Kirjoittaja: Tsubaki
Ikäraja: K-11
A/N: Muokkautu vähä erilaiseks mitä olin ajatellu, mut iha hyvä tuli... Toivottavasti pidätte
Catherine
Hei, olen Catherine ja olen juuri täyttänyt 17-vuotta. Minulla on tummanruskeat pitkät hiukset ja vihreät silmät. Olen aika laiha ja kalpea. Kaikki aina ihmettelevät kalpeuttani, mutta jotkut sanovat, että se sopii minulle. Sain juuri stipendin huippusuosittuun ja kalliiseen kouluun. Muutan jonkun saman koulun oppilaan luokse, jota en edes tunne. Hän on kuitenkin hyvin rikas, joten en varmaankaan sopeudu perheeseen. Perhe maksaa kaikki kuluni. Myös koulupukuni.
Olin saapunut uuden perheeni talolle ja huokaisin, koska en tiennyt miten siinä tulisi käymään. Perhe oli oletusteni mukaan hyvin rikas. Astelin portille ja soitin ovikelloa. Kaiuttimesta tuleva ääni kysyi: ”Kuka olet ja mitä asiaa?”
”Olen Catherine ja minun piti muuttaa tänne tänään”, vastasin hieman jännittyneenä.
”Selvä on neiti Catherine. Tule sisään”, hän vastasi.
Kävelin portista sisään ja talon ovelle. Ovella hovimestari odottikin jo minua ja sanoi: ”Tervetuloa, neiti Catherine. Perhe on poissa kotoa, mutta tulee varmasti pian, joten ole kuin kotonasi”.
”Kiitos”, vastasin.
Menin sisälle. Huomasin, että aula oli jättikokoinen ja siellä oli vain portaat, pari kasvia ja punainen matto, joka vei portaille. Kävelin portaat ylös hovimestarin perässä ja ylätasanteella hän sanoi: ”Tässä on sinun huoneesi. Toivottavasti se ei ole liian pieni” ja avasi huoneen oven. Kävelin huoneeseen sisälle. Suuni loksahti auki ja minun oli pakko kysyä: ”Eikö ole yhtään pienempää huonetta?”
”Ei ole”, hovimestari vastasi. Toivon vain, ettei hän ihmetellyt kysymystäni.
Huoneessani oli yksi isokokoinen sänky, työpöytä, tuoli, läppäri ja kaappi. Huone näytti hyvin avaralta ja melkein kaikki tavarat siellä olivat vaaleanpunaisia. En itse oikein pitänyt pinkistä, mutta se sai nyt kelvata. Vessa oli jo sallittavan kokoinen -ja värinen, mutta poreamme oli kaikista parasta koko vessassa. Purin tavarani kaappiin ja laitoin tavallisimpia tavaroita pöydälle eli kuvan perheestäni, penaalin, joka oli täynnä ja kaikki kirjat, joita olin lukenut. Koulurepun laitoin pöydän viereen lattialle.
Kun olin valmis menin poreammeeseen. Se oli hyvin rentouttava. Kerkesin kuivata hiukseni ja palvelijatar toi jo minulle asun päivällistä varten. Puin sen päälleni se oli hyvin kaunis mekko. Se oli haaleanvihreä ja hyvin pehmeä ja mukavan tuntuinen päällä.
Vähän ajan päästä palvelija tuli hakemaan minua jo päivälliselle. Menin ruokapöytään ja istuin alas. Koko isäntäperheeni istui jo pöydässä. Perheen isäntä oli tummatukkainen ja hänellä oli ruskeat silmät. Perheen emäntä oli hyvin vaalea ihonsa -ja hiustensa väriltä. Hänen silmänsä olivat kirkkaansiniset. Nuorimmalla pojalla oli tumma tukka kuten isännällä ja samanväriset silmät. Minun ikäiseni poika oli tullut enemmän äitiinsä ja hänellä oli vaalea tukka, siniset silmät ja vaalea iho.
