Im Memoriam | Molly/Arthur, S

[FractaAnima]

Title: Im Memoriam
Author: FractaAnima
Genre: angst, drama
Rating: S
Pairing: Molly Weasley/Arthur Weasley
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, Kaija Koo biisin, minä omistan mielikuvitukseni. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.

Ficlet

Haasteisiin:
Kerää kaikki hahmot (Arthur Weasley)
Ficlet300 sanalla 231. Hautajaiset
Yhtyeen tuotanto: Kaija Koo – Jotain häviää
Osastohaaste vol. II: Komero portaiden alla


Im Memoriam

On hiljaista. Molly Weasley on pukeutunut parhaimpaan kaapuunsa. Hautausmaan ilma on viilennyt ja pieni tuulenvire kutittaa poskea. On kulunut jo tunteja siitä, kun hänen aviomiehensä on laskettu viimeiselle matkalleen. Polvien alla maa tuntuu kylmältä. Kuurankukat nostavat päätään, piirtävät nurmikkoon kuvioita.

Arthur oli luultavasti lojaalein aviomies koko maailmankaikkeudessa, koko universumissa. Hänen lempeytensä oli lahja kaikille, ei vain omilleen. Ja työssään, Molly ajatteli, työssään hän oli ollut ahkerin mies mitä ministeriössä oli kuunaan nähty.

Ei hän laiskuuttaan mennyt kuolemaan,
hän kuoli ihan muuten vaan.
Hyvä miestä muistaa ahkeraa.

Kyyneleet valuvat hiljaisina naisen poskille. Ei, hän ei ulvo tuskaansa, hän ei kysele miksi? Hän vain vuodattaa kyyneleitä rakkaansa muistoa kunnioittaen. Ikävä tulisi olemaan vielä suuri, sen Molly tietää, mutta nyt hän hyväksyy kohtalonsa. Arthurin kohtalon. On olemassa paljon asioita, jotka ovat kuolemaakin pahempia.

Oikeastaan ikävä on olemassa koko ajan. Se on meri, jonka raivo ei ole vielä yltynyt. Se on vesihelmien täyttämä allas, jonka pinta heijastaa muistoja. Se on parhaimmillaan kaunis ja tyyni peili menneisyyteen. Ehkä joskus se saattaisi olla raastava ja hukuttava, mutta sen aika ei ole nyt.

Aina kun jotain häviää,
aina jotain jäljelle jää.
Aina kun tuntee ikävää
tietää, että omisti jotain tärkeää.

Arthur ei ole poissa. Vaikka kuolema otti Mollyn miehen omakseen, vei hänet jonkin ylittämättömän rajan taakse, ei kuolema ole voittanut. Tuo raja rajan taakse on häilyvä käsite. Se on kuin kuiskaus, joka piilottaa hiljaisuuden, mutta tuo sen takaisin. Se on usva meren yllä. Se on haave tai aave. Se voi olla mitä vain, mutta sen voi ylittää. Kuoleman rajan voi ylittää. Kuolemaa ei tarvitse kokea, jotta voisi löytää rakkaansa niin kutsutusta Manalasta. Eikä sinne tietä ole. Ei etsivä sitä löydä. Mutta siellä missä ikävä asuu ja heijastaa muistoja, siellä muistot asuvat. Ja muistaakseen muistot täytyy tuntea kaikkivaltias voima, joka ikuisesti voittaa kuoleman. Ikävän meressä on rakkauden lähde.

Ei toista kuolemalle voi menettää,
rakkaus jää.

”Rakastan sinua, Arthur”

[Lyygia]

Surprise! It's me again.

Hautajaiset on ehkä kamalin tapahtuma maailmassa, vihaan niitä yli kaiken. Mutta vaikka tämä teksti kertoo hautajaisista, en vihaa tätä, en todellakaan. Tämä on raastavan kaunis, sellaisella inhottavalla tavalla joka jää pistelemään sydänalaa vielä jonkun aikaa tekstin lukemisen jälkeen. Tiedän, koska luin tämän ensimmäisen kerran pari päivää sitten. En kommentoinut, mutta jäi silti ajatus tästä kummittelemaan tuonne ajatusten taka-aloille. Siispä olen täällä nyt.

