin nopeasti, ettei Amy edes ehtinyt miettiä sauvaansa. Mutta myös tälläkin kertaa suojaava kilpi ilmestyi kirouksen ja Amyn väliin. Hetken oli hiljaista ja sitten kirous ja kilpi hävisivät.

”Äitini on nähtävästi ottanut huomioon sen, että sukulaiseni eivät ottaisi minua kovin hyvin vastaan.” Amy sanoi ja pieni hymy käväisi hänen suullaan. Voldemort näytti vieläkin hämmästyneeltä.
”Ei, se ei voi pitää paikkaansa. Nix ei koskaan, ei koskaan olisi pitänyt lasta. Ei koskaan. Hän lupasi minulle!”
”Hän lupasi sinulle, että pysyy uskollisena kuolonsyöjänä, hän kyllä halusi pitää lapsen ja kasvattaa sen, mutta sinä et antanut hänen lopettaa. Joten hänen täytyi antaa ainoa lapsensa pois ja taistella sinun puolestasi. Varmasti luulit, että lapsi oli jonkun muun. Mutta nyt varmasti kuulit ensimmäistä kertaa, että olen lapsesi.” Amy sanoi, silloin hän myös tajusi yhden asian lisää.

”Ensin sain tietää, että oikeat vanhempani ovat jossain muualla, sitten sain uuden nimen. Ja nyt juuri sain tietää, että olenkin puoliverinen. Sori Bella, kaikki ei mene aina hyvin. Draco saattaa olla ainoa puhdasverinen lapsi Mustan suvusta.” Amy sanoi. Voldemort katsoi vihaisesti Amyä ja käveli lähemmäs.

”Sinä et ole tyttäreni. Minä en koskaan halunnut lapsia. En koskaan.” Amy tiesi, että oli ehkäpä enää yksi keino jäljellä, että hän saisi miehen tajuamaan, että Amy oli tämän tytär. Hän ei ollut koskaan kokeillut sitä, mutta kerta se olisi ensimmäinenkin.

”Epäilenpä. Nicandra rakasti sinua, ja hyvin syvällä sisälläsi sinäkin rakastit häntä. Olet kaikkien näiden vuosien jälkeen väittänyt kaikille, että sinä et osaa rakastaa, mutta kerran sinä osasit. Mutta se kuoli äitini mukana. Sen takia Harry kukisti sinut niin nopeasti. Et halunnut enää elää.
”Mutta kun tulit takaisin, ymmärsit, ettet koskaan saisi häntä takaisin ja muutuit samanlaiseksi tappajaksi, kuin olit ennen kuin tapasit äitini.” Amy sanoi.

Bellatrix kohotti ihmeissään katseensa. Hän ei ollut ymmärtänyt sanaakaan Amyn puheesta. Tämä oli vain sihissyt ja katsonut vihaisesti Voldemortia. Mutta Voldemort oli ymmärtänyt kaiken. Ehkä liiankin hyvin, koska tällä hetkellä hänen aivonsa kävivät suurta kamppailua hänen sydämensä kanssa. Lopulta miehen tämänhetkinen tilanne voitti.

Mies astui vielä yhden askeleen ja oli nyt todella lähellä Amyä. Ja ilman varoitusta mies tarttui Amyä kurkusta ja nosti tämän ylös. Amy ei saanut otettaan sauvastaan ja hän tunsi, kuinka ilma ei enää kulkenut keuhkoihin tai pois keuhkoista.
”Päästä…minut... ” Amy sanoi yrittäen irrottaa miehen kylmän käden kurkultaan, onnistumatta kuitenkaan siinä.

”Päästä hänet Tom!” Kuului hyvin voimakas ääni. Ääni, joka oli täynnä kylmyyttä ja vihaa. Tuota ääntä Voldemort ei ollut kuullut melkein kuuteentoista vuoteen. Sormet irtosivat Amyn kaulalta ja tämä tippui lattialle yskien ja ottaen ilmaa keuhkoihinsa.

