Title: Aina vierelläsi
Author: amorito
Genre: drama, deathfic, vähän humour
Pairing: - (George/Angelina kyllä mainitaan, mutta ei ole pääasia)
Rating: S
//zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajojaSummary: Fred on kuollut, mutta on yhä Georgen luona vaikkei tämä sitä tiedäkään. Fredin monologi käy läpi Georgen elämän iloja ja suruja, rakkautta ja vihaa.
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot, Josh Groban biisin. Minä käytän näitä häpeilemättä hyväkseni, tosin vain omaksi ilokseni ja ihan korvauksetta.
A/N: Josh Grobanin biisi
You Are Loved (Don't Give Up) sai ficcinsä albumihaasteen osaksi. (Lyriikat
täällä.) Tässä ficissä on seitsemän melko lyhyttä lukua joita lisäilen ajan mittaan tänne. Toivottavasti kommentoitte ja rohkaisette julkaisemaan lisäosat pian. (:
1.
Olen katsonut vierestä jo ainakin tunnin, miten vain makaat ruumiini päällä. Välillä alan epäillä oletko itsekään enää elossa, mutta toisaalta, enkö tietäisi, jos et olisi? Niin turhauttavaa. Olen yrittänyt tökkiä sinua kylkeen, vetää sinulta hiuksia, hypätä päällesi, purra korvanrepaleitasi ja vaikka mitä niin, että alan jo tuntea itseni eläimeksi. Olisinkin eläin, silloin kiinnittäisit huomiosi minuun, mutta valitettavasti nyt et tiedä että yritän rökittää sinut. Aina koskiessani sinuun tapahtuu vain jotain fysiikan lakien vastaista, ikään kuin hajoaisin palasiksi ja kun palaset yhdistyvät jälleen, olen pystyasennossa katselemassa sinua ja, hmm, minua.
Okei, en minä nyt ihan tunteeton ole. Tiedän kyllä, että ottaa koville kun olen kuollut (hemmetti että se kuulostaa oudolta!), mutta ihan totta. Tuollainen murjotus on niin epägeorgemaista, että tuntuu kuin olisin siirtynyt johonkin rinnakkaiseen maailmaan. Aika itsekästä sinulta sitä paitsi, veliseni. Etkö todella ajattele, edes harkitse,
harkitse ajattelevasi, että minä voisin olla vielä jollain tavalla läsnä? Koska niin minä vain olen, seisoskelen tässä ja odottelen että palaat takaisin elävien pariin. Ärsyttävää nähdä sinut, mutta sinä et selvästikään näe minua niin kuin ei kukaan muukaan – ainakin se kertoo siitä, etten ole aave. Et kuule, tunne etkä vaistoa minua. Ihan hyväkin toisaalta, ettet ole alkanut höpistä minulle; jos alat, kaikki pitävät sinua hulluna, minä mukaan luettuna. Ethän sinä kuitenkaan kuulisi vastauksiani, mikä pahinta, luultavasti puhuisit päälleni. Kuolleena oleminen ei oikeuta sitä, että muut voivat kohdella ihan miten sattuu.
Tuo ruumiini päälläkin makaaminen. Menisit nyt pois siitä, jooko? Ei sekään ole kovin kohteliasta, ethän sinä maannut päälläni kun olin elossakaan! Tai jos siihen päätit hypätä, sait kyllä lähdöt aika äkkiä. Se oli oikeastaan aika hauskaa. Tämä ei enää naurata, ei minua eikä varsinkaan sinua. Kyllä minunkin sydämeeni sattuu, ainakin luulisin. Aistit eivät ole ihan ennallaan kuoleman jälkeen, sen voin sanoa. Muotoillaan vaikka niin, että minulle tämä ei ole yhtään helpompaa kuin sinulle, George. Olenkohan oikeassa, jos sanon että sydämesi paikalla on tällä hetkellä musta, vertavuotava aukko? Tuntuu, että haluaisit nousta, mutta päälläsi on massiivinen, koko maailman kokoinen paino? (Minun päällänihän se oikeastaan on, ha ha.) Aivan kuin maailmassa ei olisi enää toivoakaan valosta? Minä tiedän tämän kaiken, George. Minä tiedän, ja minä haluan nostaa tuon painon sinun päältäsi.
2.
Puhuminen voisi kuule auttaa, ihan totta. Myönnän kyllä olevani itsekin otsaani myöten täynnä kaikenmaailman myötätuntoisia katseita ja osanottoja ja vaivaantuneisuutta siitä, että tuo tullessaan hyviä uutisia. Mitä järkeä on olla iloitsematta sodan voitosta?! Sehän on mieletöntä! Uhreja nyt sattui tulemaan, minä olin yksi heistä joten kai minä tiedän. Se on ikävää, mutta ei se estä jatkamasta elämästä iloitsemista. Sinussakin on nähtävissä jo piristymisen merkkejä, tiedätkös? Olen huomannut sinun hymähtelevän itseksesi. Hymyilet välillä jopa seurassa. Tosin heti kun joku kääntyy sinuun päin ja alkaa taas puhua sinulle sillä kuolinvuodeäänellä, se katoaa eikä kukaan huomaa sinun toipumistasi. Jopa äiti syyllistyy siihen! Herran jestas nainen, ihan kuin et haluaisi oman poikasi tokenemista ja piristymistä. Olisi varmaan pitänyt kirjoittaa lappu ennen sotaa, ”Jatkakaa elämistä vaikka osa siitä menetettäisiinkin” tai jotain. Kesä näyttäytyy aika kauniina tänä vuonna, joten mikset menisi vaikka uimaan, lentämään, kävelemään?
