Kun Ennin Levikset repes ja Raina lankesi /femme K11 / valmis 22.7.

[pajupuu]

Kirjoittaja olen minä. En ole käyttänyt betaa.

Ikäraja: PG11

Summary: Harrastelijaräppäri Enni Oselotti kuulee pinnalle nousevan laulajan saapuneen kantakapakkaansa. Tuu vaikka tänne. Tai lähde. Mutta voitko pliis lopettaa ton kieppumisen siinä mun näköpiirissä.

A/N: Sain idean ficciin Sini Sabotagen ja Chisun biiseistä (joita en luonnollisesti omista), joten vaikutteet taitavat olla aika ilmeisesti näkyvillä. Bongailkaa ihmeessä juonesta kohtia, joihin olen saanut ideoita heiltä! En kuitenkaan halunnut kirjoittaa RPF:ää, koska Enni ja Raina alkoivat elää ihan omaa elämäänsä. Tarina kokonaisuutena on omaa keksintöäni, vaikkakin lainaan esikuvilta. En hyödy tämän fiktion kirjoittamisesta taloudellisesti. Kyseessä on femme, joten jatkossa saattaapi tulla viittauksia naisten väliseen seurustelusuhteeseen ikärajan puitteissa.


Kun Ennin Levikset repes ja Raina lankesi


O
Baaritiskin jonossa seisoi muusikko. Sen osittain tumma ja osittain vaalea tukka laineili pipon alta ja se puhui baarimikon kanssa jotain etelän kieltä. Enni kuunteli keskustelua lähestyessään tiskiä, vaikka ei käsittänyt puheesta sanaakaan. Hän oli bongannut Rainan jo tuntia aikaisemmin, kun nainen oli saapunut narikasta näyttäen paljon samalta kuin kuvissa. Eipä siinä, ei Enniä kiinnostanut mitenkään erityisesti seurailla kaikkien lehdissä vilahtaneiden puuhia. Mutta juuri nyt, sattuessaan lähemmäs pipopäätä, Enni huomasi kuitenkin ihan pikkuisen stalkkaavansa laulajaa.
Ei hän kiinnittänyt huomiota siksi, että toinen oli kaunis, tai edes siksi, että se oli nousukiitävä julkkis. Hänen katseensa seurasi oikeastaan korvia sillä herra jumala, se intonaatio oli niin pehmeä. Tummaihoinen baarimikko viittoi käsilläänkin sitä aurinkoista kieltä Rainalle vaikka oli myynyt Ennille oluen selväksi suomeksi. Sanottiin että Enni sylki sanoja sujuvasti, mutta tuollaisen edessä tunsi itsensä lähinnä hämäläiseksi hissukaksi.
Enni väisteli ihmisiä hakeutuessaan Rainan taakse, korvissaan edelleen upottavan kevyt lausunta. Joku tökkäsi häntä vahingossa kylkeen ja silloin, niin, jalat katosivat Ennin alta. Ei hän ollut niihin hetkeen katsonutkaan.
Sneakerit luistivat parketilta ilmaan ja Enni kuuli valittavan risahduksen ennen kuin takamus osui kipeästi lattiaan. Jalka potkaisi pipopään säärtä lentäessään ilmassa omia aikojaan. Enni otti vastaan jostakin tahmeasta, tunsi sitten kätensä alla lasinsirun. Lähellä seisovat kääntyivät katsomaan, ja lähimpänä oli tietysti Raina.
Joku oli pudottanut tuoppinsa lattialle, hienoa.
”Oh fuck. - Oot sä kunnossa”, laulaja ehti kysyä ensimmäisenä, se kun oli muutenkin äänessä. Sen ilme onnistui olemaan yhtä aikaa säikähtänyt ja huvittunut.
Kuka tahansa Ennin olikin tökännyt kumoon, oli jo puolitiessä tanssilattialle. Raina laski sillä välin juomansa miettimättä tiskille ja ojensi kätensä. Enni tarttui siihen, sillä kouralla joka ei ollut tahmea siideristä.
”Kunha itsetunto vähän kolahti”, hän vastasi. Rainan käsi oli sileä. Enni irrotti siitä nopeasti heti, kun toinen oli vetänyt hänet ylös, ja huikkasi naisen olan yli baarimikolle:
”Tääl on jonkun juomat lattialla.”
Mikko kurkotti levyn yli kurkkaamaan ja sanoi, että voihan rähmä.
Ennin housut tuntuivat joustavan jalkojen välistä vähän enemmän kuin olisi pitänyt. Hän tarkasti sattuneet vahingot ja mumisi kirouksen, huulilta karkasi jotakin henkeen voi juma vitun kavita.
”Voi ei, ratkesko sulta vaatteita”, Raina kysyi. Se oli huomannut saman kuin Enni, ja taisi peitellä virnistystä, ruoja.
”Joo, näin tais päästä käymään,” Enni totesi. Ei paljoa huvittanut vääntää vitsiä, kun oli hajottanut kaappinsa parhaat Levikset.
”Onneks sulla oli noin kivat alkkarit”, Raina kevensi, käätäen katseensa baarimikkoon.
Enni pingotti hymyä.
”Kiva, jos tykkäät”, hän heläytti reippaasti.
Raina sormeili tuoppinsa reunaa mietteliäänä.
”Kai te annatte tollasesta vahingonkorvauksii”, Raina jatkoi siirtäen huomionsa baarimikkoon. ”Et ei jää paha mieli illasta.”
Baarimikko seurasi artistia ja Ennin ilmettä sen näköisenä, että oli toinen jalka matkalla muualle.
”No...” Se hymähti. Raina nojautui eteenpäin tiskillä ja mutristi huuliaan.
”Niin. Joo. Nyt on hei niin että talo tarjoo sulle seuraavan”, mies sanoi Ennille. ”Ja tästä lähtien me pidetään toi lattia siistinä.”
”Kuulostaa muute ihan reilulta,” Enni vastasi.
Hän vilkuili pulloja hyllyllä, mutta himoitsi edelleen enemmän tupakkaa. ”Mut jos saisin paketin Älärii niin annan mitä vaan anteeks.”
Baarimikko näytti hetken miettivän lupaustaan. Mies nappasi kuitenkin tiskin alta savukepaketin ja laski sen Ennin eteen. Se toivotti poissaolevana ole hyvä ja häipyi tiskiltä, varmaankin etsimään jotain tai jotakuta, jolla siivota. Enni huikkasi perään kiitoksen.
”Kiitti sullekkin,” hän sanoi Rainalle, joka notkui vielä vieressä. ”Hyvää asiakaspalveluu.”
Pipopää katseli pakettia, ja veti sitten henkeä:
”Mul ei oo kyl tapana, mut voisikko heittää yhden?”
Enni kohotti katseensa.
”Kun puhuin noi sulle ilmaseks”, Raina hymyili vetoavana.