Voldemort kääntyi nopeasti ympäri ja näki naisen katsovan tätä tiiviisti suuresta taulusta. Nicandra Mustan ilme oli täynnä vihaa ja hänen silmänsä olivat yhtä kylmät kuin Voldemortin.
 ”Nic-Nicandra?” Voldemort käveli taulun luokse ja katsoi tarkkaan jokaista piirrettä naisessa.

”Hei Tom. Pitkästä aikaa.” Nicandra sanoi kylmästi.
”Sinä, sinä olet ollut elossa kaikki nämä vuodet?” Voldemort kysyi epäuskoisesti. ”Tuskinpa. En ollut samanlainen kuin sinä. Minä en jakanut sieluani osiin, toisin kuin sinä. Minä kuolin oikeasti. Nyt olen vain ja ainoastaan taulu. Ja tämä oli ainoa keino. Luulin, että minun ei tarvitsisi puuttua tähän, mutta siinä vaiheessa kun tartuit tytärtämme kaulasta, en voinut katsella sitä enää. Tein kaiken voitavani, jotta voisin suojella häntä sinulta. Koska tiesin, että jos hän joskus saisi selville totuuden, et sinä tosiaankaan aikoisi vain hyväksyä asiaa, ja päättää ryhtyä hänen isäkseen.”

”Minulla ei ole tytärtä!” Voldemort sanoi voimakkaasti.
”Voi on sinulla, etkä sinä voi olla hyväksymättä sitä tosiasiaa. Olet velho Tom, ja meillä on konstimme jos haluamme selvittää jälkikasvumme.” Nicandra sanoi.
Voldemort katsahti Amyä ja sitten Nicandraa.
”Hyvä on, mutta se ei muuta yhtään mitään.” Voldemort käveli Amyn luokse ja osoitti sauvalla Amyä. Tämä astui vaistomaisesti pari askelta taaksepäin.
 
”En minä sinua tapa. Vielä.” Voldemort sanoi kylmästi ja tarttui Amyn vasempaan käteen. Hän laittoi sauvan kärjen tasan puoliväliin rannetta ja kyynärpäätä. Amy värähti miehen kylmästä kosketuksesta. Tuolla miehellä ei ollut sielua, ei sydäntä, ei yhtään mitään, mikä voisi muuttaa sen miten Amy tunsi tätä kohtaan.

Mies painoi sauvalla tytön kättä ja Amy tunsi kipua kädessä. Mies veti sauvan pois ja veri valui Amyn kättä pitkin.
”Päästä irti!” Amy sanoi ja yritti vetää kättään pois, mutta mies piti tiukasti kiinni.
”Älä edes yritä!” Mies veti vasemman hihansa ylös. Amy odotti pimeän piirtoa. Mutta miehellä ei ollut sellaista.

”Ah, aivan, sinähän sen keksit.” Amy sanoi vihaisesti ja kylmästi. Mies painoi sauvansa samaan kohtaan ja hetken kuluttua veti sen pois. Veri valui pienestä haavasta ja mies heilautti sauvaansa.

Veri alkoi valua kohti miehen rannetta, samoin kävi Amylle. Jonkin aikaa veri vain valui, sitten vanat koskettivat toisiaan. Amyllä ei ollut harmaintakaan aavistusta mitä tapahtuisi, mutta se mitä tapahtui, oli todellinen yllätys, ehkä molemmille. Amy tunsi kipua rintakehässään ja veti kätensä irti miehen otteesta.

Hän avasi silmänsä ja huomasi, että seisoi nyt suurella aukiolla. Kaksi hahmoa seisoi jonkin matkan päässä. Heillä oli sauvat valmiina ja he tuijottivat toisiaan silmiään räpäyttämättä.

***

A/N2 ei nyt mikään huiman pitkä luku, mutta on sentään jotain luettavaa... Viikonloppu on kiireinen, mutta katsotaan, jos saisin aikaiseksi laitettua yhden luvun esille...

~Amy

[poppy]

Siis että Voldu on Amyn isä?
Hii, odotan innolla jatkoa...
Missäköhän aukiolla ne oli...

