Skylar: Isot kiitokset jättiläispitkästä kommentista! Ihanaa, että joku muukin tykkää lukea Lunasta :3
Ja joo, tämä teksti oli melko yksiuloitteinen, mutta tavallaan minä kirjoitan ehkä hieman omasta näkökulmastanikin. Minä itse olin jo kolmentoista, kun äitini kuoli, mutta silti kaikki viat hänessä unohtuivat, ja jäljelle jäi tietynlainen palvonta. Minä ajattelin, että Lunan kohdalla tuo rakkaus oli ehkäpä jonkinlainen selviytymismekanismi.
Tämä on ensimmäisiä tekstejäni, joten iso, iso kiitos kritiikistä- tarvitsen sitä paljon. Tuo järjestelyosuus ei ole koskaan ollut vahvuuksiani, valitettavasti. Mutta aion yrittää parantaa sitäkin vielä :3
Äsh, olen oikeasti huono vastaamaan kommentteihin. Mutta kiitos vielä ja pistän kaikki nuo mainitsemasi asiat korvan taakse.
Ja sitten seuraava osa!
..::..::..
2. Isä
Nimi: Isä
Kirjoittaja: Lukarei
Beta: Ei ole
Vastuuvapaus: En omista mitään, minkä tästä voi tunnistaa, enkä saa tästä rahaa.
Ikäraja: S
A/N: Tämä on taas tyyliltään vähän erilainen raapale, ja tyyli varmaankin tulee taas muuttumaan sitä mukaa, kun Luna kasvaa. Minä itsen en pidä tästä osasta niin paljoa, mutta olkoot nyt mikä on.
Isä rakastaa Lunaa. Luna tietää sen, vaikkei isä sitä koskaan sanonutkaan. Kun Luna kerran kysyi, miksei, isä sanoi vain rakastaneensa äitiä niin paljon, ettei Rakkautta enää ollut. Silloin Luna kiipesi yksin katolle ja mietti. Sillä olihan Lunakin rakastanut äitiä, rakastanut niin, että sattui. Mutta silti Luna rakasti isääkin, vaikkei isästä koskaan tullutkaan Isää.
Isä ei enää koskaan jäänyt yöksi töihin, vaan työt tulivat kotiin, katonkorkuisina kasoina lehtiä ja musteentuoksuna ullakolla. Isä laittoi ruokaa. Isä siivosi. Isä peitteli Lunan illalla, ja kertoi Lunalle tarinoita. Lunasta tuntui pahalta, ei isä osannut. Luna sanoi sen isälle, ja näki, että isästäkin tuntui pahalta.
Luna itki, ja narskut muuttivat pois.
Mutta isä ei koskaan suuttunut, ei, vaikka Luna huusi huusi huusi ja juoksi koko paiväksi nummille etsimään saukoiksi lumottuja velhoja. Isä istui Lunan viereen katolle, kun Luna itki, ja sai linnut laulamaan Lunalle. Isä antoi Lunan maalata maailman keittiön kaappeihin ja suuren, keltaisen auringon ullakon kattoon. Isä vei Lunan etsimään ritipäitä metsästä, ja hymyili, kun Luna oli iloinen. Silloin Luna huomasi, ettei enää kaivannutkaan narskukakkua sunnuntaisin, eikä aina tullut surulliseksi nähdessään yksisarvisen.
Luna meni taas lentämään, vaikkei enää päässytkään pilviin asti, sillä maailma oli kutistunut. Aurinko muutti kaiken keltaiseksi, ja syksyllä ohjattavat luumut putoilivat mutaiseen maahan. Isä opetti Lunan laulamaan auringolle, ja tekemään luumuista hilloa. Luna opetti isän rakastamaan syyssateita ja leikkimään luumunmetsästystä.
Ja Luna oli onnellinen, kun isä hymyili.
Talven pimeinpänä päivänä isä ja Luna sytyttivät keittiön täyteen kynttilöitä, ja paistoivat lakritsisauvoista piiraan talven hengille.
Keväällä narskut palasivat.