R
Ulkona tuiskutti isoja ja pehmeitä, valkoisia lapasia. Juuri tällaisten iltojen vuoksi oli tullut palattua  Suomeen ihan mielellään: kun ulkona tuoksui vain lumelta.
Raina katseli, kuinka hoppari kääri hänelle sätkää tupakanpuruista. Pitkät sormet toimivat näppärästi ja kokeneesti.
”Mä en osais tota”, hän myönsi. Tyttö hymyili.
”No, onneks mä oon paikalla”, se sanoi.
Tyypillä oli huppari, revenneet Levikset joista pilkotti värikkäät alushousut, lätsä päässä ja jotenkin kipinöivät silmät. Se ei antanut tapaturman pilata iltaa vaan kulki farkuissaan kuin niiden kuuluisikin olla sellaiset. Raina taisi jo pitää hänestä. Kuten vähän kaikista tänään.
”Ainakaan sulle ei tuu kuuma ulkona kun palaat kotiin”, hän vitsaili, kun tyttö ojensi hänelle sätkän.
”Ei vissiin, joo”, se hymähti. Ja sytytti sätkän Rainalle.
Se ei jatkanut juttua, taisi olla hiljaisempi tapaus.
”Onks sulla pitkä matka?”, Raina jatkoi jututtamista.
”Pari korttelii...” Tyttö katseli lumisadetta ja puhalteli ensimmäisiä henkosia ulos. ”Tulee käytyy täällä vähän liianki usein, kun on kävelymatkan päässä.”
”Oot ihan yksin liikkeellä”, Raina kohotti kulmiaan imaistessaan savut. Lätsäpää tuijotteli pöytiin päin.
”Noo... sanotaaks vaikka, että mulla on tuolla pari jätkää mukana.”
He polttelivat hetken hiljaisuudessa. Äläri maistui erilaiselle kuin ne röökit joita Raina joskus juhlissa veti, mutta ei kuitenkaan pahalle.
”Mulla on ihan sika pitkä matka...” Raina huokaisi. ”Pitäis jaksaa vielä metrolle tänä yönä.”
”Tai sit voit tulla mun sohvalle nukkuun”, tyttö heitti hymyillen.
”Hah, tota mä en ollukkaan vielä kuullu,” Raina virnisti.
Tyttö hymyili, oli vitsissä mukana.
”Ei sillä, oon mä aika monenlaisessa paikkaa bunkannu”. Raina karisti tuhkiaan. ”Mutta kun emmä tiedä ees sun nimee...”
”Ai.” Toisen silmissä vilkahteli, ja se ojensi kätensä. ”No mä oon Oselotti.”
Joko tyypin vanhemmilla oli outo nimimaku tai se oli jokin lempinimi. Raina sanoi nimensä ja puristi pikaisesti kättä.
Koppiin laskeutui hetkeksi hiljaisuus.
”Tää saattaa olla vähän outoo, mut sä oot jotenkin tuttu”, toinen totesi.
Just näin. Se oli ehkä nähnyt Rainan kuvan jossain lehdessä, ja melkein muisti, mistä naama oli tuttu.
”Tai sun ääni on”, se täsmensi. ”Oot sä joku laulaja?”
”Oon mä joskus karaokessa laulanu”, Raina vastasi, kun ei jaksanut alkaa selittää enempää. ”Suihkussaki ehkä...”
”Okei...” toinen katsoi häntä jotenkin pitkään. ”Sul on vaan kiva ääni.”
Raina ei osannut kuin sanoa kiitti. Ei oikein tiennyt, ottaisiko kommentin flirttinä vai ei.
”Niin ne sanoo.”
Hiljaisuus muuttui vähän hankalammaksi.
”Mä oon vaan tekemässä sellasta albumii, ja oon ettiny naisvokaaleja fiittaan”, hoppari selitti. ”Nii että jos sulla on yhtään nuottikorvaa ja kiinnostaa, niin oot tervetullu poikkeen... Voitais testata, toimisko toi sun ihana äänes levyllä.”
Raina vilkuili ulos. Ei voinut olla totta. Mitähän tuollaiseenkin nyt sanoisi.
Kun ei keksinut muutakaan, Raina lähti tukkimaan suuta rupeamalla rehellisemmäksi.
”Mul on oikeestaan sellanen soolojuttu aluillaan...” Raina tunnusti suloisella nuotilla. ”Sedän puuvajas ja tolleen... Joten en mä just nyt rupee mitään fiittaileen. Ettei kuviot mee ihan sekasi, ku mä yleensä onnistun sekottaan kaikki.”
Tyttö nyökytteli, katsoi taas pitkään.
Sitten sen kasvot sulivat tuttuun hymyyn.
”Kyl mä oikeesti tiiän kuka sä oot”, se hymähti. ”Sult on tulossa se levy.”
Raina jumitti hetken, ei voinut sitten kuin nauraa. Hän ei ollut törmännyt tuollaiseen källitykseen ikinä aiemmin.
Vaivaannutti, kun muut tiesivät hänen yksityisimmistä projekteistaan. Ei sellaiseen tottunut varmaan ikinä. Ei voinut olla varma, kuka tunnisti, ja omien biisien soittaminen muille oli muutenkin niin uutta ja epätodellista.
”Ai jaa”, hän onnistui sanomaan.
”Mulla on kanssa ollu pientä musaviritystä tyyliin aina”, toinen kertoi rupattelevaan sävyyn. ”Ei siis tietty mitään julkastuu vielä, et rispektit sulle vaan siitä...”
”No millasta sä teet”, Raina kysyi.
”No, mä räppäilen yhessä porukassa...” Oselotti vilkuili taas ulos.
”Oikeesti?” Rainaa huvitti.
”Joo”, hoppari kohotti kulmiaan. ”Räppään.”
”Okei”, Raina nyökytteli. ”Olis kyllä pitänyt tajuta jo sun habituksesta...”
Oselotti hymähti huvittuneena. Raina kelaili tietoa.
”Sitä vaan että vittu ehkä pitäis tulla sille levylle”, hän lopulta purskautti. ”Meinaan räppään! Ja mä haluun sitten vähintään C-osan hei.”
”Mutku mä oikeesti tarvisin laulajan,” Oselotti vingahti. ”En osaa yhtään laulaa ite, on ku aasia pantais perseeseen...”
”Mut hei, Shakirakin kuulostaa ihan lampaalta”, Raina vitsaili. ”Ehkä teil voi olla joku...”
Naputus tupakkakopin lasiin kiinnitti hänen huomionsa ja keskeytti visiot kansainvälisestä musiikkiyhteistyöstä. Maria naputti tupakkakopin lasiin ja astui sisään. Rainaa melkein harmitti, kun sen piti tulla keskeyttämään juttu.
”Nyt se tupakki purkkiin ja tuut tanssiin”, Maria komensi Rainaa.
Laulaja tumppasi kuuliaisesti ja antoi kaverin tarttua käteensä. Marian vetäessä häntä ulos kopista Raina katsahti vielä Oselottiin, pahoitellen.
”Kiitti hei tupakasta. Mut jatketaan niistä bisneksistä joskus!” Hän huikkasi tytölle.
Oselotti jatkoi sätkänsä hengittämistä.