Poppy kiittää uudesta luvusta

[Amy Malfoy]

Poppy: Kiitos taas kommentista, ja juu en keksinyt mitään muutakaan kiinnostavaa juonenkäännettä niin sitten tuli tuollainen
Seuraavassa luvussa menee varmaankin kauemmin, koska tämän enempää en ole saanut vielä kirjoitettua, enkä yhtään vielä tiedä miten tämän päätän.. Ja tämä on kuitenkin tarkoitus saada päätökseen, joten en usko, että enempää kuin max 20 lukua tulee =)
Eli seuraava luku kesäkuun alkupuolella tuleepi

~Amy

[poppy]

Siis mä en todellakaan yritä vihjailla mitään... MUTTA nyt on jo 12. kesäkuuta...

Kaipailen edelleen jatkoa...
*Vink vink*
 

Jookos?
//zougati yhdisti tuplapostauksen

[Amy Malfoy]

Ah.. juu ei tarvitse vihjata sanoo vaan ihan suoraan
Inspis on nyt ollu hukassa ja kun on ollu kesätöitäkin, mutta heti kun täältä pääsen, niin jatkeskelen sitä, lupaan! ja viimeistään jussin jälkeen osa 7 tulee!! Varmasti!!
Jussina meille tulee serkkuja, mutta yritän saada sen valmiiksi tämän ja huomisen päivän aikana (tosin meikä varmaan patistetaan siivoomaan, mutta ei se mitään)
Eli ensi viikon alusta tulee jatkoa, ja nyt olen sitten tunnollisempi näiden jatkojen kanssa.. !
Kiitos Poppy että jaksat odottaa näinkin laiskan kirjoittajan, kuin minun, ficcejä

~Amy

[Amy Malfoy]

Noniiiin!!! Elikkäs pitkän tauon jälkeen vihdoin on uuden luvun aika

LUKU 7

Amy katsoi Voldemortia ja näki, että tämä katsoi tilannetta kasvoillaan ilme, jota oli vaikea lukea. Toinen hahmoista oli nainen jolla oli pitkät mustat hiukset. Toinen oli Voldemort, joskin tämä ei näyttänyt läheskään niin kuolleelta ja luurankomaiselta kuin nyt.

”Senkin sika! Paskiainen! Valehteleva mätäaivo!” Nainen sanoi raivoissaan ja heilautti sauvaansa kuin piiskaa. Siitä lähti keltainen säde kohti Voldemortia, mutta mies esti sen helposti.
”Nix en olisi uskonut, että haluat satuttaa Lordiasi.” Voldemort sanoi, mutta nyt hänen äänessään ei ollut sitä kylmyyttä, minkä Amy oli aiemmin kuullut.
”Sinä et ole Lordini, luulin, että meillä oli jotain, mutta nähtävästi sinä et voi edes lopettaa tuota sinun typerää esitystäsi että olet joku ”Lordi”. Tom aikuistuisit, tämä on maailma, jossa sinä et voi voittaa.” Nicandra sanoi hampaitaan kiristellen.

”Rauhoitu Nix, en minä sinua satuta. Olet paras alaiseni, ja ehkä jonakin päivänä, voit melkein olla vertaiseni.”
”En aio koskaan vajota yhtä alas kuin sinä Tom, joten älä tuhlaa aikaasi.” Nicandra laski sauvansa ja lähestyi miestä, joka myös laski sauvansa.
”Siskosi on hyvin mielellään minun puolellani ja sinä aiot varmasti seurata häntä.” Voldemort sanoi. Nicandra oli nyt vajaa metrin päässä Voldemortista, mutta kumpikaan ei näyttänyt siltä, että aikoisivat tappaa toisiaan.

”Tom, sinulla ei ole minuun vaikutusvaltaa, en ole samanlainen kuin Bella!” Nicandra sanoi.
”Luulen, että olet. Te olette tismalleen samanlaisia, kaikki neljä teistä. Nuorin siskoistasi on tosin hyvin epänormaali. Hän ei todellakaan ansaitsisi olla Mustan suvussa. Voin hoitaa hänet pois päivänjärjestyksestä.”
”Uskallakin koskea Menaan sinä sairas paskiainen!” Nicandra huusi ja astui vielä askeleen lähemmäs.