Isäntä tervehti minua ja sanoi: ”Minun nimeni on Jeremy. Tässä on vaimoni Alberta. Poikani Cody ja Tyler. Tervetuloa perheeseen”
”Kiitos”, sanoin vaimealla äänellä ja katsoin hiukan alaspäin. Meille tuotiin ruoka ja söimme rauhassa. Tyler poistui ensimmäisenä ja sen jälkeen pikkuhiljaa muut. Kun vihdoin sain syötyä ruokani, menin huoneeseeni. Huoneessani menin parvekkeelle, jota en ollut aikaisemmin huomannut.
Parvekkeelta avautui upea näköala merelle. Hetken katseltuani merta lähdin kiertelemään taloa. Kiersin useita huoneita. Talossa oli varmaankin seitsemän tai kahdeksan makuuhuonetta ja pianosali. Saavuin kirjaston ovelle ja päätin mennä tutkimaan kirjaston sisältöä vähän tarkemmin. Olin aina pitänyt lukemisesta, varsinkin romanttisista kirjoista.
Avasin kirjaston oven ja näin kuinka Tyler istui sohvalla ja luki kirjaa. Melkein säikähdin, kun hän katsoi minuun päin ja sanoin: ”Anteeksi, ei ollut tarkoitus häiritä.” Hän nousi sohvalta ja vei kirjan hyllyyn. Hän sanoi: ”Ei se mitään. Olin juuri lopettamassa.” Hän hymyili hiukan, koska huomasi varmaankin ilmeeni.
Kävelin hyllylle ja aloin etsimään erästä kirjaa, jonka he saattaisivat omistaa. En kiinnittänyt paljoakaan huomiota Tyleriin, joka seisoi aivan vieressäni ja katsoi minua. Oli ihana yllätys, kun löysin kirjan, jota olin etsinyt. Se oli valitettavasti ylähyllyllä enkä ylettänyt sinne. Kurkotin kirjaa, mutta en saanut sitä. Tyler ojensi kätensä, otti kirjan ja ojensi sen minulle. Sanoin tietenkin: ”Kiitos” ja lähdin huoneesta.
Menin omaan huoneeseeni ja istuin pöydän ääreen. Luin kirjaa varmaankin puoleen väliin, kun oveeni koputettiin. Kävin avaamassa oven ja yllätyksekseni siellä oli Tyler. Hän hymyili ja käveli sisälle ja minä kysyin: ”Onko jotain asiaa vai oletko täällä vain maleksimassa?”
”Molempia,” hän vastasi.
”Ole täällä nyt sitten, mutta anna minun lukea”, sanoin. Siihen hän ei vastannut mitään vaan katseli ikkunasta pihalle.
Istuin tuolille lukemaan kirjaa. Luin ehkä viisi minuuttia ja tajusin, että Tyler oli takanani. Jatkoin lukemista, mutta minua alkoi ärsyttää, että hän oli takanani. Käännyin, katsoin häneen ja kysyin: ”Enkö saa lukea rauhassa?” Hän ei vastannut mitään, vaan istui takaisin sängylleni.
Jatkoin lukemista ja oveeni koputettiin taas. Nousin ylös ja olin hiukan näreissäni, koska en saanut lukea rauhassa. Kävelin ovelle ja juuri ennen kuin avasin sen, Tyler sanoi: ”Minä en ole täällä jos he etsivät minua.” Kohautin olkapäitäni ja hän meni komeroon piiloon. Avasin oven ja hovimestari kysyi: ”Oletko nähnyt nuorta herra Tyleria?”
”En ole”, vastasin.
”Selvä. Anteeksi häiriö, neiti Catherine”, hän sanoi.
Suljin oven ja menin komeron ovelle ja avasin sen ja kysyin Tylerilta: ”Mitä tämä on? Eikö sinun pitäisi tehdä jotain muuta, kuin maleksia minun huoneessani?”