O
Tuskin niillä mitään keskenään oli, Enni ajatteli, kun Raina ja vettä juova hippityttö nuohosivat toisiaan tanssilattialla. Niiden muuvit olivat vähän liian övereitä, jotta ne olisivat olleet tosissaan. 
Oselotti ei itse osannut tanssia. Hän kulutti siis iltaansa parin musiikkikaverin kanssa ja kuunteli, miten miksaajat puhuivat editointisoftista. Aihe kiinnosti Enniäkin puolittain, mutta hän olisi kuitenkin halunnut puhua jostain muusta kuin tekniikasta. Tai tehdä... jotain. Muuta kuin istua siinä hörppimässä bisseä. Oikeastaan melkein mitä vaan.

Tuu vaikka tänne, hän ajatteli. Tai lähde. Mutta voitko pliis lopettaa ton kieppumisen siinä mun näköpiirissä.

He kohtasivat toisensa taas naistenhuoneessa, kuinkas muutenkaan.
Raina levitti huulikiiltoa paikoilleen jotenkin kyllästyneen näköisenä ja bongasi Ennin peilistä.
”Onks toi soittolista sustaki surkee”, se kysyi saman tien. Ei ollut ainakaan unohtanut Enniä, wau.
”Onhan noi vähä kuultu kaikki...” Ennikin tsekkaili naamaansa, mutta hänellä ei oikeastaan ollut meikkiä, jota korjata. ”Et sä äsken muute ollu tanssimassa ihan intona?”
”Mä nyt tanssin vähän mitä vaan...” Raina asetteli huulikiiltoa ajatuksissaan laukkuun. ”Mä tulin tänne oikeestaan ihan ystävien takii.”
Hippitytöllä oli pimeä puoli, ajatteli Enni.
”Olis sellanen fiilis, et haluis lähtee täältä johonkin”, Raina puheli. ”Mis ei olis näin kauheeta jytinää koko ajan. Mut tähän aikaan taida olla oikeen järkee vaihtaa baariikaan.”
Enni seurasi, miten se naputti jalkaansa levottomana lattialaattaan. Se ei näyttänyt kiirehtivän ollenkaan takaisin saliin.
”Lähtekää mun luo jatkoille”, Enni ehdotti yhtäkkiä.
Raina katsoi häntä yllättyneenä.
”Siel pitäis olla jotain viinii ainaki”, Enni jatkoi ja kohautti olkiaan.
Raina hymyili, selasi hetken käsilaukkunsa kamoja. Tsekkasi puhelimensa ja heitti sen taas laukkuun.
”Emmä viinii juo enää. - Mut onks se tarjous voimassa?”
”Mikä tarjous?”
”Et pääsis sohvalle nukkuun.”
Rainan ilme oli oikeasti toiveikas. Se taisi olla tosissaan.
”Mä en oikeesti jaksais raahautuu johonki metroon”, se jatkoi.
”No siis totta kai voi tulla”, Enni sanoi. Väkisinkin yllätti että se oli ottanut jutun todesta. Vaikka kyllä Enni oli ollut ihan tosissaan siinä mielessä, että majoitti mielellään semifiksuja ihmisiä yöksi, jos siitä oli jollekulle iloa. ”Vaik pitää ihan uteliaisuudesta kysyy, et eiks noi muut majota.”
”Yhellä ei oo sohvaa ja sängys sillä on mies”, Raina vastasi. ”Ja toisella on marsuja. Mä oon ihan saatanan allerginen marsuille.”
Se jäi hetkeksi epäröimään.
”Eihän sul oo lemmikkejä.”
Okei, Enni saisi yövieraan.
”Joo, ei oo”, Enni vastasi painokkaasti. ”Ei huolta.”


A/N: Noh, antaa tulla noottia! Tai otan mä kehujakin vastaan, jos löysitte jotain positiivista.
/edit: lisäsin otsikkoon merkinnän femmestä, korjasin nimivirheen.

[pajupuu]

A/N: Toinen osa, olkaa hyvät!