”Hmm.. Niin, ehkä hän voi jäädä eloon, mutta sinuna harkitsisin vakavasti sitä, että tulisit puolelleni.” Nicandran ilme lempeni hieman.
”Tom, sinä et ymmärrä. Ainoa keino, jolla saisit minut liittymään puolellesi, on, että sinun täytyisi ensin saada minut rakastumaan sinuun. Ja se ei tule koskaan onnistumaan. Tiedätkö miksi? Koska sinulla ei ole sydäntä jolla rakastaa. Sinä et osaa sellaista, joten tällä hetkellä minä olen ainoa ihminen maailmassa, jota sinä et voi saada.  Eikös tunnukin harmilliselta? Yleensä olet saanut kaiken mitä olet halunnut. Olet ollut ”kaikkivaltias”. Maailman vallitsija, mutta minua sinä et voi saada, et nyt etkä koskaan.” Nicandra hymyili ja kääntyi ympäri.

”Oletko varma?” Voldemort kysyi ja tarttui naista olkapäästä ja käänsi tämän ympäri.
”Kyllä” Voldemort painoi huulensa Nicandran huulille ja he suutelivat intohimoisesti.

Amyn silmät laajenivat kun hän näki kahden hahmon heittävän kaiken mitä he edustivat pois ja suutelevan toisiaan. Hetken kuluttua he irtautuivat ja ensimmäistä kertaa elämässään Voldemort hymyili. Eikä sitä normaalia virnistystä, vaan onnellista hymyä. Koska hän tiesi, että hänen edessään seisoi nainen, jota hän ehkä, jonakin päivänä, voisi rakastaa.

Kaksi hahmoa muuttui pelkiksi täpliksi ja hetken kuluttua Amy ja Voldemort seisoivat taas Siriuksen talossa. Bellatrix oli siirtynyt istumaan sohvalle ja katsoi nyt mielenkiinnolla, kun kaksikko ilmestyi takaisin.

”Oliko mielenkiintoinen reissu?” Bellatrix kysyi myhäillen.
”Ei kuulu sinulle.” Amy sanoi ja katsoi vihaisena Voldemortia.
”Jos kerran rakastit häntä, miksi tapoit hänet? Miksi et antanut hänen kasvattaa lastanne ja lopettaa kaikki se mihin hänet pakotit?” Amy kysyi raivoissaan.
”En minä häntä pakottanut. Hän seurasi sisartaan, kukapa ei haluasi olla yksi Voldemortin tukijoista?” Voldemort sanoi ja myhäili.

”Ei ihme, että äitini lakkasi rakastamasta sinua. Sinä todella olet itserakas, hirveä paskiainen!” Amy huusi ja veti sauvansa esille. Voldemort oli vajaa sekunnin myöhemmin samassa asennossa.
”Kokeilit jo tuota, se ei tehoa, mutta nyt kokeillaan, voinko minä aiheuttaa vahinkoa sinulle.” Amy heilautti sauvaansa ja Voldemortin sauva kimposi tämän kädestä ja lensi kauniissa kaaressa Amylle.

”Kiitän.” Amy hymyili ja heilautti mustia hiuksiaan pois kasvojen edestä. Voldemortin silmissä välähti kuva Nicandrasta ja mies tajusi, että Amy oli kuin ilmetty äitinsä. Bella katseli mielenkiinnolla tilannetta, kunnes hän tajusi jotain ja keskeytti:

”Nightingale, tajuatko muuten, että olet nyt Luihuisen perillinen, oikea perillinen?” Amy katsoi Bellaa ja nainen oli oikeassa, Amy ei ollut edes ajatellut asiaa, mutta nyt kun Bella mainitsi asian, se oli päivänselvä.

Hän osasi puhua kärmeskieltä, hän tiesi enemmän Pimeyden voimista, kuin yksikään hänen vuosikurssilaisistaan. Hän oli muutamaan kertaan vahingossa tehnyt loitsuja, joita jopa aikuisetkaan eivät osanneet, tai eivät halunneet, koska se sisälsi niin paljon mustaa taikuutta.

