1.2 Taisin nukahtaa autoon, sillä seuraavat muistikuvani olivat parkkihallin räikeissä valoissa, joissa minä kävelin puoliksi Stefanin kannattelemana. Eikö pari tuntia sitten juomallani kofeiinilla ollut minkään näköistä vaikutusta? Tunsin itseni väsyneemmäksi kuin pitkiin aikoihin. Aika outoa, kellokin oli vasta puoli yksitoista. Tällainen uupumus iski yleensä kolmen aikoihin aamuyöstä. Jotenkin onnistuin pääsemään kotiovelle, jossa Stefan sai kaivaa avaimen laukustani, avata oven ja melkeinpä työntää minut ovesta sisään. Portaat tuntuivat ylivoimaiselta suoritukselta, jalat painoivat kuin niihin olisi kiinnitetty rautaiset kahleet. Lopulta olin ylhäällä, tuntui kuin olisin juossut maratonin. Stefan selitti jotain suihkuun menemisestä, mutta minä vain kävelin apaattisena kohti makuuhuonetta ja tiputtelin vaatteet yltäni matkan varrella. Sitten rojahdin sänkyyn ja kiedoin peiton tiukasti ympärilleni. Nukahdin heti, kun olin sulkenut silmäni.
Heräsin kamalaan pahoinvoinnin aaltoon, joka syöksyi vatsasta kohti kurkkua. Ponkaisin ylös Stefanin kainalosta ja säntäsin suoraa kyytiä vessaan oksentamaan. Mikä vatsatauti tämä nyt oli? En millään haluaisi olla jouluna kipeänä. Yökin edelleen vessanpytyn viereen polvistuneena, kun kuulin Stefanin tulevan ovelle.
"Mee pois", sanoin voimattomasti, "ei sun tartte tätä kattoo."
Stefan ei välittänyt, vaan tuli luokseni ja kokeili otsaani.
"Sähän oot ihan tulikuuma", hän tokaisi ja antoi lasillisen vettä. Huolimatta kaameasta mausta suussani onnistuin kuiskaamaan kiitoksen. Olin niin väsynyt ja voimaton, että tuntui kuin alkaisin itkeä hetkenä minä hyvänsä. Kyyneleet alkoivat jo valua silmistäni.
"Hyss", Stefan sanoi, "mä vien sut takaisin nukkumaan. Nyökkäsin myöntymisen merkiksi, kun en oikein ääneeni luottanut. Oksentaminen ja orastava itku olivat todennäköisesti sen minulta ryövänneet. Stefan nosti minut syliinsä ja minusta oli ihanaa painautua häntä vasten, olla huolenpidon kohteena ja tuntea olini turvalliseksi. Olin unessa jo ennen kuin olimme ehtineet makuuhuoneen puolelle.
Olin edelleen puoliksi untenmailla, kun kuulin Stefanin puhuvan jonkun kanssa.
"No voi herranjestas", kuulin Stefanin sanovan, "mitä sä oikein kuvittelet? Että Maisa lähtis tossa kunnossa johonkin?"
"Tässä sopimuksessa sanotaan."
"Ihan sama mitä siinä sanotaan", Stefan keskeytti toisen henkilön, jonka ääni kyllä kuulosti tutulta, en vain tunnistanut sitä.
"Niin, tässä sanotaan, että tällainen joulukeikka olis ja tässä on Maizan nimikirjotuskin."
Ai niin, olin aivan unohtanut sellaisenkin keikan, se olisi ensi lauantaina ja nyt oli keskiviikko. Minulla oli kaksi päivää aikaa parantua.
"Joo, että meetkö sä herättää ton Maizan", kysyi tyyppi, jonka kanssa Stefan jutteli. Taisi olla Petteri, kun puhuikin minusta koko ajan Maizana.
"Ei, en mä aio herättää sitä. Eihän kipeenä voi tehdä töitä", Stefan jatkoi puolustustaan.
"Mutta tää sopimus", Petteri intti edelleen.
"Hei älä jaksa", Stefan lopulta sanoi suoraan, "soita Maisalle, vaikka perjantaina, jos se sitten olis terveenä."
Sen jälkeen kuului enää askelten töminä portaissa ja ulko-oven kolahdus. Helpottuneena vajosin takaisin uneen. Pitäisi muistaa kiittää Stefania, kun hän oli säästänyt minut Petteriltä.
Joo eli aattelin, että nää kaks olis yhessä ykkösluku. Kirjotan lisää, jos ketään vaan kiinnostaa. Alkaa varmaan kuulostaa ruinaamiselta, mutta kommentoikaa (lähinnä varmaan bongailette kirjotusvirheitäXD). Ideoita juonenkäänteistäkin voi ehdotella, sillä en oo vielä lukinnu mitään suunnitelmia. Kiitos, jos jaksoitte lukea, ja erityiskiitos, jos jaksoitte jotenkin kommentoida. Lähinnä siis se kiinnostaa, että kiinnostaako ketään lukea tätä enempää.