R
Miten Raina kuvailisi Enniä, sinä iltana jona he tapasivat, entä sen jälkeen? Oli niin paljon pieniä juttuja, ja ne erilaiset puolet joita kaikilla oli, eikä Raina tiennyt, paljonko oikeasti näki Ennistä.
Sillä oli ruskeat hiukset leikattuina terävällä linjalla olkapäille. Siinä oli muutenkin aina jotain skarppia, eikä Raina ollut tavannut ketään, joka olisi stressannut asioita vähemmän. Enni antoi asioiden olla ja tapahtua, tehden oman osansa. Oli asiallinen ja laukoi huonoja juttuja.
Kun se katsoi kohti, tuntui kuin se aina tutkisi näkemäänsä, kuin sillä olisi ollut pieni laboratorio päässä. Mittareita ja käyriä, joiden ratinan Raina kuvitteli kuulevansa.
Enni yleensä tarkoitti mitä sanoi, jos siitä sai lausuntoja irti. Siis sen jälkeen kun oli kiusannut huvikseen Rainaa tupakkakopissa.
Miksi Raina sitten kiinnostui Ennistä kokonaisvaltaisesti noin niin kuin ihmisenä, no, voiko sellaista koskaan kunnolla selittää. Oli niin hassua että se vinkkasi viehtyvänsä Rainasta, vaikkakin kommentit Rainan ihanasta äänestä olisivat sopineet paremmin rasvaiselle keski-ikäiselle musiikkimogulimiehelle. Ja se oli tehnyt niin, vaikka Raina ei todellakaan uskonut, että hänen satunnainen haihattelunsa naisia kohtaan olisi näkynyt päälle päin. Tai mistä sitä tiesi millainen meedio Enni pohjimmiltaan oli. Ehkä se tunsi Rainan paremmin kuin hän itse heti ensivilkaisulla.
Hän olisi tuskin ollut Ennin kanssa missään tekemisissä sen yhden röökin jälkeen, jos ei olisi sattunut olemaan tavallista levottomammalla tuulella. Muutama drinkki ja tanssi olivat saaneet pintaan sellaisen fiiliksen, jossa halusi hajottaa asioita uusiksi. Vaikka Raina tanssi, hän halusi ulos siitä jumppahäkistä. Hän halusi Marian kannoiltaan vaikka tämä olikin rakas frendi.
Niinpä hän huomasi kävelevänsä tuntemattomaan osoitteeseen viehättävän tytön kanssa, jonka tiukat farkut olivat ratkenneet haaroista. Ja puhuvansa tämän kanssa musiikista. Ja se tajusi paremmin kuin kukaan Rainan poikaystävistä oli tajunnut.
Nyt, kun he olivat kahden, Raina tajusi, kuinka hyvin viihtyi Ennin kanssa. Puheesta ei meinannut tulla loppua.
”Mä en oo muuten ikinä tehnyt tällästä”, Raina tunnusti lopulta totuuden.
”Ai, mitä?”
”Lähtenyt baarista jonkun sellasen kanssa jonka mä oon tavannut siellä”, Raina totesi huvittuneena.
”Eiks oo sit korkee aika...” Enni katseli ohi ajavaa taksia. Sen ilme muuttui jotenkin vakavammaksi. Rainasta tuntui, että hänen piti jotenkin selittää asiaa.
”Kyllä mä oon reissuilla siis monta kertaa sellasilla yötä, jonka oon tavannut about viis minuuttia aikasemmin”, Raina selitti. Voi ei, hän alkoi taas puhua matkoistaan. ”Eikä oo koskaan tullu sellasta fiilistä, ettei ois kannattanu. Yleensä toi Maria on tietty ollu mukana... Ihmiset on yllättävän fiksuja, kattoo vaan, keneltä kysyy.”
”Missä te ootte olleet?” Enni kysyi.
”Viimeks Etelä-Amerikassa.” Rainan piti varoa, ettei leveilisi liikoja. ”Argentiinassa ja tolleen, lopetettiin Rioon. Ne ihmiset on tosi ihania, ihan erilaisia kun Suomessa.”
Enni sanoi, että siistiä. Sen jälkeen hiljaisuus oli jotenkin painostava, Enni oli vieläkin mietteliäs.
”Mutta jos pitäis valita”, Enni sanoi sitten lempeään sävyyn, ”että kenen kanssa mä olisin lähtenyt mieluiten tuolta... Niin kyllä se oisit sä ollu.”
Se vilkaisi suoraan silmiin.
Oliko se varoitus, kehotus ainakin tietää jotain? Raina tajusi, että taisi olla. Vaikka ei Ennin ehdotuksessa alun perin ollut ollut mitään takana. Kai?
Viimeistään siinä vaiheessa Rainan olisi pitänyt kääntyä pois ja paeta. Rientää metroon ja jättää koko juttu. Hän huomasi kuitenkin jatkavansa matkaa naureskellen Ennin rinnalla.
”Sama sun kanssa”, hän heläytti huoletta.
Lunta satoi hiljakseen maahan.