”Mutta minä olen aivan erilainen kuin sinä, tai Luihuinen, siksi minua ei lajiteltu tupaan, josta on tullut eniten pimeyden velhoja ja noitia, kuin muista tuvista yhteensä. Minä en aio seurata sinun tai äitini jalanjäljissä. Ja jos edes ehdotat sitä, niin aion taistella viimeiseen hengen vetoon.” Amy sanoi vihaisena.

”Hmm… Niin aivan, sinusta tulisi varmasti oikein mainio kuolonsyöjä. Kunhan pidät tietosi omanasi, niin selviät varmasti hengissä muutaman vuoden.”
”Hah, kuule Tom. Minä en ole niin heikko, kuin kaikki muut. Ainoa syy, miksi he ovat puolellasi, on koska he pelkäävät sinua enemmän kuin mitään muuta. Etkö ymmärrä, sinulla on ainoastaan sen takia paljon valtaa, koska ihmiset luulevat sinua maailman mahtavimmaksi velhoksi, mutta sinä et ole, valitan.” Amy sanoi ja hymyili.
Voldemort napsautti sormiaan ja sauva lensi miehen käteen.

”Sinä et ymmärrä yhtä asiaa. Vaikka äitisi piti huolen siitä, että emme satuttaisi sinua, niin hän ei silti voi estää kaikkea. Minulla on voimia, joista sinä voit vain kuvitella.”
”Aivan, mutta kuten Harry, minäkin selviän sinun kohtaamisesta, ja nyt voin pitää huolen siitä, että kun Harry on saanut tehtävänsä loppuun, niin minä huolehdin sinusta.” Amy sanoi.
”Mutta se ei auta Potteria. Se on meidän taistelumme ja sinä et saa osallistua siihen.”
”Selvä, mutta älä luule, että aikoisin päästää sinut menemään. Koska olet…isäni…, niin tiedän aina missä olet, et pääse karkuun minulta. Aion kostaa sen mitä teit äidilleni, en anna sinulla ikinä anteeksi.” Amy sivalsi sauvallaan ja siitä lähti samanlainen kirkas säde, jota hänen äitinsä oli käyttänyt. Tällä kertaa Voldemort ei ollut yhtä nopea, ja viilto osui miestä vasempaan olkapäähän.

”Kidutu!” Mies huusi. Taas kilpi osui tielle, mutta tällä kertaa se värisi hurjasti ja häipyi, niin, että Amy ehti juuri ja juuri väistää kirousta.
”Vai niin, luulenpa, että Nicandra ei ole ottanut kaikkia asioita huomioon.” Voldemort sanoi ja taas tuttu kammottava virne kohosi miehen kasvoille.
”Vihaan sinua.” Amy sanoi hampaitaan kiristellen ja heilautti sauvaansa, mutta mies esti sen pienellä liikkeellä.
”Sinun täytyy tehdä enemmän, kuin mitä olet koulussa oppinut, sillä et elä kauaa.”
”Sitten, epäilen, että on lähdön aika.” Amy pamautti sauvallaan ilmaan ja savu täytti huoneen, ja kun se oli hälvennyt, tyttö oli kadonnut, samoin Bellatrix.
Voldemort räjäytti vihoissaan suuren kirjahyllyn ja lähti äänettömästi paikalta.



Amy ilmestyi pienelle mäelle, jota pensaat ja korkeat aidat suojasivat. Amy katsoi alas ja näki talon, joka oli melkein yhtä vino kuin Pisan torni. Hetken tyttö vain seisoi paikallaan ja ajatteli mitä oli juuri kokenut. Lopulta hän käveli mäen alas ja keittiön ovelle.

”Hei. Onko ketään kotona?” Amy tuli keittiöön, joka oli autio, mutta olohuoneesta kuului ääniä, vihaisia sellaisia. Pian ruskeahiuksinen tyttö pyyhälsi keittiöön ja melkein törmäsi Amyyn.