”Niin, siksipä minä täällä olenkin”, hän vastasi. Häädin hänet komerostani ja menin suihkuun. Kun tulin suihkusta, hän oli vieläkin huoneessani. Istuin takaisin pöydän ääreen ja jatkoin kirjan lukemista.
Tyler ei jaksanut enää vain olla ja istua huoneessani. Hätkähdin, koska hän oli tullut halaamaan minua takaapäin ja nuuhki hiuksiani. Läppäsin häntä naamaan koko kädellä ja kysyin: ”Mitä ihmettä sinä teet?”
”Auts. Ei olisi tarvinnut lyödä noin kovaa”, hän vain sanoi.
Kävelin ovelle päin ja olin avaamassa ovea, mutta Tyler laittoi kätensä molemmille puolille minua ja työnsi oven kiinni. Hän tuli lähemmäs minua ja otti käsistäni kiinni ja painoi niitä ovea vasten. Hän yritti suudella minua, mutta potkaisin häntä haaroväliin. Hän tipahti lattialle ja minä kävelin pois oven luota ja sanoin hänelle: ”Mitäs lähentelit.” Sydämeni hakkasi kiivaasti ja olin ihan punainen. Hetken kuluttua, kun hän nousi ylös, sanoin: ”Nyt olisi hyvä aika sinun lähteä.”
Hän lähti muita mukisematta, mutta juuri ennen kuin hän lähti hän näytti kieltä. Se sai minut kiehumaan raivosta ja, kun istuin alas en voinut enää keskittyä lukemiseen. Hän oli niin lapsellinen.
”Tämä peli ei vetele, ei todellakaan”, pyöri mielessäni ja olin erittäin vihainen hänelle. En saanut selvää Tylerin aikeista, enkä mistään muustakaan hänessä.
Seuraavana aamuna herättyäni puin koulupuvun, jonka palvelija oli tuonut minulle. Menin aamupalalle saliin, kokki toi minulle pekonia ja kananmunia. Syötyäni hain laukkuni ja laitoin penaalin sinne.
Ovelle päästyäni hämmästyin, koska ovella oli limusiini odottamassa. Menin limusiinille ja hovimestari avasi minulle oven. Kaikki muut olivat jo sisällä limusiinissa.
Koulun pihassa Jeremy ja Alberta toivottivat onnea ensimmäiselle koulupäivälle. Astuin autosta ulos ja kävelin koulun pihan poikki Tylerin vieressä. Tuntui oudolta, koska kaikki tuijottivat minua. Tyler saattoi minut kansliaan ja meni luokkaan jo etukäteen. Koulu oli hyvin erilainen, kuin entinen kouluni. Se oli niin paljon isompi, seinät olivat haalean ruskealla maalatut ja puusta tehdyt.
Vedin syvään henkeä. Olin juuri koputtamassa oveen. Oven avasi hyvin nuori, kaunis ja pirteä nainen. Hän sanoi: ”Sinä olet varmaankin Catherine. Tervetuloa. Olen Emily. Olinkin juuri menossa luokkaan.” Kävelimme luokan luokse yhdessä. Hän käski minun odottaa ulkopuolella hetken.
Hän hiljensi luokan ja kutsui minut sisään. Hän sanoi: ”Tässä on Catherine. Hän on stipendin saanut oppilas ja asuu Tylerin luona kunnes valmistuu.”
”Hei”, sanoin aika hiljaisella äänellä. Opettaja käski minut istumaan takariviin. Kun kävelin paikalleni, kaikki katsoivat minua. Minua nolostutti hiukan ja istuin hiljaa paikalleni.
Meille jaettiin kaikkien aineiden senvuotiset kirjat. Ensimmäinen tunti oli leppoisa ja kulki matematiikan parissa. Tunnin loputtua tyttöjä ja poikia kerääntyi ympärilleni ja eräs heistä kysyi: ”Kuinka hyvillä arvosanoilla sait stipendin?”
”Numeroni olivat kymppejä”, vastasin heille ja kaikki he alkoivat supista keskenään. Se tuntui oudolta, koska en ollut koskaan ollut keskipiste, josta kaikki puhuivat.