O
Kämppää ei ollut tullut puunattua pariin päivään, mutta muuten se oli ihan siisti. Enni riisui kenkänsä eteiseen ja teki tilaa Rainalle, joka seurasi häntä rappukäytävästä, hiukan uteliaana. Tyttö parka, kai se tässä vaiheessa jo mietti, mihin oli oikein päätynyt.
”Sä et tosiaan haluu juoda enää mitään?” Enni kysyi riisuessaan takkiaan.
”Lähinnä tekis mieli kahvii.” Raina hieroi kurkkuaan ja yskähti. ”Tai jotain kuumaa... Olis pitäny tajuta tilata jo baarissa.”
Enni ripusti takkinsa naulaan, tarkasteli samalla huolissaan katseellaan, ettei mitään kovin brutaalia ollut näkyvillä. No, sohvapöydällä oli pari oluttölkkiä, mutta ei kai se kovin järkyttävää ollut.
”Mä voin tehdä teetä”, Enni ehdotti. Raina katsoi häntä yllättyneenä.
”Onks sulla teetä?”
”Pitäis olla”, Enni totesi. ”Kahvii mäkin yleensä juon, mutta joskus vihreetä, jos se vaikka kaunistais...”
”Olis tosi bueno”, Raina sanoi.
”Ai kaunistuu vai?”
”Ei ku saada teetä.”
Raina sääti kenkiensä nyörien kanssa vielä eteisessä, kuin olisi harkinnut, astuisiko peremmälle vai ei. Enni meni keittiöön ja laittoi teeveden tulille.
Muusikko oli kivempi kuin hän olisi osannut odottaa. Ei siitä selvää ottanut, muuten kuin että sen kanssa synkkasi, mutta Enniä ei kaduttanut sen kutsuminen mukaan. Ainakin hän oli päässyt juttelemaan toisen laulajan kanssa.
Olohuoneesta kuului pian ilahtunut kommentti:
”Sä ainaki taidat tukee musiikkiteollisuutta.”
Vieras oli tainnut huomata, että hänellä oli hyllyssä ihan oikeita CD-levyjä.
Enni palasi kahden teemukin kanssa. Olohuoneessa oli ihan hyvät stereot ja levyhylly, mutta muuta ylpeilyn aihetta sieltä ei juuri löytynytkään. Ihan tavallinen opiskelijakämppä se oli printtiverhoineen ja räsymattoineen. Nurkassa Ennin skeittilauta odotti kevättä.
”Jostain syystä oon saanu noita jonkun verran lahjaks”, Enni hymähti. ”Ja jos on joku hyvä, niin tietty sen haluu ihan levynä itelleen.”
Raina istui sohvalla, sääret sievästi ristittyinä, ja selasi katseellaan levyjä. Enni ojensi toisen teemukeista ja Raina kohotti omansa ottaakseen sen häneltä, sormet limittyivät kun Raina ei mitenkään varonut. Ne olivat niin sileät että Enni oli kuolla.
Raina ei saanutkaan otettua mukia Enniltä, veti kätensä pois. Ja hipaisi samalla rannetta.
Enni laski teemukit pöydälle ja istui Rainan viereen.
Tyttö pureksi huuliaan ja mietti selvästi jotakin. Enni odotti, että se ilmaisi mietteensä hänellekkin, hämmentäen samalla liian kuumaa teetä.
Raina katsoi sitten häntä.
”Kun sä tarjosit mulle yöpaikkaa”, Raina aloitti, ”niin... aattelit sä ihan oikeesti, että mä olisin sohvalla?”
Okei, se oli huomannut, että Enni vähän kokeili flirtata. Mutta oliko se tosiaan noin huolestunut?
”Tietty”, Enni vastasi. Siirsi nopeasti huomionsa takaisin mukiin. ”Mun sänkyyn ei oikeen mahdu mukavasti majottaan.”
Pienen hetken oli hiljaista.
”Kovin montaa muijaa ainakaan”, Enni naurahti. Parempi sanoa asia ääneen, niin tästäkin selvittäisiin joka tapauksessa helpommalla.
Kuin olisi tajunnut juuri ison salaisuuden, Raina henkäisi ”aa, okei” ja nyökytteli päätään. Sitten se kysyi:
”Tota, voisinks mä kokeilla jotain?”
Enni katsoi häntä kysyvästi. Raina empi hetken, kiersi sitten kätensä hänen niskaansa. Se selvittikin, mistä oli kyse.
Enni ei hätkähtänyt, vaikka oli kieltämättä yllättynyt nopeasta toiminnasta. Raina siirtyi lähemmäs ja katsoi silmiin, Enni pysyi sijoillaan. Napitti takaisin.
Pian heidän hiuksensa koskettivat toisiaan. Kun Raina sulki silmänsä, Enni suuteli.

R
Raina heräsi tekstiviestiin.
Hän heräsi Ennin hyväntuoksuisista lakanoista (Kuka oikeasti käytti huuhteluainetta? Enni. Ja siihen tuoksuun Raina olisi voinut vaikka tottua) ja haroi puhelimen käteensä. Hänellä ei ollut vaatteita päällä.   
Viesti oli Petriltä, se kyseli missä Raina oli ja muistutti, että heidän piti tavata Petrin vanhemmat yhdeltätoista. Petrin naimisissa pysyneet vanhemmat olivat tulossa käymään ja luvanneet tarjota viikonloppubrunssin.
Raina hengitti vaikeasti, läimäisi puhelimen ensin vasten patjaa ja hautasi päänsä tyynyyn. Sitten hän haroi sen takaisin käteensä ja laati vastauksen. Puolitotuus olinpaikasta, lupaus palata parissa tunnissa. He myöhästyisivät hiukan ja Raina oli pahoillaan. Viestissä ja tosiasiassa.
Hän lähetti viestin ja kääntyi vasten Enniä. Pieni pistos tuntui omassatunnossa toistamiseen. Olisiko Ennille pitänyt mainita avomiehestä? Ei se ollut toisaalta kysynyt.
Nukkuva nainen ei näyttänyt enää hopparilta, sen ruskeat hiukset valuivat kullanhohtoisina tyynyllä. Sen lähellä oli ollut niin hyvä nukkua ettei Rainaa väsyttänyt, vaikka takana oli vain muutama tunti unta. Yöllä oli tullut tehtyä uusia aluevaltauksia ja nukahdettua sikeästi kuin pieni eläin, pää selvänä. Kivempaa kuin humalassa riehuminen ikinä.
Yllättävää kyllä, Rainasta tuntui pahalta nousta ja lähteä, vaikka öinen sekoilu oli vaihtunut kirkastuvaan päivänvaloon. Hän hivutti silti itsensä sängystä, tassutteli nojatuolin viereen ja noukki vaatepinosta alushousunsa.
Enni liikahti sängyssä. Raina pidätti hengitystä, ettei herättäisi toista.
Hän ehti saada vain vaatteet päälleen, ennen kuin Enni kohottautui kyynärpäidensä varaan.
”Moi,” se sanoi, äänessä varautuneisuutta.
”Moi.” Raina veti käsilaukun hihnan olkansa yli vastatessaan.
”Sä oot jo menossa?”
Raina veti laukustaan avaimenperänsä avaimineen. Avaimenperä oli pieni revolveri, jolla Raina osoitti Enniä.
”Olen.” Raina avasi oven. ”Eikä mua saa seurata.”
Enni katsoi häntä tummilla silmillään sängystä.
”Toi sun pyssys taitaa olla muovia, hani”, se totesi.
Raina laski aseensa ja astui kynnykselle.
Heitti sitten vielä anteeksipyytävän hymyn, oli sen velkaa.