”Senkin kaksinaamainen sika! Sanoin, että jätä minut rauhaan! Ai, hei Amy.” Hermionen kiukunpuuska taukosi hetkeksi, mutta saman tien, kun punahiuksinen poika astui huoneeseen, Hermionen ilme muuttui taas.

”Herm, etkö voisi jo unohtaa sitä? En tietenkään tehnyt sitä tahallani, se oli –”
”Vahinko vai?!! Kerro minulle miten helvetissä se, että makaat jonkun toisen kanssa, voi olla vahinko?! Olet aivan uskomaton!” Hermione huusi raivoissaan ja käveli myrskyisänä ulos. Ron jäi seisomaan keittiöön ja hetken kuluttua Amy päätti mennä olohuoneeseen, jossa Ginny asetteli kuvia valokuva albumiin.

”Hei Ginny. ” Tyttö kohotti katseensa ja hänen ilmeensä kirkastui.
”Amy! Hei, mukava nähdä! Et sattunut näkemään Hermionea?” Amy nyökkäsi.
”Mikä heillä on?” Vaikka niistä muutamasta Hermionen lausumasta lauseesta sen pystyi jo aavistamaan, niin hän silti halusi tietää.

”Noh, Ron, kuten tavallista, ei tajua naisia. Hän tapasi jonkun muutama päivä sitten, ja noh, he päätyivät sänkyyn ja Hermione sai tietää. Hän, kuten odotettua, päätti sanoa hyvästi Ronille, litsarin kera.” Amy istui alas.
”Miksi Ron sitten teki niin? Luulin, että hänellä ja Hermionella menee hyvin.”
”No, heillä meninkin, mutta kun Hermione sanoi, että Ron voisi yllättää tyttöä useammin, niin, no, tunnethan sinä Ronin.” Amy nyökkäsi.

Hetken kuluttua Ron tuli olohuoneeseen.
”Hei Amy, miten menee.”
”Paremmin kuin sinulla, idiootti.” Amy nousi ylös.
”Hei, älä sinäkin huuda minulle, en ole tehnyt sinulle yhtään mitään.”
”Et ehkä minulle, mutta kun satutit parasta ystävääni, niin en todellakaan hyväksy asiaa.” Amy käveli keittiön kautta ulos ja näki Hermionen istumassa aidalla.


”Hei.” Amy sanoi ja istui tytön viereen. Hermione näytti melko tyytyväiseltä.
”Puhuitko Ronin kanssa?”
”Pikaisesti vain, oli lähellä, etten olisi tehnyt samoin kuin sinä.” Amy sanoi. Hermione hymyili.
”Kuule, olen pitkään miettinyt. Siis minua ja Ronia.” Amy nyökkäsi, hän ei ollut oikein varma mitä tämä aikoisi sanoa.

”Niin, no me emme oikein kuulu yhteen ja Ronin tempaus vahvisti asian. En oikeasti ole hänelle kovin vihainen, haluan vain jonkun muun kuin Ronin. Hän on niin, no, itsekeskeinen eikä ajattele tunteitani.”
”No, oletko ajatellut jotakuta?” Amy kysyi. Hermionen ilme näytti todella pelästyneeltä.
”Lupaa ensin muutama asia.” Amy nyökkäsi.
”Et saa kertoa kenellekään. Et yhdellekään elävälle tai kuolleelle sielulle.” Amy nyökkäsi.
”Ja lupaa ettet suutu, muista tämä on alkanut vasta äsken, enkä oikein ole vielä varma tunteistani.”
”Kerro vain Hermione voit luottaa minuun.” Amy sanoi ja Hermione veti henkeä.

”Se on Draco.” Amy melkein putosi aidalta kuullessaan pojan nimen. Malfoyihan oli juuri se hirvein ihminen, jota Hermione oli vihannut ensimmäiseltä luokalta asti. Mutta Amy päätti olla tuomitsematta tyttöä.
”No, ehkä se on, tuota, parempi. Kuinka kauan olette olleet yhdessä?” Amy kysyi.
”Voi, no, tuota, viikon, tavallaan.”
”Mitä tarkoittaa ’tavallaan’?” Hermione tuijotti metsää heidän edessään.