Päivä kului mukavasti, vaikka koko päivän kaikki puhuivat vain minusta. En onnistunut valitettavasti saamaan yhtäkään kaveria. Viimeisen tunnin jälkeen menin musiikin luokalle. Kurkistin ovenraosta ettei siellä olisi ketään. Sisällä ei ollut ketään, joten kävelin flyygelille ja laskin laukun lattialle. Istuin Flyygelin eteen penkille ja avasin flyygelin kosketinosan. Aloin soittaa ja soitin hyvin pitkään enkä tajunnut, että joku katseli minua ovelta. Olin todellakin uppoutunut soittamaan flyygeliä.
Lopetin soittamisen hetken kuluttua ja muutama tyttö oli tullut kuuntelemaan sitä luokkaan. He taputtivat ja minä hämmästyin, koska en omasta mielestäni ollut hirveän hyvä. Eräs tytöistä sanoi: ”Olet todella hyvä soittamaan flyygeliä. Haluaisitko liittyä bändiimme? Meiltä puuttuu pianisti”
”En minä viitsisi soittaa yleisön edessä”, vastasin varovasti.
”Jooko, jooko”, tytöt anoivat. Lopulta suostuin ja tytöt halasivat minua. Näin, että Tyler oli ovella ja kun hän huomasi, että näin hänet, hän lähti pois.
”Kuulikohan hän soittoni”, mietin.
Havahduin.
”Ai niin. Minä olen Jade. Soitan kitaraa”, sanoi oranssitukkainen tyttö.
”Minä olen Isabelle, mutta voit kutsua minua Isaksi. Minä olen muuten solisti”, mustatukkainen tyttö sanoi.
”Minä olen Crystal ja soitan rumpuja”, sanoi ruskeatukkainen tyttö.
”Ja minä olen Charlotte ja soitan bassoa”, sanoi vaaleahiuksinen tyttö.
Lähdin kotiin ja tajusin, että olin saanut neljä uutta ystävää. Kotona tervehdin hovimestaria iloisesti ja menin huoneeseeni. Huoneessani tein läksyt ja menin poreammeeseen. Tultuani poreammeesta Tyler istui huoneeni sängyllä. Hän nousi ylös ja sanoi: ”Sinä sitten liityit bändiin.”
”Niin. Enkö olisi saanut?” sanoin hänelle vähän ärtyneenä. Hän ei vastannut mitään niin, kuin ei yleensäkään.
Kävelin parvekkeen ovelle ja heitin märän pyyhkeen sängylle. En kerinnyt avata parvekkeen ovea ennen kuin Tyler tuuppasi minut sängylle. Kaaduin tietenkin selälleni ja Tyler otti käsistäni kiinni kuten aiempana päivänä. Hän yritti suudella minua, mutta taas potkaisin häntä haaroväliin. Hän kaatui oikealle kyljelleen. Ponkaisin ylös ja kysyin: ”Mikä sinua vaivaa?”
Olin erittäin vihainen hänelle ja oli ihme, että toivuttuaan hän vastasi minulle. Hän sanoi: ”Ei minua mikään vaivaa, sinä se tässä potkit toisia haaroihin.”
”Niin, koska eräs yrittää lähennellä ja tulee huoneeseen ilman lupaa”, huusin melkein.
Hän nousi kunnolla istumaan ja vetäisi minut sängylle istumaan hänen viereensä ja halasi minua.
”Hei. Päästä irti”, sanoin. Hän sanoi: ”En päästä, koska luulen, että olen rakastunut sinuun.” Muutuin ihan punaiseksi ja yritin päästä hänen halauksestaan eroon.
”Missä vaiheessa muka? Ollaan tunnettu vasta kaksi päivää”, sanoin.
Lopulta hän päästi irti ja lähti huoneesta mitään vastaamatta. Lysähdin selälleni sängylle ja laitoin käteni otsalleni. Mietin: ”Mitähän hänen päässään liikkuu? Tämä ei käy ollenkaan. Pitänee hankkia lukko oveen.”