Ovella Raina jäi harkitsemaan.
Oselotti taisi olla taiteilijanimi, hän ei tiennyt Ennin oikeaa sukunimeä. Ovessa se kai olisi, mutta millä nimellä Enni olisi Facebookissa?
Oliko se edes Facebookissa? Twitterissä, Instagrammissa?
Raina ei osannut vain lähteä, joten hän kaivoi lompakostaan satunnaisen kuitin. Kynää ei ollut, mutta kajali löytyi, ja hän raapusti puhelinnumeronsa sillä. Nimenkin, jos toinen ei sitä muistanut.
Hän jätti lapun sneaker-kengän kärjelle.

A/N: Mitäpä piditte?

[pajupuu]

O
Ennin olisi pitänyt tietää jo silloin, kun Raina lähti yökerhosta hänen matkaansa eikä sanonut kaverilleen sanaakaan, että Raina ei ollut kannattava sijoitus. Ennin maailmassa kaveria ei jätetty. Niiden viereltä ei kadottu satunnaisen panon takia, tai vähintään lähetettiin viesti perään, jos kadottiin. Lähipiirin kanssa pidettiin muutenkin aika-ajoin yhteyttä jos oltiin normaaleja ihmisiä. Sellainen Raina ei ollut. Se ei tehnyt muiden vuoksi mitään velvollisuudesta, ei työstänyt ikäviä suhteita, ei turhaan pohtinut sääntöjä. ”Ei oo hyödyllistä kellekään”, totesi muusikko Ennin vuoteessa, kääriessään äläriä aloittelijan ottein. Enni tavallaan ymmärsi.
Silti Enni antoi tytön tulla. Kerta toisensa jälkeen, nimittäin asuntoonsa, sisälleen, ja niin, ajatuksiinsa. Hän antoi Rainan tulla kerta toisensa jälkeen kielelleen ja kosketukseensa. Hän teki Rainasta kaverinsa vaikka meriitit vaikuttivat huonoilta. Heillä oli hauskaa leijuvassa kuplassa, edut olivat huomionarvoisia, hän sai pitää koko paketin itsellään joskus useammankin yön putkeen.
Elokuu oli mansikoita kaupungilla, vaniljajäätelöä parvekkeella, valvottuja öitä ikkunat auki. Lakritsikastiketta lakanoissa. Naurua, kun mönjä ei lähtenyt kankaasta pois edes tärpätillä. Syksy oli kilometrien mittaisten Spotify-listojen laatimista ja sanoitusten pallottelua sähköpostissa puolin ja toisin. Puhuttiin puolitosissaan yhteistyöstä. Raina oli sympatiasovellus kännykässä, syy jaksaa duunia vielä pari tuntia pahoina päivinä, totaalinen unohdus jo silloin kun ovikello soi.
Mutta Enni sai huomata, ettei Raina jättäisi miestään yhdenkään naisen takia. Kilpailu ei ollut reilu eikä siis hänen heiniään.
Hän skabaan siis edes lähtenyt.
”Vaivaaks sua, ettet sä ole kertonut meistä Petrille”, Enni kysyi kerran, kun he leikkasivat veitsillä piparkakkutaikinasta kuvioita paistettaviksi. Niitä pipareita ei muotojensa vuoksi välttämättä koskaan tarjottaisi sukulaisille glögin kanssa. Raina rypisti otsaansa mietteliäänä.
”Ei oikeestaan.” Siinä, se oikeasti lausui asian ääneen? Enni mykistyi puolittain järkytyksestä, puolittain ihailusta. ”Ei se oo kysyny. Eikä se oo koskaan kieltäny mua olemasta muiden kanssa.” Blondi heitti raakaa taikinaa suuhunsa ja niskaansa uhmakkaasti takakenoon. ”Ei oo sen asia. Mä oon toinen ihminen.”
Raina oli bi suunnilleen suhteessa fifti-fifti. Niin se sanoi itse, ja Ennistä diagnoosi vaikutti osuvalta. Se ei tuntunut pakottamaan itseään kärsimykseen, ei elävän valheessa, ei kärsivän todellisen identiteettinsä piilottelusta. Se ei koskaan puhunut avokistaan katkerasti eikä vaikuttanut olevan kyllästynyt suhteeseensa. Bubeissa se otti miehiltä drinkkejä vastaan jopa Ennin läsnäollessa. Eikä Enni paljastanut, kuinka paljon kuvio häntä rassasi.

Hän ei ehkä edes myöntänyt asiaa itselleen enne kuin tuli seuraava joulu.
Ennin pikkusisko oli mennyt kihloihin ja se oli niin typerää. Emma oli seurustellut jätkänsä kanssa vain puoli vuotta, mutta kaikki vain käyttäytyivät, kuin jokin virstanpylväs olisi saavutettu. Ne olivat helkkari soikoon ihan kakaroita eikä sormus muuttaisi ketään kypsemmäksi, Enni ajatteli kiehuen, hymynsä takana. Ehkä tunteet olisi helpompi viskata jorpakkoon jonkun rinkulan kanssa tarvittaessa, joten siinä mielessä kihlaus voisi koitua käteväksi. Mutta mitä ne auttaisivat, kun aika toisi pahimman vastuksen rakkaudelle? Pahentaisivat asiaa, hiertäisivät nivelissä. Ehkä. Ei Ennillä ollut kokemusta moisista kahleista.
Maljoja nostettaessa kihlauksen johdosta hän laski hiljaa mielessään tapailleensa Rainaa vuoden ja kaksi kuukautta. Aika lailla täsmälleen kaksi kertaa niin kauan kuin Emma kihlattuaan, eikä Enni ollut lausunut Rainan nimeä kertaakaan perheensä kuullen. Totta kai ne tiesivät Ennin olevan lesbo, eikä se ollut ilmeisesti mikään ongelma, mutta miten Enni olisi kertonut äidilleen tilanteestaan? Että tapaili varattua naista, eikä edes halunnut samaan aikaan yrittää muuta?
Missä vaiheessa Ennistä oli tullut ihminen, joka halusi itselleen toisen omaa?
Emma hehkui kiiltävine helyineen, kundi sängennukkaa poskilla.
Kylpyhuoneessa Enni hengitti syvään ja katseli tyhjiä käsiään. Häneen sattui, päätös oli kylkiluiden alla kysymättäkin.
Ja niin Enni ajatteli Petriä, sekä sitä, miten paljon hänellä oli Petrin kanssa yhteistä, vaikka mies ei hänen olemassaolostaan tulisi kai koskaan tietämään.