On jotenkin surullista ajatella Mollya yksinään hautausmaalla muistelemassa Arthuria vielä tunteja hautauksen jälkeen. Tekstissä kuvaillaan kauniisti Mollyn tunteita sekä ympärillä olevan luonnon tapahtumia, kuten hautausmaan ilman viilenemistä.

Angst. Huomasin juuri, kiitos Twitterin ja jonkun niistä Pottereihin liittyvistä tyypeistä, että Arthurilla on 6.2 syntymäpäivät. Hyvää kuudettakymmenettäkolmatta syntymäpäivää vaan Kotikoloon.

Sitten omistan yhden kappaleen tästä kommentista taas jumalattomaan ihkutukseen, joka liittyy taas siihen kuvailuun, mistä olen jo kolme tai neljä kommenttia paasannut. Mutta kun olet vaan liian hyvä. En tiedä mistä saat nämä ideasi, mutta hyviä ne on. Se on haave tai aave ja  ei, hän ei ulvo tuskaansa, hän ei kysele miksi? sulattivat sydämeni.

”Rakastan sinua, Arthur”

Jäikö tuolta piste pois vai oliko se tarkoituksellista?

Kiitos jälleen kerran hirmuisen paljon. 

[FractaAnima]

Kristen Sinä taas, ihanaa. Ihan parasta tuollainen fanitushaaste, kun saa näihin kommentoimattomiinkin ficceihin kommentin. Voi ei, myöhästyneet onnittelut Arthurille täältäkin. Hmm, olen täällä taas ihan sanaton... Sen pisteen jätin pois, koska vältän tunkemasta niitä sitaattien väliin. Ja suuri kiitos itsellesi. <3

[Iloinen Sipuli]

Tämä oli kaunis ja syvällinen pieni teksti.

Tämähän kertoo ennemmin kuolemasta ja rakkaudesta, kuin hahmoista, mutta olin silti hyvin ilahtunut, että olit ottanut hahmoiksi nimenomaan vanhan kunnon canon-pariskunnan, Mollyn ja Arthurin. Jokuhan olisi voinut tehdä samanlaisen vaikka harry/dracolla, mikä olisi tuntunut ihan tyhmältä. Molly ja Arthur olivat juuri oikeat tähän, ja heistä muutenkin kirjoitetaan niin vähän.

Pidin siitä, miten tämä käsitteli kuolemaa ja oli surullinen, mutta mukana oli silti toivonpilkahduksia. Viimeinen kappale oli ihana ja kaunis, miten kuolema on vain häilyvä käsite ja sitä rataa. Niinhän se tavallaan onkin.

Oikeastaan ikävä on olemassa koko ajan. Se on meri, jonka raivo ei ole vielä yltynyt. Se on vesihelmien täyttämä allas, jonka pinta heijastaa muistoja. Se on parhaimmillaan kaunis ja tyyni peili menneisyyteen. Ehkä joskus se saattaisi olla raastava ja hukuttava, mutta sen aika ei ole nyt.

Samoin tuo. Ihana kohta. Oikein tosi kaunis, upeaa kieltä.

Haikea mutta ei lohduton, pidin tästä paljon

-Iloinen Sipuli

[FractaAnima]

Iloinen Sipuli Minä kiitän jälleen. Tulee tosi hyvä mieli, kun saa kommentteja ja nyt olen saanut niitä sinulta jo kolme ihan peräkkäin. Siispä haluan antaa sinulle vastalahjana vinkin: Vallan ihastuttava Molly/Arthur ficci Villapaitarakkautta. Ehkä maailman suloisin ficci on RoastedGarlicin käsialaa. Kannattaa lukea!

[Mixiuu]

Ihana pikku fic! (:

Olen ennenkin lukenut hautajaisista kertovia ficcejä, mutta täytyy sanoa, että tämä oli niistä kaikista ihanin. Myöskin Molly/Arthur on paritus, jota mielelläni luen, joten tämä söpö paritus + surullinen ficci = minun mielestäni täydellisyys.

Arthur oli luultavasti lojaalein aviomies koko maailmankaikkeudessa, koko universumissa. Hänen lempeytensä oli lahja kaikille, ei vain omilleen.

Tuo on niin totta! <3

Kiitos ihanasta lukukokemuksesta, pidin todella paljon!
-Mix

[FractaAnima]

Mixiuu Kiitos kovasti.