…Herran jestas, sinähän lähdit ulos! Nyt käy pelottavaksi. Pirun hiljaista poikaa sitä kyllä ollaan. No, toisaalta olet kyllä nyt yksin, joten pitäisin puhumista vähän huonona merkkinä tässä tilanteessa. Aika ankealta sinä vain näytät. Kesän kaunein päivä ja sinä olet ihan manaliuksen näköinen. Hei, siinä se hymy taas on! Osaathan sinä. Nautihan nyt tästä minunkin edestäni, koska kuten sanottu, minun aistini eivät ole aivan entisenlaisensa. Joten johdata minut jonnekin, jossa koko luonnon kauneus on parhaimmillaan. Eli siis kukkuloille? Aivan, hyvä valinta kieltämättä. En ole viitsinyt käydä siellä yksinäni, kaipasinkin sinne. Kappas, tuolta tulee lapsia, joku muukin on huomannut että ulkona on kaunista…! Ohhoh, kuulivatko korvani oikein? Sanoitko sinä ”moi”? Oliko tuo todella kommunikointia? Vau, mahtavaa! Tämähän oli hyvä idea.
Minä en ihan totta usko että sinä tarvitset minua lähelläsi, jotta voit puhua muille ihmisille. Onhan siitä aika kauan kun niin on viimeksi käynyt… tai no, ehkä niin ei ole koskaan käynyt. Milloin me muka olemme olleet erossa toisistamme? Ehkä pari kertaa. Eikä niilläkään kerroilla ole juuri tarvinnut puhua muille ihmisille. Mutta en oikein usko, että minun kuolemani vei sinusta puhekeskuksen. Jotain se vei, mutta puhekyky ei kuulu niihin. Joten sovitaanko, että tästä eteenpäin puhut enemmän? Avaat vain suusi, sanot jotain, mitä tahansa. Niin helppoa se on, ja se auttaa kyllä, vaikket minusta puhuisikaan joka ikinen kerta. Minä voin rikkoa hiljaisuuden, sinä voit täyttää sen. Reilu työnjako, ottaen huomioon että minä en voi sanoa mitään muiden korvin kuultavaa. Okei? Niin, hiljaisuus on myöntymisen merkki.
3.
Älä nyt hermostu enempää, mutta hienon kohtauksen osasit kyllä järjestää. En tiennytkään, että osaat huutaa noin kovaa. Pelottavaa oikeastaan. Mutta, rehellisen mielipiteen sanoakseni, Angelina ei kyllä tehnyt mitään väärää. Eikö ole aika ilmiselvää, että raukka on aika väsynyt? Syyllä ei ole väliä, minä en tiedä sitä sen enempää kuin sinäkään, mutta ero on siinä että sinä voit kysyä mikä häntä vaivaa, minä en. Toki hän sanoi aika suoraan mitä ajatteli, myönnän sen. Olen kyllä väkisinkin vähän hänen kannallaan. Kyllä minusta saa puhua negatiiviseenkin sävyyn. Sai puhua silloin kun olin elossa ja saa puhua nytkin. Ei se, hmmm… ”loukkaa minun muistoani” eikä, tuota, ”ole kaksinaamaista ja vittumaista”. On oikeastaan aika virkistävää kuulla jotain muutakin kun kiusaannuttavia ylistyssanoja. Oli siinä puolensakin silloin sodan jälkeisenä kesänä, minähän olin kuin suurin sankari: niin urhoollinen, rohkea ja älykäs. Ja minähän vain kuolin! Oli sinullakin suuri osasi kaikessa.
Minä ymmärrän sinua kyllä, sinä vaikutat tosi yksinäiseltä kaikesta huolimatta. Vaimo ei taida korvata kaksosta ihan tarpeeksi hyvin. Varmaan sinä olet kullannut, kiillottanut ja huoltanut muistot minusta yhtä huolella kuin vanha Voro konsanaan. Mutta älä huoli, jos niihin tulee tahroja. En minä ollut täydellinen, kukapa olisi, varsinkaan törttöilevä teini-ikäinen pojankolli. Angelina oli ihan oikeassa, minä en ollut täydellinen pyhimys. Angelinassa on kuitenkin se pieni miinuspuoli, että hänellä ei ole ollut kaksosta. Siksi hän ei voi koskaan ymmärtää sitä tuskaa, josta sinä näennäisesti olet jo päässyt, vaikka sisäisesti se on vielä tallella, pakattuna johonkin nuhjuiseen laatikkoon, joka on paiskattu hämärään nurkkaan muistojesi joukkoon.
Angelina haluaa kuitenkin osan siitä rakkaudesta, jota sinä tunnet kuollutta veliraiskaasi kohtaan. Kaikki haluavat osakseen jotain sellaista. Eli mene nyt jo vähän äkkiä pyytämään anteeksi, kysymään mitä Angelinalle kuuluu ja haluaako hän kaakaota ja kuinka paljon vaahtokarkkeja siihen laitetaan, paljon vai hirveästi. Minä rakastan sinua ihan yhtä paljon kuin sinäkin minua, minä tiedän sen ilman marttyyrimaista ”kunniani” puolustusta. Eikö se ole vähän viktoriaanista? Niin että ryhdistäydy jo, iso mies. Joku rakastamasi odottaa sinua jossain muualla, ja hän on sentään vielä elossa.