R
Raina jäi välipäivänä sohvalle katsomaan tv:stä luontodokumenttia, kun Petri lähti vanhempiensa kanssa lenkille. Hänellä oli anoppilassa lokoisat oltavat: kahvi oli keitetty valmiiksi kun hän heräsi, kulhossa odotti kasa greippejä ja avokadoja. Petrin äiti oli koristellut taloa tuikkuvalosarjoin, ja se näytti kivalta, vaikka Raina ei ikinä olisi voinut kuvitella hankkivansa itselleen joulukoristeita.
Kuvat metsästä saivat hänet heti ajattelemaan Oselottia. Ennin kanssa ei ollut tullut oltua tekemisissä sen jälkeen, kun he olivat toivottaneet toisilleen hyvät pyhät.
Hetken hän mietti jälleen, kuoriessaan anopin ostamaa greippiä brunssiksi, tekikö väärin Ennin kanssa. Petri halusi pitää Rainan kanssa suhteen pysyvänä ja selvästi piti omalta puoleltaan parhaansa sitä koossa: tuntui epätodennäköiseltä että mies koskaan säätäisi useampaa ihmistä samaan aikaan. Ja vaikka he olivat erilaisia, eivät aina puhuneet samaa kieltä. Juuri se piti Rainan Petrissä kiinni. Tyyppi oli kuin ankkuri, kun hän seilasi tuuliajolla. Sellaista ihmistä halusi oppia ymmärtämään ja sen halusi tehdä onnelliseksi.
Onnistuakseen Rainan piti pitää itsensä koossa. Siinä hän tarvitsi Enniä, jo Petrinkin takia. Oli tärkeää päästä joskus ulos ja koskettaa jotakuta toista, toteuttaa se toinen puoli, johon mies ei riittänyt ja johon sen ei tarvinnut ikinä riittää. Nimittäin niin kauan, kuin Rainalla oli Enni.
Räppäri oli pakopaikka Petrin urheilukamojen keskeltä, humala Rainan huulilla viikonloppuisin. Huvitti ajatella, että alkoholin käyttö oli vähentynyt reilusti heidän seurustelunsa aikana: Enni riitti saamaan aikaan leijuvan tunteen Rainan vatsanpohjassa. Petri tarvitsi myös omaa tilaa, se ei ollut sellainen joka kyselisi toisen yksityisistä asioista, joten vapaus ja turva löytyivät elämästä luonnostaan. Ikävä oli pelkkää plussaa, salaisuus erotti hänet kumppanistaan toiseksi.

Mutta vastaukseksi tekstariinsa Raina sai jotain, mistä häntä ei oltu varoitettu.

Kiitos kysymästä, oli outo joulu, pikkusisko rengastettu! Hei kuuromykkä pisara, vietä hyvät lomat ja jos hankit kahleita, muista säilyttää avaimet.
Mun pitää nyt kertoo mun tilanteesta. Mä aion nimittäin panostaa uuteen seurustelusuhteeseen ja siihen voi mennä aikaa, kyseessä kokopäiväjuttu. Älä siis ihmettele, jos musta ei kuulu mitään, mulla ei oo mitään henkilökohtasta kaunaa
Hyvää tulevaa vuotta sulle kuurosade, best of luck!

Siis mitä helevettiä. Mitä tuo nyt tarkoitti?
Raina valitsi saman tien Oselotin numeron ja kuunteli hälytysääniä. Päässä soivat monotoniset summerit, joiden jälkeen puhelu ohjautui vastaajaan.
Raina katkaisi puhelun ja soitti uudestaan – Enni oli hemmetti vieköön ollut juuri naputtamassa viestiä, joten se saisi luvan vastata puheluun.
Kun vastaajaääni noukki puhelun jälleen numeron haltijan puolesta, Rainalla oli sille sanottavaa:
”Tässä Raina hei, henkilö jota yritin tavoittaa, ei vastaa, joten puhelu siirtyi vastaajaan. Oselotti, yritä uudelleen.”
Raina painoi punaista luuria ja painoi päänsä käsiinsä.
Oliko sillä muka joku toinen? Katin marjat, Enni raatoi töissä ja studiolla niin ettei se ehtisi hoidella edes mummonsa kissoja.
Vai oliko... Raina ei tiennyt. Hän ei juuri nyt rehellisesti sanottuna tiennyt, mitä Enni puuhasi. Koko kaupungissa oli tullut käytyä vain kerran joulukuun aikana.
Hän oli kuvitellut, että he olivat kavereita. Jopa ystäviä, koska Raina ei kertoisi monelle asioita joita oli Ennille kertonut, ei tarvinnut ihmisiä niin kuin oli tarvinnut lippapäistä naistaan. Hän ei olisi viettänyt päiviä kavereiden kanssa, olisi tylsistynyt jo aamupäivän aikana.
Tuoreen hoidon voisi ehkä jättää tekstarilla. Ei ystävää, damn it.
Puhelin soi. Raina oli jähmetttynyt paikoilleen, ehti nähdä pilkullisen eläimen vilahtavan kännykkänsä näytöllä.
Sitten soittoääni vaimeni.
Se oli soittanut hänelle hälärin.
Raina ei koskenut puhelimeen, ei koskenut siihen ennen kuin Petri ja keski-ikäiset olennot palasivat hölkältään. Sitten oli pakko noukkia kapine parempaan talteen sohvan käsinojalta.
Hän tiesi olevansa kalpea ja vakava. Kohtasi Petrin katseen vain lyhyesti, mies ei reagoinut suruun, jos sellainen Rainan kasvoilla näkyi.
Hän kaipasi Ennin kovia konsonantteja sen puhuessa sanoja, jotka pitivät maailman koossa kaikessa keskeneräisyydessään, muuttivat asiat vain asioiksi.