”No tapasimme vuotavassa noidankattilassa ja no en oikein tiedä miten se tapahtui. Me puhuimme asiat läpi kerrankin ilman, että toinen yritti kirota toista.” Amy sulatteli hetken tietoa ja hymyili sitten.

”No kaipa minun sitten täytyy hyväksyä se, että seurustelet serkkuni kanssa.” Amy sanoi, hän oli miettinyt kertoisiko Hermionelle ja päätti, että jos tämä oli kertonut niinkin herkän asian, kuin Dracon kanssa seurustelun, Amy voisi uskoutua tälle.

Tyttö hyppäsi alas ja Hermione istui hetken paikallaan, kunnes tajusi mitä Amy oli sanonut.
”Hei hetkinen! Sanoitko sinä serkku?!” Hermione melkein huusi. Amy käännähti ympäri.
”Hermione! En minäkään huutanut sinun salaisuuttasi koko kylälle, ja kyllä sanoin serkku.” Amy sanoi ja virnisti ennen kuin kääntyi kohti mäkeä, joka johti metsään.

Matkan aikana Amy kertoi äidistään ja miten hän oli saanut tietää siitä. Isästään Amy ei sanonut muuta kuin, että Voldemort oli tappanut tämän hiukan Amyn kuoleman jälkeen ja pian sen jälkeen Amyn äiti kuoli ja tämä annettiin adoptoitavaksi.

Hermione ymmärsi tilanteen huomioon ottaen asian melko hyvin. Olihan tytön mielestä outoa, että Bellatrix oli Amyn täti ja Draco Amyn serkku, mutta muuten kaikki oli kuin ennen, mikään ei ollut muuttunut eikä varmaankaan tulisi muuttumaan. He pysähtyivät metsän laitaan ja istuivat yhdelle suurelle oksalle.

”Öh, Amy. Tiedän, että tämä on todella outoa, mutta haluaisitko tulla kanssani tapaamaan Dracoa?” Amy katsahti Hermioneen ja mietti. Draco ei tosiaan tiennyt vielä Amystä, joten ehkäpä se pitäisi jossain vaiheessa tehdä ja tyttö suostui.

Hermione lähetti Dracolle kirjeen, jossa pyysi, että he tapaisivat Kotikolon lähellä olevassa metsässä ja pian Draco lähetti myös myöntävän vastauksen.


***
A/N en sitten voi mitenkään olla laittamatta tuota lempiparitustani kehiin.. hyi minua.. mutta se ei kestä kauaa lupaan sen (muaha sain kuningas idean juuri äsken)
Mutta valitettavasti uudessa luvussa menee taas aikaa jonkin verran.. en osaa sanoa, mutta yritän saada sen kehiin viikonloppuun mennessä..

~Amy

[poppy]

Njoo, nyt vasta muistin tulla vilkaisemaan onko tullut jatkoa, ja jes! Jatkoa oli tullut!
Olen myös onnellinen siitä että tähänkin tuli Dramionea
Ja joo, nyt kun kommentoin, niin odotan myös innolla jatkoa ( vielä innokkaamin kuin ennen, tuon Dramionen takia ).

poppy

Amy kuule, mä oon ootanu melkein puoli vuotta jatkoa tähän, ja nyt mä vaadin jatkoo!
Eli oisitko kiltti ja jatkaisit tätä edes dramionen takia....
Jookosta?
Kiiitos.....

poppy

//zougati yhdisti tuplapostauksen

[Sinikeiju]

Tämä ficci yllätti. Olet kyllä erittäin hyvä kirjoittaja ja ihanaa ficciä olet laittanut. Onko jatkoa mahdollista saatavana?

Rakentava kommentti huitelee jossain.

[Wenni]

Ui, tämä todellakin yllätti minut. Pitkät luvut ja ihanat juonenkäänteet. Vaikka tämä ficci on jo vanha, olisiko tähän saatavilla enään jatkoa?