Kauniita ihmisiäIkäraja: Sallittu
Hahmot: Ronald, Bill, Anthony, Oc
Tyyli: 1-Shot, sikälimikäli sitä tyyliksi lasketaan. Kokeilevaa taidetta.
Omistus: Minulla ei ole pikkuista Ronnyboyta taskussani, ikävä kyllä. Ainiin, oman hahmon omistan. *Jes!
A/N: Hei. Tämä on ensimmäinen fikkini pitkään aikaan. Vanhemmassa finissä (F2?) kirjoittelin muutaman oneshotin, mutta siitä ei sen enempää. Kommentit ovat rakastettuja.
Ainiin, tätä ei oikeasti ole jaettu 'lukuihin' tai edes osiin, vaan 'osiin' ja sekin vain siitä syystä, että halusin tuonne *jotain erottamaan noita lauserykemliä toisistaan.
Ja virheistä saa huomauttaa (betaamato kun on -.-) mutta huomatkaa, että tämä on kirjoitettu löysin rantein ja pipo höllässä, että pilkkua ei tarvitse -
Nauttikaatten.
****************'*********
I osaRon ymmärsi että he olivat köyhiä. Ja että heitä oli liikaa.
Nuorempana se oli luonnollista. Kaikki elivät sillä tavoin. Niin sen kuului olla.
Kunnes hän alkoi kuulla kuiskaukset.
Lapset kysyivät suoraan.
“Onko sinulla viisi veljeä? Asuvatko he kaikki samassa talossa? Joudutteko te nukkumaan samassa sängyssä? Kuinka teillä on varaa ruokaan? Siksikö sinä olet niin laiha? Joudutteko te syömään aina vuorotellen? Tänään yksi ja huomenna toinen.”
Joo, joo, ei, emmätiä, entiä, ei.Ron ei tiennyt kaikkia vastauksia, eikä hän tiennyt miksi he olivat köyhiä - erialisia, (outoja siis) mutta hän vihasi sitä.
Ministeriön juhlissa.
Hän oli ainoa, jolla ei ollut mitään millä leuhkia. (“Minun isäni antoi sen minulle. Sillä voi tehdä viisikymmentä taikaa.” Käytännöllisesti katsoen siis oikea taikasauva.)
Kun ei voinut näyttää mitään, ei saanut leikkiä muiden kanssa. Piti olla yksin.
Ron vihasi juhlia. Hän mökötti.
“Hei.”
Ei vastausta.
“Etkö kuullut?”
Ronald Weasleyllä oli punaiset hiukset - upeat - hän oli hoikka, nuori ja tyytymätön.
Ronald Weasley oli kauneinta mitä hän tiesi, Jason ajatteli.
“Hitsi että minä inhoan näitä juhlia, joissa kaikki yrittävät olla toisiaan parempia ja hienompia, vaikka tosiasiassa kukaan heistä ei ole mitään.”
Hymy. Naurahdus. Billin veli oli todella kaunis.
“Paitsi tietenkin me, jotka pysyimme ulkona.”
Juhlat pidettiin sisällä.
“Minä olen Jason Hawk.”
“Ron Weasley. Tai Ronald siis…”
“Ron on varmaan parempi?”
Nyökkäys.
“Minä tunnen veljesi koulusta. Bill.”
Ehkä kiinnostunut ilme kasvoilla. Tai sitten ei. Poika kääntyi poispäin.
Ulkona oli hiljaista. He istuivat vierekkäin aidalla ja olivat hiljaa. Jason otti esiin Sieppinsä. (Kiiltävää kultaa, valuuttaa.)
Haltioituminen, kunnioitus.
“Mistä sinä olet saanut tuon?”
Laiska ranneliike. (Lazy)
“Tämänkö? Viime Huispauksen Maailmanmestaruusottelusta. Isäni tuntee Ranskan joukkueen kapteenin, J-P Leclerc. Hän antoi tämän minulle.”
Hiljaisuus. Katse, joka sanoi “Wow.”
“Muistatko mitä hän silloin sanoi? Kisojen jälkeen?”
Ron punastui, koska hän muisti. Äiti poltti lehden etupihalla. (Fred ehti näyttää artikkelin - Niin Isoveljet tekevät.)