[Haruka]

Tän tekstin nimi kiinnitti muhun huomionsa, vaikka Sini Sabotagen kyseinen biisi ei lukeudukaan mun suosikkeihini ja olen sen vain pari kertaa kuullut.

Ihmetykseni oli suuri, kun huomasin, ettei kukaan ole tätä vielä  ehtinyt kommentoimaan, sillä nyt kun luin tän itse, käsitin, että tää oli mielenkiintoinen. Näiden hahmojen ja heidän suhteensa kuvailu piti mua kyllä otteessaan ja tiukasti. Eli voisin sanoa tykänneeni tästä, sillä tykkään välillä lukea femmeä ja tuo asetelmakin oli mielenkiintoinen: miehen kanssa oleva nainen, joka tapaa toisen naisen, jonka kanssa tuntee yhteenkuuluvuutta.

Lopusta mulle jäi hieman tyhjä olo ja samalla myös sellainen "häh, mitä helvettiä se Oselotti oikein tarkoitti?" -fiilis... Mutta Enni tiesi, mitä halusi eikä halunnut jäädä suhteeseen, jossa ei voi omistaa toista kokonaan, siksi se laittoi Rainalle viestin. Toivoisin tähän kuitenkin jonkin sortin epilogia, jos sä vaan jaksat kirjoittaa sellaisen, koska tätä oli kiva lukea.

Muutamia typoja ja puuttuvia kirjaimia sieltä löysin, samoin olis ehkä helpottanut lukemista, jos olisit aloittanut vuorosanat aina yhden välilyönnin jälkeen. Pilkkuvirheitä en tuolta löytänyt enkä siis niitä rupea etsimään.

Kiitos tästä aamuisesta piristyksestä.

-Haruka

[sugared]

Avasin tän ihan hetken mielijohteesta, mutta onneks avasin. En odottanut nimen takaa paljastuvan näin hyvää ja monisävyistä tekstiä, ja mietin tässä, että eikö muutkaan, kun ei kommentteja ole? Mielestäni tämä teksti kyllä ansaitsee sekä lukijansa että kommenttinsa, vaikka onkin varmasti sitä lajia, joka jakaa mielipiteet.

Loistavan erilainen ja terävä rakkaustarina ja välillä niin upeaa tekstiä, että ihan hengästytti. Kaikki näppärät kielikuvat istuivat tekstin rosoiseen ja röökinhajuiseen ilmapiiriin hyvin, ja dialogi oli virkistävää. Muutama slangisana dialogin ulkopuolella, esim. 'säätää' ja 'stalkata', pisti vähän ikävästi silmään. Välillä tekstin erinomaisuus myös hukkui viimeistelemättömyyteen: teksti olisi kaivannut vielä muutamaa läpilukukertaa tai betaamista. Kokonaisuutena teksti kuitenkin soljui sujuvasti ja luonnollisesti hetkestä toiseen

Kilpailu ei ollut reilu eikä siis hänen heiniään.

Häneen sattui, päätös oli kylkiluiden alla kysymättäkin.

Nams, tällaisiin ilmaisuihin, joita löytyisi lainattavaksi enemmänkin, ihastuin. Mukana oli myös kivoja yksityiskohtia huuhteluaineen tuoksuisista lakanoista avaimenperään. Enni ja Raina ovat hyviä ja kokonaisia hahmoja, sopivassa suhteessa raisuja ja herkkiä. Tykkäsin heidän monipuolisuudestaan ja puolueettomasta esitystavasta. Raina sanoo tarvitsevansa Enniä pysyäkseen koossa, mutta ei hänen tarpeensa oikeuta itsekkyyttä ja Ennin tarpeiden laiminlyömistä.

Teksti on nimeä myöten rohkealla tavalla erilainen, ja se on hyvä. Musta tuntuu, että Finissä on jonkinlaisia paineita istua tiettyyn muottiin, jotta teksti olisi 'hyvä', vaikka hyviä tekstejä voi kirjoittaa miljoonalla eri tavalla. Pisteet siis siitä, että olet pitänyt oman linjasi ja tyylisi. Niin kuin Sini Sabotage ja Chisukin. Kiitos oikein paljon lukukokemuksesta!

PS: Lämäri =/= äläri. ;--)

e: Tiiän, mut todennäköisesti se tarkotti älyämpäriä. Ihan kuin sillä nyt ois jotain väliä, mut siis. :--D

[pajupuu]

Haa, kiitos paljon kommenteista! Kivaa saada noin positiivista ja rakentavaa palautetta.
En ollut tosiaan näitä juurikaan hionut tai tarkistellut koska kiire ja laiskuus jne tekosyyt, joten huolellisuutta voisin tosiaan jatkossa lisätä. Hyvä kuulla mielipiteitä esimerkiksi siitä, miten tuo dialogin muotoilu koetaan.

Muottiseikkoja en ole aikaisemmin pistänytkään merkille, mutta kiva vaan, jos en mahdu "muottiin" Epilogin kirjoittamista voin harkita, sellainen ilmestyy sitten jos inspiraatio iskee! Mutta ihan mahtavaa, jos joku jaksaisi lukea tätä pidemmällekkin.

Sini lauloi muistaakseni äläristä, ja googlasin sen L&M:ksi. Toivottavasti meni oikein, en mä osaa slangia enkä polta Kiitokset joka tapauksessa sekä sugared että Haruka!

/muoks: Ahaa, toi älyämpäri olikin mulle uusi tuttavuus. Hauskaa sivistyä!