Seuraavina kahtena viikkona välttelin häntä. Olimme Jaden, Isan, Crystalin ja Charloten kanssa valmistelemassa konserttia ja minua jännitti ihan sairaasti. Harjoittelimme monta uutta biisiä. Oli ihme, että edes opin muistamaan ne kaikki.
Olin saanut välteltyä Tyleriä vielä seuraavat kaksi viikkoa, mutta sitten Tyler tuli taas huoneeseeni. Hätkähdin suihkusta tultuani, kun näin Tylerin istuvan sängylläni. Hän nousi ja sanoi: ”Sinä olet vältellyt minua.”
”En ole”, sanoin topakasti.
”Oletpas”, hän sanoi ja veti minut halaukseensa.
”Irti minusta”, sanoin.
”En irrota. Nyt, kun vihdoin sain neljän pitkän viikon jälkeen sinut luokseni”, hän sanoi. Yritin päästä irti, mutta pyristely ei auttanut, joten en jaksanut tehdä mitään vaan annoin olla.
Hän työnsi minut sängylle. Sanoin: ”Älä edes yritä”, koska tiesin mitä hän yrittäisi.
”Tällä kertaa et pääse minulta karkuun”, hän sanoi. Tällä kertaa hän osasi varautua potkuun, joten hän periaatteessa istui vieressäni. Hän yritti taas suudella minua, mutta käänsin pääni pois. Hän laittoi käteni hänen toiseen käteensä ja toisella käänsi pääni takaisin itseään kohden, sitten hän suuteli minua.
Hän vetäytyi pois suutelusta ja sanoi: ”Sanoinhan ettet pääsisi tällä kertaa karkuun.” Olin ihan punainen ja kun hän päästi minut vapaaksi vedin käteni vaistomaisesti suuni eteen ja nousin ylös. Seuraava asia mitä tajusin oli se, että hän oli kadonnut. Jäin vain ajattelemaan sitä suudelmaa.
”Minun olisi pitänyt hankkia se lukko. Ei tämä ole oikein”, ajattelin ihan punaisena, koska yritin kieltää suudelman mielessäni.
Seuraava päivä kului siinä, kun ajattelin sitä suudelmaa. En saanut opiskeltua mitään eikä soittaminen onnistunut. Sain unohdettua asian parin päivän kuluttua, koska tärkeä konsertti olisi viikonloppuna ja se ratkaisisi saisimmeko sponsoreita ollenkaan. Keskityin ainoastaan konserttiin ja en muistanut koko suudelmaa.
Konserttiaamuna menimme koululle harjoittelemaan aikaisin. Harjoittelimme yhdeksästä kahteentoista. Konsertti järjestettiin yhdeltä ja sinne tuli paljon porukkaa. Katsomossa oli todella paljon mahdollisia sponsoreita. Olimme suunnitelleet asumme yhdessä ja ne olivat todella hienot. Olimme kaikki paniikissa ennen esitystä. Kun esitys alkoi, uppouduimme soittamaan niin ettemme huomanneet yleisöä.
Yleisö hurrasi ja taputti viimeisenkin kappaleen jälkeen. Olimme iloisia, että se oli mennyt hyvin. Saimme valtavasti sponsoreita ja meidän suunniteltiin tekevät keikkoja ympäri maata. Suostuimme asiaan ja sponsorien kanssa keskustelujen jälkeen olimme ihan uuvuksissa. Sanoimme heipat ja lähdimme kaikki pikkuhiljaa omille teillemme. Minä lähdin pukukopista viimeisenä.
Ulos päästyäni Tyler odotti minua ja sanoi: ”Se meni hyvin.”