Kaksi napautusta ja:
“Toistuvi.”
Englantia voi puhua niin monella tavalla ymmärrettävästi.
“Monsieur Leclerc, why have you chosen to make a career as a Quidditch player?
- Quidditch is the only game, where you are actually
allowed to show just how big is your stick!”
Ron nauroi, koska hän ymmärsi. Jason nauroi, koska hän sai pojan nauramaan.
Kaunista. On kaunista kuulla kuinka poika nauraa.
Ron saa kokeilla. Vaikka se on laitonta (jännittävää) Jason antaa hänen pitää taikasauvaa.
Jason polttaa sormensa ja menettää otteen Siepistä. (“Tulejo Sieppi!” “Ei se mitään.”)
Ja koska Jason on
veljellinen, ystävällinen, Ron saa yrittää uudelleen.
“Jos haluat, voit saada sen.”
“Todellako?” Ja ääntä tuskin kuulee.
“Niin. Tällaisten tavaroiden kuuluu kiertää.”
Illalla Ron oli varma, ettei hän kuitenkaan voisi koskaan esitellä uutta Sieppiään jossa J-P Leclercin ääni puhui rivouksia.
Ron polttaa sormensa ja menettää otteen Siepistä. Ei ole miehekästä hukata tavaraa, jolla yrittää tehdä vaikutuksen.
II osaOn melkein joulu kun Jason koputtaa ikkunaan. Bill juoksee rappuset alas.
“Hei.”
“Hitto Ron!”
Nyreä ilme.
“Minä kerron äidille.”
“Ole hiljaa!” Billin pää kallistuu kun hän yrittää olla ystävällinen. “Mene nukkumaan.”
“Minä haluan mukaan.”
Pihalla odottaa nelipyöräinen auto. (Jästikamaa)
“Minun oli pakko ottaa Ron mukaan. Tuskin hänestä on haittaa.”
On, hän huokaisee.
Mutta Jason hymyilee.
“Ei se mitään. Terve pikkumies.”
Lumisella tiellä auto ajaa lujaa ja melkein lentää.
Kun Bill istuu ratin takana, Ronia pelottaa. Bill ajaa lujaa ja huutaa. Hänen hiuksensa menevät tuulessa solmuun, sillä ikkuna on auki.
Ronia pelottaa ja Jason pitää kättään hänen harteidensa ympärillä.
On yö ja pakkasta. Autosta lähtee savua. Hengityskin höyryää, vaikka ollaan sisällä.
Lumi pöllyää kaarteissa. (Joka kohdassa)
Ron ei muista lopulta muuta kuin pimeän taivaan. Lumen ja höyryn.
Hän nukahtaa Jasonin syliin. Jason hymyilee ja antaa Billin ajaa koko yön.
“Hei.”
Unihiekkaa silmissä ja Jason hymyilee.
“Vieläkö me ajetaan?”
“Ei enää.”
Huokaisu.
“Minäkin olisin halunnut kokeilla.”
Jason hymyilee edelleen. (Kaunista.)
“Minä kannan sinut sänkyyn. Bill on hieman vihainen sinulle.”
(Seuraava rivi on salaisuus.)
“Hän meinasi jättää sinut autoon ja odottaa että minä ajan sinut pois täältä.”
“En minä tahallani nukahtanut.”
Yöllä Ron näkee unta lumesta ja pakkasesta. Bill ajaa lujaa ja huutaa.
III osaHarry Potter oli Ronin toinen paras kaveri. Koulussa.
Kun Ron rakastui ensimmäisen kerran, hän oli neljätoista. Oli helpompi rakastua Korpinkynteen kuin Rohkelikkoon. (Anthony.)
“Pidätkö sinä tätä sukassa?”
Puna. Nyökkäys.
“Tällä voi olla arvoa, niin kuin keräilykappaleena.”
Hymy.
“Sinä saat sen.”
“Oletko varma? Tästä voi oikeasti saada rahaa.”
Anthonylle se oli melkein kuin varastamista. Nolotti. Ottaa köyhältä.
“Juu. Tällaisten tavaroiden kuuluu kiertää.”
Hymyiltiin ja suukko.
Oli kaunista nukkua kaksin.
**FIN**