”Kiitos”, vastasin ja jatkoin: ”Lähdemme varmaan matkalle ympäri maata, olen hyvin innoissani.” Tyler näytti vähän alakuloiselta, mutta hän työnsi minut seinää vasten ja suuteli minua. Työnsin hänet pois ja hän sanoi: ”En halua, että lähdet. Tulisin vain yksinäiseksi.” En vastannut mitään ja menimme limusiinille. Sisällä muu perhe onnitteli minua onnistuneesta keikasta.
Seuraavana päivänä suunnittelimme sponsorien kanssa lähtöpäivää. Kun pääsin kotiin, menin poreammeeseen. Poreammeessa mietin vain Tyleria. Ajattelin: ”Miksi ajattelen häntä? En voi tykätä hänestä.” Mutta totesin, että minun oli pakko, koska muutn en olisi miettinyt häntä niin paljoa.
Illalla iltapalan jälkeen menin kirjastoon. Tyler istui siellä lukemassa kirjaa. Laitoin kirjan, jota olin lukenut takaisin paikalleen. Olin juuri lähdössä ja Tyler vetäisi minua kädestä ja suuteli minua. Tällä kertaa en tehnyt mitään. Hän sanoi: ”Rakastan sinua.”
”Minäkin sinua,” vastasin.
Loppuvuosi kului keikkojen parissa ja Tyler kulki minun ja tyttöjen mukana keikoilla, koska muuten olisin kaivannut häntä liikaa. Alkoi kesäloma ja keikat loppuivat. Päätimme lähteä Tylerin kanssa viettämään lomaa yhdessä jonnekkin etelään.
Juuri ennen lähtöämme Jeremy ja Alberta käskivät meidän allekirjoittaa jotkin paperit. Emme kerenneet lukemaan niitä, koska meidän piti nousta lentokoneeseen. Jeremyllä ja Albertalla oli ihmeellinen virne naamallaan, kun nousimme lentokoneeseen. Se jäi hieman vaivaamaan minua. Lentokone oli heidän oma yksityinen lentokoneensa. Siellä oli paljon tilaa ja saimme vaikka mitä ylellisyyksiä.
Asuimme viiden tähden hotellin sviitissä kokohoidolla. Hotelli oli trooppisen saaren rannassa ja huoneestamme vapautui ihana merimaisema. Päivät vietimme ulkona ja kaupungilla. Illalla kävin aina jonkinlaisessa porekylvyssä tai hieronnassa. Myöhään iltaisin katselimme ikkunasta, penkillä auringonlaskua vierekkäin.
Palasimme viikon jälkeen kotiin, vaikka emme olisi halunneet. Kotona Jeremy, Alberta ja Cody olivat järjestelemässä häitä. Kysyimme: ”Mitä teette?”
”Valmistelemme häitä”, Alberta vastasi.
”Ai kenen? Rakastan hääjuhlia”, sanoin.
”Teidän”, Jeremy vastasi.
Katsoimme toisiamme ja aloimme nauraa.
”Mitä te siinä nauratte? Me emme pilaile”, Alberta sanoi.
”Niin, mutta emme ole edes kihloissa”, Tyler sanoi.
”Olettepas, teillä ei vain ole sormuksia”, Jeremy sanoi ja näytti paperit. Alberta sanoi: ”Silloin, kun lähditte matkalle sanoin teille: ”Allekirjoittakaa tämä niin saatte lähteä matkalle” ja tehän sen allekirjoititte eli matka oli teidän kihlajais-matkanne”. Meidän suumme loksahtivat auki ja menimme huoneisiimme. Olin koko illan ihan pää pyörällä tapahtuneesta.
Seuraavana päivänä meidän ei annettu nähdä toisiamme, koska oli hääpäivämme. Meidät puettiin hääasuihin. Minulla oli erittäin hieno mekko ja todella pitkä huntu. Tyler oli puettu mustaan frakkiin. Häämme vietettii pienellä porukalla ja yömme vietimme hääsviitissä.
Neljän vuoden kuluttua meille syntyi poika, hänen nimensä on Luke. Vuosi sen jälkeen meille syntyi tyttö ja hänet nimesimme Janetiksi.
